Johan Tobias Beckin elämäkerta

Kunkin ihmisen elämä muodostuu kahden tekijän yhdysvaikutuksesta. Toinen tekijä on Jumala, kunkin elämän johdattaja, muodostaja ja hallitsija. Toinen tekijä on oma tekemisemme ja jättämisemme, tahtomisemme ja vaikuttamisemme. Elämän taito meihin ihmisiin nähden on siinä, että annamme Jumalan johdon vallita omaa tahtoamme ja toimintaamme sekä niin, Jumalan johdon rajoissa eläen, kilvoittelemme saavuttaa päämäärän, elämän kruunun. Ajallisen elämämme täytyy siis, toisin sanoen, saavuttaa päämääränsä tulevaisessa elämässä. Meidän täytyy ajallisesta elämästämme viedä mukanamme jotakin iankaikkisuuteen.

Sen miehen elämässä, jota tässä on aikomus lyhyin piirtein kertoa, on äsken sanottu aivan erityisessä mielessä merkillepantava, miten hän varhaisesta nuoruudestaan oppi asettumaan Jumalan johtoon ja miten hän, varovasti ja uskollisesti sitä seuraten, yhä enemmän muodostui siksi, mitä kaikki, jotka hänet tunsivat, hänessä ihmettelivät ja kunnioittivat: kokonaista miestä, hurskasta kristittyä, todellista kirjanoppinutta, joka oli yhtä lujasti juurtunut uskossa kuin rikas tuntemisessa ja väkevä uhrautumassa rakkaudessa.

1. Nuoruus ja opintoaika.

Johan Tobias Beck syntyi helmikuun 22 päivänä 1804 Balingen-nimisessä pikkukaupungissa Wyrttembergin kuningaskunnassa Etelä-Saksassa. Vanhempansa olivat yksinkertaista, kunnollista porvaristoa. Isänsä, saippuatehtailija Tobias Beck ei ollut varaton ja nautti naapurien keskuudessa semmoistakin arvoa, niin että toimitti kaupungin raatimiehen virkaa. Hän oli kyllä Jumalaapelkäävä mies, mutta ei, pojan oman arvostelun mukaan, elävässä uskossa Kristukseen. Siihen sydämmentilaan pääsi hän vasta kuolinvuoteellaan. Äiti sitä vastoin, leipurimestari Rollerin tytär. Anna, oli jo kodista saakka tuonut perintönä mukanaan rakkauden Jumalan sanaan sekä vilpittömän hurskauden uskossa Jeesukseen. Hänestä tapasi arvosteluissaan liikoja huolellisesti karttava poikansa sanoa: "hän oli uskollinen Herran palvelijatar ja vertaisiansa on vähän". Puotipöydan takana istuessaan oli hänellä aina esillä avattu Raamattu ja tuttaviensa kysymyksiin vastasi hän: en koskaan saa kyllääni tämän kirjan lukemisesta. Ei siis ihme, jos niin innokkaan raamatunlukijan poikakin jo ripille päästettäessä hämmästytti seurakuntalaisia Raamatusta opituilla vastauksillansa.

Johan Tobias oli vanhempiensa ainoa lapsi. Luonnollista oli, että hän sai kokea hellää rakkautta sekä kotonaan että äitinsä isän luona. Etenkin viimemainitulta, jonka kasvoista loisti Jumalan rauha, sai poikanen eläviä vaikutuksia mieleensä, millainen oikea kristitty on. Vaikka hurskaus ei kuljekaan aina, niin kuin muu tavara, perintönä vanhuksilta ja esivanhemmilta lapsiin, niin syttyy kumminkin uskonelämä toisten uskon esikuvasta ja hengellisesti elävä herättää myös aina uutta hengellistä elämää. Sen tähden on aina suuri merkitys sillä, millaisessa piirissä, millaisessa hengellisessä ilmanalassa kukin saa nuoruutensa ajan viettää. Nuorella Tobiaalla oli onni saada myöskin koulussa nauttia sellaisen opettajan johdatusta, joka edisti hänen hengellistä edistymistään samassa hengessä kuin koti sitä teki.

Rakkaus luontoon, minkä kotiseudun ihana ympäristö oli herättänyt, rakkaus Raamattuun äidin esikuvan ja opetuksen mukaan, yhdessä ahkeruuden ja tunnontarkkuuden kanssa, olivat jo varhain esiintyviä piirteitä nuoren Tobiaan luonteessa. Tämä kaikki teki hänet rakkaaksi opettajilleen ja käänsi heidän huomionsa häneen. Synnyinkaupunkinsa pastori Osiander, joka hänet päästi ripille, kehotti häntä valmistautumaan papiksi, huomatessaan sen tarkkuuden, millä Tobias tajusi hänen opetuksiaan. Vähitellen kypsyikin nuorukaisen mielessä päätös, opiskella sanottua tarkotusta varten.

Isällä oli aivan toiset ajatukset ainoan lapsensa tulevaisuudesta ja ainoastaan vaivalla onnistui viimein uskolliselle pastorille saada isänkin myönnytys pojan päätökseen. Tobias oli jo vuotta vanhempi, kuin niiden tuli olla, joita Wyrttembergissä otetaan erityiseen seminaariin papeiksi valmisteleimaan. Miltei yli voimiensa luki hän nyt, voidakseen suorittaa pääsytutkinnon. Hyvästi sai hän tutkinnon suoritetuksi, mutta ponnistuksesta oli seurauksena alku myöhempään sairaloisuuteen. Hänet määrättiin oppilasten jaossa Urachin seminaariin, jonne viedessään isä vielä ehdotteli, että käännyttäisiin takasin, mutta Tobias pysyi päätöksessään.

Aikuisena miehenä on hän itse kertonut tästä elämänsä kehityskohdasta: "Syksyllä vuonna 1818 pääsin oppilaaksi vasta perustettuun Urachin seminaariin, jossa viivyin neljä vuotta. Arvostelen nämä vuodet en ainoastaan elämäni onnellisimmiksi, vaan myös enin siunatuiksi. Seminaarimme ystävällisessä hiljaisuudessa, uskollisessa liitossa useampien ystävien kanssa oli meille pyhä nautinto eikä raskas kuorma tieteen alalla, erittäin ystävällismielisten opettajien johdolla, yhä etemmä tunkeutua. Etenkin yhden sikäläisen opettajan ystävällisessä ja tosi-isällisessä hoidossa kehittyi entisen hyvän tottumuksen uskonnollinen siemen yhä enemmän vapaaksi, itsetietoiseksi rakkaudeksi jumalallista esikuvaamme kohtaan ja yhä selvemmäksi kristillisyydessä olevan Jumalan voiman tuntemiseksi. Tämä tähti on johtanut minua läpi vuotten, etenkin siihen aikaan opiskelevaa nuorisoa ympäröivän kiusauksen."

Urachissa ollessaan liittyi Beck varsinkin kahteen koulukumppaniinsa. Toinen oli Matias Schneckenburger, joka myöhemmin jumaluusopin professorina Bernissä saavutti etevän maineen ja oli lahjakkain seminaarin oppilaista. Myöhemmin edusti hän kyllä toista suuntaa jumaluusopissa kuin Beck, vaan jo tähän aikaan yhdisti heitä etupäässä tieteelliset harrastukset. Sydämmensä tarvetta vastasi enemmän seurustelu toisen nuorukaisen kanssa, jolla uskonnon asiassa oli sama vakavuus kuin hänelläkin. Hänen nimensä oli Kristian Rudolf Flad, jonka Beck usein vei mukanaan lupa-ajaksi Balingeniin ja jonka kanssa hän oli ystävyydenliitossa ystävän aikuiseen, vuonna 1830 tapahtuneeseen kuolemaan asti. Fladin välityksellä tuli Beck tutuksi veljesten Ludvig ja Wilhelm Hofackerin samoin kuin näiden vanhemman ystävän Albert Knappin kanssa. Beckin ja Fladin Urachissa ynnä Wilhelm Hofackerin välillä Stuttgartissa sukeutui ystävällinen kirjevaihto, joka pääasiallisesti koski heidän sisällistä elämäänsä ja opinnoitansa. Ihmetellä täytyy vakavuutta, millä nämä seitsentoistavuotiaat pyrkivät edistymään sisällisesti ja ulkonaisesti sekä kehottivat ja neuvoivat toisiansa.

Otamme tähän otteita Beckin kirjeestä Wilhelm Hofackerille. Hän kirjoittaa:

"Olen päättänyt Reinhardin saarnojen ohella ottaa Luteruksen kirjat jokapäiväiseksi uskonnolliseksi yksityislukemisekseni, johon aina käytän aamuisin ajan 6:sta 7:ään; iltasilla kello 8-10 luen Uutta Testamenttia. Jos sinä joskus tapaat harrastusta ansaitsevaa kirjallisuutta laveammassa merkityksessä samoin kuin uskonnollisessakin, niin pyydän sinua, rakas veli, minullekin sellaisia ilmoittamaan.

"Sinä et näy, viimeisen kirjeesi mukaan, hyväksyvän minun mietteitäni meidän jo nyt muiden ihmisten hyväksi aljettavasta toimestamme; meidän tulee odottaa, kunnes Herra meissä puhdistaa, mikä Hänen edessään ei kelpaa. Milloin tulee se aika, rakas veli, jolloin sinä taidat arvostella itsesi puhtaaksi, siis kykeneväksi laajempaan vaikutukseen sen mukaan kuin tämä on sinulle mahdollista? Mitä varten panna kynttilää vakan alle? Mutta että kullakin meistä on valopuolensa, sen kieltäminen olisi Jumalan pilkkaamista. Voimmeko Jumalaa Jeesuksen mielen mukaan kunnioittaa, ellemme pidä Häntä esikuvanamme? Ja Hän sanoo: 'Minun Isäni vaikuttaa aina tähän asti ja minä vaikutan myöskin. Minun ruokani on se, että minä teen Hänen tahtonsa, joka minut lähetti ja täytän Hänen työnsä. Siinä minun Isäni kunnioitetaan, että te teette paljon hedelmää.' Miten muutoin tulee sitten meidän rakkautemme muihin ilmetä? Rakastakaamme ei sanoilla eikä kielellä, vaan työllä ja totuudella. En voi vakuuttaa itseäni sinun lauseistasi ja uskon, että, jos ihminen ei mistään muusta syystä kuin puhtaasta rakkaudesta Jumalaan ja Vapahtajaansa harrastaa tehdä hyvää kanssa-ihmistensä keskuudessa ja joka päivä rukoilee Jumalalta apua, hän, niin heikko kuin onkin, varmaan ei tule Jumalalta hylätyksi ja kantaa paljon hedelmää."