A. A. Niskala, Viipuri, 1919.
Kirjapaino Ilmarinen, Viipuri, 1919.
Esi- ja omistuspuhe.
Suomen Vapaustaistelua v. 1918 ei ratkaissut miehien, aseiden ja muun kuolleen taisteluaineiston ylivoimaisuus punaisten, vaan vakava antaumus taisteluun Suomen itsenäisyyden puolesta valkoisella puolella. Ehjänä ja yhtenäisenä nousi kansa laillisuutta turvaamaan. Yhtenä ja ylväänä seisoi se oikeuksiensa ja vaatimustensa takana. Yllättävällä alttiudella ja uhrautuvaisuudella kannatti se laillista hallitustaan kaikissa sen toimissa. Mieltäliikuttavaa oli osanottavaisuus, jolla se tuki ja auttoi rintamalla taistelevia vapaustaistelijoita, sankareita.
Teille, Valkoisen Suomen vapaussankarit, omistan minä tämän vähäisen yhteenvedon viime talven tapahtumista tunnustukseksi ja vilpittömäksi kiitokseksi kunnon työstä! Jättäen pois korupuheisuuden tahdon tosiasioiden ja virallisen aineiston perustalla osoittaa, mitä tuli tehdyksi vapaan, itsenäisen Suomen hyväksi, mitä uhreja se vaati ja mihin lopputulokseen ponnistelut ja kärsimykset lopultakin veivät!
"Valkoinen armeija Antrean rintamalla" ei ole mikään tyhjentävä teos historiallisten tapahtumien kulusta, vielä vähemmin mikään kaunokirjallinen julkaisu valtavista tapahtumista kansamme historiassa. -- Ei! Se on vain vähäinen kiitollisuuden ja tunnustuksen ilmaisu, jonka katson olevani oikeutettu esittämään kaatuneiden ja vielä elävien vapaaehtoisten, vapaussankarien muistoksi. Sellaisena toivon sen kohtaavan ymmärtämystä ja lukijain myötätuntoa.
Viipuri, maaliskuun 31 p:nä 1919.
Tekijä.
Alkutaistelujen aika. Rintama laajenee. Toinen yleisrynnistys. Helmikuun perintöä. Punaisten yleinen hyökkäys. Kaksi arvostelua. Maaliskuun loppupuolen taistelut: a. Joutsenon rintamalla. b. Ahvolan rintamalla. c. Raudun rintamalla.
II. Hyökkäyssota.
Puolustuksesta hyökkäykseen. Raudun valloitus. Kannaksen puhdistus. Viipurin piiritys ja valloitus.
Yleiskatsaus.
1. Kansan nousu. 2. Tappioluettelo. 3. Yhteenveto.
Loppusanat.
Johdanto.
1. Yleinen tilanne vapaussodan syttyessä.
Venäjän tsaarivalta on tehnyt täydellisen haaksirikon. Bolshevikin puolue, joka omia keinojaan käyttäen monien vaiheiden jälkeen on päässyt määräävään asemaan, on ollut pakoitettu tunnustamaan Suomen kansan itsemääräämisvallan. Tätä "virallista" tai "epävirallista" julistusta hyväkseen käyttäen julistautuu Suomi itsenäiseksi, vieläpä itsenäiseksi tasavallaksi, jonka tasavallan "virallisuuden" tunnustavat ja hyväksyvät useimmat Europan vallat. Ruotsi, Ranska ja Saksa kilpailevat kohteliaisuudessa, kuka ensiksi ehtisi tunnustamaan uuden tasavallan ja onnittelemaan "onnellisen syntymisen" johdosta.
Kuitenkaan, hallituksensa ja Suomen nuoren hallintovallan antamista määräyksistä huolimatta, eivät venäläiset sotamiehet poistu Suomesta. Heitä sitovat tänne näkymättömät, voimakkaat siteet!
Jo vuosia on Suomen kansa huokaillut raskaan sotilasrasituksen alla; työläisväki erittäinkin. Ruokaviljan ja lihan pakko-otot kohottavat elintarpeiden hintoja huimaavan korkealle. Kaikki kallistuu, eläminen käy vaikeaksi, eikä apua mistään.
"Kunhan pääsisi noista ryssän soltuista, niin riittäisi tässä leipää ja lämmintä!" Niin ajattelevat, puhuvat ja kirjoittavat työläiset. Niin ajattelee koko Suomen kansa.
Ja kuitenkin, kun tulee kysymykseen sotamiesten maastahäätö, ovat nuo samaiset suomalaiset työmiehet sitä vastaan. Nyt on venäläinen sotaväki, pistimet, ainoa voima, ainoa keino, johon työläiset voivat tarttua, joka voi pelastaa heidät!
Vielä muutama kuukausi tätä ennen vakuutti Yrjö Sirola minulle Tukholmassa, että "tarkoitus meillä näkyy olevan sama! Te lähdette vain siitä, että aseellinen voima pystyy luomaan itsenäisen Suomen. Minä luotan yleismaailmalliseen sosialismiin! Te turvaatte militarismiin, pistimiin! Minä ja minun kanssani Suomen sosialistinen puolue tahdomme niistä ijäksi päästä!"
Ja sittenkin: kukapa muu, ellei juuri Yrjö Sirola, ollut valmis puolustamaan Pietaria, pistimiin tarttuen valmis estämään länsimaisen barbarismin tunkeutumasta idän pyhättöön, Pietariin!
Sitä tarkoitusta varten tulee Suomen sosialismin kaikin tavoin vastustaa porvarien keksimää itsenäisyyspolitiikkaa, sotilaiden maastahäätöä ja jos tarvis: asevoimin puolustaa Pietaria, vallankumouksen pyhää kaupunkia!
Sosialismin aseellinen voima, punakaarti mobilisoidaan. Maassa oleva venäläinen sotaväki tarvitaan opettajiksi ja harjoitusten turvaksi. Tokoi tarttuu "remmiin", Manner ja muut muihin yhtä tärkeihin toimiin!
Tällä aikaa ovat muutamat Suomessa työskentelevät jääkärit ja heidän avustajansa ryhtyneet toimenpiteeseen, joka luo pohjan Suomen tasavallan sotajoukoille, valkoiselle armeijalle. Isompiin kyliin maalla, kaupunkeihin ja kauppaloihin perustetaan suojeluskuntia, joiden tehtävät ovat moninaiset, joiden tarkoitus on suuri. Persoonallisen tuntemuksen ja keskinäisen luottamuksen perustalla otetaan jäsenet niihin. Täsmällisyys ja ehdoton kuuliaisuus ovat välttämättömiä ehtoja niissä työskenteleville nuorukaisille. Vanhemmat miehet mobilisoidaan "kolehdin" keruuseen ja aseiden hankintaan.
Kautta maan syntyy uusia, elinvoimaisia suojeluskuntia kuin maasta puhaltaen. Isänmaanrakkaus, luottamus jo tulessa olleihin jääkäreihin ja heidän johtoonsa, toivo jääkäripataljoonan saapumisesta ja salainen halu saada sotilaallisessa kunnostautumisessa kilpailla jääkarien kanssa kannustaa nuoria, innostaa vanhoja! Kaikki, kaikki mukaan yhteisen, rakkaan isänmaamme edestä, taisteluun vanhaa verivihollistamme ryssää vastaan!
Ollakseni oikeudenmukainen, tulee minun mainita ja teenkin sen mielihyvällä, että monet oikein ajattelevat, kunnon työläisnuorukaiset liittyvät tällöin suojeluskuntiin. Vieläpä kokonaiset punakaarti-osastot, kuten Viipurissa, haluavat liittyä yhteen häätämään yhteistä vihollista pois maasta. Vielä viime hetkeen saakka on vallalla tuo pettävä luulo, että sosialistit, jotka "omaavat taktiikan jalon taidon", pelaavat kaksoispeliä. Luullaan punakaartin sittenkin liittyvän yhteen puhdistamaan maata; luullaan sosialistien Siltasaarellakin ajattelevan kansan ja maan parasta.
Surkea pettymys! Haikea harhaluulo!
Siltasaarelaiset ryhtyvätkin todenteolla ajamaan vain omia etujaan. Punakaartin vastustamattomalla voimalla pakoitetaan eri seutujen sosialistit aseisiin! Vallataan pääkaupunki, ryöstetään valtiolaitokset ja ryhdytään sitten luomaan ihanne-yhteiskuntaa lyhytikäisen Suomen tasavallan raunioille! Luodaan yleismaailmallinen vallankumouksen valtakunta, joka ensiksi käsittäisi pyhän Venäjän ja Suomen, sitten laajentaisi alueitaan Skandinaviassa ja valtaisi lopulta koko Europan!
Tämä kaunis aate elähyttää siltasaarelaisia, ei mikään rahan -- tai vallanhimo! Kansa itse saa hallita ja vallita; tavarat jaetaan tasan!
Olen jo maininnut, että maassa työskenteli sillä aikaa muutamia jääkäreitä. Näiden luku lisääntyi, työ-ala ja työ-into laajeni, kasvoi. Nyt oli tullut se hetki, jota kolmisen vuotta on odotettu! Nyt on Venäjä heikko; nyt siihen sopii iskeä irroittava isku!
Kuumeisella kiireellä valmistellaan suunnitelmia, pidetään harjoituksia. Yötä päivää ovat jääkärit kuukausimäärin yhtäkyytiä työssä, sillä marraskuun mellakat ovat herättäneet koko kansan puolustusharrastukset ja asiantuntijain apua on kaikkialla tarvis.
2. Taistelujen alkuvaiheet.
Joskin valmistelut kauttaaltaan olivat keskeneräisiä, asestus vajavainen ja miesten harjoitus kokonaan puutteellinen, niin herätti loukattu oikeudentunne kumminkin valtavan kansannousun Karjalassa, jonne "Viipurin esikunta" tiedoitti tapahtumat tammikuun 19 ja 20 päivien välisenä yönä. Kaikkialla levisi myöskin tieto taistelusta Taavetin asemalla, jossa taistelussa kaatui ensimäinen jääkäri Suomessa, nim. Lauri Pelkonen Pyhäjärveltä (V. 1.).
"Pyrkimällä käytettävissänsä olevien mahdollisuuksien rajoissa tukemaan Suomen Senaatin toimenpiteitä järjestyksen ja kansalaisrauhan palauttamiseksi maahamme lähettävät kansalaiset Itä- ja Pohjois-Karjalasta, jossa viestit viipurilaisesta punakaarti-anarkiasta ovat nostattaneet tuhansissa miehissä valtavan liikkeen tätä kansallista häpeätä vastaan, Suomen Hallitukselle ja sen Puheenjohtajalle tervehdyksensä ja luottavan tunnustuksensa!"
Näin ilmoittivat Senaatin herra Puheenjohtajalle kantansa Karjalan miehet.
"Viipurin esikunnan" tiedoituksen johdosta kokoontui eri pitäjistä suojeluskuntalaisia, jotka Joensuusta saamallaan junalla ja jääkäri Salmisen johdolla lähtivät Viipuria kohti. Sitä mukaa kuin lähestyttiin Karjalan pääkaupunkia kasvoi joukko muutamasta kymmenestä useampiin satoihin miehiin, jotka tiistaina 22 päivänä marssivat Loikkasen ylikäytävältä kaupunkiin ja valtasivat rautatienaseman. Mutta vielä samana yönä oli näiden joukkojen pakko vetäytyä kaupungista, sillä venäläinen sotaväki uhkasi ryhtyä punakaartin puolelle, jos jotain mellakoita sattuisi puhkeamaan. Ainoa avoin tie kaupungista johti länttä kohden ja niinpä marssivatkin Savon ja Karjalan miehet Venäjänsaarelle odottamaan asioiden kehittymistä Viipurissa.
Turha oli Karjalan Kansalaisliiton kirjelmä Viipurin sotilas- ja työläisedustajain toimeenpanevalle komitealle -- tarvittiin aseellista toimintaa! Kirjelmä oli näin kuuluva:
Suomi on heti sen jälkeen, kun se Venäjän nykyisen hallitus-vallan ja muutamien muiden Euroopan valtain tunnustamana on ryhtynyt toimimaan itsenäisenä tasavaltana, joutunut vaikeuksiin maan sisäisten olojen järjestämisessä. On tässä asiassa ilmennyt sellaista erimielisyyttä eri kansaluokkien välillä, jota ei ole voitu näinä tasavaltamme ensi viikkoina poistaa. Mutta kun maan laillinen eduskunta on parastaikaa koossa, elää kansa siinä lujassa luottamuksessa, että eduskunta yhdessä, asettamansa hallituksen kanssa, jo läheisessä tulevaisuudessa pystyy korjaamaan ne epäkohdat, mitkä saattavat olla todellisena aiheena eri kansaluokkain välillä huomattuun erimielisyyteen.