Runoelmia 1
Public-domain ebook
Runoelmia 1
Language: fi255 downloads on Project Gutenberg
Subjects
In: Poetry
Public-domain ebook sourced from Project Gutenberg #27898.
The opening · free to read
Sisällys:
Sivu. Runottarelleni........................ 1. Siksi laulan.......................... 3. Harjulla.............................. 4. Attilan häät.......................... 7. Sydän................................. 8. Paimenessa............................ 10. Yksinänsä............................. 12. Jos olisin Wäinämöinen................ 14. Koska toisin.......................... 16. Lasisilmäin ostaja.................... 18. Tuulten tuudittama.................... 19. Pyry ilmassa.......................... 21. Toivo................................. 23. Lentotähti............................ 24. Kylmä kirje........................... 25. Älä ruoski hevoistasi................. 26. Vanhus kellollensa.................... 28. Syksyn koivu.......................... 30. Mistä laulaisin?...................... 32. Syksyn kukat ovat vaaleita............ 33. Kullalleni............................ 34. Pikku Annin mietteet.................. 35. Ilta-laulu............................ 36. Kotimaassa............................ 37. Uutisasukkaat Ristikorvessa........... 39.
Runottarelleni.
Ois mieli sulla lentää Jo taivaan pilvihin, Mut myötäis en voi entää Jos siinnät silmihin; Ja siipiesi päällä Jäis kesken kulkuni. Ei; pysytään me täällä, Maan päällä, armaani.
Kas, taivaallista eikö Maan päällä oisikaan? Sen Luoja pojes veikö? Ei luulla voisikaan: Näe lehdot suvisäällä, Näe silmät Selmani! Ei; pysytään me täällä, Maan päällä, armaani.
Täll' ensin Edenissä Oil taivas tarjona, Ja puhtaan sydämessä Se viel' on avoinna. Kuin liukkahalla jäällä Vaikk' oisi matkani, Niin pysytään me täällä, Maan päällä, armaani.
Ihmeeksi merten ääret Ne Luoja tänne loi, Ja satakielten äänet Vaan ylistystä soi. Viel' alppein ryntähällä Rehoittaa ruusuni. Ei; pysytään me täällä, Maan päällä, armaani.
Kun maiset siteet laukee, Ja taivaan laulu soi, Mun äänein silloin raukee, Niin laulella en voi. Ja torvet ylähältä Kun kaikuu korviini, Niin lähdetään me täältä, Maan päältä, armaani.
Siksi laulan.
Oil öisen synkkä mieleni, Ja murhe ahdisteli; Myös kyynel peitti silmäni, Ja rinta huokaeli.
Mut mietin: paremp' itkua On vaikka naureskella, Ja auvoisempi surua On vainen lauleskella.
Ei soinnu somast' ääneni, Vaan kas, kun veisaelen, Min kohta haihtuu huoleni, Ja siksi lauleskelen.
Oi, Herra, maailmaasi Saan taaskin ihailla. Kuin voisin kunniaasi Ma kyllin veisailla! Sun ihmetyösi ovat Niin suurenlaatuiset Ja luonnon jalot kuvat Niin vaihtelevaiset.
Kas Kanavuorta tuolla, Mi siintää silmihin; Sen kummallakin puolla On seutu herttaisin. Ja Haapakosken pauhun Sen kuulen tännekin: Oi, Luoja, voimas laadun Näen luomastasikin.
Kuvana lempeästä, Mi mielet lumoilee. Ja luonnon liepehestä Kuin lapsi hymyilee Nään Lohikosken lehdot Ne ihmeen ihanat, Sen kummut, kukkakehdot Ja rannat vihannat.
Jo Alvejärven vuossa On aallot nukkuneet, Ja väreet Tuomiossa On tyyten tauonneet. Tän seudun syvää rauhaa Ken hennois hämmentää? Vaan rastasparvi laulaa Ja peippo visertää.
Kas Jyväsjärven pintaa Nuo purret kiitelee; Ne varmaan ennen iltaa Nyt kotiin rientelee. Ja höyrylaivat lentää Jo päässä Päijänteen; Ne piakkohon entää Äijälän salmehen.
Ja kaupunki tuo sievä On tulevaisuuden. Se kansan viel on vievä Luo valon aarteiden. Tääll' oivat miehet loipi Tiedolle alttarin, Ja monet järjet juopi Lähteestä Mimerin.
Näin runsaast suloisuutta On isänmaassamme. Se hartautta uutta Luo vastuksissamme. Oi, kuinka tunteet vaihtuu Näit' ajatellessa! Pois kaikki huolet haihtuu Jo luonnon helmassa.
Attilan häät.
Miksi laulaa Hunnein lapset, iloisina kulkevat? Miksi ratsut rauhallisna tannerta nyt polkevat? Torvet raikuu, riemu kaikuu lakeoilla Unkarin; Häitä näin nyt vietetähän uljaan sotasankarin. Ken on sulho? Attila, tuo maailmainkin mainio, Hän on sulho. Morsian on ihanainen Ildiko. Torvet raikuu, riemu kaikuu, juhlaa kestänyt jo on Ammon aikaa, väsyneiden mielet pyrkii lepohon. Päivä laskee. Lemmettäret urhon rintaa viehättää, Teltan yli Hämärätär öisen hunnun levittää. Tuoni hioo viikatettaan. Julma, säästä sulhoa! Maineen, lemmen helmasta nyt häntä älä tempoa. Armotoin sa olet Tuoni. Sankari on sorrettu; Maailmankin mainiolt' on elon lanka leikattu. Aamu joutuu. Pustalle luo kulta loisteen aurinko. Lohdutoinna vuotehella itkee armas Ildiko.
Sydän.
Oil aika, jolloin riemusta Löi rintani: "tik, tak". Ma lasna juoksin; povesta Vaan kuului näin: "tik, tak." Kun äidin helmaan uinahdin, Löi sydän hiljaa: "tik." Ja leikkimään kun havahdin: "Tik, tak, tik, tak, tik, tak."
Kun nousin nuorukaiseksi. Löi rintani: "tik, tak." Ja veri kuohui kuumaksi, Kun suonet soi: "tik, tak." Oi mieles' onko maailmaan? Sen vaaroihinko? "Tik!" Ja Helmin kullakseinko saan? "Tik, tak, tik, tak, tik, tak."
Vaan miehen povi tyynesti Taas tykkivi: "tik, tak." Kun unet haihtuu, hartaasti Se vastavi: "tik, tak." Mut isänmaa ja vapaus jo työhön kutsuu. "Tik." Ja taas lyö rinta rohkia: "Tik, tik, tik, tak, tik, tak."
Ah vallan vaivaloisesti Käy vanhana tik, tak. Ja vaikeutta varmasti Tuo rintahan tik, tak. Oi, sydän! Joko haluttaa Sun rauhaan päästä? "Tik!" Kas Tuoni työsi tauottaa: "Tik . tak .. tik ... tak .... tik".....
Paimenessa.
"Anni armas, kullakseni Koskaan etkö tullekaan? Sydäntäsi omakseni Koskaan enkö saanekaan?
"Lemmi nuorta orpanaani; Hän on sorja, sopuisa." "En; en saata, herttaiseni. Oma kukkani oot sa."
"Hänt' et armasteleis sinä, Kukkasia haariva? Hän on päivännouto; minä Kuivan kankaan kanerva."
"Ollet kankaan kanervakin, Muutan männyks kankaalle. Ollee kolkko kotisikin, Ijäksi jään sinulle.
Oksillani suojelen sun Pilvein uhkauksilta. Sa taas sydänjuureni mun Pakkaisilta pahoilta."
Yksinänsä.
Tuulonen etsivi Lehviä lehdon, Riemuja kuiskavi Kulkiessaan. Kukkaset täyttävät Siskolaiskehdon, Ystäviks jäävät; Oudoks ma vaan.
Armaansa, auvoksi Käkönen kukkuu, Helkkyen hauskaksi Jylhänkin maan. Koivusen oksalla Peippokin nukkuu Heimon rinnalla; Vieras ma vaan.
Paimenen laulanto Korviini raikuu, Raipas on astunto, Laulaessaan. Lemmityn äänipä Vastaansa kaikuu: Miekkoiset nääpä! Yksin ma vaan.
Koittavi mullekin Autuuden aamu, Jolloin jo huoletkin Heittää ma saan: Ver' kun ei juokse, Itse oon haahmu, Ylkäni luokse Riennänkin vaan.
Jos olisin Wainämöinen.
Jos Wäinämöinen olisin, Ja lauluvoiman saisin, Näin mahtavaks jos tulisin, Ma kaiken parantaisin.
Kas silloin kurjan maammekin Ma Edeniksi loisin, Ja mieltä myöten kullekin Vaan tapahtuvan soisin.
Ma Suomen loisin lämpöiseks, Sen hallat karkottaisin, Ja kultakedon kalttaiseks Sen korvet kai'uttaisin.
The book keeps going
Keep reading, and see it illustrated
Reading is free forever. Sign up and watch scenes appear while you read.
Scenes Storieta drew for other classics.
