Public-domain ebook
Runokokeita
Language: fi190 downloads on Project Gutenberg
Subjects
In: Poetry
Public-domain ebook sourced from Project Gutenberg #47652.
Public-domain ebook
Language: fi190 downloads on Project Gutenberg
Subjects
In: Poetry
Public-domain ebook sourced from Project Gutenberg #47652.
The opening · free to read
Ämmäkoskella. Napuen tappelu. Dunckerin kuolo. Se oli silloin. Kohtalon paino. Laulajan haudalla. Neiden mielet. Matkalla Amerikkaan. Luonto ja sydän. Vastaväitteitä. Impeni. Lapselle.
II.
Kaksi vaalia. Hengen tasavalta. Mik' ompi syynä. Sääliä sekin. Alppilassa. Ensi vuokko. Nainen. Nuoruus. Samoin ja kuitenkin toisin. Ne kätken mä rinnassain. Sunnuntaina. Hääilta. Totuutta huudat. Neidon silmä. Jumalan kestit. En rakasta tyyntä. Kuutamolla. Kevään orvokille.
LUKIJALLE.
Luonnon kaiken tutkijalle Onpi yhden arvoinen, Onko vuokko, onko kielo Vaiko ruusu kaunoinen.
Kaikkea hän harrastaapi, Tarkastellen, tutkien, Jotta luonnon ilmaukset Kerran sais hän selvillen.
Suur' on luonto, suuri taivas, Monet kätkee ihmehet. Kuitenkin on heidän lainen lhmissy'än ja -tuntehet.
Joka pyrkii ihmissielun Tuntehia selvittään, Ei se etsi lauleluita Mainemiesten yksistään.
I.
Ämmä-koskella.
Yö usva-verhollansa jo kattaa kaiken maan Ja taivahalle kuuhut jo käypi loistamaan. Ei kuulu ihmisääntä, ei laulu lintujen, Ja unen helmaan kaikki jo vaipuu uupuen.
Vaan viel ei uinu Ämmä, mi pauhaa, hyrskyää, Ja kallioita vasten se ryntää, jyskyää -- Nuo vahto-lainekuohut ne kulkee kulkuaan, Ei estää heitä talvi voi jäähyt-vaipallaan.
Taivaalle vesi pärskyy kuin helmikaste vain Hohtoisan taivaskaaren helteellä heijastain, Ja kuohut kehtohonsa ne käyvät laulaen, Näin luulin kuunnellessa ma soivan sanat sen:
Pois olo orjan, pois sidekahleet! Ämmä se tietänsä vyöryvi vain. Kyllähän koittavat ihmiset ahneet Vangita aaltoja armahiain.
Vaan vapautta, ku koittavi sortaa, Sen minä nielen, pirstaksi lyön! Estehet eestäni helppo on murtaa, Kuohut ne riemulla toimivat työn.
Valppaana hyrskyen matkani kuljen, Kunnes mä rauhan järvessä saan. Voimalla kuiluhun kuohuni suljen, Nuo iki uhkuvat lähtehet maan.
Oi jospa kansani lauluni mielen, Oi jospa Suomeni sen tajuais, Kohta se katkois kahlehet kielen -- Näinhän se oikein kansaksi sais!
Silloinpa sointuis yhtehen soittoon Laulelot Väinön syntymämaan, Silloinpa miehissä työhön ja voittoon Rientäisi nuoriso kilpailemaan.
Väinämön kantelo, jällehen uusi, Raikkahin riemuin helkkyen sois! Hurmaten kuulisi kankahan kuusi, Honka ja koivukin korvana ois!
Niin -- joka koittaa kahlehin voittaa, Kohta sä niele, pirstaksi lyö! Pauhulla Ämmäkin laulua soittaa, Kummanki kilvessä: vapaus, työ!
Näin kuului Ämmän pauhu, näin soitto sorja sen Ja sitä ijät kaiket se laulaa kansallen. Jos kansa joskus torkkuu, ei Ämmä torkukaan, Vaan yöt ja päivät laulaa vapauden lauluaan.
Napuen tappelu.
(19.2.1714).
Kun sarkasodan sauhu jo alkoi haihtumaan, Kun hurme-rusko aamuun keväiseen vaihtumaan, Niin silloin sodan soihtu taas liekkiin leimahtaa Ja "Ison vihan" kauhut ne mieltä kauhistaa.
Jo vuosi veritulva kirkolla Pälkäneen Ja tsaarin julmat joukot vyöryivät edelleen. Ei auta uljuus miesten, ei taito päällikön, Kun ylivoimin Ryssä tekeepi rynnäkön.
Viel' kumminkahan toivo ei ollut sammunut, Armfelt'in viel' ei miehuus ja rohkeus loppunut: Hän vielä kerran päättää nyt koittaa onneaan, Vapautta maansa puoltaa tai käydä kuolemaan.
-- Yö talven synkkä sulkee helmaansa mantereen Ja kolkko, kylmä viima käy yli tantereen, Ei tuli tuika tähden kannella tai vahan, Vaan lumituisku peittää tuon öisen maiseman. Tää raskas talven luonto se mielet painostaa, Napuen taistotanner unisna uinahtaa.
Tuoss' seisoo Suomen joukko, vilussa värjöttää, Se päivää kolme saanut jo siin' on viivähtää. -- Ken tuolla? Kiväriinsä mies siinä nojautuu, Hän näyttää unelmoivan, silmänsä ummistuu. Maan onnen iltaruskon hän näkee aatteissaan Ja Suomen sydän verta virtaavan tulvillaan.
Hän näkee vaimon, lapset, kotinsa armahan Vihollisjoukon julman saaliiksi joutuvan; Ja hikihelmet tihkuu jalolle otsalleen Ja viima kylmä jääksi se hyytää kyyneleen. --´
Häipyen pois sumut yöhyen haihtuu, Talvinen päivyt jo koittavi taas. Tummaksi koitoksi tuiskut jo vaihtuu -- Veikkoni! vaarassa häilyvi maas!
Raittiina seisovi yöllinen vahti, Silmänsä säihkyy, rintansa lyö. Riemuten raikuvi torvien tahti, Nytpähän alkavi päättävä työ.
Taistohon, voittoon, vaikkapa kuoloon, Kunhan se kunnian seppelen tuo! Huoleti tantere hurmetta juokoon, Huoleti juoskohon lämpöinen vuo!
Maa isiemme kun mainehen korjaa, Urhot ne uhriksi joutukohon! Liehuos lippu ja soikohon sorjaa Marssia! Voittoon, taistelohon!
Ja vanha sotamiesi se tutkii asettaan, Ja Suomen onnetarkin hymyilee suruissaan. Armfeltin valpas silmä se kenttää katsastaa, Vihollisjoukon määrää hän tutkii, tarkastaa: "Nyt, poi'at, kahta suuremp' vihollisjoukko on, Nyt näyttäkää, ett' luottaa voi teidän kuntohon!"
Näin lausui. Luodit lentää ja kuulat vingahtaa, Jyrähtää tanner alla ja jääkin vongahtaa, Ja vapaat kalvat kalskuu ja tulta tupruaa, Ja salon sauhu peittää ja torvet toitottaa! -- Ei eisty Ryssän joukko, ei eisty Galitzin, Kahdesti Suomen urhot lyö heidät takaisin.
Vaan vielä kolmannesti hän ryntää raivoten, Ja Suomen joukko -- horjuu pakosta vaivojen. "Oi kestä hetki vielä, niin Barre jo avun tuo!" Näin kehoitellen Armfelt miehimsä voimaa luo. Mies mieheltä he kaatuu, ei väisty yksikään, Kun toivo uusi heillä nyt ompi mielessään.
Ei saavu avun tuoja. Barre missä kuhnailee? Ei ilmau, vaikka saartain jo ryssä tulvailee. Kas tuolla! jopa viesti jo vihdoin lennättää, Kannustain ratsuansa paikalle ennättää: Paennut tappelusta Barre oli joukkoineen, Vetäynyt tietämättä ta'a metsän taipaleen.
Näin kertoi viestin tuoja. Armfelt ei vastannut. Vai eikö ilkityötä hän ehkä tarkannut? Oi kyllä, silmän katse jo selvään tulkitsee, Mit'eivät jäykät huulet sanoiksi ilmi tee: Ett' ompi kurja miesi, ken pettää kumppalin, Vaan kurjimmista kurjin maanpettäjä kuitenkin.
Oli päivä jo päättynyt pilvinen, Oli taistelu tau'onnut, Joka urhoja niittäen joukottain Oli aikansa raivonnut.
Viho viimein saatu ol' väistymään Tuo joukkio pienoinen, Joka taisteli vielä, kun kaatunut Oli upseeri viimeinen.
The book keeps going
Reading is free forever. Sign up and watch scenes appear while you read.



Scenes Storieta drew for other classics.
New illustrated classics
Once or twice a month: the latest books to get full character casts, scene art, and free comic editions. No account needed.