Henrik Renqvist

Alkuperäinen teos: "Historiska upplysningar om religiösa rörelserna i Finland."

Fr. M. Saukko, Sortavala, 1887. Sortavalan kirjapainossa.

Henrik Renqvist.

Henrik Renqvist, talollisen Heikki Kukkosen poika Sonkojan kylästä ja Ilomantsin pitäjästä, syntyi elokuun 1 päivänä v. 1789. Jo hänen aikaisimmassa nuoruudessansa ilmausi hänessä taipumus papilliseen toimeen, koska hän korkeilla kivillä ja järven rannoilla harjoitteli saarnaamaan. Siten heräsi hänessä myös palava halu kirjanlukemiseen, mutta isän niukat tulot estivät ajattelemastakaan hänen kouluttamistaan; isä toivoi vaan, että tämä poika, joka oli vanhin veljeksistä, tulisi hänen jälkeensä maanviljeliäksi ja pysyisi isänsä säädyssä. Mutta kun pojan lukuhalua ei voitu tyydyttää isän kotona, antoi isä hänen yhdessä provasti J. Molanderin molempain poikain kanssa nauttia kotiopettajan ylioppilas J. D. Schroederin opetusta. Opittuansa tämän johdolla puoli katekismoa ulkoa ruotsiksi ja vähän latinan kielioppia sekä harjoitettuansa kaunokirjoitusta, kirjoitettiin hän 17:llä ikävuodellansa Kuopion alkeiskouluun (trivialikoulu). Vuonna 1808, kun koulu sodan tähden suljettiin, oli Renqvist 2:lla luokalla. Täten pysähtyi hänen koulunkäyntinsä ja sen jatkamisen toiveet himmenivät siksi, kunnes hän, pysyäkseen luku-uralla, rupesi hankkimaan siihen tarpeellisia varoja. Sodan aikana alkoi hän pitää maakauppaa maantuotteilla ja kaikenlaisella tavaralla, jota hän osti Sortavalasta ja möi Oulussa sekä muissa Pohjanmaan paikkakunnissa. Täten keräsi hän itselleen jommoisenkin omaisuuden, noin 1000 taaleria. Ja kun Kuopion koulu sodan jälkeen taas avattiin, luuli Renqvist käyttävänsä varansa parhain tietojensa jatkamiseksi. Hän tuli siis uudestaan Kuopion kouluun; mutta kauan hän ei siellä pysähtynyt, niinkuin nähdään seuraavasta.

Maakauppiaana matkustellessaan Oulussa, oli Renqvist ostanut, paitsi muutamia virsikirjoja, pari pienempää hartauden kirjaa, joista toinen oli Artur Dent'in "Kääntymisen Harjoitus." Tästä kirjasta luki hän kerran kohtia itsellensä ja äidillensä. Näin lukeissansa heräsi hän ensimäisen kerran vakaisesti miettimään sielunsa iankaikkista onnea ja murehtimaan tilastansa iankaikkisuudessa. Sillä nyt huomasi hän olevansa kadotettujen joukossa, jotka eivät ole käyneet ahtaasta portista, mikä viepi autuuteen. Tämä murhe, vaikka sen pian muut huolet tukahuttivat, uursi kuitenkin juurensa niin syvälle hänen sydämeensä, ettei se koskaan sammunut. -- Kuopion koulussa ollessaan kuuli hän puhuttaman, että kaupungissa oli moniaita heränneitä henkilöitä, niinkuin kulta- ja hopeaseppä Jaakko Lundström ja talollinen, sittemmin kirjakauppias, talollisen Ivar Juhana Wäänäsen veli, Pekka Wäänänen, joka murheellisen loppunsa vuoksi oli tunnettu, sekä että Nilsiän pitäjässä Juhana Lustig piti uskonnollisia kokouksia. Nyt syttyi Renqvistissä halu tavata tätä miestä ja olla hänen kokouksissaan. Ja toivonsa tyydyttämiseksi päätti hän joululomalla v. 1810 lähteä sinne. Tähän tulikin hyvä tilaisuus, kun näet talollinen Aaron Miettinen Maaningan kappelista sattui tulemaan Kuopion kaupunkiin, aikomuksessa lähteä Nilsiään, käydäkseen Lustig'in tuona. Renqvist suostui nyt Miettisen kanssa matkustamaan hänen seurassansa yhteiselle asialle. Mutta pitkällisten pyry-ilmojen tuottama kelirikko esti heidät pääsemästä Nilsiään, jonka vuoksi Miettinen pyysi Renqvistiä tulemaan kotiinsa Maaningalle, jonne myöskin odotettiin Lustig'ia joulun pyhinä. Niinmuodoin meni Renqvist Maaningalle, jonne Lustig'kin toisena joulupäivänä monioitten lahkolaistensa kanssa tuli. -- Täällä herätti Lustig'in esitelmä Renqvistin uudestansa murehtimaan sielunsa autuudesta. Sentähden alkoi hän, Kuopioon palattuansa, käydä heränneitten henkilöiden luona ja pitää seuraa heidän kanssansa. Ja kun hänen opettajansa sekä toverinsa alkoivat häntä nuhdella siitä, että hän liittäytyi noihin heränneisin, joita tällä paikkakunnalla kutsuttiin uskonnollisiksi haaveilioiksi, piti Renqvist parhaana erota koulusta. Siten jätti hän Kuopion koulun talvella v. 1811, varsinkin kun hän näki, ettei hänellä ollut kykyä papiksi eikä seurakunnan opettajaksi niin kauan, kun luuli kylläksi oleman murehtimista oman sielunsa autuudesta. Isänsäkään ei laittanut häntä kouluun kasvattaakseen pappia, mutta oman taloutensa vuoksi, että poika, opittuansa kirjoitusta ja lu'unlaskua, auttaisi isäänsä talouden asioitten muistoon kirjoittamisessa.

Sillä välillä jatkoi Renqvist herättävän kirjallisuuden tutkimista, taitaaksensa kotonaan neuvoa lähimmäisiään autuuden opissa. Ja hankkiakseen itsellensä sekä kotiseudulleen kirjoja, matkusti hän Turun kaupunkiin. Täällä etsi hän hurskaita sydämiä. Samaan aikaan oli vielä Turussa Zinzendorfin opin lahkolaisia ja niitten joukossa kirjansitoja-vanhin J. Agrelius, jonka luona Renqvist majausi. Tämä mies saattoi Renqvistin muuttamaan ajatuksensa tulevaisesta vaikutus-alastaan. "Se ihminen", sanoi hän Renqvistille, "menettelee väärin, ken ei vaella Jumalan viittaamaa tietä. Jos Jumala tahtoo käyttää sinua kädessään aseenansa toimittamaan Hänen työtään, teet sinä väärin, jollet seuraa hänen antamiaan viittauksia kanssa-ihmisiesi johdattamisessa totuuden ja hyväin avuin tiellä. Mutta taitaaksesi johdattaa muita, on sinun ensin itse opittava tuntemaan totuus; sinun tarvitsee hankkia tietoja ja saavuttaa itsellesi tieteellinen perustus ahkeralla tutkimisella." Tämän kehoituksen mukaan alkoi Renqvist pitkittää keskeytettyä oppimistansa linnansaarnaajan Juhana Lönnmark'in johdolla. Heti sen jälkeen ehdotteli Agrelius hänen vaihettamaan nimensä Kukkosesta Renqvistiksi (ren -- puhdas, qvist -- oksa; puhdas oksa totisessa viinapuussa). Turussa ollessaan vaipui Renqvist syvään sielunhätään, nimittäin suureen hengelliseen ahdistukseen. On huvittavaa saada likemmin tuntea hänen sisällistä tilaansa tänä aikana. Valmistautuessaan Herran pyhälle ehtoolliselle, oli hän lukenut ja tutkinut ne 100 Kristillisyyden ojennusnuoraa, jotka ovat Dentin "Kääntymisen harjoituksessa." Mutta vaikka hän, heräämisensä jälestä Kuopiossa, vältti, ei ainoastaan ehdollista syntiä, vaan myös kaikkia, mikä antaisi aihetta syntiin, oli ahkera rukoilemisessa ja Jumalan sanan tutkimisessa, kävi usein Herran ehtoollisella ja Turussa melkein joka päivä kirkossa, ei hän kuitenkaan luullut elävänsä nimitettyjen elämän sääntöjen mukaan, ja uskoi olemansa kokonaan eksynyt sielunsa autuutta etsiessään, ja silloin oli hän niin onneton sielun ja ruumiin puolesta, ettei muka Jumala eikä ihmiset voineet häntä auttaa. Sittemmin synnytti hänen sairas mielikuvitteensa mitä kammottavimpia ajatuksia ja kuvia. Siten luuli hän olevansa pahantekiänä kahlehdittu ja lähetetty kotiseudulleen Ilomantsiin. Vieläkin kuvitteli hän, etteivät ihmiset synny luonnollisella tavalla, vaan tulevat ylös maasta, niinkuin pienet olennot, joita vanhemmat henkilöt, joiden joukossa ne ilmestyvät, sitte kasvattavat ja nämä henkilöt siitä kutsutaan vanhemmiksi. Samoin eivät ihmiset muka kuolekaan luonnollisella kuolemalla, vaan ainoastaan tapaturmasta, itsemurhasta, tahi toisten toimesta. Ne, jotka eivät näin kuole, saavat elää iankaikkisesti; mutta jolleivät elä niinkuin heidän pitäisi, kärsitään heitä jonkun aikaa maailmassa, mutta viskataan sitte, kädet ja jalat sidottuina, ulkonaiseen pimeyteen. Ja jos niinkin tapahtuisi, että jotakuta ihmistä ei viskattaisi pimeyteen, naulitaan hän korkeaan ristinpuuhun, joka pystytetään korkealle vuorelle, semmoiselle kuin Renqvist, asuessaan nyt Jokikadulla, näki edessään Aurajoen toisella puolella. Ja tähän ristiin naulittuna, sanoi kiusaaja, olet sinä elävä iankaikkisesti. Tämmöiset kuvitelmat taivuttivat Renqvistin lopettamaan elämänsä hukuttamalla. Tämä päätös mielessään, läksi hän eräänä päivänä syksyllä v. 1811 asunnostaan ulos, jolloin piika, jota oli käsketty häntä silmällä pitämään, seurasi häntä. Tultuansa Turun sillalle, viskautui hän käsipuitten ylitse jokeen; mutta läsnäolevat henkilöt vetivät hänen heti ylös, enempää vahingoittumatta. Heti talvikelin tultua, lähetettiin hänet ylioppilas Juh. von Becker'in kanssa kotipuolelleen. Joulun pyhinä petille päästyään vanhempiensa luo, ottivat he kyynelsilmin hänen vastaan, mutta hän ei tuntenut heitä. Keväällä v. 1812 alkoi hän parantua, mutta, kun ei luullut tulemansa entiseen terveyteensä vanhempiensa kodissa, läksi hän puolisairaana takaisin Turkuun, jossa hän jälleen sai täydellisen sielun ja mielen terveyden. Saadakseen lukemisensa jatkamiseen tarpeellisia ruumiin ja sielun voimia, mietti hän koko vuoden vanhempiensa luona, kunnes hän kesällä v. 1813 palasi Turkuun. Tänä kesänä teki hän ensimmäisen matkansa Tukholmaan, jossa kaupungissa hän sittemmin vuosina 1815 ja 1816 uudestaan kävi. Tukholmassa hän kävi jumalisuuden harjoituksissa veljesten seurakunnan kirkossa, asui saman seurakunnan jäsenen kirjanpainaja Sam. Rumstedt'in luona, ja tutustui Skeppsholman (Laivasaaren) pastorin Häggman'in sekä kappalaisen Juh. Wätterdahl'in kanssa. Kun Tukholman Evankelinen seura halusi saada asioitsian kirjasiensa levittäjäksi etelä Suomessa, esitteli Wätterdahl v. 1816 Renqvistin mainitun seuran jäseneksi, jonka perästä Renqvist täytti tehtävänsä levittämällä seuran kirjasia Turussa, Helsingissä ja Porvoossa. Tämä toimi tuotti Renqvistille sen edun, että seura, joka tahtoi edistää hänen opintojensa jatkamista, lahjoitti hänelle kaikki tulot kirjoista, jotka hän sai myödyksi. Kirjevaihtoa pitkitti Renqvist Wätterdahl'in kanssa sittemmin aina vuoteen 1821 (katso kirjeitä n:o 1-6).

Turussa ollessaan kävi Renqvist jokaisena sunnuntai-iltana hartauden harjoituksissa, joita pidettiin joko salvumies Malm'illa taikka räätäli Mikko Akerroos'illa. Kauan kyllä näytti Renqvistin mielestä kummankin miehen oppi oikealta; mutta tutkittuansa Raamatun rikisteriä ja Juh. Arnd'tin Totinen kristillisyys nimistä kirjaa, havaitsi hän Malm'in opin oikeastaan perustuvan kuolleesen uskoon, hän kun puhui paljon evankeliumista, mutta ei sanottavasti mitään laista. Renqvist erkani siis Malm'ista ja seurasi Akerroos'ia, joka puhui yhtä paljo laista, tuin evankeliumistakin. Tämän räätälin luona piti hän sittemmin asuntoa. Ne muut, joiden kanssa hän Turussa tuli tutuksi, olivat: Juh. Paterson, jonka hän, tämän matkatessa Tukholmasta Pietariin, tapasi v. 1811 kirjansitoja Agrelius'ella. Samassa talossa hän myös tutustui Taivassalon provastin Juh. Utter'in kanssa. Pernoon provastin Rancken'in luona kävi hän v. 1814, ja tuli siten tutuksi hänen sisarensa, provastin lesken Malm'in kanssa, jonka mielen-heimolaisia olivat Turussa leskirouva Trapp ja leski Hamberg; jotka kaikki olivat kristillisyydessänsä totisia ja auttoivat Renqvistiä hänen oppi-ajallansa Turussa.

Vuonna 1816 pääsi hän vihdoinkin ylioppilaaksi Turussa ja v. 1817 papiksi vihittynä apulaiseksi Liperiin. Elähytettynä hartaimmalla halulla työskentelemään Jumalan kunniaksi ja kanssa-kristittyinsä iankaikkiseksi onneksi, ryhtyi hän nuoruutensa innolla pyhään kutsumukseensa, joka oli vaikutusalansa tarkoitus, ja saapui Liperiin lujalla aikomuksella parhaan kykynsä ja ymmärryksensä mukaan hoitaa lähetystointansa. Mutta muutamia vuosia virkaa toimitettuansa, huomasi hän, kuinka hänen ihanimmat luulottelunsa tulemasta vaikuttavaisuudesta vaihtuivat pelkäksi suruksi ja vastukseksi. Luokaamme sentähden pikainen silmäys sen seudun hengelliseen tilaan, mihin Renqvist oli kutsuttu sielunpaimeneksi.