Pörssiylimys: Erään amerikalaisen miljoonamiehen elämäntarina

Tämä on sivistyneen ihmisen elämäntarina -- ei kyhätty unelmista eikä ilmalinnoista, vaan yksinkertaisesta todellisuudesta, joka meitä kaikkialla ympäröi.

II.

Jokaista sananlaskua, jokaista lennokasta sutkausta voitaisiin kutsua innostuskivettymäksi. Ne ovat aikoinaan olleet eläviä sanoja, mielentilan ilmaisuja, ihmissielusta toiseen singahtelevia kipinöitä, joita nyt puheessa käytämme ollenkaan ajattelematta niitten oikeata alkuperää. Kun minun kertomukseni pohjana oleva tapaus ensin tuli tunnetuksi, huomauttivat sanomalehdet heti Robert van Rensselaerin syntyneen "onnenpojaksi."

Tarkempi tutustuminen tähän viimeiseen tapahtumaan vaikuttaviin seikkoihin ei hyödyttäisi meitä ensinkään. Riittää jo kun tiedämme sankarimme maailmaan tulon olleen hänen äidilleen jotenkin epämieluista, varsinkin koska tämä ei ollut ikänään kokenut minkäänlaisia vaikeuksia.

Hänen isänsä, herra Chauncey van Rensselaer oli pääkaupungin korkeimmissa piireissä sangen arvossa pidetty henkilö, jossa yhdistyi kaksi oivaa ominaisuutta: hän oli rikas ja harvinaisen hienosti kasvatettu mies.

Van Rensselaer vanhempi asui upiuudenaikaisessa miljoonapalatsissa, numero viisituhatta neljäkymmentäneljä Viidennen avenyn varrella. Mutta kertomuksemme alussa mainitun epämiellyttävän tapahtuman ajaksi oli hän ottanut pakonsa muutamien lähimpien ystäviensä pariin, jossa koetti kuluttaa aikaansa biljardinpeluulla. Kun sitten vihdoin telefooni kilisi, alkoivat sampanjapullojen korkit paukahdella, ja ystävykset joivat van Rensselaer nuoremman menestykseksi.

Kun isä vähän myöhemmin seisoi himmeästi valaistussa huoneessa katsellen pientä, punasinertävää elävää olentoa, paisui hänen sydämensä ilosta ja ylpeydestä, ja hän lupasi juhlallisesti tehdä Robert van Rensselaerista gentlemanin, isänsä kaltaisen.

Minun täytynee heti huomauttaa sankarini elämänsä alusta saakka kokeneen tavatonta osanottoa sanomalehdistön ja asiaaharrastavan yleisön puolelta. Herra Chauncey van Rensselaer oli rikas mies, New-Yorkin oloihinkin nähden, ja pikku Robert van Rensselaerille hankittiin, ennenkuin itse näitä asioita ollenkaan ymmärsikään, vaatevarasto, jonka väitettiin maksaneen noin seitsemäntoista tuhatta dollaria. Minulla on hallussani kokonainen pinkka sanomalehtiuutisia van Rensselaereista, ja olisin yhtäjaksoisesti julaissut nämät perinpohjaiset kuvaukset säilyttääkseni ne kiitolliselle jälkimaailmalle. Mutta ystävämme Robert van Rensselaer on tällä ajalla ehtinyt tulla jo aikamieheksi. Siksi kiiruhdankin heti muutamia vuosia ajassa eteenpäin. Tapaamme hänet silloin puolikasvuisena poikana, jolla on kaksi opettajatarta, useita opettajia, tallirenki -- ja sitäpaitsi kaikki muu palvelus, jota jokainen poika välttämättömästi tarvitsee.

III.

Moni poika on elämänijäkseen pilattu tällaisella hemmottelulla. Meidän täytyy sentähden totuuden nimessä edeltäkäsin sanoa, että Robbie ei koskaan joutunut pilalle, sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan pysyi ikänsä kaiken "kelpo poikana", joka vaan joskus oli pahankurinen ja kiukutteli, silloin, näet, kun ei saanut tehdä kaikkea oman päänsä mukaan.

Muutaman vuoden kuluttua lähetettiin hänet suureen, hienoon oppilaitokseen, koko perheen esirukouksien, tallirengin ja lakeijan seuraamana. Kouluaikana oli hänen hallussaan suuri huoneusto, kaksi hevosta ja koiria, joiden sukujuuret ulottuivat kauvemmaksi taaksepäin kuin hänen omansa. Tällöin opetteli hän polttamaan erityisen hienoja sikareja, pelaamaan pokeria, harrastamaan kilpa-ajoja y.m.s. Ja tällöin hän myöskin, ollessaan juuri aikeissa asettua erääseen maan kuuluisimmista yliopistoista, joutui sangen jännittävään seikkailuun.

Tämä kirja on kuvaus räikeästä todellisuudesta, ja sellaiset menevät aina pikkuseikkoihin saakka kysymyksen koskiessa tämänlaatuisia asioita. Siksipä mainitsemmekin Robbien mielettömästi rakastuneen erääseen kauniiseen, nuoreen tyttöön, joka asui maalla, lähellä koulua; Robbien itsensä olleen nuoren, kauniin, vilkkaan ja hemmotellun; ja että, kun hänen tuli aika jättää koulunsa, karkasi tyttö kotoaan ja seurasi rakastettuaan kaupunkiin; että molemmat nuoret viettivät pari kuukautta ilossa ja humussa; että he näitten kuukausien kuluttua joutuivat kaikenlaisiin rettelöihin; että Robbie juuri oli aikeissa naida tytön; mutta, että ukko van Rensselaerin uteliaisuus oli herännyt niitten suurenpuoleisten vaatimusten johdosta, joita poika viime aikoina oli alkanut tehdä hänen kukkaronsa suhteen; ja vihdoin, että herra Chauncey van Rensselaerin ja herra Robert van Rensselaerin välillä tapahtui yhteentörmäys edellisen työhuoneessa.

-- No, Robbie, sanoi isä, kuinka kauvan tällaista juttua on kestänyt?

-- Noin vuoden ajan, vastasi Robbie katsellen alas lattiaan.

-- Vuoden? Hm! Miksi et heti sanonut minulle, kun jouduit pulaan?

-- Minä -- minä en voinut.

-- Poikain ei tietysti koskaan pitäisi ryhtyä sellaisiin hommiin, sanoi isä, mutta kun onnettomuus kerran oli tapahtunut, olisi sinun velvollisuutesi ollut puhua siitä minulle. Sinä aijot nyt siis mennä naimisiin?

-- Minä -- minä rakastan häntä, vastasi poika punastuen kovin, sillä hänestä itsestäänkin kuului tämä vähän naurettavalta.

-- Mutta, Robbie, väitti van Rensselaer vanhempi, mahdotontahan on naida kaikkia tyttöjä, joita rakastaa.

Kun ei Robbie tähän mitään vastannut, alkoi isä jälleen pienen vaitiolon perästä puhua.

-- Ja nyt, poikaseni, sano minulle, missä hän asuu, jotta voin järjestää tämän asian, kuten mukavuutesi vaatii.

Robbie teki kauhistuneen liikkeen.

-- Ethän aikone olla ankara häntä kohtaan, sanoi hän rukoillen.

-- Enhän toki, vastasi isä. En ole koskaan tarpeettomasti ankara kenellekään. Voin vakuuttaa sinulle tämän tulevan järjestettyä parhaimmalla tavalla.

Pari päivää tämän jälkeen kertoivat sanomalehdet Robbien aikovan lähteä vuodeksi ulkomaille. Ja kun hän meni sanomaan jäähyväisiä Daisylle, sai hän kuulla tämän matkustaneen länttä kohti -- seikka, joka tuotti hänelle huolta ja surua muutamiksi päiviksi.

IV.

Sankarimme oli matkustanut ulkomaille erään samanmielisen, muutamaa vuotta vanhemman toverinsa kera. Molemmat viipyivätkin poissa kauvemmin kuin alussa oli aijottu ja huvittelivat suunnattomasti. He olivat runsaasti rahoilla varustetut, ja Robbie oli saanut isältään luvan tehdä, mitä ikinä halusi -- kunhan ei vaan menisi naimisiin. He kuljeskelivat Euroopan suurkaupungeissa ja katselivat kaikkea, sekä menneitten aikojen jälkeensä jättämää kauneutta että nykyajan tarjoilemia ihanuuksia. He asuivat parhaissa hotelleissa ja missä vaan esiintyivät, pokkuroivat ja kumartelivat ihmiset heitä, jotta sitä oikein lystikseen katseli, ja lensivät tuulen nopeudella täyttämään heidän pienimpiäkin käskyjään. Kauniit naiset koettivat kilvassa tehdä onnelliseksi Robbieta, sillä tämä oli hienomman sukupuolen suosiossa, koska hän oli antelias herra, joka maksoi aina kaikesta korkeimman taksan mukaan. Hän vuokrasi pienen, kauniin huvialuksen, jolla sitten ystävänsä ja parin miellyttävän naisen seurassa teki ihastuttavia retkiä pitkin Välimeren rannikkoa, jossa taivas on niin sininen, ja ilma niin lauha. Näillä matkoilla loikoili Robbie mukavassa nojatuolissa kannella hengittäen hyvien sikarien, harvinaisimpien hajuvesien hienoa tuoksua, ja suloisen viihdytyksen vallassa avasi sydämensä matkatovereilleen.

Sitten palasivat nämät molemmat nuoret miehet taas kotiseuduilleen. Ensin piti Robbien ruveta opiskelemaan eräässä yliopistossa, vuokrasipa hän jo asunnonkin ja hankki yhtä ja toista oleskeluaan varten siellä. Tätä kesti kuitenkin vaan vuoden ajan, sillä Robbie oli jo nähnyt liian paljon maailmaa tyytyäkseen viettämään aikaansa yliopiston ahtaissa piireissä. Ja kun sitä paitsi vähitellen kaikille selvisi, ettei hän kumminkaan koskaan tulisi mitään tutkintoja suorittamaan, jätti hän yliopiston ja palasi New-Yorkiin asettuakseen asumaan sinne.

V.

Ja niin hän nyt vakavasti antautui kohtalonsa määräämälle kutsumukselle -- hänestä tuli gentlemanni, kuten isänsäkin oli. Hän ei kaivannut kenenkään opastusta, vaan tuli toimeen omin päin. Ensin hankki hän itselleen suuremmoisen asunnon, varusti sen silmiä häikäisevällä loistolla, ja kadehdittavia olivat ne harvat miekkoset, joilla oli kunnia päästä tätä komeutta katsomaan. Sanomalehdet, joiden toimena oli ylhäisen maailman elämän kuvaileminen, mainitsivat tämän huoneuston kaupungin merkillisyyksien joukossa ja puhuivat sen suuresta kasvattavasta vaikutuksesta. Hän rupesi myöskin jäseneksi pariin klubiin, vuokrasi aition oopperassa ja teki ylimalkaan kaikki, mitä hänen asemassaan olevalta nuorelta mieheltä voitiin vaatia.

Selvää on, että Robbie seurusteli vaan hienoimmissa piireissä ja kutsuttiin päivällisille ja tanssijaisiin, jommoisiin vaan harvoilla valituilla oli mahdollisuus päästä. Hän saavutti jonkinlaista mainetta koppipelin ja polon pelaajanakin ja oli ennen pitkää Newportin ylistetyimpiä purjehtijoita.

Mutta tietysti hän vasta automobiiliennätyksellään saavutti varsinaisen kuuluisuuden. Joka päivä nähtiin hänet huristavan läpi pääkaupungin lempivaunussaan "vihreässä hirviössä." Vähän väliä sai lakeija käydä hänen sakkojaan maksamassa oikeudessa. Kerran hän onnettomuudeksi sattui ajamaan pienen pojan yli, mutta esiintyi tällöinkin niin runsaskätisenä, että saattoi ruhtinaallisella anteliaisuudellaan lapsen vanhemmat ikipäiviksi onnellisiksi.

Robbie oli siis hyvässä alussa saavuttamassa mainetta klubin jäsenenä ja elostelijana. Hän oli vähitellen oppinut joltisestikin maailmaa tuntemaan, voimme sanoa hänen tunteneen kaiken, mikä tuntemista ansaitsi. Hän oli tutkistellut ihmisiä ja ymmärsi heidät töineen, toimineen perinpohjin. En tahtoisi mitenkään lukijaini luulevan häntä kyynikoksi -- päinvastoin olen jo maininnut hänen olleen "kelpo pojan." Mutta hänellä oli aivan erikoinen, kuiva tapansa ilmaista ajatuksiaan, ja hänen ruvetessaan kertomaan jotain kaskua, vaikeni keskustelu itsestään, ja piankin jokainen kuunteli vaan häntä. Robbien jutut koskettelivat kaikkia mahdollisia asioita, mutta tietysti ei voida vaatia todenmukaisimmankaan elämäkerran sankarin kertovan ihan kaikkia kokemuksiaan. Luotettava kuvaus hänen elämänsä kulusta riittänee kyllä.

Olisin kovin pahoillani, jos joku saisi sankaristani sen käsityksen, että hän oli huono ihminen. Ei läheskään! Hän kuului siihen ihmisluokkaan, jonka oikeauskoisuutta ja kunniallisuutta ei kenelläkään ole lupa epäillä. Joka sunnuntaiaamu meni hän milloin minkin moitteettomasti puetun naisen seurassa kirkkoon, jossa sitten yhdessä kuuntelivat kuuluisaa kaunopuhujaa, tohtori Letence Sprayta.

Kaikissa seurakunnan toimeenpanemissa myyjäisissä hädänalaisten kansalaisten hyväksi Fidji-saarilla oli Robbie saapuvilla ja osti kaikki ylijääneet arvat, tai antoi nuorten naisten kukilla koristaa takkinsa rinnukset. Olipa hän kerran kuusi viikkoa sunnuntaikoulussa opettajanakin -- myönnettäköön sen kuitenkin tapahtuneen samaan aikaan, jolloin hän oli silmittömästi rakastunut erääseen nuoreen naiseen, joka myöskin opetti siellä. Robbie alistui tyynesti kaikkiin hullunkurisiin kohtauksiin, joihin tämän virkansa tähden joutui. Hän piilotti Gautierin teokset, jotka tähän asti aina olivat olleet hänen pöydällään ja kertoi joka lauvantai-ilta pikkupojille, kuinka hyvä Jumala antoi Gideonin villaisen nahan pysyä kasteessa kuivana, ja kuinka hän käski sotamiesten laskeutua suulleen juomaan virrasta ja teki paljon muita, erityisesti pikkupoikiin vaikuttamaan sovellettuja ihmeitä.