Araapilainen pulveri: Yksinäytöksinen huvinäytelmä

Polidor. Henrik. Kettuliini. Andreas. Leonoora. Pernilla. Juutalainen. Leander.

Kohtaus 1.

Andreas. Kettuliini.

Kettuliini: Ei tämä kaupunki olekkaan niin pieni kuin luulin. Täällä on paljon komeita rakennuksia, joista päättäen täällä asuu varakasta väkeä. Mutta kas, no, sun taivaan tulivasara, tuossahan on vanha toverini Andreas, jota en moniin vuosiin ole nähnyt. Andreas! Sinäkö se olet vai haamusiko?

Andreas: Hei, veliseni, Kettuliini! Enpä uskoisi silmiäni, vielähän minulla on onni nähdä sinut ja näin äkkipikaa.

(He syleilevät, suutelevat ja itkevät).

Kettuliini: Sinä kunnon nahjus ja uskollinen asetoverini! Olenpa ilosta revetä nähdessäni sinut täällä. Arvelin, että sinä jo monta vuotta sitten olisit tullut hirtetyksi. Vaan huomaanpa, että taidat ammattisi; sillä eihän ole mikään konsti varastaa, sitä osaa halpa talonpoikakin; vaan varastaa niin, ettei joudu kiikkiin, sitä kutsun minä hantvärkkinsä ymmärtämiseksi.

Andreas: Kiitän nöyrimmästi, veliseni, että ajattelet niin hyvää minusta. Minua erittäin ilahuttaa saada kiitoksia sellaiselta mieheltä kuin sinä olet. Muuten kiitän minä vanhempiani hyvästä kurituksesta ja varoituksesta, joita minä olen käyttänyt hyväkseni kaikkialla, kun maailmalla olen liikkunut, niin että itseäni kehumatta, veliseni, voin sanoa, etten ole teoistani kiinni joutunut kuin yhden ainoan kerran ja pääsin siitäkin häläkästä jotenkin helpolla, sillä minä en kadottanut korvistani muuta kuin kaksi.

Kettuliini: Pikku seikkoja! Kaksi korvaa enemmän tai vähemmän, mitäs se merkitsee. Nytpä huomaan, että sentähden sinä käytätkin puolalaista hattua.

Andreas: Niinpä niin, sentähden minä tervehdän ihmisiä upseerien tavoin kun ne vartiopaikalleen kulkevat, kumarran hiukkasen ja nostan käden hattua kohden. Sentähden monet sanovat minua ylpeäksi, mutta siinä he totta tosiaankin erehtyvät, sillä minä en ole laisinkaan ylpeä. Mutta mitenkäs sinä, veliseni, olet elänyt?

Kettuliini: Menetteleehän se. Olen kaikkialla tullut toimeen kaikkien ihmisten kanssa paitsi näiden kirottujen kaupunginvoutien kanssa, tuon tuostakin ne solvaisevat hyvää nimeäni ja mainettani. Neljätoista päivää sitten jouduin erään sellaisen kanssa tekemiseen. Hän panetti minut kiinni, vaan minä välttääkseni monimutkaisuuksia, puikahdin tieheni arestista, sillä, veliseni, ei sitä käräjöimisellä suuria voita.

Andreas: Totta, veliseni, totta! Olenpa minäkin huomannut, että nämä kaupunginvoudit ovat ilkiöitä, eivätkä anna kunnon ihmisten kulkea rauhassa.

Kettuliini: Niin, ne ovat niin kateellisia. Jos kunnon mies on kiliinkin itsellensä ansainnut, tahtovat ne häneltä sen riistää.

Andreas: Niin, hyvettä vainotaan kaikkialla.

Kettuliini: Kummallista menettelyä omien maanmiesten puolelta, siksi olenkin vannonut, etten toiste jalallani syntymäkaupunkiini astu.

Andreas: Mutta mitä sinä nyt aijot täällä toimitella?

Kettuliini: Hiis vieköön, en ole sitä vielä ajatellut, toimettomana en viitsi olla, sillä toimettomuus on pirun päänalusin. Olen käynyt kaikkien ammattien läpi. Augsburgissa olin minä medisiinan tohtorina ja repostelin suurella menestyksellä kunnes tiedekunta sulasta kateudesta saattoi niskaani prosessin ja vaati minut hirtettäväksi vaikka minä virassani olin niin tarkka, ettei kellään potilaistani ollut valittamisen syytä.

Andreas: Luulenpa niin, sillä taisivatpa kuolla kaikki tyyni.

Kettuliini: Sen tekivät, mutta joka tapauksessa pääsivät ne kivuistansa. Jos minulla olisi ollut rahoja jatkaakseni tohtorien kanssa prosessia, niin olisin näyttänyt, mistä miehistä he kävivät, mitenkä he pahemmin kuin pyövelit rääkkäsivät potilasparkojaan kokonaisen vuoden, jota vastoin minä en potilaitani kiusannut kolmea päivää kauvemmin. Augsburgissa löytyy monta rikasta ihmistä, jotka rikkauksistansa saavat kiittää minun rohtomääräyksiäni, sillä, jollen minä niin nopeasti olisi parantanut heidän rakkaita vanhempiansa, niin olisivat he vielä kauvan saaneet odottaa perintöänsä, joka heille luonnon oikeuden mukaan oli tuleva. Minä olisin tohtoreille näyttänyt heidän todistuksensa minun kyvykkäisyydestäni. Mutta minä päätin mieluummin jättää koko kaupungin kuin ruveta moisten miesten kanssa rettelöimään; sillä he tuomitsevat siellä omassa asiassaan ja kun he ensin ovat tuominneet sinut hengeltä ja hirtettäväksi et pääse puusta pitkälle, vaikka sata kertaa vetoisit korkeampaan oikeuteen.

Andreas: Siinä veli oli vallan oikeassa.

Kettuliini: Nürnbergissä olin minä profeettana ja ennustin kauvan rahan edestä, olin alussa suuressa huudossa, sillä minun ennustukseni kävivät useat kerrat toteen, vaan koska henki ei aina tule samalla lailla ihmisen päälle ja koska minä ennustin hiukan valtiota koskevaa, joka kävikin toisin, olivat he vähällä saada minut satimeen. Mutta onneksi olin profeetta, sillä minä ennustin myös itsestäni, joka lahja ei ole suotu jokaiselle profeetalle, ennustin nimittäin, että jos olisin joutunut tutkittavaksi, niin olisi minun käynyt penteleen hassusti, sentähden minä sain jalat alleni ja pötkin ajoissa tieheni.

Andreas: Olisimpa minäkin samaa voinut ennustaa vaikken koskaan ole siinä taidossa harjaantunut.

Kettuliini: Frankfurt am Mainissa olin minä miekkailumestarina, sain koko joukon oppilaita, jotka etukäteen antoivat minulle rahaa, mutta kun miekkailukoulun piti alkaman, ajattelin minä itsekseni tälleen: mitä noita nuoria ihmisiä hyödyttää miekkailutaito, ylpeilisivät siitä vain jälkeenpäin, hurjistuisivat ja syöksyisivät onnettomuuteen.

Andreas: Annoitko sinä oppilaille heidän rahansa takaisin?

Kettuliini: En veliseni. Enhän minä niin äkkiä saanut heitä käsiini, sitäpaitsi tarvitsin minä matkarahoja; jotteivät sentään luulisi minun tahtovan heitä pettää, lainasin minä myöskin isännältäni hiukan rahaa merkiksi, että aikomukseni oli palata. Frankfurtista matkustin minä Strassburgiin, missä olin olevinani politikoitsija.

Andreas: Mutta kuinka se oikein kävi päinsä?

Kettuliini: Kävi mainiosti päinsä, lueskelin hiukan Hübnerin "poiiittisia kysymyksiä", erittäinkin sitä lukua, joka koskee Strassburgia ja sen ympäristöä, kutsuin itseäni aatelismieheksi, olin syvämietteisen ja kunnia-arvoisan näköinen, joka seikka ei suinkaan ole vähin, mitä polikoitsijalta vaaditaan, arvostelin sitä paitsi kaikkia maistraatin toimia, löysin kaikissa kaupungin asioissa vikoja. Tällä lailla tulin niin kuuluisaksi, että sain viran, jota kuitenkaan en tahtonut ottaa vastaan ennenkuin minulle etukäteen annettiin vuoden palkka. Mutta kun olin saanut rahat käsiini, ajattelin minä itsekseni tälleen: voithan sinä muutenkin elostella kuin istua kurja kynä kourassa päivät pitkään; matkustin siis koreasti jäähyväisiä ottamatta, jossa viime mainitussa asiassa minä selvän selvästi osoitin kunnollisuuteni niille, jotka olivat epäilleet kykyäni, suur' politikoitsijana. Kölnissä, jossa viimeksi yhdessä oltiin, olin minä tähtien tähystäjänä, Londonissa kullantekijänä, Andverbenissä pyhimyksenä, siinä toimessa paraiten rahoja vetelee, sillä ihmiset uhrasivat huoneelleni kuten kirkolle ikään, siinä toivossa että minä lukisin esirukouksia heidän puolestansa.

Andreas: Mutta miksi et sinä pysynyt siinä toimessa?

Kettuliini: Niin kas, kerran kadulla seistessäni saarnaamassa kansalle jumalanpelkoa, tuli luokseni eräs vanha tuttavani, katseli minua silmiin ja rähähti nauramaan ja sanoi ympärillä seisoville: tämä mies, jota te pyhänä pidätte, on suurimpia kelmiä, mitä maa päällään kantaa. Mutta minun maineeni oli niin suuri, että kansa oli vähällä kivittää hänet kuoliaaksi pyhimyksen pilkkaajana. Kumminkin saattoi se tapaus minut niin ymmälle, etten uskaltanut kauvemmin kaupungissa viipyä, vaan matkustin tänne.

Andreas: Mitä sinä nyt aiot tehdä?

Kettuliini: Enpä totta tosiaankaan itsekään tiedä. Tahdonpa laskea nappini; mikä toimi lankeaa viimeiselle napille, sen otan. (Alkaa laskea). Tohtori, profeetta, miekkailumestari, pelaaja, politikoitsija, kullantekijä, tähtientähystäjä, pyhimys. (Laskee uudestaan ja ehtii kullantekijään). Niin, kultaa minun siis pitää tekemän ja ole sinä minulle siinä apuna!

Andreas: Apunasi olen, enkä asiata pilaa.

Kettuliini: Kuules Andreas! Tässä on 100 riikintaaleria kultaa pulveriksi jauhettuna, sitä sinun pitää kaupita muun muassa. Pystytä itsellesi turulle puotikoju ja kaupitse samaista pulveria, vaan älä myy sitä kenellekään muulle kuin sille, joka kysyy araapialaista pulveria. Muuta ei sinun tarvitse päässäsi pohtia. Minä kyllä muusta huolen pidän. Ne sata riikintaaleria tuottavat meille 4000. Tuossa on kulta, mene heti ja tee kuten sanoin ja istu torilla. Kun 4000 riikintaaleria olen saanut, saat sinä niistä neljännen osan.

Andreas: Hyvä, hyvä, puolen tunnin kuluttua olen rihkamoineni torilla.

Kohtaus 2.

Juutalainen, Kettuliini.

Juutalainen: Sein Diener, mein Herr! Oleko herrall' mite kaupan?

Kettuliini: Ei ole, Mooses, ei ole. Olen vasta äsken tähän kaupunkiin tullut. Mutta huomena alkaissani työni voitte ansaita hiukan kultaa, mutta sillä ehdolla, ettette kerro siitä kenellekään sillä muuten en saa ihmisiltä rauhaa. Minä muuten en tee yhdellä kerralla enempää kultaa kuin mitä tarvitsen yhden kuukauden elannoksi, vaan jos joku tahtoo minulta sen taidon oppia, niin maksaa se 4000 riikintaaleria.

Juutalainen: Soo, soo vai Herra kulta teke mahda?

Kettuliini: Hiukan kotitarpeiksi.