Hairauksia

SOLINUS, Epheson herttua. AEGEON, Syrakusan kauppias. ANTIPHOLUS Ephesolainen, | Aegeonin ja Aemilian pojat. ANTIPHOLUS Syrakusalainen, | DROMIO Ephesolainen, | kaksoisveljekset, edellisten orjat. DROMIO Syrakusalainen, | BALTHASAR, kauppias. ANGELO, kultaseppä. Muuan kauppias, Antipholus Syrakusalaisen ystävä. Toinen kauppias. TOLLO, koulumestari. AEMILIA, Aegeonin vaimo, abbedissa. ADRIANA, Antipholus Ephesolaisen vaimo. LUCIANA, edellisen sisar. LUCIE, Adrianan palvelustyttö. Muuan huvinainen. Vanginvartija, oikeudenpalvelijoita, seuralaisia y.m.

Tapahtuu Ephesossa.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Sali herttuan hovilinnassa.

(Herttua, Aegeon, vanginvartija, oikeudenpalvelijoita ja muita seuralaisia tulee.)

AEGEON. Solinus, jatka, surma mulle säädä, Ja kuolotuomiolla tuskat päätä.

HERTTUA. Äl' intä, Syrakusan kauppias. Sun hyväkses en loukkaa lakejamme. Se riitaisuus ja vaino, jonka nosti Taannoinen herttuanne herja teko Mun maani kunnon kauppiaita kohtaan -- Joilt' ynsä laki otti lunnaiks veren, Kun henkeään ei rahall' ostaa voineet -- Pois tuimast' ajaa katseestani säälin. Näet, verivaino tuo kun alkoi meidän Ja korskain kansalaistes välillä Niin juhlallinen kansanpäätös lehtiin, Niin Syrakusassa kuin meilläkin, Kaikk' estää kauppa vihollisen maalla. Ja vielä lisäksi: ephesolainen Jos tulee Syrakusan markkinoille, Tai taas jos syrakusalainen saapuu Epheson satamaan, niin surman saa Ja tavaransa menee herttualle, Jos tuhatta ei markkaa suorita Sakoiksi hän ja päänsä päästimeksi. Sun varasi, jos kuinka arvataan, Ei nouse ylemmäksi sataa markkaa; Siis laki tuomitsee sun kuolemaan.

AEGEON. Se lohduttaa: kun tuomioni saan, Niin tuskat päättyy päivän laskemaan.

HERTTUA. Lyhyeen kerro, Syrakusan mies, Min tähden kotikaupunkisi jätit Ja miksi tulit tänne Ephesoon.

AEGEON. Ei vaikeampaa tehtävätä lie Kuin kertomattoman on tuskan kerto. Mut, jotta mailma tietäis, että surmaan Mun luonnonkäsky vei eik' inha rikos, Niin kerron minkä sallii suruni. Ma Syrakusass' olen syntynyt; Nain vaimon, jok' ois onnen mulle tuonut Ja minä hälle, jos ois onni suonut. Iloa oli elo; varat karttui Etuisain matkain kautta Epidamnoon, Joit' usein tein. Mut toimijani kuoli, Ja pelko, ettei kauppa menis lamaan, Mun riisti hellän vaimon sylistä. Kuus' kuukautt oltiin erin; silloin hän -- Vaikk uupumallaan mielitaakkans' alla, Tuon rangaistuksen, jok' on vaimon osa -- Jo ryhtyi toimiin mua seuratakseen Ja pian terveenä mun saavutti. Et aikaakaan, niin onnellinen äiti Hänestä tuli kahden sievän pojan, Jotk', ihmeeks, niin ol' yhdennäköiset, Ett' erottaa vain nimestään ne saattoi. Samassa talossa ja samaan aikaan Kaks poikaa kansan-vaimo synnytti Niinikään kaksoiset ja yhdenmoiset. Kun perin köyhät oli vanhemmat, Ne pojilleni palvelijoiks ostin. Pojista moisist' ylen ylväänä Hopitti vaimo usein kotimatkaan; Väkisin suostuinkin. Ah liian varhain Tulimme laivaan! Tuskin peninkulman Olimme Epidamnost' ehtineet, Kun tuulta aina totteleva syvyys Jo antoi turmiokkaan tuhon merkin. Ei enää ollut suurta toivoa. Hämärä valonhäive taivaalta Vain teki tuskaiselle tunnollemme Pikaisen surman kahta varmemmaksi. Sit' iloll' oisin itse syleillyt, Mut vaimoni kun lakkaamatta itki -- Hän itki ennalta, kun näki vaaran -- Ja poika-kullat saineest' uikuttivat -- Tavasta vain ja vaaraa tuntematta -- Mun täytyi meille saada viivykettä, Ja tämän sain, -- ei muuta neuvoa: Veneeseen merimiehet pakons' otti Ja meille laiva jäi, jo hukkumallaan. Emonen, enin arka kuopuksestaan, Sitaisi tämän pieneen hätämastoon -- Jok' aina myrskyn vuoks on varana -- Ja toisistakin kaksoisista toisen. Minä toisist' yhtä hyvää pidin huolta. Näin tehtiin lasten. Vaimoni ja minä, Kummankin silmä missä silmäterä, Molempiin maston päihin sitouduimme, Ja ajelimme heti virran mukaan Päin Korinthoa, niinkuin luulimme. Mut vihdoin silmäns' aurinko loi maahan, Hajoittain usman, joka meidät peitti. Ja ikävöidyn valon voimasta Tyventyi meri, ja me havaitsimme Kaks laivaa, jotka kaukaa tuli kohti Korinthosta ja Epidamnosta. Mut ennenkuin ne saapui -- Suo mun päättää! Alusta tästä arvaa loppu itse.

HERTTUA. Ei, jatka, vanhus, älä keskeytä; Sua säälin, vaikk' en sua armahdakaan.

AEGEON. Sen jumalat jos tehneet ois, ei mulla Nyt syyt' ois heitä armottomiks syyttää! Kun laivat vielä oli virstain päässä, Me törmäsimme luotoon valtavaan, Ja siihen voimall' iskeytyen laiva, Apumme ainut, särkyi kahtia, Näin säälimättä erottaen meidät Soi kummallekin sentään sallimus Iloista, huolist' yhtäläisen osan. Tuo vaimoraukan puoli, joka oli Keveempi painoon, vaikkei tuskaan nähden, Ajautui nopeammin tuulen mukaan, Ja nämä kolme korjas nähtemme Korinthon kalastajat, niinkuin luultiin. Tapasi vihdoin toinen laiva meidät; Kun saivat tietää, kenen pelastivat, Niin hyvin kohtelivat vieraitaan; Ja kalastajilt' oisi saalis mennyt. Mut kun ol' alus huono purjehtija, Niin suuntans' ohjasi se kotiin päin. -- Jäin perikadost' eloon, jotta saisin Eloni synkän tarun kertoa.

HERTTUA. Mut niiden tähden, joita huolehdit, Suvaitse tehdä mulle täysi selko, Kuink' on sun sitten käynyt sekä heidän.

AEGEON. Pojista nuorin, huolistani vanhin, Kahdeksantoista-vuotiaana usein Uteli veljeään ja vaati, että Sais palvelijan kanssa -- jolt' on ikään Kateissa veli, hänen nimisensä -- Vaeltaa veljeänsä etsimään. Halusta nähdä rakastettuni Nyt panin alttiiks toisen rakastetun. Viis kesää Kreikass' olen retkeillyt, Samoillut halki koko Aasian, Ja kotimatkall' Ephesoon nyt ehdin, Toivotta tosin, mutta päättäneenä Hakea kaikki ihmis-asumat Mut tähän päättyy elämäni taru: Ilolla heti kuolisin, jos takais Vain retkeilyni heille elämän.

HERTTUA. Aegeon-parka, jolle kohtalo Noin kauhean on tuhon taakan pannut! Mut, usko pois, jos ei mua estäis laki, Valani, kruununi ja arvoni, Joit' ei saa prinssi, vaikka tahtois, sortaa, Niin puoltajakses itse rupeisin. Mut vaikka kuoloon olet tuomittu Ja annettua päätöst' en voi purkaa Pait arvoani perin haittaamalla, Sua tahdon toki auttaa minkä voin. Siis, kauppias, saat tämän päivän aikaa Hakea avullisten apua. Kaikk' ystäväsi Ephesossa etsi, Täys summa hanki, kerjää tahi lainaa, Niin elää saat; on muuten surmas varma. -- Sa ota hänet huostaas, vartija.

VANGINVARTIJA Käskynne mukaan, armollinen herra.

AEGEON. Avutta, toivotta, Aegeon koittaa Viel' yhden päivän elämälleen voittaa.

(Menevät.)

Toinen kohtaus.

Aukea paikka.

(Antipholus Syrakusalainen, eräs kauppias ja Dromio Syrakusalainen tulevat.)

KAUPPIAS. Sanokaa Epidamnost' olevanne, Tai tavaranne heti pannaan kiinni. Juur' eräs Syrakusan kauppias On vangittu, kun tänne maihin astui; Ja kun ei lunnaita hän maksaa voi, Lain mukaan täytyy hänen kuolla ennen Kuin länteen väsyneenä päivä laskee. Kas, tässä tallitsemani on rahat.

ANTIPHOLUS SYR. Vie Kentauriin ne, majapaikkaamme, Ja viivy siellä, Dromio, kunnes tulen. On tunti aikaa vielä päivällisiin; Sill' aikaa kaupunkia katselen Ja silmään rakennuksia ja kauppaa. Palajan sitte hiukan nukkumaan; Väsynyt matkast' olen, aivan jäykkä. No, mene matkaasi!

DROMIO SYR. Vois moni tuosta sanast' ottaa kiinni Ja taskut täynnä mennä matkaansa!

(Menee.)

ANTIPHOLUS SYR. Hän uskollinen mies on, joka usein Kun huolist' olen uupunut ja synkkä. Keventää mieltä leikkipuheillaan. Mitä, jos käytte mukaan kaupungille Ja sitten mennään yhdess' atrioimaan?

KAUPPIAS. Mun luokseen kutsuneet on kauppiaat, Joist' etu suuri kaupoilleni koituu. Anteeksi suokaa; jälkeen kello viiden, Jos suvaitsette, turull' yhdyn teihin Ja jään vaikk' iltamyöhään luoksenne; Mut tällä haavaa mua toimet estää.

ANTIPHOLUS SYR. Hyvästi siksi! Minä ajanvietteeks Nyt menen kaupunkia katsomaan.

KAUPPIAS. Suurt' iloa ma teille toivotan.

(Menee.)

ANTIPHOLUS SYR. Suurt' iloa ken mulle toivottaa, Se sitä toivottaa, jot' en saa koskaan. Maailmass' olen niinkuin vesitilkka, Mi toista tilkkaa valtamerest' etsii: Toverin löytääkseen se mereen syöksyy, Mut hukkuu itse näkymättömiin. Minäkin, äidin löytääkseni, veljen, Näin onnetonna hukkaan itseni. (Dromio Ephesolainen tulee.) Kas, tuossa syntymäni kalenteri! No, mitä? Miks niin pian palasit? --

DROMIO EPH. Pianko? Pikemminpä liian myöhään. Vartaasta porsas putoo, kana paahtuu, Kakstoist' on kello lyönyt tornissa, Ja rouva lyönyt korvalleni yks. Hän on niin tulinen, kun ruoka jäähtyy, Ja ruoka jäähtyy, te kun myöhästytte; Te myöhästytte, kun ei ole nälkä, Ja nälkä ei, kun olette jo syönyt; Mut me, me paastolla ja rukouksella Vain saamme vikojanne sovitella.

ANTIPHOLUS SYR. Mies, säästä keuhkojasi. Sano vain, Mihinkä panit rahat, jotka annoin?

DROMIO EPH. Sen markan, jonka torstainako sain Ja jolla maksoin rouvan häntävyön? Satulasepäll' on se eikä mulla.

ANTIPHOLUS SYR. En ole tänään leikkituulella. Nyt pila pois, ja sano, miss' on rahat. Olemme oudot täällä; kuinka voit Noin suuren summan käsistäsi jättää?

DROMIO EPH. Piloilkaa pöydässä; nyt syömään vain! Rouvanne laskun mukaan nyt on aika; Saan muuten minä kaikki laskuuni, Ja viivystänne hän mua kalloon laskee. Jos kello teillä vatsass' ois kuin mulla, Se käskemättä teidät kotiin lois.

ANTIPHOLUS SYR. Ei, Dromio, ei, tuo leikki ei nyt sovi, Se säästä toiseen, iloisempaan aikaan. Miss' on ne rahat, jotka sulle uskoin?

DROMIO EPH. Minulle? Min' en teiltä rahaa saanut.

ANTIPHOLUS SYR. Soo, herra konna! Heitä kujeilut Ja sano, miten täytit tehtäväsi.