Othello

VENETIAN DOGI. BRABANTIO, senaattori. Toisia senaattoreita. GRATIANO, Brabantion veli. LODOVICO, Brabantion sukulainen. OTHELLO, maurilainen ylimys, Venetian valtion palveluksessa. CASSIO, hänen luutnanttinsa. JAGO, hänen vänrikkinsä. RODRIGO, venetialainen ylimys. MONTANO, Kypron maaherra. Narri, Othellon palveluksessa. DESDEMONA, Brabantion tytär, Othellon puoliso. EMILIA, Jagon puoliso. BIANCA, Cassion lemmikki. Merimiehiä, sanansaattajia, airut, sotaherroja, ylimyksiä, soittoniekkoja ja palvelijoita.

Tapahtumapaikka: ensimmäisessä näytöksessä Venetia, seuraavissa Kypron satama.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Venetia. Katu. Rodrigo ja Jago tulevat.

RODRIGO. Vait! Mitä puhut! Kovin se mua loukkaa, Jos, Jago, sua, jok' omanasi käytät Mun kukkarotani, noin kohdellaan.

JAGO. Mut, hitto vieköön, ettehän mut kuule! Jos tuommoista ma koskaan uneksinkaan, Niin kammokaa mua.

RODRIGO. Kerroithan sa mulle Vihaavas häntä.

JAGO. Jos en sitä tee, Niin inhokaa mua. Kolme mahtimiestä Aneli, lakki kourass', että tekis Mun luutnantikseen hän, -- niin mies kuin olen, Kykyni tunnen: täyttää voin sen paikan. Mut oikkupäisenä ja ylpeänä Hän heitä kiertää pöyhkeill' estetyillä, Joit' inhoittavin sotalausein höystää; Ja päätteeks, anojille kiellon antaa; Sill', "uskokaa", hän sanoi, "Valinnut sotaherrani jo olen". Ja ken se oli tuo? Niin, aatelkaapas, suuri laskuherra, Florensilainen, eräs Michael Cassio, Mies tuiki rakastunut pulskaan naikkoon; Ei kenttäjoukkoj' ole johtanut hän, Enemmän sotarinnast' ei hän tiedä Kuin kehruutyttö; kaikk' on kirjan mukaan, Jost' yhtä hyvin kielipalko neuvos Rupattaa osaa; lorua sen miehen On sotatiedot, kokemusta vailla. Sai paikan tuo, ja mun -- jonk' arvon nähnyt Hän Rhodoss' on ja Kyprossa ja muissa Niin pakanain kuin kristittyjen maissa -- Tuo "debet-kredit" pitää tuulen alla; Numeromiesi tuo, hän -- onneks olkoon! -- Nyt luutnantt' on, ja minä, herra nähköön, Vaan hänen Mustuutensa vänrikki!

RODRIGO. Sen pyövel' ennen oisin, jumaliste!

JAGO. Ei auta; se on virka-uran kirous: Ylennykseen vie suositus ja armo Eik' etuoikeus, jonka mukaan toinen Edeltäjänsä perii. Tuomitkaa nyt, Mist' olen velkapäänä maurilaista Rakastamaan.

RODRIGO. Ma hänt' en palvelis.

JAGO. Oi, huolet' olkaa; häntä palvelenkin Vaan kostuakseni. Me emme kaikki Voi herroj' olla, eikä kaikki herrat Voi uskotuita palvelijoita saada. On moni nöyrä, köyryselkä raukka, Jok', orjankahleisiinsa ihastunna, Jatustaa aikansa, kuin herran aasi, Rehusta vaan, ja vihdoin hyljyks joutuu. Hyi, moista rehti-elukkaa! Taas toisill' On katsanto ja ulkomuoto nöyrä, Mut sydän kiintynyt on itsehensä; Isäntiään he näöks palvelevat Ja voivat hyvin, ja kun täys' on tasku, He herroj' ovat. Moisill' ymmärryst' on; Tuot' olen karvaa minä, sen ma myönnän. Kah, ystävä, niin totta kuin Rodrigo Te olette, jos mauri oisin, Jagon' En olla tahtois. Häntä palvellessa Vaan itseäni palvelen; en lemmest', En ystävyydestä, sen tietköön taivas, Mut näöks vaan ja omaks hyödykseni. Jos, nähkääs, ulkomuodossani koskaan Sydämen tosi-olento ja laatu Ilmaantuis, olis aika silloin kantaa Hihalla sydän, jossa sitä naakat Hakata sais. En ole mikä olen.

RODRIGO. Kuin suuri on sen turpahuulen onni, Jos hänet saa hän!

JAGO. Herättäkää isä, Vainotkaa miestä, myrkyttäkää naute; Asia huutoon, heimo ilmiraivoon! Vaikk' Eedenissäkin hän asuis, purkoot Hänt' itikat! Jos ilolt' ilo tuntuu, Sekoittakaa sen verran tuskaa siihen, Ett' osan karvastaan se kauhduttaa!

RODRIGO. Täss' isä asuu; äänehen ma huudan.

JAGO. Mut hirveällä tuskan ulvonnalla, Kuin suurissa on kaupungeissa laita, Kun äkist' yöllä tulipalo uhkaa.

RODRIGO. Brabantio, hoi! Signor Brabantio, hoi! hoi!

JAGO. Herätkää, hoi, Brabantio! Varkaita, varkaita! Hoi, huonettanne Varokaa, tytärtänne, kirstujanne! Varkaita, varkaita!

(Brabantio ilmestyy ylhäälle ikkunaan.)

BRABANTIO. Mik' on noin hirveähän meluun syynä? Mik' on nyt hätä?

RODRIGO. Onko perehenne Kotona kaikki?

JAGO. Lukossako ovet?

BRABANTIO. No kuinka niin?

JAGO. Olette ryöstetty. Pukeukaa joutuun, hitto vie! Pois puolet On sielustanne, sydän pirstaleina. Nyt, juur' nyt vanha musta jäärä astuu Valkoista uuhtanne. Oi, nouskaa, nouskaa! Hereille korrostajat, kello soimaan! Tekeepi piru teidät tuoraks muuten. Nouskaatte, sanon!

BRABANTIO. Mitä? Miss' on järkes?

RODRIGO. Arvoisa herra, äänen' on kai tuttu?

BRABANTIO. Ei; ken se on?

RODRIGO. Rodrigo nimeni.

BRABANTIO. No, sitä kirotumpi! Kielsinhän, Ett'et sais koskaan ovelleni tulla. Olethan suoraan sanovan mun kuullut: Tytärtäni et saa; ja nyt kuin hullu, Ahmattuna ja viinan vimmassa, Täynn' ilkeätä koiruutta, sa tulet Ja rauhan multa ryöstät.

RODRIGO. Herra, herra!

BRABANTIO. Mut tuntoni ja arvoni, se tiedä, Voi tekos tehdä sulle katkeraksi.

RODRIGO. Tyyn' olkaa!

BRABANTIO. Mitä ryöstöstä sa haastat? Venetiass' ollaan nyt; ei metsätölli Mun taloni ole.

RODRIGO. Arvoisa Brabantio, Suorassa, puhtaass' aikehessa liikun.

JAGO. Tuhat tulimmaista! Te, herra, olette niitä, jotka eivät Jumalata tahdo palvella, vaikka perkele käskis. Kun tulemme ja teemme teille hyvän työn, pidätte meitä riitapukareina; tahdotte tyttärenne antaa barbarialaisen oriin astuttavaksi; tahdotte että lapsenne lapset teille hirnuisivat, tahdotte saada konkareita langoiksenne ja ravureita orpanoiksenne.

BRABANTIO. Ken olet sinä, rietas herjaaja?

JAGO. Mies, joka tulen teille kertomaan, että tyttärenne ja mauri par'aikaa leikkivät "kaksiselkäistä".

BRABANTIO. Sin' olet konna.

JAGO. Ja te -- senaattori.