Ensimmäinen rakkaus: Komedia yhdessä näytöksessä

Morli, herra. Emeli, tytt‰rens‰. Kaarlo, Emelin orpana. Ahola, herra. Pekko, lakeja.

Ensim‰inen kohtaus.

Emeli. Morli.

Morli. No, mut sano minulle: mik‰ sinua vaivaa? mik‰ huolettaa? miksik‰ eilisest‰ asti olet niin nulomainen?

Emeli. Emp‰ tied‰ itsek‰‰n, is‰iseni; kaikki minua inhottaa, mik‰‰n ei ole mieleksi minulle.

Morli. Lienee sitte t‰m‰ ensim‰ist‰ kertaa el‰m‰ss‰si; sill‰ kaikki noudattavat t‰ss‰ sinun mielt‰si, alkaen minusta.

Emeli. Hyvin olette hyv‰, is‰ni! varsin minusta huolta pid‰tte!

Morli. Mit‰s siit‰! Vaan leskimiehen‰ el‰in ja ellen niinkuin olenki maamme ensim‰isi‰ ruukinis‰nti‰, joll' on kymmentuhansia vuotuista tuloa ja yksi ainokainen tyt‰r vaan, sano, mihink‰s luulet n‰it‰ rahoja panevani? Muistahan toki, minulla muuta maailmassa ei olevan lemmitt‰v‰n‰ kuin sinua. Usein olen miettinyt itsekseni, miten mieleist‰ tuo olisi jos sun naisivat t‰nne likitienohille. Kai se kulta, jonka tyˆll‰ ja vaivalla ker‰sin, saisi v‰vyni eli pikemmin, saisit sin‰. Miehen rinnalla, joka lemmell‰ sinua suosittelee, tahdon enent‰‰ hyv‰n tekojani ja antaa sinulle alttiiksi mit‰ suinkin minulla on. Sill‰ is‰, n‰et, kokoaa varoja vaan lapselle niit‰ antaaksensa. -- Vaan kuules! min‰ olen jo tarjonnut sinulle toistakymment‰ sulhaista; mutta t‰n‰p‰n‰, muista se, en salli enemp‰‰ leikitelt‰v‰n, vaan sin‰ olet hyv‰ ja otat tunnollisesti vastaan h‰nt‰, jota nyt odotamme tulevaksi.

Emeli. Kuinka! Tuota herra Aholaa, josta eilen minulle puhuitte? Kuulkaa, is‰ni! Jos tahdotte totuuden tiet‰‰, niin se, juuri se seikka on saattanut minun n‰in nuloksi ja alakuloiseksi; enk‰ ymm‰rr‰, miksik‰ h‰nt‰ enemm‰n kuin muitakaan minulle tarjoatte?

Morli. Kosk' et muista ole huolinut.

Emeli. Ei siin‰ kylliksi syyt‰.

Morli. Ompa niinkin, tytt‰reni. Se on yksi syy, ja jos parempia haluat, niin kuule: Kolmekymment‰ vuotta sitte tulin min‰ t‰h‰n maahan; minulla ei ollut mit‰‰n, ei yst‰vi‰, ei varoja; herra Ahola, t‰m‰n is‰, otti minun turviinsa, suositteli minua, lainasi rahoja ja oli siis ensim‰inen syy minun onneheni. Nyt tahdon pojalle palkita is‰n hyvyytt‰ minua kohtaan ja siin‰ asiassa luotan sinuun. Kauvan on minun taloni ollut velkainen h‰nelle, nyt kun annan tytt‰reni, jopa taitanee h‰n joutua minun velkamiehekseni. Muutoin, t‰m‰ poika, jonka olen m‰‰r‰nnyt sinulle, kuuluu olevan kaunis ja ‰lyk‰s nuorimies, joka on vuosikausia matkustellut ulkomailla oppiansa enent‰m‰ss‰ ja nyt palajaa kotia naidaksensa. N‰m‰ syyt, tyttˆseni, suostuttivat minun h‰nen kosiotuumiinsa. No, mit‰s siihen sanot?

Emeli. Ei mit‰‰n. Kaikesta, mink‰ olen kuullut, olisin valmis mielell‰niki h‰nelle menem‰‰n, jos sen voisin. Vaan min‰ olen itselleni velkap‰‰ antamaan kielt‰v‰n vastauksen.

Morli. Itsellesi velkap‰‰... Ja mik‰ sinua velvottaa?

Emeli. Entiset lupaukset, valani vakaiset.

Morli. Mit‰s kummia kuulenkaan! Kuinka, tytt‰reni, ilman minun luvattani!

Emeli. Ei is‰iseni, ei suinkaan ilman teid‰n luvattanne. Jos lupaatte olla nuhtelematta ettek‰ est‰ mielt‰ni noutamasta, niin selit‰n teille kaikki.

Morli. Sanokaas, ken tuota olisi voinut uskoa. Kuudentoista vuotias tyttˆnen, jok' ei koskaan ole luopunut minusta, jok' ei n‰e ket‰‰n! -- sano sanottavasi.

Emeli. Sen tied‰tte, ett‰ minua kasvatti t‰ss‰ luonanne vanha t‰tini Saara.

Morli. Sisko-vainajani, t‰m‰ sive‰ ja kelpo tyttˆ, jonka ainoa virhe oli se, ett‰ p‰iv‰ss‰ luki romanin l‰pi, vaikkapa viisi-niteisenki.

Emeli. Niist‰ juuri h‰n opetti minua lukemaan ja minulla oli silloin uskollisna kumppalina Kaarlo serkkuni, joka kˆyh‰ksi orvoksi j‰‰nyt otettiin tielt‰ holhottavaksi.

Morli. Se hyv‰, ent‰ sitte?

Emeli. Sitte! Vaikka h‰n oli minua vanhempi, vietimme toki p‰iv‰kaudet yhdess‰, n‰imme yh‰ti toinen toistamme, oli oppi-aineet sek‰ leikitkin samat meill‰; min‰ kutsuin h‰nt‰ veikoksi, h‰n minua siskoksensa aina siit‰ p‰iv‰st‰ kun Saara-t‰ti jutteli meille Paul ja Virginia tarinan; min‰ olin muka Virginia ja h‰n Paul olevinaan. Ja loppu-p‰‰tˆs oli se, ett‰ rakastuimme innollisesti toinen toisehemme ja vannoimme valat vakaiset ikuisesti pysy‰ksemme uskollisina toisillemme.

Morli. Heit‰ jo ne serkukset siksens‰. Ja min‰, joka niin olin varova olevinani! No hyv‰, tytt‰reni!

Emeli. Er‰‰n‰ p‰iv‰n‰ l‰ksi h‰n meilt‰ poikkeen; h‰nen tuli menn‰ kauvas Ven‰j‰nmaahan sotapalvelukseen; mutta ennen l‰htˆ‰ns‰ virkkoi h‰n minulle: "Sin‰ olet rikas ja minulla ei ole mit‰‰n; ep‰ilem‰tt‰ sinua pakotetaan miehelle menem‰‰n, sill‰ is‰t ovat tavallisesti julmat ja ankarat k‰skyiss‰‰n, niinp‰ kaiketi ne olivat, joista me olemme lukeneet". Silloin, lohduttaakseni h‰nt‰, lupasin h‰nelle, en menn‰ naimisiin ennenkuin h‰n joutuisi takaisin; h‰n antoi minulle t‰m‰n sormuksen ja min‰ annoin h‰nelle omani: siit‰ p‰ivin olen aina muistellut h‰nt‰, vaikk' en sen koommin ole h‰nt‰ n‰hnyt.

Morli. Etkˆs sitte p‰ivin ole n‰hnyt h‰nt‰?

Emeli. Sen tied‰tte itsekin, sill‰ ei h‰n sen per‰st‰ ole k‰ynyt meill‰.

Morli. Ettekˆ ole kesken‰nne kirjett‰k‰‰n vaihtaneet?

Emeli. Ei ollenkaan, paitsi kuutamella; joka ilta m‰‰r‰tyss‰ hetkell‰ k‰vin kuuta katsomassa ja samaten h‰nkin; n‰in oli meid‰n kesken puhuttu.

Morli. No, semmoinen kirjeen vaihto eip‰ toki haitanne!

Emeli (laulaa).

Kun kuu-kulta loistavi taivolla, Armas yst‰v‰ rakkauden, Silloin katselen h‰nt‰ ja kaiholla Kaarlo-serkkua muistelen!

Morli. No, sekˆ se teit‰ vaan yhdist‰‰kin?

Emeli. Onko sitte lujempata sidett‰? Eikˆ silloin pid‰ rakastaa kuolemaan asti, kun taivas itse on kuullut valamme?

Morli. Olkoon jos! Kuitenkaan ei n‰y asia olevan niin pahalla j‰ljell‰ kuin luulin, sill‰ serkkusi matkusti t‰‰lt‰ jo vuosikausia sitte; ja el‰ n‰rk‰sty, jos sanon semmoisen rakkauden pelk‰ksi lapsellisuudeksi.

Emeli. Siin‰p‰ juuri petyttekin. Ette tied‰, is‰ni, ensim‰isten syd‰men liikutusten ei koskaan menev‰n mielest‰; sill‰ ensim‰isen kerranhan oikeen vaan rakastetaanki; niin kaiketi t‰ti-vainaja monesti minulle vakuutti ja jopa olen itsekin sen kokenut. Hamasta Kaarlon l‰htˆ-p‰iv‰st‰ ompi h‰n ainoastaan mieless‰ni, h‰nt‰ vaan rakastan; ja syy, miksik‰ en ole mieltynyt yhteenk‰‰n tarjoamista sulhoistanne, on ensiksikin Kaarlolle antamani lupaus ja toiseksi se, ett‰ kun heit‰ n‰en, heti arvelen: Voi mik‰ eroitus! ei ole t‰m‰ Kaarloni, ei ole h‰n!

Morli. Semmoista se on lapsen mieli, naisen muisti! Nyt olet mielehesi kuvitellut Kaarloa kuni jaloa romanisankaria ik‰‰n.

Emeli. Vasten tahtoanne, ilman teid‰n luvattanne en tahdo n‰hd‰ h‰nt‰ j‰lleen; mutta sit‰ ennen, v‰hint‰kin, elk‰‰ vaatiko minua miehelle menem‰‰n. Kielt‰k‰‰ herra Aholaa t‰nne tulemasta.

Morli. Mit‰s k‰ke‰t? Vanhan yst‰v‰n poikaa sill‰ tavoin kohdella! Ei tyttˆseni, sin‰ saatat sanoa sek‰ k‰ytt‰‰ itsesi kuinka hyv‰ns‰; mutta t‰n‰p‰n‰, sen sanon viel‰kin, olen j‰rk‰ht‰m‰tˆin sanoissani enk‰ anna per‰‰n.

Emeli. Ja vastik‰‰n senkuin sanoitte, minun onneani vaan tarkoittavanne! Minun on oloni niin armas ja suotuisa t‰ss‰ Is‰n kullassa kodissa, ett‰ syyst‰ pelk‰‰n, miehen mielt‰ murehuttavani kun t‰nne taasen ik‰vˆitsisin.