Public-domain ebook
Terveeks' — Buddha!
Language: fi5,987 downloads on Project Gutenberg
Subjects
In: Travel Writing
Public-domain ebook sourced from Project Gutenberg #76730.
Public-domain ebook
Language: fi5,987 downloads on Project Gutenberg
Subjects
In: Travel Writing
Public-domain ebook sourced from Project Gutenberg #76730.
Terveeks', Buddha! on Sulo‑Weikko Pekkolan matkakertomus, joka kuljettaa lukijan läpi laivanmatkojen, Intian satamien ja Kaavan vilkkaiden markkinoiden sataman. Kirjan alussa kertojan pohdinnat siitä, miksi maateitä ei valittaisi Intian rehevään maastoon, ja hänen valintansa merenkulkua kohti antavat vaikutelman laajasta, monipuolisesta reittikuvauksesta. Teksti värittää matkaa yksityiskohtaisilla havaintoilla B.I.S.N.-höyryaluksen ruokalistasta, hindulais‑ ja arabialais‑matkustajien välisten keskustelujen värikkäistä anekdooteista sekä merellä koetetuista myrskyistä ja monsuunista. Kirjoittaja kuvailee myös satamakivien, turbaanien ja paikallisten ruokien tuomia aisteja, ja samalla pohtii länsimaisten ja paikallisten asenteiden eroja. Näin syntyy elävä, kronologinen kuvaus 1900‑luvun alkupuolen matkailun haasteista ja kohtaamisista Kaakkois‑Aasiassa.
Kerronta on täynnä pitkää, virallista lauserakennetta, jossa sekoittuvat matkakirjallisuuden faktat ja henkilökohtaiset pohdinnat. Kielenkäyttö on aikakaudelle tyypillistä: runsas sanasto, paikallisten nimien ja termien tarkka käyttö sekä humoristinen, joskus ironinen sävy. Lukijaa vie mukaan sekä laivan arki että satamien vilkas elämä, ja teksti heijastaa kolonialismin aikaisen länsimaisen matkailijan näkökulmaa. Tämä teos kiinnostaa erityisesti historian, kulttuurimatkailun ja 1900‑luvun varhaisen matkakirjallisuuden ystäviä, jotka arvostavat yksityiskohtaisia havaintoja ja aitoja, ajoittain humoristisia kertomuksia kaukaisista maista.
The opening · free to read
Intialaisia ystäviä. Yhtä ja toista Albionin alamaisuudesta. Maailman tapoja. Singapore. Jaavalaisia maisemia. Bataviassa. Jaavalaisia liikkeitä ja virastoja. Sourabajan "jalompi rotu". Sekalaisia kokemuksia Jaavalla. Käärmejahtiin Sumatralle. Kohti Austraaliaa. Brisbanen tullissa ja sen takana.
INTIALAISIA YSTÄVIÄ.
Olin alunperin aikonut saapua Intiaan maateitä käyttäen, sillä siten olisin vähitellen eläytynyt maisemanvaihdoksiin, eikä hyppäys erämaasta Intian rehevyyteen olisi ollut niin äkillinen. Sellaista matkaa varten täytyy kuitenkin olla melko hyvin aseistettu jo tavallisinakin aikoina, ja nyt varsinkin kuulosti siltä, että Beluchistanissa pidettiin jonkunlaista toraa, jotenka sivullisen ei ollut varsin turvallista liikuskella siellä. Minulla ei ollut puukkoa kummempaa kapinetta, ja Iracissa olin koettanut hankkia ampuma-aseen kantolupaa, mutta vastaus oli ollut sentyylinen, että sopii olla kiitollinen, kun sallitaan matkustaa ilman aseitakin. Vähintäin kaksi kuukautta sanoivat ottavan, ennenkuin vastaus luvanpyyntöön kerkiää saapua Lontoosta, ja hyvin todennäköisesti se on sitten kielteinen. Luvan myöntäminenhän olisi melkein samaa, kuin lähettää aseita Intian rajaseutujen levottomalle väestölle.
En ollut jäänyt odottamaan tällaisia luvansaanteja, sillä asioiden silloisellaan ollessa ei kannattanut yksin lähteä tuolle maataipaleelle, ja aseellisen saattojoukon palkkaaminen olisi noussut yli matkavarojeni, jotapaitsi vuodenaikakin oli liian kuuma sellaisen matkan tekemiseen, niinpä olin pakoitettu käyttämään merireittiä enkä matkaani tarvinnutkaan katua. Meriväkihän on aina erittäin ja, kuten tunnettua, saapi merellä paljon nopeammin tuttavia kuin maalla, joten jo ennen Intiaan tuloani olin kerinnyt hankkia itselleni moniaita läheisiä hindulaisia ystäviä viileämmistä tuttavuuksista puhumattakaan.
Liikennettä näillä vesillä välittää British Indian Höyrylaivaosakeyhtiö, jonka nimi siellä lyhennetään B.I.S.N., ja laivat sillä ovat monta vertaa siistimpiä kuin kokemani italialaiset tai ranskalaiset. Basrassa kiipesin postihöyry Varsovan kannelle ja tunsin ikäänkuin suurta huojennusta, sillä tiesinhän, etten ainakaan yhteen viikkoon tarvinnut huolehtia siitä, minkälaisen kulkuneuvon taas kunakin päivänä onnistuisin saamaan. Kun sitäpaitsi on kuukaudenkin yhtämittaa rypenyt aavikolla ja aavikkokaupunkien arabialaiskortteleissa, antautuu mielellään höyrylaivan hyttimatkustajaksi. Jokainen ihohuokonen tihkuu pölyä, vaatteet ovat aina kuin pintaan kiinniliimattuina, ja hekumalla katselinkin laivan kylpyvannaa, jossa saisin loikoilla kylmässä suolavedessä.
Sain hyttitovereikseni kaksi hindulaista upseeria, erään majurin ja hänen adjutanttinsa. Heidän palveluspaikkansa oli Bagdad, ja nyt kertoivat he matkustavansa kotiinsa Intiaan kahden kuukauden lomalle.
Kysyin, miksi hindulaisten upseerien täytyy palvella maansa rajojen ulkopuolella, — eikö Iracissa ole sitten upseereja — johon majuri halveksuvasti naurahtaen vastasi, että "eihän niistä iracilaisista ole upseereiksi." Huomasin heti, mitä nappulaa englantilainen oli taas painanut, sillä hindu oli varsin ylpeä siitä, että sai olla alemman rodun komentajana, ja näin sai englantilainen luotettavaa upseeristoa Iraciin.
Muuten oli majuri kaikkein siivoimpia ja hyvänahkaisimpia ihmisiä, mitä löytää taitaa. Ääni hänellä oli pehmeä, eikä hän paljon puhunutkaan, naurahtelihan vaan sängyssään, jossa vietti yksitoista kahdettatoistaosaa koko matkasta samoinkuin adjutanttinsakin. En tiedä, mikä heitä niin unetti, kahta tuntia enempää päivää kohti he vaan eivät jaksaneet olla pystyssä.
Adjutantissa oli vielä paljon alkuasukkaan lapsellisuutta. Hänellä oli viisi erilaista turbaania, joita vuoron perään koetettiin päähän peilin edessä, taas mentiin kannelle hetkeksi näyttelemään ja sitten tultiin nukkumaan.
Heti kun tulin laivalle, huomasi hän valokuvauskoneeni ja alkoi kärttää, että ottaisin hänestä kuvan. Satamassa oli huono valaistus, ja sanoin ottavani kuvan vasta sitten, kun päästään merelle, mutta siitä hän viisi välitti. Kulki jälessäni kuin itsepäinen lapsi ja marisi, että tässä olisi hyvä ottaa ja tässä olisi ja tässä. Kävin lopulta hytistä kameran ja mielikseen näpsäytin kuvan tyhjälle kasetille. Luulin tällä päässeeni rauhaan, mutta nyt hän vaati konetta avattavaksi saadakseen nähdä kuvansa. Kun selitin, että filmi on ensin Bombayssa kehitettävä, jonka jälkeen vasta voidaan saada kuvia, oli hän peräti pettynyt ja sanoi, että eihän siitä mitään hyötyä sitten ollutkaan, johon minäkin täydellisesti yhdyin. Siitä huolimatta hän laivamatkamme jokaisena seitsemänä päivänä tiedusteli, milloin voisi saada kuvansa, ja joka kerta oli pettymys yhtä suuri.
He eivät nauttineet laivan täysiylöspitoa, vaan ottivat annoksittain hyttiinsä "rice and curry", riisiä ja öljyssä keitettyjä lihanpalasia. Riisiä tuotiin pesuvadillinen, johon adjutantti kädellään sekoitti öljyn sekä lihanpalaset. Kolmella keskimäisellä sormella tämä sotkotus sitten ammennettiin suuhun.-Minä poistuin hytistä aina ruokailuajaksi.
Tuntia ennen laivan lähtöä oli postijuna Bagdadista tuonut pääasiallisimman matkustajayleisön. He olivat miltei kaikki kansimatkustajia, sillä hyttipaikkoja käyttävät täkäläiset hyvin vähän. Varsin varakkaatkin hindut ja arabialaiset tuovat laivaan telttasängyn mukanaan ja nukkuvat kannella, jossa näin kesäkuumalla onkin ehdottomasti parempi kuin hytissä.
Näissä laivoissa on kannelle rakennettu liedet, joissa kansimatkustajat voivat keittää ruokansa, ja aamusta iltaan saakka kuhisi niiden ympärillä mustanaan väkeä. Aina leivästä saakka tehtiin kaikki laivalla ja jätteet heitettiin kannelle. Olisi näet vaatinut liian suurta vaivaa heittää niitä reelingin yli mereen. Iltasella se keittopuoli kannesta muistuttikin sitten sikolättiä.
Hintelää väkeä näyttävät tämänpuolen ihmiset olevan rakenteeltaan, ja senmukaiset ovat voimatkin. Laiturilta välikannelle oli asetettu laudoista tehty silta, joka piti laivan lähtiessä vedettämän laiturille. Silta oli kokoonpantu seitsemästä tuumanpaksuisesta ja 4 metrin pituisesta laudasta, johon lisäksi tuli vielä ohuet johdatinpuut, mutta sen siirtämiseen tarvittiin kaksitoista miestä, ja vaivaloisesti se näkyi sittenkin siirtyvän. Oikein piti huutaa tahdissa, että kaikki tiesivät vetää yhtäaikaa, ja pari tuumaa se sitten liikahti kerrallaan. — Meillä olisi kaksi miestä siirtänyt tuollaisen sillan heittämällä.
Basrasta lähdettyä kestää moniaan tunnin vielä ajaa Tigrisvirtaa, ennenkuin päästään Persianlahdelle, ja sen matkan seisoskelee mielellään kannella katselemassa palmumetsien varjostamia rantoja. Pian kuitenkin pimeys peitti näköpiirin, ja minä sulkeuduin kylpyhuoneeseen pariksi tunniksi. Eihän siellä tosin kylmää kylpyä saanut — jäitä olisi pitänyt lisätä joukkoon — mutta sentäänkin oli vesi viileämpää kuin ilma, enkä olisi vannaa vieläkään malttanut jättää, ellei laivan ruokakello kutsunut päivälliselle.
Ruokakomentoa ei ainakaan tässä laivassa sovi moittia, sillä ruokaa annettiin paljon ja monenlaista. Tarjoilu alkoi jo puoli kuudelta aamulla — toisinaan jo aikaisemminkin — jolloin hytteihin tuotiin teetä ja voileipiä. Ei siinä kysytty, halusiko joku vielä nukkua, sillä heti seitsemän jälkeen soitettiin aamiaiselle. Pukeutuminen ei kylläkään vienyt aikaa, kun ainoat käyttökelpoiset vaatekappaleet olivat paita, housut ja pyyhinliina. Tämä viimeksimainittu seurasi jokaista uskollisesti olkapäällä mukana niin aterialla kuin kävelyllä, sillä kasvot tihkuivat vesikarpaloita alituiseen.
Koska ruoka on sangen tärkeä tekijä ihmisen maallisessa vaelluksessa, en malta vallan sivuuttaa B.I.S.N. yhtiön laivojen ruokalistaa. Siellä nimittäin ihmeekseni tarjottiin joka aamu kaurapuuroa, joka kaikkien kokoomuksiltaan epäselvien Bagdadin ruokalaatujen jälkeen maistui minusta erinomaiselta. Maito tosin oli säilykemaitoa, mutta siihen saa tottua, sillä lypsylehmiä ei laivassa pidetä. Muista ruokalajeista mainitsen vain, että aamiaiseen kuului puuron lisäksi kala-, liha- ja munaruoka, lunchiin ja päivälliseen kumpaankin kolme erilaista liharuokaa j.n.e. — Äsken mainitsemaani rice and curry tarjottiin myös joka päivä päivälliseksi, mutta tämä curry eli jonkunlainen Stroganoffin pihvi oli niin väkeväksi maustettua, että ensikerran sitä syödessäni oli nahka lähteä suustani, ja sain kiiruimman kaupalla juosta ruokasalista reelingille tyhjentämään suuntäyteiseni, sillä annosta en hirvinnyt nielaista. Eräs Intian eurooppalainen kehoittikin minua varovaisesti suhtautumaan intialaisiin ruokiin, sillä alkuasukkaiden vatsa on kuulemma vallan toisenlaisesta nahasta kuin meikäläisen, ja lyhyessä ajassa voi siellä tärvellä ruokakanavansa elinajakseen. Myöhemmin Etelämeren saarilla tutustuin siihen kasviinkin, jota näissä tropiikkimaissa käytetään mausteena. Sanotusta kasvista käytetään sen parin senttimetrin pituisia marjamaisia hedelmiä. Ne asetetaan etikkaan liukenemaan, ja pisarallinen tällaista nestettä liemilautasessa saattaa suun hehkumaan kuin tulessa. Kiniini on herkkua siihen verraten. Ranskalaisissa laivoissa näin tätä nestettä viljeltävän varsin tiheään, ja aineen erikoisena ominaisuutena mainittiin, että se palauttaa menetetyn miehuusvoiman.
Persianlahti on matalaa ja sen vesi savenväristä. Vaikka laivaväylä oli viitoitettu, täytyi luotaajan silti alituiseen olla hommassa, ja muutamin ajoin keskellä aavaa ulappaa jouduimme niin matalalle, että koneet pantiin kulkemaan vain puolella voimalla. Tätä kesti kolme päivää, ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, mutta kolmannen päivän iltana stewardi sanoi, että huomenna saamme pahan ilman heti kun pääsemme Intian merelle. Tiedustelin, mikä sen nyt niin pahaksi muuttaisi, ja sain kuulla sen johtuvan monsuunista. Olinhan minäkin lukenut monsuunista yhtä ja toista, mutta en tästä vielä tullut yhtään viisaammaksi. En kuitenkaan enää kysellyt mitään, olin vain tärkeän näköinen ja päätin odottaa.
Aamu koitti, korkeitten kalliosaarien reunustama salmi jäi jälkeemme ja tulimme Intian merelle, mutta ilma pysyi yhtä kauniina. Hartaasti odottamaani myrskyä ei kuulunut, ja arvelin monsuunin vain turhia pelotelleen. Mutta sitten alkoi laiva hiljalleen keinahdella, hyvin hitaasti, mutta säännöllisesti. Nousin kannelle katsomaan, mikä sitä nyt heiluttaisi, sillä tuuli oli verrattain heikko, vain jonkusen vaahtopään kykeni siellä täällä nostamaan.
Mutta etelästä saapui kuin maininkeina pitkiä laineita, laajoja ja loivia. Laajuutensa takia näyttivät ne mataloilta, mutta kulkivat nopeasti eteenpäin, ja vaikka laivamme oli 142 metriä pitkä, heilahteli se sivuaallokossa varsin tuntuvasti.
Tämä oli nyt sitä monsuuniaallokkoa, maininkia jostain kauempana tapahtuvasta myllerryksestä. Pyysin purserilta selitystä ilmiöön, ja hän kertoi, että paraikaa on Etelä-Intiassa ankaroita sateita ja rajuilmoja, jotka ajavat aallokkoa tänne. Sanoi, ettei tämä vielä mitään ole, mutta kunhan parin päivän päästä ehdimme lähemmäksi Intian rannikkoa, niin siellä se vasta tuntuu.
Tämän puolen ihmisten sisukset eivät näy sietävän merenkäyntiä, sillä 90 prosenttia matkustajista asettautui heti levolle. Hyttitoverini majuri ei koko loppumatkalla noussut enää kertaakaan jalkeille paitsi Karachin satamassa, jossa ei heilutellut. Matkaeväinä oli hänellä banaaneja ja mangoja, mutta hän ei voinut enää sietää ajatusta, että hänen korissaan oli ruokatavaroita, jonkatakia hän lahjoitti kaikki minulle. Erään vanhemmanpuoleisen, iloisen ja väriltään miltei mustan hindun kanssa saimme nauttia ateriat kahteen mieheen, toiset salonkimatkustajat paastosivat.
The book keeps going
Reading is free forever. Sign up and watch scenes appear while you read.



Scenes Storieta drew for other classics.
New illustrated classics
Once or twice a month: the latest books to get full character casts, scene art, and free comic editions. No account needed.