Yrjö Aukusti Wallin ja hänen matkansa Arabiassa

Niinkuin Suomen vanhain runojen Kaukomieli ei viihtynyt rauhaisen kodin yksitoikkoisessa elämässä, vaan halusi, ikävöi ulos etäisille retkille, missä uutta, outoa olisi nähtävänä, vastuksia, vaaroja voitettavana, niin näemme nytkin vielä keskessämme semmoisia luonteita. Niistä tulevat, jos heidän halunsa saa oikean, ihmiskunnalle hyödyllisen suuntansa, nuo uskaliaat löytöretkeilijät, jotka, huolimatta vastaantulevista surmista, tunkevat ennen tuntemattomien seutuin läpi ja laajentavat tietomme kaukaisista maista ja kansoista. Semmoisia ei myös ole Suomi ollut vailla; niistä on jo Kuvalehti ennen tuonut esiin M. A. Castrén'in ja A. E. Nordenskjöld'in. Nyt olisi heidän täyden vertaisensa, pelottoman Arabian tutkijan, Wallin'in vuoro.

Yrjö Aukusti Wallin syntyi Lokak. 24 p. 1811 Sund'in pitäjässä Ahvenanmaalla. Tässä lapsuutensa ensimmäisessä kodissa hän luultavasti sai rakkauden mereen ja meri-elämään, joka hänessä vallitsi kaiken hänen ikänsä. Tosin jätti hän Ahvenanmaan jo 7-vuotisena, koska hänen isänsä kruununvouti Israel Wallin v. 1818 tuli Turkuun lääninkamreeriksi. Mutta mielellään ja usein purjehti nuori Wallin sittemmin ylioppilaana joskus takaisin syntymäseudullensa. Koulussa oli hän kumppalien kesken hyvässä maineessa pelottomuudestaan ja lujasta oikeudentunnostaan. V. 1829 yliopistoon päästyä, harjoitti Wallin lukujansa perinpobjaisesti, vaan kiirehtimättä. Enimmän aikansa pani hän uuden-aikaiseen runolliseen kirjallisuuteen. Walter Scott'in, Shakespearen, Rousseaun, Göthen ja Schiller'in teoksia luki hän ahkerasti, kutakin alkukielellänsä. Erittäinkin oli hän englantilaiseen kirjallisuuteen mieltynyt ja hyvin sen kieleenkin perehtynyt. Nämät runolliset luvut antoivat vielä enemmän kiihoitusta hänen synnynnäiselle halullensa oudoille retkille, kaukaisille maille, erittäinkin Itämaille. Näihin aikoihin oli Wallin kumppalien seurassa erin-omaisen iloinen ja hilpeä; mentiinpä siinä joskus liiankin pitkälle. Hän oli päämiehenä kaikellaisissa veitikan-kepposissa, jotka eivät kuitenkaan aina olleet hienointa laatua. Omituinen, järkähtämätön hätäilemättömyytensä, luja ystävyytensä ja loukkaamattomat leikkipuheensa olivat yleisesti kiitetyt hänen monien ylioppilas-ystäviensä kesken. Tiheään retkeili myös Wallin merellä, käyden välistä yksinäänkin monen vuorokauden pituisilla purjehdusmatkoilla kaukaisissa saaristoissa. Samoin oli hän uskalias uimari, lähtien jokapäiväisillä uimaretkillänsä monesti kauas ulos selälle. Musiikkiakin harjoitteli hän mielellänsä ja oppi useammanlaatuisia soittoja soittamaan. Tämä taito teki hänelle sitten myöhemmin mahdolliseksi kirjoittaa muistoon useampia Arabialaisten laulusäveliä, joiden erämaan kaltainen yksitoikkoisuus ei kuitenkaan kovin hyväile länsimaisia korvia. Kaikesta ylläsanotusta näkyy, että hänen halunsa oli enemmän luonnon ja elämän tutkimiseen, kuin kirjalukuun, vaikk'ei kuitenkaan sekään tullut laimin-lyödyksi.

Seitsemän vuotta ylioppilaana oltuaan suoritti Wallin maisterintutkinnon; siinä hän ei tosin saanut kovin suuria arvosanoja, vaan arveltiin kuitenkin kumppalien kesken paraskykyiseksi sen-aikuisista nuorista maistereista. V. 1839 tuli hän Itämaan kirjallisuuden dosentiksi; se oli ensimmäinen askel hänen vastaisella elämäntiellänsä. Kuitenkaan ei paljoa puuttunut, niin se olisi voinut kääntyä ihan toiselle suunnalle. Sillä kun akatemikko Sjögrén Pietarin akatemian puolesta haki nuorta Suomalaista, jota sopisi lähettää Siperian suomensukuisia kansoja tutkimaan, oli Castrén'in ohessa myös Wallin ehdolla. Mutta Sjögrén katsoi edellisen soveljaammaksi.

Sillä välin Wallin meni Pietariin, jossa hän vv. 1841 ja 1842 itämaisessa opistossa opiskeli Arabian ja Persian kieltä Arabialaisen Tantavin ja Persialaisen Mirza Ismail'in johdon alla. Tässä kiihtyi vasta oikein lapsuudessa jo herännyt halunsa Itämaille; matkustus Egyptiin ja Arabiaan päilyi ylinnä hänen toiveittensa joukossa. Siihen antoikin nyt Suomen yliopistolta saatu matkaraha tilaisuuden. Mutta, vaikka hehkuen ilosta ja halusta, ei Wallin kuitenkaan kohta paikalla lähtenyt ikävöityille maillensa. Hän valmisti itsensä ensin matkaan sillä, että suoritti jokseenkin pitkän oppimäärän käytännöllisessä lääkärintaidossa. Hänen älykkäästi keksitty tuumansa näet oli kulkea erämaissa lääkärin nimellä; tällä käytännöllisellä matkan tarkoituksella hän toivoi viihdyttävänsä Arabialaisten kovin herkän epäluuloisuuden.

2. Wallin'in matka Euroopan kautta ja olo Egyptissä.

Kesällä 1843 läksi Wallin sitten matkalle, jota oli kestävä seitsemän vuotta. Ensiksi hän kävi Pariisissa, haluten nähdä jotain aikansa korkeimmasta sivistyksestä, ennen kuin niin pitkäksi ajaksi kätkeytyisi pois luonnonlasten seuraan. Täällä olisi kuitenkin arvaamaton vaara melkein kohta alussa tehnyt lopun kaikista aiotuista retkistä. Wallin sattui Pariisissa yhteen erään hyvin puetun Franskalaiseu kanssa, joka hiukan osasi puhua Arabian kieltä. Tämän kautta välitetty tuttuus oli jatkettava sillä, että he kahden läksivät pienelle huvimatkalle ulos kaupungista. Mutta tuo ystävällinen herra olikin rosvo, joka, vietyänsä matkakumppalinsa syrjäiseen paikkaan, löi hänet puolikuoliaaksi ja ryösti aivan paljaaksi. Jonkun aikaa sairastettuansa kovia vammojaan läksi Wallin viimein Lokak. 14 p. Marseilleen, purjehti siltä erään suomalaisen kapteenin laivassa Konstantinopeliin ja saapui Jouluk. 14 p. Egyptin maalle.

Ensi-aikansa vietti hän vielä puoli eurooppalaisessa Aleksandriassa, mutta pyysi jo tässä yhä enemmän perehtyä Itämaan elämään. Hän kuljeskeli yhä kaduilla ja toreilla, rakentaen tuttavuuttaan Arabialaisten kanssa, käyden heidän moskeoitansa sekä juhliansa katsomassa, ja uutterasti ottaen osaa Koranissa käskettyihin rukouksiin, pesemisiin y.m. Hän näet alusta alkain oli olevinansa muhammedin-uskolainen, koska julkikristittynä on mahdoton päästä kulkemaan noissa kristityille niin vihollisissa kansoissa. Täällä Egyptissä hän sanoi itsensä Venäjän keisarin vallan-alaiseksi tatariksi, mutta itse Arabiassa hän sitten matkusteli egyptiläis-arabialaisen lääkärin nimellä. Vaikea olisikin ollut hänen eurooppalaista sukuperäänsä aavistaa, vaikka tosin hänen valkoinen ihonsa välistä nosti luuloja; niin täydesti oli hän oppinut Arabialaisten kaikki tavat ja temput tervehtiessä ja puhellessa, istuessa ja syödessä, pestessä ja rukoillessa. Nimeksensä oli hän ottanut Abdul Wali, jossa hänen oikea sukunimensä oli muodostettu Arabian tavalla. Kairossa, johon hän Aleksandriasta muutti ja jossa vietti koko seuraavan vuoden 1844 ja talven 1845, erosi hän kokonaan kaikkein Eurooppalaisten seurasta ja eli yksistänsä Arabialaisten kanssa. Nämät kaupunkein Arabialaiset eivät kuitenkaan ollenkaan olleet Wallin'in mieleen. Tosin ihmetytti häntä heidän arvaamattoman suuri oppinsa ja ulkonainen sivistyksensä, mutta toiselta puolen oli tämän kuoren alla piilevä tapain turmelus ja halpa mielenlaatu hänelle suurimmaksi inhoksi. Wallin ikävöitsi yhä hartaammin oikeitten, halventumattomain erämaan Arabialaisten, Beduinein luokse.

3. Arabian erämaan näkö ja luonne.

Viimein vihdoin läksi hän Huhtik. 15 p. 1845, kaikin puolin tehtäväänsä valmistuneena, ensimmäiselle erämaa-matkallensa. Nyt hän oli siis tullut toiveittensa perille ja ihastus siitä ilmoittaa itsensä yhä hänen kirjeissään. Kaikki täällä erämaassa oli niin hauskaa, niin miellyttävää. Hänessä oli sama tunne kuin erämaan omissa pojissakin, Beduineissa, jotka, päästyänsä viljellyn maan rajojen taakse aavalle hietikölle, poimivat muutamia oksia eräästä erämaassa kasvavasta kuivasta, vaan väkevähajuisesta pensaasta, ja sanovat matkakumppalilleen: "katso, tässä on Tih-pensas! Me olemme nyt erämaassa, jossa kaikki on suloista!"

Ei ole näet erämaakaan niin aivan autio ja eloton, kuin me luulemme. On tosin seutuja, sangen avaroitakin Luoteis-Arabiassa, jotka ovat peräti kasvitonta kivikkoa. "Tuo suuri erämaa-meri edessämme", sanoo Wallin, "oli mitä mieltä masentavimpia näkö-aloja -- avara, kuiva aavikko, peitetty suurilla ja pienillä kiviluiskareilla, jotka päivänpaisteessa kimaltelivat mikä mustalle, mikä valkoiselle, mikä punaiselle. Siellä täällä nähtiin yksinäisiä vuorenkukkuloita, jotka rajoittivat näköpiirin kukin kohdallaan. Ei näkynyt täällä edes hiekkaakaan. Ei ollut paljon mitään elävää ympärillämme, paitsi muutamia sisäliskoja ja silloin, tällöin jotakuta pikkuista lintua, joka meitä pelottomasti seuraeli, joskus hypäten ylös kameliemme selkään".

Näilläkin tienoilla oli kuitenkin jo muutamissa pienissä laaksoissa jonkunlaista kasvillisuutta. Ja varsinainen hiedikkö (nufud), joka suurimman osan Arabian sydänmaita täyttää, on Wallin'in kuvauksen mukaan, paljoa hauskempi. Se kasvaa jokseenkin paljon pieniä pensaita. Keväällä, sateen-aikana, ovat ne kaikki vihriäisiä ja kukoistavia; mutta myöhemmin, vaikka kuivuneina, levittävät ne kauas ympärilleen väkevää, hyvää palsamin hajua ja ovat paitsi sitä matkustaville suureksi hyödyksi, sen kautta, että tarjoovat kameleille ruokaa. varsinkin kasvaa näitä pensaita runsaasti pienillä tuulen kokoon-ajamilla hietakummuilla. Täällä näkyi myös enemmän elämää: gazelleja (erämaan kauriita) ja jäniksiä hyppelee kumpusaarekkeitten välillä, "kata"-lintuja nähdään lentelevän vesipaikoille y.m. "Kuinka ei tuntuisi ihmisen mieli raittiilta tässä erämaan raittiissa ilmassa ja hyvässä hajussa?" niin lausuu Wallin päiväkirjassaan ensimmäisten matkapäiväin jälkeen: "tosin ei ole täällä meidän Linnea-kukkien (sirkkusen kelloin) hieno lemu eikä myös meidän kuusikkoin tai koivikkoin tuore tuoksu, vaan väkevä palsamihaju leviää kuitenkin erämaan vaivaisista, kuivista pensaista. Tämä haju tekee muuten rasittavan kuuman ilman hauskemmaksi". Myöhemmin, tutustuttuansa erämaassa nähtäviin moniin vaivoihin ja kyllästyttyänsä siihen monipäiväisten, jopa viikkoistenkin matkojen kautta, ei hän enää puhjennut niin suuriin kehumisiin. Niin esim. hän tosin, kun avarasta louhikosta taas pääsi hietamaalle, arveli tämän jälkimmäisen tuntuneen hänestä oikein paratiisilta; vaan siihen hän kuitenkin kohta lisäsi: "mutta Arabiassa ei ole vaatimukset tässä suhteessa ylen suuria". -- "Sanomaton oli iloni", sanoi hän taas toisen kerran, "koska 20-päiväisen matkan jälkeen erämaassa -- jonka tuhkankarvaisilla tasangoilla taikka tuulen kokoon-ajamilla hiekkakummuilla ainoasti olin nähnyt vaivaisia pensaita ja kasveja -- taas näin suuria lehtoja, palmupuita sadointuhansin". Vaan kuitenkin ikävöitsi hän aina taas pian ulos samaan erämaahan, sen köyhyyteen, sen vaivoihin, pyrkien pois mukavimmastakin elämästä suuremmissa tai pienemmissä kaupungeissa.

4. Matkapäivä erämaassa.

Ennen päivän nousua jo ovat erämaan matkalaiset aina liikkeellä. Tavarat, kaikki pantuna sisään suuriin säkkeihin, ripustetaan tasan molemmin puolin kuormakamelien selkää; itse kiipeevät matkamiehet toisten kamelien päälle satulaan, yksi tai kaksi henkeä kullekin juhdalle, ja sitten alkaa matka. Wallin oli matkakertomuksista lukenut hyvin paljon siitä, kuinka vaivaloinen kamelilla ratsastaminen on; mutta hän perehtyi siihen kohta alusta.

Päivän noususta kuljetaan kello 10 t. 11 saakka; silloin pysähdytään, syödään suurus ja juodaan varsinkin runsaasti kahvia. Kamelit sillä aikaa käyvät pureksimassa likiseudun kuivia pensaita. Levättyä 2-3 tuntia lähdetään jälleen liikkeelle ja matkustetaan yhteen menoon päivänlaskuun saakka. Yöllä ei Arabialainen mielellään kulje, paitsi jos joutuisasti, huomaamatta tahtoo pujahtaa rosvoin tähden vaaralliseksi tietyn paikan poikki.