Timon Ateenalainen

TIMON, ateenalainen ylimys. LUCIUS, | LUCULLUS, | Timonin imartelijoita. SEMPRONIUS, | VENTIDIUS, muuan Timonin valheystäviä. APEMANTUS, äreä filosofi. ALCIBIADES, ateenalainen sotapäällikkö. FLAVIUS, Timonin hovimestari. FLAMINIUS, | LUCILIUS, | Timonin palvelijoita. SERVILIUS, | CAPHIS, | PHILOTUS, | TITUS, | Timonin velkojain palvelijoita. LUCIUS, | HORTENSIUS, | Kaksi Varron palvelijaa. Isidorin palvelija. CUPIDO ja muita naamioita. Kolme muukalaista. Runoilija, maalari, kauppias ja helmiseppä. Vanha ateenalainen. Paashi. Narri. PHRYNIA, | Alcibiadeen rakastajattaria. TIMANDRA | Ylimyksiä, senaattoreja, sotamiehiä, varkaita ja seuralaisia.

Tapahtumapaikka: Ateenan kaupunki ja läheinen metsä.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Ateena. Sali Timonin talossa.

(Runoilija, maalari, helmiseppä, kauppias ynnä muita tulee eri haaroilla.)

RUNOILIJA. Hyvää päivää!

MAALARI. Hauskaa, että voitte hyvin.

RUNOILIJA. En kaukaan nähnyt teitä. Mitä kuuluu?

MAALARI. Tapaansa menee.

RUNOILIJA. Niin, niin, tiettävästi. Mut jotain erikoista? Jotain kummaa Ja ennen kuulumatonta? -- Mut, nähkääs! Rikkauden taika, tenhos tänne loihti Nuo henget kaikki! Kauppiaan ma tunnen.

MAALARI. Molemmat tunnen; helmiseppä toinen.

KAUPPIAS. Oi, mikä kelpo herra!

HELMISEPPÄ. Niinpä kyllä.

KAUPPIAS. Mies verraton ja niinkuin harjoitettu Hyvyyden juoksuun uupumattomaan: Hän voiton vie --

HELMISEPPÄ. Juveeli täss' on mulla.

KAUPPIAS. Oi, näyttäkäähän! Timonille varmaan?

HELMISEPPÄ. Jos maksamaan hän suostuu; vaan se seikka --

RUNOILIJA. "Kun palkasta me halpuutt' ylistämme, Niin tahraantuu sen oivan runon loisto, Jonk' ylevyys on saapa."

KAUPPIAS (katsellen helmeä). Varsin soma!

HELMISEPPÄ. Ja kallis! Näettenkö tuota vettä?

MAALARI. Teit' innostuttaa varmaan joku teos, Jonk' omistatte hänen armollensa.

RUNOILIJA. Niin, suustani kai pääsi jotain moista. Runous on kuin pihka, joka tihkuu Tuoreesta puusta. Piistä ei saa tulta, Jos sit' ei iske; meidän jalo liekki Itsestään syttyy ja, kuin virta, murtaa Kaikk' esteet tieltään. -- Mitä teill' on tuossa?

MAALARI. Vain maalaus. -- Milloin tulee kirja ulos?

RUNOILIJA. Suorastaan tarjouksen kantapäillä. -- Ah, näyttäkäähän tuota!

MAALARI. Kaunis taulu.

RUNOILIJA. Niin on; tuo tuoss' on vallan verratonta.

MAALARI. Jotenkin.

RUNOILIJA. Oivaa! Mikä sulon ilme Tuoss' asennossa! Mitä sielun voimaa Tuo silmä säihkyy! Mikä mielihaave Huulilla noilla! Sanoin ihan voisi Nuo mykät ruumiinliikkeet ilmituoda.

MAALARI. Niin, elämää on hiukan jäljitelty. Tuo ilme -- onko hyvä?

RUNOILIJA. Toden totta, Se voittaa luonnon; taiteen mahti tässä Elävämp' on kuin itse elämässä.

(Muutamia senaattoreja kulkee näyttämän poikki.)

MAALARI. Oh, sillä herralla on ystäviä!

RUNOILIJA. Ateenan senaattorit! -- Miekkoiset!

MAALARI. Kah, vielä lisää!

RUNOILIJA. Sit' ystävien tulvaa, sitä virtaa! -- Kyhäyksessä tässä kuvaan miestä, Jot' on tää mainen mailma täysin sylin Hyväillyt, halaillut. Vapaata juontan' Ei yksityisyys häiri, se vaan kiitää Avaraa vahamerta;[1] ilki-isku Ei pilkkuakaan suunnassani tahri, Jok' ylvää kotkan lentoaan vaan lentää, Jälkeensä jättämättä jälkeä.

MAALARI. En ymmärrä.

RUNOILIJA. Avaimen teille annan. Niin, nähkääs, kaikki säädyt, kaikki luonteet, -- Niin hyvin liukkaat, taipuisat, kuin myöskin Vakavat, jäykät, -- palvelustaan tuovat Näin Timonille. Miehen suuri rikkaus, Jalohon auliuteen yhtyneenä, Vetää ja häneen lemmen sitein kiintää Sydämmet kaikenlaiset, peilirakkaast' Imartajasta Apemantukseen, Jok' itsens' inhomista rakastaapi Ylitse kaiken; hänkin polveansa Hänelle notkistaa ja tyyten palaa, Timonin nyökkäyksest' autuaana.

MAALARI. Näin heidän puhelevan keskenään.

RUNOILIJA. Kuvailen, ett' on onnettaren istuin Sorea, suuri kunnas; kunnaan juurell' On kaikenlaista luonnetta ja kansaa, Mi tämän pallon parmaill' ahertaapi, Tilaansa parantaakseen; niiden keskeen, Jotk' ylös tuohon vallattareen katsoo, Timonin muotoisen ma miehen kuvaan, Jot' onnettaren elfenluinen käsi Luoksensa viittaa; tämä äkkilempi Äkisti kaikki kilpailijat muuttaa Orjiksi, käskyläiksi.