Kokka-tarinoita

Lukemisia Kansalle. N:ot 166-168.

Turussa, J. W. Liljan kirjapainossa, 1862.

Imprimatur: C. A. Sanmark.

Esipuhe.

Meidän tietääksemme ei vielä ole suomeksi ilmestynyt sentapaista kokousta, kuin tämä tästä lukialle tarjona oleva. Meidän käyttämämme nimitys, kokka-tarina, vastaa muukalaista sanaa: anekdot, joka tulee kreikan-kielestä, kussa anekdoton merkitsee tosia tapauksia, sanoja j.n.e., joita ei vielä ole kirjoitettu, tahi joitten keksiäin nimiä joko ei tahdota, tahi ei enään taideta ilmoittaa.

Päivä päivältä on "anekdot" -sanan mieli laajentunut. Nyt tarkoitetaan sillä sanalla sekä kokka-puheita, että myös pieniä tarinoita, opettavaisia satuja j.n.e.

Kokka-tarinain jakaminen luokkihin (esim. ruhtinas-, pappis-, tuomari-, talonpoikais-tarinoihin) on monesta syystä sopimaton, välistä kenties loukkaavakin. Paras järjestys on tässä ei seurata mitään vakavaa järjestystä. Ne ovat verrattavat huonekaluihin, jotka, ehkei yhdistettyinä, kuitenkin täyttävät ja kaunistavat kamaria.

Usiat lukiat ehkä pitänevät muutamia ja montakin näistä tarinoista aivan halpoina; mutta meidän sopii sanoa: kuka voi kaikkein mieltä noutaa, ja viitata ensimäiseen tarinaa.

1.

Kuka voi kaikkein mieltä noutaa? Eräs hyväntahtoinen vanhus, jolla oli aasi myytävänä, otti kerran kanssaan noin 13-vuotisen poikansa lähimmäiseen kaupunkiin, jossa oli markkinat. Heille tuli ensin vastaan mies, joka sanoi: "voi, hölmöjä kun olettekin molemmat; tuolla astuu aasinne komeasti edellänne ja itse kuljette jalkasin!" -- Näistä nuhteista pani vanhus poikansa aasin selkään. -- "Hyi ... haasti toinen mies, heitä kohdaten ... sinä poika-lurjus joudut vissiin hirteen. Sopiiko sinun ratsastaa, samassa kun isäsi täytyy jalkasin käydä sun perässäsi?" -- Tuo vanha arrenteeraja, seuraten tätä neuvoa, käski poikansa astua alas, ja hyppäsi itse aasin selkään. -- Nyt tapasi heitä kunniallinen vaimo markkinoille mennessään ja lausui surkeillen: "voi, vanhus, sun sydämessäsi ei lie sääliä; sun lihava ja laiska ruumiisi lojottelee tuolla juhdan selässä, milloin tämän pienen poikarukan täytyy tallata polviin saakka kurassa, työlästi voiden vetää jalkaa jalan eteen." -- Hiljaisesti otti vanhus nyt pojan takansa aasin selkään. -- "Kuuleppas, vanha veitikka ... huusi nyt eräs ruvan-kauppias, joka hetken perästä tuli näkyviin ... saisinko kysyä teiltä kysymyksen, ystäväni, onko tämä juhta teidän omanne?" -- "Kyllähän se niin on", vastasi vanhus. -- "Totta jumal' avita, taitaisi ajatella pahaa teistä, koska panette niin raskaan taakan nuorelle luontokappaleelle. Kaksi pulskasta miestä yhden aasirukan selässä!" -- Tuo hyvä-sydäminen äijä tuli nyt vasta oikeahan pulaan; hän tahtoi voimansa jälkeen olla kaikkien naapuriensa mieleen, ja näki nyt, ettei hän saanut ajaa aasiansa edellänsä, eikä itse eikä poikansa istua sen selässä, eivätkä molemmat yhdessä. Pitkän miettimisen perästä löysi hän toki neuvon, noutaaksensa jokaisen mieltä. Hän sitoi köydellä aasin jalat yhteen ja nyt kantoi isä poikanensa tuon kumotun aasin kangella kaupunkiin päin. Ehkä taakka oli jotenkin raskas, ehtivät he vihdoin sen sillan tykö, jonka korvalla parhaimmat markkinat vietettiin. Markkinaväki, nähdessänsä tämän kummallisen kometian, purskahti yhteiseen nauruun ja huutoon. Ehkä vanhus luonnostansa oli sangen kärsivällinen ja hiljainen, ei hän kuitenkaan enää jaksanut kärsiä tätä viimeistä solvausta. Närkästyksissänsä heitti hän aasinsa sillan ylitse virtaan ja kävi taas kotiinsa toimituksiansa toimittamaan.

2.

Eräs sultaani, huviksensa kävellen, huomasi munkin istuvan tien ohella, ihmisen pääkallo kädessänsä. Havaitsematta majesteettia, katseli tuo kunnianarvoinen vanhus sangen vakavasti kalloa, ja näkyi olevan syvissä ajatuksissa. Noja olonsa ja koko tilansa hämmästytti sultaania, joka läheni kysyen, miksi ja mistä syystä hän oli vaipunut niin syviin mietteisiin. "Herra keisari -- vastasi munkki -- tämä ihmisen pääkallo näytettiin minulle tänä aamuna, ja siitä hetkestä olen turhaan yrittänyt saamaan ilmi, kuuluiko tuo kallo aikanansa mahtavaiselle ruhtinaalle, niinkuin Te olette, herra keisari, vai kuuluiko se semmoiselle köyhälle munkille, kuin minä."

3.

Eräs vähäsen kaupungin seppä Spaniassa murhasi miehen ja tuli siis hirteen tuomituksi. Kylän parhaimmat talonpojat toinen toiseensa yhdistyneet, tulivat nyt pormestarille pyytäin, että seppä saisi jäädä rankaisematta, siitä syystä, että hän oli kaupungin ainoa seppä joka osasi hevoisia kengittää, parantaa pyöriä j.n.e. Mutta pormestari sanoi: "millä tavalla lie minun sitten mahdollista lakia täyttää." Eräs maa-kyläläinen vastasi: "herra, kaupungissamme on kaksi kankuria, niin vähäisessä paikassa on yksi kylläksi, hirtä toinen!"

4.

* [Tällä tähdellä merkityt, alkuperäiset tarinat koskevat Suomalaisia.] Mainio kemian provessori P.A. v. Bonsdorff (k. 1837) oli sangen nirso ja arka ruvanlaitoksessa. Kulkeissansa Saksassa tuotiin ravintohuoneessa hänen eteensä lautaellinen voita, jonka joukkoon oli päässyt ihmishiuksia. Ensin vihastuen leppyi hän pian ja sanoi naurahdellen: "tuokaat toinen kerta mulle voita eriksensä ja hiuksia eriksensä, että sitten saan sekoittaa niitä yhteen, mieltäni myöten."

5.

* Eräs yliopistolainen, joka oli viettänyt iltansa iloisten kumppanien parissa, kävi yösydännä koppaamaan pakarin ovelle. Kun pienet koppaukset eivät auttaneet, koputti hän koputtamistaan, kunnes pakari, vielä unen huumeissa, aukasi oven ja kysäsi vihaisella äänellä, mitä tuo outo tahtoi. -- Pakari, onko teillä nuorta nisuleipää? -- "On kaiketi", -- vastasi pakari paljon leppynynnä. -- "Kiittäkäät Jumalaa siitä onnesta" -- sanoi yliopistolainen ja meni tiehensä.

6.

* Maantien ohella pieksi mies kovasti poikaa. Eräs sivuitse kulkija jalka-mies kysäsi: "miksi hakkaatte poikaanne niin tylysti?" -- Toinen vastasi: "hän ei ole poikani, on vaan orpanani, joka on pariksi päiväksi tullut maalle, huvittamaan itsiänsä."

7.

Millä tavalla rikastuu kauppamies? Tanskan kuningas Fredrik IV matkusti kerran vähäisen kaupungin läpitse, jossa kuuli paljon puhuttavan eräästä kauppiaasta, joka vähään aikaan oli koonnut paljon tavaraa. Hän oli ensin pitänyt rihkama-kauppaa, mutta sitten ruvennut vilja-kauppiaaksi. Kuningas, jonka teki mieli tuntea semmoista miestä, kutsutti hänen tykönsä ja kysyi millä tavalla hän oli ajannut asiansa, tullaksensa rikkaaksi niin lyhyellä ajalla niin vähäisessä kaupungissa. Kauppias vastasi, että hän kauppa-puuhissaan oli seurannut vaan yhtä ohjetta, josta hänen väkisinkin oli rikastuminen rikastumistaan. Tämä ohje neuvoi: "osta kalliilla hintaa ja myy halvalla!" -- Kuningas muistutti: "jaa, mutta sillä tavoin on teidän köyhtyminen." -- "Ei totta, herra kuningas", vastasi kauppias, "tämä on kauppamiehelle ainoa keino vaurastumiseen. Ruvetessani viljakauppahan, ostin parahimmat sortit, antaen tynnyristä killinkiä enemmän kuin toiset, ja möin jälleen tynnyrin killinkiä vähempään, kuin muut. Tulin siitä tutuksi, että minulta saatiin parhaimpia viljasortteja halvimmalla hinnalla; kaikki kävivät kauppaa minun kanssani niin että melkein koko viljakauppa vetäysi minun aittahani. Toivoin vaan 6 sadanneksen voittoa kuin muilla oli 12, mutta kuitenkin voitin minä 72 sadannesta vuoteeni, koska minä jo kuukauden sisällä sain ostetut tavarani myydyiksi. Tuo pikainen ja suuri kaupan kulkuhan siis minua rikastutti." -- "Oikein, vallan oikein", sanoi kuningas, "mutta ettekö pelännyt toisten kauppamiesten lainaavan teiltä oppianne?" -- "En, herra kuningas; olin vakuutettu, että he, seurataksensa esimerkkiäni, olivat aivan ahneet ja tyhmät."

8.

Pröyssin kuninkaan Fredrik toisen aikana eleskeli Berliinissä kraatari, joka ilmain ja säiden ennustuksista oli tullut vallan mainioksi. Saatuansa tiedon tästä, kutsutti kuningas kraatarin linnaan. Vapisten tunnusti prohveetta, että hänen veljensä (siihen aikaan tähtitiedon prohvessori Berliinissä, ja opiltansa mainio) joka toinen viikko antoi painattaa sään ennustuksia 14 päiväksi. Kraataria oli veli pyytänyt viemään käsi-kirjoituksen pränttiin. Hänellä oli tapana katsahtaa kirjoituksen läpi ja sitten ennustaa perin-vastoin sitä. -- "Siitä tullee siis", lisäsi kraatari -- "että minä tavallisesti ennustan totta, kun veljeni ennustukset useimmasti menevät tuuleen." -- Kuningas nauroi sydämmestään kraatarin syvämielisyyttä, antoi hänelle lahjan ja myös armollisen luvan vastakin pitkittää syrjätoimitustansa säiden ennustajana.

9.

* Suomen talonpoika on, monien avujensa keralla, valitettavasti, sangen taipuvainen lainkäymisiin ja riitoihin, usein niin vähäpätöisistä asioista, että itse voittajakin tule tuhlaamaan aikansa ja rahansa, jotka hiljaisesti vierivät asianajajain eli alvokaatein plakkariin.

Aikanansa eli maamittari, joka huvittavain tapainsa ja monen kokka-puheensa varten sai lisänimen: Hullu-Heikki. Jakaissansa tilukset kahden talonpojan välillä, tuli toinen hänen tykö ja sanoi, näyttäin kartalla.

-- Jos te jaatte niin, että minulle tulee osaksi tuo pelto-palanen, ehkä se ei ole kahden tynnyrin alan maata suurempi, maksan minä teille sata riksiä.