Storieta
English
Sign up

The opening · free to read

Palvelija vastasi:

"Täällä on vielä lisää takasivulla. Vihreä huone, oikea siipi -- tuo Foxleigh; ikävä otus. Tuota 'ota niin paljon kuin suinkin äläkä anna mitään' lajia. Mutta ampua hän osaa. Siksi hänet pyydetään mukaan."

Tumman puurivin takaa juna syöksyi asemalle.

Laituria myöten tulivat ensimmäiset matkustajat -- kaksi karjanhoitajaa pitkine sauvoineen; he kompuroivat ohi nukkaisissa nutuissaan, uhoten karjan ja mustan tupakan hajua; sitten muuan pariskunta ja yksinäisiä henkilöitä, jotka niin paljon kuin suinkin pysyttelivät erillään toisistaan, ne olivat mr Horace Pendycen vieraat. Hitaasti he tulivat toinen toisensa jälkeen häämöttävien vaunujen luo ja seisoivat paikoillaan, kiinnittäen katseensa tarkoin eteensä, kuin peläten tuntevansa toinen toisensa. Pitkä turkkiin pukeutunut herra, jonka pitkällä rouvalla oli kädessä pieni hopealla kirjailtu nahkalaukku, puhutteli kuskia.

"Päivää, Benson. Mr George kertoo kapteeni Pendycen sanoneen hänelle, ettei hän ehdi tulla ennenkuin 9.30 junalla. Luullakseni voisimme -- --"

Tuulispään lailla, joka soinnahtaa sumun kolean hiljaisuuden läpi, kuului korkea heleä ääni:

"Ei, kiitos; minä nousen vaunuihin."

Ensimmäisen palvelijan saattamana, joka kantoi hänen päällysvaatteitaan, ja verhottuna valkeaan harsoon, jonka läpi Geoffrey Winlow'n kiirehtimättä kääntyvä katse tavoitti välähdyksen silmistä, astui nainen esiin ja luoden silmäyksen taakseen hävisi vaunuihin. Hänen päänsä ilmestyi taas näkyviin harsokääreen takaa.

"Täällä on hyvä tila, George."

George Pendyce astui nopeasti eteenpäin ja hävisi hänen viereensä. Kuului pyörien ratinaa, vaunut vierivät pois.

Hänen armonsa Geoffrey Winlow kohotti kasvojaan taas.

"Kuka se oli, Benson?"

Kuski kumartui tuttavallisesti alas ja teki kunniaa paksulla valkohansikkaisella kädellään Geoffreyn hatun tasalla.

"Mrs Jaspar Bellew, herra. Kapteeni Bellew'n rouva The Firsistä."

"Mutta minä en luullut heidän olevan -- --"

"Ei, herra, eivät he olekaan."

"Aha!"

Tyyni ohut ääni kuului omnibussin ovelta.

"No, Geoff!"

Hänen armonsa Geoffrey Winlow seurasi vaimoaan, Foxleigh'ta ja kenraali Pendyceä omnibussiin, ja taas kuului mrs Winlow'n ääni:

"Sopiiko, että kamarineitsyeni tulee tänne? Tule sisään, Tookson!"

Mr Horace Pendycen valkea, pitkä ja matala ympäristöön oivasti sopeutuva kartano oli tullut suvun haltuun viisi polvea aikaisemmin, avioliiton kautta, joka oli solmittu viimeisen Worstedin kanssa. Oltuaan alkuaan oiva tila, mikä pienehköinä palstoina oli jätetty vuokraajien haltuun -- jotka kenenkään heitä tarkkaamatta menestyivät mainiosti ja maksoivat erinomaisia vuokria --, viljeltiin sitä nyt mallikaavan mukaan pienellä tappiolla. Aika ajoin mr Pendyce tuotatti uudenlaisia lehmiä tai peltopyitä ja rakensi kouluja lisää. Hänen tulonsa olivat onneksi riippumattomat tiluksesta. Hänen ynnä kirkkoherran ja terveydenhoito-viranomaisten välillä vallitsi täydellinen yksimielisyys, ja hän valitti varsin useasti, etteivät hänen vuokralaisensa pysyneet konnuillaan. Hänen vaimonsa oli sukuaan Totteridge ja hänen metsästysmaansa suurenmoiset. Tarpeetonta on sanoa, että hän oli vanhin poika. Hänen individuaalinen vakaumuksensa oli, että individualismi oli hävittänyt Englannin, ja hän oli päättävästi ryhtynyt kitkemään tätä vikaa pois vuokramiestensä luonteista. Asettamalla heidän yksilöllisyytensä sijaan oman makunsa, omat suunnitelmansa ja tunteensa, saattaisi melkein sanoa: oman yksilöllisyytensä, ja hukkaamalla siihen rahaa, oli hänen onnistunut suuressa määrässä osoittaa oikeaksi mieliteoriansa: kuta voimakkaampi yksilöllisyys, sitä hedelmättömämpi yhteiskunnan elämä. Mutta jos asia esitettiin hänelle tässä valossa, niin hän kuitenkin sekä närkästyi että kävi puheliaaksi, sillä hän ei pitänyt itseään yksilöllisyyden harrastajana, vaan "torykommunistina", kuten hän suuntaansa nimitti. Maanviljelysharrastustensa mukaisesti hän tietenkin oli suojelustullien kannattaja; hän tiesi, että viljatullista riippui koko Englannin vauraus. Kuten hän usein sanoi: "Kolmen tai neljän shillingin tulli viljalle, niin minun maanviljelykseni tuottaisi voittoa."

Mr Pendycellä oli toisia erikoisuuksia, joihin nähden hän ei ollut ylen yksilöllinen. Hän vastusti kaikkea olevien olojen muutosta, laati luetteloja kaikenmoisesta eikä koskaan ollut oikein onnellinen, ellei hän puhunut itsestään tai tiluksistaan. Hänellä oli musta lintukoira, nimeltä John, jolla oli pitkä kuono ja vielä pitemmät korvat; hän itse oli kasvattanut sen, niin ettei koira ensinkään viihtynyt muiden kuin hänen seurassaan.

Ulkomuodoltaan mr Pendyce oli suunnilleen vanhaa kantaa, suora ja puuhakas; hänellä oli ollut poskiparta, johon muutama vuosi sitten oli tullut lisäksi riippuvat, nyttemmin harmahtavat viikset. Hänellä oli leveä kaulaliina ja lievetakki. Hän ei tupakoinut.

Kukilla ja hopealla katetun päivällispöydän päässä hän istui mrs Winlow'n ja mrs Jaspar Bellew'n välissä, eikä hän olisi saattanut toivoa itselleen sen räikeämmin vastakohtaisia pöytäkumppaneita. He olivat molemmat pitkäkasvuisia ja uhkeavartaloisia, mutta luonto oli näiden kahden naisen välille asettanut kuilun, jota hintelähkö mr Pendyce turhaan koetti täyttää. Se erikoinen levollisuus, joka tavataan Englannin ylimystön vaaleaverisessä tyypissä, viipyi alituisesti mrs Winlow'n piirteillä kuin pakkaspäivän auringon häivä. Ne olivat siinä määrin ilmeettömät, että ne heti vakuuttivat katsojan siitä, että hän oli mitä parhaimman kasvatuksen saanut nainen. Jos näille piirteille joskus olisi herännyt jokin ilme, on mahdoton sanoa, mikä siitä olisi saattanut olla seurauksena. Hän oli noudattanut hoitajansa kehoitusta: "Älkää millään muotoa, miss Truda, vääntäkö kasvojanne! Ne voivat jäädä sellaisiksi!" Koskaan sittemmin ei Gertrude Winlow, joka oli "armo" sekä oman että miehensä sukuperän kautta, ollut vääntänyt kasvojaan, ei edes poikansa syntyessä, kuten väitetään. Ja sitten oli mr Pendycen toisella puolen nähtävänä tuo arvoituksellinen mrs Bellew vihreänharmaine silmineen, johon hänen oman sukupuolensa valiot katsoivat vaistomaisesti paheksuen! Hänen asemassaan olevan naisen pitäisi välttää kaikkea huomiota herättävää, ja luontohan oli hänelle antanut liian silmäänpistävän ulkomuodon. Ihmiset sanoivat, että kun hän toissa vuonna oli tehnyt pesäeron kapteeni Bellew'sta ja lähtenyt The Firsistä, oli siihen syynä yksinkertaisesti se, että he olivat kyllästyneet toisiinsa. Sanottiin myös, että hän kovin kernaasti suvaitsi Georgen, mr Pendycen vanhimman pojan liehittelyä.

Ennen päivällistä oli lady Maiden huomauttanut mrs Winlow'lle salongissa:

"Mitenkä on oikeastaan tuon mrs Bellew'n laita? Minä en koskaan ole pitänyt hänestä. Hänen asemassaan olevan naisen pitäisi olla varovaisempi. Minä en ymmärrä, miksi hänet ensinkään on kutsuttu tänne, kun hänen miehensä vielä on The Firsissä, vain tuollapuolen tien. Sitä paitsi hän on jokseenkin niukoissa oloissa. Hän ei yritäkään salata sitä. Minä melkein nimittäisin häntä seikkailijattareksi."

Lady Maiden virkkoi:

"Tunsitteko hänet, kun hän asui täällä maalla? Minä en pidä tällaisista ratsastuskiihkoisista naisista. Hän ja hänen miehensä olivat täydellisiä hurjapäitä. Mistään muusta ei puhuttu kuin että rouva oli hypännyt ja kuinka hän oli hypännyt; ja hän lyö vetoa ja käy kilpa-ajoissa. Olenpa pahasti erehtynyt, ellei George Pendyce ole rakastunut häneen. Hän on kaupungissa ollut aivan liian paljon rouvan seurassa. Hän on niitä naisia, joiden liepeissä miehet aina liehuvat!"

Päivällispöydän päässä, missä kunkin vieraan eteen oli asetettu talon vanhimman tyttären huolellisella käsialalla kirjoitettu ruokalista, Horace Pendyce nautti soppaansa.

"Tämä soppa", virkkoi hän mrs Bellew'lle, "muistuttaa mieleeni teidän isävanhuksenne; hän piti siitä tavattomasti. Minä tunsin suurta kunnioitusta teidän isäänne kohtaan -- hän oli erinomainen mies! Minä olen aina pitänyt häntä jäykkäluontoisimpana miehenä mitä olen tavannut omaa, rakasta isääni lukuunottamatta, ja hän oli kaikkein itsepäisin mies kolmessa kuningaskunnassa."

Hän käytti usein puheenpartta "kolmessa kuningaskunnassa" ja sitä seurasi joskus huomautus, että hänen isoäitinsä polveutui Richard III:sta, kun taas hänen iso-isänsä johti sukuperänsä Cornwallin jättiläisistä, joista eräs -- kuten hänen oli tapana sanoa alentuvasti hymyillen -- oli kerran heittänyt lehmän yli muurin.

"Teidän isänne oli liian paljon individualisti, mrs Bellew. Minä olen saanut koko joukon kokemusta individualismista tilaani hoitaessani, ja olen huomannut, että individualisti ei ole koskaan tyytyväinen. Minun vuokramiehilläni on kaikki mitä he tarvitsevat, mutta heitä on mahdoton tyydyttää. Täällä on esim. muuan Peacock niminen mies, mitä paksupäisin ja itsepintaisin otus. Minä en anna hänelle perään tietenkään. Jos hän saisi tehdä oman päänsä mukaan, niin hän palaisi takaisin entisaikoihin ja viljelisi maata omalla tavallaan. Hän tahtoo ostaa sen minulta. Se on sitä turmiollista järjestelmää, jossa talonpojat ovat itsenäisiä. Hän väittää isoisänsä omistaneen sen. Sitä joukkoa hän on. Minä vihaan individualismia; se saattaa Englannin perikatoon. Sen parempia mökkejä tai talonpoikaistupia ette löydä mistään kuin minun tilaltani. Minä harrastan keskitystä. Ja kenties tiedätte, että minä nimitän itseäni 'torykommunistiksi'. Minun luullakseni se on tulevaisuuden puolue. Mutta teidän isänne tunnuslause oli: Kukin omaansa! Maalla semmoinen ei koskaan menettele. Maanomistajan ja vuokralaisen täytyy pitää yhtä. Tulettehan kanssamme Newmarketiin keskiviikkona? Georgella on oikein oiva hevonen mukana Rutlandshire-ajoissa -- oikein oiva hevonen. Hän ei lyö vetoa, sen saatan ilokseni sanoa. Minä en vihaa mitään niin paljon kuin uhkapeliä."

Mrs Bellew loi häneen silmäyksen sivulta, ja vähäinen ironinen hymy puhkesi hänen täyteläisille punaisille huulilleen. Mutta soppa oli taas kiinnittänyt puoleensa mr Pendycen huomion. Kun mr Pendyce taas oli valmis aloittamaan keskustelun, puheli mrs Bellew hänen poikansa kanssa, ja kulmiaan rypistäen kartanonherra kääntyi hänestä mrs Winlow'n puoleen. Hänen tarkkaavaisuutensa oli koneellinen, täydellinen ja muuttumaton; hän ei näyttänyt muuttavan itseään ylen myötätuntoisella ymmärtämyksellä, eikä hän myöskään ollut liian vaatimaton. Mr Pendycen mielestä hän oli kuuntelijana moitteeton.

"Maamme on muuttumaisillaan", hän virkkoi, "muuttumaisillaan lakkaamatta. Herraskartanot eivät enää ole entisiänsä. Suuri edesvastuu on meidän maanomistajain harteilla. Jos me väistymme, menee kaikki hukkaan."

Mikä saattoikaan olla viehättävämpää kuin tämä mr Pendycen herraskartano-elämä, sen täydellinen puhtaus, sen askaroiva joutilaisuus, raittiin ilman ja tuoksuvan lämmön vuorottelu, sen täydellinen henkinen lepo, sen oleellinen, kuin ammattiinkuuluva vapaus kaikesta kärsimyksestä ja -- ennen kaikkea kuin tunnuskuvana -- sen soppa, syöttiläsnautojen runsaista tähteistä tehty.

Mr Pendyce piti omaa elämäänsä ainoana oikeana elämänä ja niitä, jotka sitä elivät, ainoina oikeina ihmisinä. Hän katsoi velvollisuudekseen elää tätä elämää yksinkertaisine, terveellisine ja kuitenkin ylellisine tapoineen, karjan ympäröimänä, jota kasvatettiin hänen omaksi ruoakseen, siis kuin minkäkin soppameren ympäröimänä! Häntä vaivasi, että ihmiset saattoivat miljoonittain mennä asumaan kaupunkeihin, rosvoamaan toinen toistaan, joutumaan yhtä mittaa työttömiksi, kaikkiin niihin ahdistaviin seurauksiin, mitä tällaisesta nurinkurisesta tilasta oli. Ja etukaupunkielämä, tuo asuminen liuskekattoisissa taloissa, jotka rivissään olivat niin surkeasti toistensa kaltaiset, ettei kukaan, jolla oli yksilöllinen maku, sietänyt katsoa niitä, se oli hänestä suuressa määrässä vastenmielistä. Ja kuitenkaan hän huolimatta tästä vahvasta puolueellisuudestaan maaelämän hyväksi ei ollut mikään rikas mies, hänen vuositulonsa kun tuskin nousivat yli kymmenentuhannen punnan.

The book keeps going

Keep reading, and see it illustrated

Reading is free forever. Sign up and watch scenes appear while you read.

Illustrated scene from The Great GatsbyIllustrated scene from Pride and PrejudiceIllustrated scene from Alice's Adventures in Wonderland

Scenes Storieta drew for other classics.

New illustrated classics

A new classic, drawn, in your inbox.

Once or twice a month: the latest books to get full character casts, scene art, and free comic editions. No account needed.