Titus Andronicus

SATURNINUS, viimeisen Rooman keisarin poika, sittemmin keisari. BASSIANUS, hänen veljensä, Lavinian kanssa kihloissa. TITUS ANDRONICUS, roomalainen ylimys, päällikkö sodassa gootteja vastaan. MARCUS ANDRONICUS, kansantribuuni, Tituksen veli. LUCIUS, | QVINTUS, | Titus Andronicuksen poikia. MARTIUS, | MUCIUS, | Nuori LUCIUS, Luciuksen poika. PUBLIUS, Marcus Andronicuksen poika. AEMILIUS, roomalainen ylimys. ALARBUS, | DEMETRIUS, | Tamoran pojat CHIRON, | AARON, maurilainen, Tamoran rakastaja. Sotapäällikkö. Tribuuni. Sanansaattaja. Talonpoika. Goottilaisia ja roomalaisia. TAMORA, goottein kuningatar. LAVINIA, Titus Andronicuksen tytär. Lapsenhoitaja, ja musta lapsi.

Senaattoreja, tribuuneja, oikeudenpalvelijoita, sotureita ja seuralaisia.

Tapahtumapaikkana Rooma ja sen lähiseudut.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Rooma. Kapitolin edusta.

(Andronicus-suvun hauta näkyvissä. Ylempänä esiintyvät tribuunit ja senaattorit, alempana toisella sivulla Saturninus seuralaisineen, toisella Bassianus seuralaisineen.)

SATURNINUS. Patriisit jalot, oikeuteni tukeet, Aseilla asiaani ajakaa; Te, kansalaiset, rakkaat toverini, Perintöäni miekoin puolustakaa. Sen vanhin poika olen, jota viimeks Somisti Rooman valtadiadeema. Isäni arvon tahdon omistaa; Ei sortaa esikoisuuttani saa.

BASSIANUS. Toverit, suosijani, Rooman miehet, Caesarin poikaan, Bassianukseen, Jos mieltynyt on Rooman valtasilmä, Tie Kapitoliin sulkekaa ja älkää Häpeän lähestyä salliko Sit' istuinta, jok' oikeuden, hyveen, Jalouden, kohtuuden on pyhäkkö, Vaan vaali suokoon voiton ansiolle; Ajakaa vaalin vapautta, miehet.

(Marcus Andronicus astuu esiin, kruunu kädessä.)

MARCUS. Te, prinssit, jotka ystävin ja lahkoin Tapaatte kruunua ja valtaa, tietkää, Ett' yksimielisesti Rooman kansa, Jot' edustamme me, nyt vaalin kautta On Rooman keisariksi määrännyt Andronicuksen, joka Pius-nimen Sai suurist' ansioistaan Roomaa kohtaan. Niin kelpo miestä, oivaa sotilasta Ei ole toista tässä kaupungissa. Senaatti hänet kutsunut on kotiin Sodista ankarista goottein maalta. Hän, vihollisten kauhu, poikineen Tuon sotaisan ja vahvan kansan voitti. On asiaamme vuotta kymmenen Hän puoltanut ja miekoin lannistanut Vihollis-uhkaa. Viidesti hän Roomaan Palasi haavoissaan ja poikans' uljaat Toi tantereelta kotiin kirstuissa. Nyt vihdoin voitonmerkein ahdattuna Palajaa Roomaan taas Andronicus, Kehuttu Titus, aseloistossaan. Siis pyydämme -- sen miehen kunniaksi, Jonk' aimo jälkeläisen saavan suotte, Ja senaatin ja Kapitolin nimeen, Joit' arvon kunnioittaa tahdotte -- Eritkää, hajoittakaa seurueenne! Pois väkivalta! Nöyrää rauhan tietä Siivosti esiintuokaa ansionne.

SATURNINUS. Tribuunin kaunis puhe suostuttaa.

BASSIANUS. Marcus Andronicus, niin suoruuteesi Ja totuuteesi luotan, niin sua hellin Ja omaisias, niin on mulle rakas Sun jalo veljes Titus poikineen Ja hän, joss' aatokseni kaikki elää, Lavinia armas, Rooman kaunistus, Ett' ystäväni kaikki kotiin päästän Ja onneni kansansuosin vaakaan Ma punnittavaks asiani heitän.

(Bassianuksen seuralaiset menevät.)

SATURNINUS. Te ystävät, te oikeuteni tukeet, Nyt kiittäin teidät kotiin lasken kaikki, Ja maani suopeuteen ja suosioon Ma itseni ja asiani heitän. (Saturninuksen seuralaiset menevät.) Niin ole, Rooma, hyvänsuopa sinä, Kuin sinuun luottava ja harras minä. Avatkaa portit minun sisään mennä.

BASSIANUS. Niinikään minun, halvan kilpaajan.

(Menevät ylös Kapituliin.)

Toinen kohtaus.

Sama paikka.

(Eräs päällikkö tulee.)

PÄÄLLIKKÖ. Tie auki! Sankari Andronicus, Hyveiden turva, Rooman uljain urho, Sodissa kaikiss' aina voittoisa, Palannut onnell' on ja kunnialla Seuduilta, missä miekoin ahdisti Ja alleen voitti Rooman viholliset.

(Torvien ja rumpujen soidessa tulevat Martius ja Mucius; heidän jäljessään kaksi miestä, jotka kantavat mustalla vaatteella peitettyä ruumiinarkkua; sitten Qvintus ja Lucius. Heidän jälkeensä Titus Andronicus; sitten Tamora, Alarbus, Demetrius, Chiron, Aaron ja muita gootteja vankeina; sotureita ja kansaa. Kantajat laskevat arkun maahan ja Titus puhuu.)

TITUS. Sua tervehdin, Surupuvussasi voittorikas Rooma! Kuin laiva, purettuaan tavaransa, Taas kalleuksineen palaa satamaan, Miss' ensin nosti ankkurin, niin tulee Andronicuskin laakeroituna Ja maataan tervehtelee kyynelin, Ilokyynelin, taas Rooman nähdessään. Zeus, Kapitolin suojelija suuri, Luo pyhiin menoihimme armon katse! Viidestäkolmatt' urho-pojasta -- Puolt' enempää ei Priamuksell' ollut -- On tässä jäännös, elävä ja kuollut. Palkitkoon Rooma lemmell' eloon jääneet, Ja niille, jotka nyt vien viimelepoon, Se haudan suokoon esi-isäin viereen. Täss' suovat gootit levon miekalleni. Omistas huoletonna, julma Titus, Viel' annatko sa poikas hautaamatta Kamalaa Styxin rantaa harhailla? -- Nuo veljein viereen viekää! -- (Hautaholvi avataan.) Toisianne Nyt vaiti tervehtikää kuolleen tapaan! Levossa maatkaa, isänmaanne uhrit! -- Oi, sinä, ilojeni pyhä piilo, Avujen, aateluuden kallis säily, Kuin monta poikaa multa kätketkään, Joit' isä ei näe enää ikänään!

LUCIUS. Suo meille uljain goottilainen vanki, Sen että silvomme ja roviolla Ad manes fratrum lihat uhraamme Tään tyrmän eessä, miss' on veljein luut, Niin että haamut leppymättömät Maan pääll' ei kummittelis hirmuksemme.

TITUS. Ylevin näistä viekää: vanhin poika Tuon onnettoman kuningattaren.

TAMORA. Seis, roomalaiset veljet! -- Armon herra, Voittoisa Titus, sääli kyyneleitä, Emon kyyneleitä pojan puolesta! Jos sinun poikas oli kalliit sulle, Mun poikani on yhtä kallis mulle. Siin' eikö kyllä, että vankeina Toit meidät Roomaan ikeen-alaisina Paluutas, voittomatkaas ylentämään? Kadulla vielä poikaniko tapat, Siks että sankarina maataan puolsi? Sun poikasi jos oikeus oli maataan Ja kuningastaan puoltaa, niin myös minun. Oi, Titus, hautaas älä verin tahraa! Jumalten luonnett' omistaa jos tahdot, Sit' armon antajana omista: On armo tosi-aateluuden merkki. Suur' Titus, säästä esikoistani!

TITUS. Anteeksi, rouva hyvä; mieles malta. Nuo niiden veljiä on, jotka kansas Näk' elossa ja kuolleina; nyt hurskaast' Anovat veljein veren sovitusta. On uhri poikas; hänen kuolla täytyy, Jott' uikuttavat haamut tyyntyisi.

LUCIUS. Pois hänet viekää! Heti tulen tekoon! Ja miekoillamme ruumis roviolla Niin silpokaamme, ettei palaa jää.

(Lucius, Qvintus, Martius ja Mucius menevät, mukanaan Alarbus.)

TAMORA. Jumalatonta, julmaa hurskautta!

CHIRON. Noin raaka puoliksiko Scythiakaan?

DEMETRIUS. Äl' ylvään Roomaan vertaa Scythiaa. Alarbus lepoon käy; me eloon jäämme Tituksen katseen uhkaa vapisemaan. Kokoa mieles, äiti; toivo vielä: Ne jumalat, joilt' aseet alkeat Sai Troian kuningatar[1] verin kostaa Trakian tyrannille teltassaan, Myös suovat, että goottein kuningatar -- Niin, kuningatar, gootteja kuin gootit -- Saa verin kostaa vihollisilleen.

(Lucius, Qvintus, Martius ja Mucius palaavat, miekat vyöllä.)

LUCIUS. Isä ja herra, roomalainen tapa On suoritettu: silvottu Alarbus; Sisukset vireill' uhritulta pitää, Jok' ilmaa höystää niinkuin suitsutus. Nyt jäljell' on vain veljet haudata Ja riemuin heitä tervehtiä Roomaan.

TITUS. Se tehkää! Heidän sieluilleen nyt lausuu Hyvästit viimeiset Andronicus: (Torvien soidessa arkku lasketaan hautaan.) Levätkää kunniassa, poikani! Rauhassa maatkaa, Rooman parhaat urhot, Maailman muutteista ja murheist' erin! Ei täällä vilppi vaani, kateus paisu, Ei kiron myrkyt kasva, ei käy myrsky, Ei melu, kaikk' on tyyntä iki-unta. Levätkää kunniassa, poikani!

(Lavinia tulee.)

LAVINIA. Eläköön kunniassa kauan Titus! Ylevä isä, elä maineessa! Tään haudan partaalla ma kyynelveron Nyt maksan veljieni peijaisiksi, Ja polvill' edessäsi maata kastan Paluusi johdost' ilokyynelin. Mua siunaa voitokkaalla kädelläsi, Jonk' onnest' iloitsevat Rooman parhaat.

TITUS. Oi, hyvä Rooma, tämän lievikkeen Sydämmen iloks säästit vanhukselle! -- Lavinia, elä iäkkäämmäks isää, Hyveides mainett' ikuisesti lisää!

(Marcus Andronicus, Saturninus, Bassianus ja muita tulee.)

MARCUS. Eläköön kauan Titus, veli rakas! Triumphis Roomalle on ilonäky.