Public-domain ebook
Yleiskatsaus äänioikeusasiaan Suomessa
Language: fi205 downloads on Project Gutenberg
Subjects
In: Essays, Letters & Speeches·History - European·History - Modern (1750+)
Public-domain ebook sourced from Project Gutenberg #76709.
The opening · free to read
Santeri Ingman [Santeri Ivalo]
Kuopiossa, Osakeyhtiö Kuopion Uusi Kirjapaino, 1899.
Suomen historiassa tulee 19:s vuosisata ja varsinkin sen loppupuolisko aina esiintymään loistavana esimerkkinä siitä, miten vilkasta ja suurenmoista kansojen kehitys, niiden sivistyksen karttuminen, niiden yhteiskuntaolojen varmistuminen ja taloudellinen vaurastuminen, niiden lainsäädännöllinen ja sisällis-poliitillinen edistyminen, lyhyessä ajassa voi olla, kun nuo kansat kerran pääsevät heräämään aikansa mukaan ja itsetietoisina rupeavat tarpeitaan valvomaan, kun ne saavat häiritsemättä ja edullisissa oloissa työskennellä rauhallisen viljelyksensä hyväksi. Pitkäin, pimeäin vuosisatain jälkeen, joiden kuluessa Suonien kansa eli itsenäisyystunnetta puuttuvaa, melkeinpä itsetiedotontakin elämää, osaksi äärimmäisyyksiin saakka ponnistaen henkensä pitimeksi sotain raivotessa, verotaakan myötään kasvaessa, kaikkien elinkeinojen pysyessä alkuperäisellä, matalalla kannallaan, osaksi unteloon umpimielisyyteen vaipuneena, josta sitä ei kukaan havautellut, — näiden toimettomain vuosisatain jälkeen muuttuivat yhtäkkiä maamme ulkonaiset olot ja kansa sai tuon muutoksen kautta ikäänkuin sysäyksen ruveta itse tarkemmin olojaan ja elämistään valvomaan, sai ainakin osaksi kohtalonsa omiin käsiinsä. Ja siitä se vähitellen havahtui torkkuvasta toimettomuudestaan itsetietoiseen elämään. Tämä herääminen kävi verkkaseen, vaan uutterat lietsojat eivät päästäneet kansaa vaipumaan uuteen uneen, he virittivät siinä itsenäisyydentunnetta, itseluottamusta ja elämänrohkeutta; ja tämän nyt loppumaisillaan olevan vuosisadan jälkimäisellä puoliskolla alkoivat tuosta oraasta jo ensi hedelmät näyttäytyä. Valistuneen hallitsijan suosiosta uudelleen henkiin heränneet valtiopäivät alkoivat vuosisatamme jälkimmäisen puoliskon alulla toimintansa ja ryhtyivät toteuttamaan niitä tuumia ja tyydyttämään niitä tarpeita, jotka sillävälin olivat ikäänkuin salaa kyteneet ja kypsyneet. Ja niiden työstä läksi nousemaan kuin keväinen touko.
Me tunnemme tämän kauniin laihon, josta osia jo on sadoksi kypsynyt. Mitä kauniita satoja meillä onkaan jo nähtävänä! Katsomme taloudelliseen puoleen: mikä edistys maanviljelyksen ja karjanhoidon alalla, mikä suuremmoinen muutos on tapahtunut kulkuneuvoissa, mikä virkeä vilkastuminen on teollisuuden ja kaupan alalla meneillään. Katsomme sivistysoloja: täydellinen vallankumous tehty kansanvalistuksen ja opillisen kasvatuksen aloilla, ammattitaidon, taiteen ja kirjallisuuden vainioilla. Katsomme yhteiskunnallista kehitystä: lainsäädäntö ja oikeuslaitos on alkuperäisestä tilastaan muuttumassa ajanmukaiseksi, kunnallinen elämä on vilkastunut ja muodoissaan vakaantunut. Katsomme yleistä, julkista elämäämme: mikä rientojen ja pyrintöjen runsaus, minkä merkityksen on kansallistunto ja äidinkielen elvyttäminen ja oikeuksiinsa saattaminen tuottanut yhdyselämäämme, mikä toimeliaisuus yhdistys- ja kokouselämässä, mikä suuremmoinen kehitys onkaan aivan viime vuosikymmeninä tapahtunut sanomalehtioloissamme ja yleensä ihmisten harrastuksissa yleisiä asioita kohtaan.
Kukoistusaikaa seuraa kumminkin usein takatalvi ja se on tullut Suomellekin tuon lämpösen kehityskauden jälkeen. Ne perustukset, joille valtiollinen edistymisemme on rakentunut, ovat ruvenneet horjumaan, edustuslaitokseltamme, jonka Aleksanteri II uudelleen herätti ja jonka hän valtiopäiväjärjestyksen kautta varmalle, pysyvälle kannalle asetti, on riistetty tärkeä osa sen perustuslaeissa säädettyä päätösvaltaa. Siksi nyt huoli täyttää maamme, kansa kampoilee toivottomuutta vastaan ja olojemme uudelleen kehittämistä tuskin uskalletaan ajatellakaan.
Vaan juuri tämmöisinä takatalven aikoina vaatii järkevä huolenpito tulevaisuudesta, että pelottomasti ja viipymättä ryhdytään korjaamaan sellaisia oloihin vielä jääneitä epäkohtia, jotka sisältävät vääryyttä osaa maan asujamistoa kohtaan, idättäen siinä tyytymättömyyttä, ja jotka juuri senvuoksi ovat sitä vaarallisemmat. Jos sellaisia epäkohtia voidaan korjata, jos pahentavia paiseita sisällisistä oloistamme voidaan leikata pois, on siihen aristelematta ja uhraavalla mielellä käytävä. Sillä vasta siten aikaansaadaan kansassa sitä eheyttä ja yhteisvastuun tunnetta, jota juuri kireät ajat meikäläiseltä kansalta vaativat.
Sellaisia epäkohtia on olemassa. Muutamia puolia kansamme kehityskulussa rasittaa esim. yhä vielä pahana painajaisena, sitovana kahleena, eräs muinaisaikainen ja muun kehityskulun rinnalla horjumaton epäkohta yhteiskuntaoloissamme, epäkohta, jonka poistamattomuus jääpi ikuiseksi häpeäksi Suomen 19:nelle vuosisadalle ja joka siitä syystä tärkeimpänä ja polttavimpana kysymyksenä siirtyy perinnöksi alkavan vuosisadan selvennettäväksi. Loppuva yhdeksästoista vuosisata ei ole niin vilkkaasti kuin se muuten onkin ajan kehitystä seurannut, jaksanut Suomessa tasottaa kansalaisten oikeuksia yhteiskunnassa, se ei ole kyennyt järjestämään eri yhteiskuntaluokkain osallisuutta maan ja kuntain yhteisten asiain käsittelemiseen, se ei ole voinut murtaa etuoikeutettujen ja varallisuutensa vuoksi suosittujen kohtuutonta ylivaltaa, eikä vetää alempia, köyhempiä kansanluokkia mukaan yhteiskuntaelämään eikä suoda heille oikeuksia siihen. Ja siksi siirtyy Suomessa.
Äänioikeuskysymys
tärkeimpänä ja polttavimpana kysymyksenä perinnöksi 20:lle vuosisadalle. Ja maamme arkaluontoinen asema, ulkonainen uhka, velvoittaa nousevaa vuosisataa heti ensi töikseen siihen käymään käsiksi, pikaisesti korjatakseen, mitä kulunut vuosisata onnellisemmissa olosuhteissa laiminlöi.
Tätä kysymystä on Suomessa etenkin kuluvalla vuosikymmenellä paljo pohdittu, vaan se onkin niin tärkeä, niin yhteiskuntaolojamme juuria syvästi koskeva ja samalla niin monihaarainen ja laaja kysymys, että siitä vielä täytyy paljo puhua, ennenkuin sen merkitys ja tärkeys oikein painuu jokaisen kansalaisen veriin. Näissäkin »Nuoren Suomen vihkosissa» tullaan varmaankin vielä useammissa koskettelemaan tämän laajan kysymyksen eri puolia, todistamaan olevia epäkohtia ja selvittämään pyrittäviä päämääriä. Tällä vihkosella on nyt tarkoituksena ainoastaan luoda yleissilmäys äänioikeuskysymykseen kokonaisuudessaan maassamme, sekä kunnalliseen että valtiolliseen, ja korjattaviin kohtiin viittaamalla osottaa, millin suuntaan on työskennelty ja työskenneltävä.
Äänioikeusliike Suomessa lähti voimakkaan kansallisen, suomenmielisen liikkeen helmasta, joka on perustuksiltaan ja tarkotuksiltaan puhdas kansanvaltainen liike sekin, ja tämä puolue sitä ensiksi pääasiassa, suomenkielen oikeuksien, yhteydessä ajoi, ja tämä puolue se on yhä vieläkin saman liikkeen kannattaja, vaikkakin nyt viime aikoina ne kansankerrokset ja kansalaisryhmät, joita Suomen nykyiset ääniolot enin polkevat ja sortavat, s.o. maan suurilukuinen työväestö ja yleensä varattomat kansanluokat, yhä enemmän itse ovat ruvenneet asettumaan tämän liikkeen etupäähän ja täsmällisiksi selventämään ohjelmansa, jota toteuttamaan pyrkivät. Tämän kehityksen seurausta oli, että ensimmäinen ryntäys äänioikeusasian puolesta tehtiin sitä rintamaa vastaan, jossa huomattiin käytännössä olevan pahimman epäkohdan, joka enin ehkäisi olojen kehitystä, s. o. porvarissäädyn vaalien äänimääräoloja vastaan. Tähän onkin taistelu näihin asti pääasiallisesti kohdistunut. Mutta yhä selvemmin on ruvettu tajuamaan, että äänioikeusolot yleensä maassamme, sekä kunnalliset että valtiolliset, ovat yhtä, takaperoisella, ylimys- ja rahavaltaisella, kohtuuttomalla kannalla ja siksi on taistelu maassamme ajanmukaisemman, oikeamman äänestystavan puolesta ruvennut levenemään pitkin koko rintamaa. Kaikkialla on epäkohtia, koko järjestelmä vaatii perinpohjaista muuttamista.
Onpa senvuoksi syytä tässä silmäillä, millä kannalla äänioikeus- ja äänimäärä-olot maassamme eri kunnallisissa ja valtiollisissa vaaleissa ovat ja miten ne olisivat parannettavat. Mitä tähän jälkimmäiseen puoleen, parannusvaatimuksiin tulee, olisi siinä, jos mieli olojemme kehittyä täydellisesti nykyaikaiselle, parlamenttaarisen yleisen äänioikeuden kannalle, esitettävä hyvinkin jyrkkiä ja pitkälle meneviä vaatimuksia, vaatimuksia, jotka edellyttäisivät nykyisen nelijakoisen säätyedustuksemme muuttamista yksi- tai kaksikamarijärjestelmän kannalle. Mutta koska tällainen toivomus, niin yleinen ja virkeä kuin se maassamme jo onkin, kumminkin erinäisistä syistä, jotka maan valtiollisesta asemasta riippuvat, lienee ainakin vastaiseksi luettava kauniiden unelmain joukkoon, ja meidän, jos mieli todellisia parannuksia aikaansaada, täytyy pysyä tosiolojen pohjalla, on kai viisainta lähimmässä tulevaisuudessa tyytyä ehdottamaan ja ajamaan sellaisia parannuksia, jotka nykyolojen perustuksella eivät kohtaa mitään voittamattomia esteitä eikä jyrkkää vastarintaa muulta kuin vanhoillisuuden, itsekkäisyyden ja ennakkoluulojen taholta, jotka muurit onneksi aina ovat mahdolliset suistaa.
Lähtiessämme siis äänioikeusolojamme tarkastamaan, käännymme ensiksi maaseudun vaalioloihin, kunnallisiin ja valtiollisiin, ja sitten kaupunkien yleisiin äänestyksiin, niiden kunnallisessa elämässä ja niiden vaaleissa porvarissäätyyn. Senjälkeen on vielä syytä luoda pikainen silmäys kirkollisiin äänioloihimme, äänestyksiin kirkonkokouksissa ja papinvaaleissa.
Maaseudun Kunnalliset Ääniolot
ovat äsken valmistuneen, v. 1898 vahvistetun, maalaiskuntien uuden kunnallisasetuksen kautta hiukan entisestään muuttuneet, vaikka oikeastaan hyvin vähän paranneet. Äänioikeus kunnallisessa elämässä maaseudulla on, ainakin useimmissa ja tärkeimmissä asioissa [kysymyksissä sellaisissa kuin teiden ja siltain rakentamisesta y.m. manttaalilta menevistä rasituksista on ainoastaan tilallisilla äänioikeus kuntain kokouksissa], jo näihin asti ollut siihen määrään yleinen, että kaikilla kuntalaisilla, miehillä ja naisilla, jotka kunnalle veroa maksavat, on ollut äänioikeus, riippumatta siitä, ovatko olleet maanomistajia tai eivät. Mutta kuntain vähävaraisemmilla, käsityöläisillä tai itsellisillä, jotka kumminkin useimmissa tapauksissa omistavat saman sivistysmäärän ja arvostelukyvyn kuin äveriäämmät tilalliset y.m., usein kyllä suuremman, on sittenkin ollut hyvin vähän vaikutusta kunnallisten kysymysten ratkaisemiseen, koska äänestykset vanhan kunnallisasetuksen mukaan ovat tapahtuneet siten, että jokainen on saanut äänestää niin monella äänellä, kuin hänellä on veroäyrejä, s.o. kuinka suurten tulojen puolesta hän maksaa kunnalle veroa. Jos veron perusteena on esim. 100 markkaa, saa tukkikeinottelija, jolla on tuloja vuodessa 8,000 markkaa, äänestää 80 äänellä, mutta itsenäinen käsityöläinen, jolla ei ole tuloja kuin 400 markkaa, hänellä ei ole kuin 4 ääntä. Hän on köyhä, siksi ei ole ääniä, vaikka ymmärrystä ja harrastusta kylläkin olisi. Hän on köyhä, ei jaksa maksaa kunnallisia veroja kuin ehkä 4 markkaa, joiden suorittaminen kumminkin hänelle tuntuu paljo raskaammalta, kuin tuon tukkihuijarin taskulle 80 markkaa. Siten on todellisuudessa tilattomain ja yleensä vähätuloisten vaikutus kunnissa ollut hyvin vähäinen. Tämä rajattomain äänimääräin järjestelmä on sitäpaitse tietysti omiaan aivan suuressa määrin lamauttamaan vähävaraisten kuntalaisten harrastuksen ja osanoton yleisiin asioihin, sillä mitäpä he viitsisivät mennä koko kunnankokouksiin, kun heidän sanansa ja äänensä eivät niissä kumminkaan mitään paina. Ainoastaan senvertainen rajoitus on tuohon rajattomain äänimääräin käyttämiseen pantu, ettei kukaan saa äänestää enemmällä kuin yhdellä kuudennellaosalla läsnäolevain yhteenlasketusta äänimäärästä, joka rajoitus useissakin tapauksissa on aivan mitätön, kun näet pikkuäänisten äänet laskettuina yhteen muutamain, esim. parin, kolmen, suuriäänisten kanssa, eivät itse alkuperäistä suhdetta sanottavasti muuta. Uudessa maalaiskuntain kunnallisasetuksessa on tuota rajoitusta vähän kiristetty, nim. siten, ettei kukaan saa äänestää enemmällä kuin 1/15:llä läsnäolevain yhteenlasketusta äänimäärästä. Tämä muutos on enemmän näennäinen, kuin todellisesti vaikuttava. Sillä jos ajattelemme, että kuntakokouksessa on saapuvilla esim. yksi, jolla on 600 veroäyriä ja toinen, jolla on 500 äyriä, sekä sen lisäksi 8 miestä, joilla on 8 veroäyriä kullakin, ja 18 miestä, joilla on 4 kullakin ja 10, joilla on 2 äyriä kullakin, saa kumpanenkin noista suuriäänisistä äänestää 84 äänellä ja heidän, kahden, äänet yhteensä (168) tekevät enemmän kuin noiden 36 vähemmän-äänisen äänet yhteensä (156), vaikka nämä kaikki olisivat yksimielisiä. Kaksi miestä voittaa 36! Eikä mitään harvinaista ole, että maaseudulla joillakin tehtailijoilla ja suurtilallisilla on noin suuret veroäyrimäärät.
The book keeps going
Keep reading, and see it illustrated
Reading is free forever. Sign up and watch scenes appear while you read.
Scenes Storieta drew for other classics.
