Sampo: Runollisto vuonna 1847

I. Muovits. II. Äsköinen tanssi. III. Selkeänsäk soamisestaan. IV. Tuli-palosta. V. Viinan juoja. VI. Juopuneen horajamista, telmätessään. VII. Juopuneen valitus. VIII. Oamulla, muoria kuvaelessaan. IX. Vanha Jussi. X. Kortin lyönti. XI. Runojilen. XII. Kapraal' Kuren hautaissa. XIII. Jeä-hyvästeleminen, kesä-päivänä, suurustellessa ruohostossa. XIV. Mähöiselle. XV. Ukko Noak.

Oppisten laulu (Körneriltä). Juuvaan.

Muissa kansoissa on jo kauvan ollut tavallinen, vuosittain, toimittoo tämmöisiä pieniä, usseen kuvillakin kaunistittuja, ja soitannolla (med musik-bilagor) soatettuja, runollisia kokouksia -- nuorten ajan-ratoksi ja mielen-vietoksi. Jos heissä kohtakin ei aina tavatak mitään erinomaista runollista älyä, niin harjoittaavat kuitenkin aina kansassa levitteä pienempiä, somasti tehtyjä, laulelemia; jotka, niinkuin muutki keväin kukkaiset, loistaavat aikansak, kunnekka toas lakastuuvat, ja unoutetaan toisiin uusiin. Toisin puolin antaavat tämmöiset Runollistot tilaisuutta nuorillen Runoilioillen, ja vasta alkavaisillen Laulajoillen, heissä, jaksojansa myöten, ensin koitella ja harjoittaa runollisia taitojansa. Eiköshän siitten, meillen Suomalaisillenki, kävisi tämmöisiä synnytteä, omaksi mieleksemme ja huvitukseksemme? Tämä olkoon nyt ensimmäinen koek näissäkin aikeissamme, siinä toivossa jotta tuo ei toki lie viimeinenkään. Jos löytäisimme tämän otolliseksi moamiehillemme, niin mielisimme kohta, ja ehkä jo Jouluksikin, toimittoo teille vielä toisen ehkä paremman ja loavullisemman.

Helsinkissä, Kesä-kuun 21 päivänä, vuonna 1847.

C. A. Gottlund.

SUOMI.

[Ennen jo painettu Suomalaisessa 1846, N:o 1. Saattaa laulaa samalla nuotilla kuin: "Minä olen poika, jot' ei surut paljon painaa."]

Suomi istui suru-suulla Kielen vieraan tiellä. Annas, kultainen, mun kuulla, Mierukka, sun mieleis! Onkos sulla, Niinkuin mulla, Toivotusta vielä?

Suomi loati, lausumalla, "Jumala sen tiennee!" Lausui kieli, laulamalla, "Vielä toivoo liennee! Jospa oisi (Niinkuin voisi) Suuret niinkuin pienet.

"Mutta moni Suomen-poika, Muuksi jo on tullut; Monipa ei enea voika... Puhuu niinkuin hullu; Toinen kieli, Toinen mieli, Tavaksi on tullut.

"Sepä tuhmat turmeloo, Ja viisaat villiin soattaa; Yhtä, toisia, murteloo, Ja kaikki moahan koataa." Suomi surki, Puheen purki, Itki omoo moata.

Suomenmoa.

[Ennenki jo painettu Suomalaisessa N:o 2, lauletaan kuin: "Näinmä Suomenmoan palavan, hoi, hoi, hoi!"]

"Omat moat makuammat, Omat mehät mieluammat." Kuules, kuules kuinma laulan, Suamenmoa! Kuinma virttäisi viritän, Suomenmoa! Mutt' ei kuulek kultaiseni, Suomenmoa; Eikä arvaak armahani, Suomenmoa. Sill' on murheet muistissani, Suomenmoa! Mieli-pahat mielessäni, Suomenmoa. Kuitenk' laulan lapsilleni, Suomenmoa! Joikin koto-joukolleni, Suomenmoa. Opetteles poikoisias, Suomenmoa! Ettei ouk parempoo moata, Suomenmoan, Eikä kansoo kauheempata, Suomenmoan, Eikä kiellä kalliimpata, Suomenmaan.

Neuvoitteles neitoisias, Suomenmoa! Ettei ouk suloisamp' moata, Suomenmoan, Eikä missään mieluumpata, Suomenmoan; Eikä kieltä kauneempata, Suomenmoan. Tyyvyk, tyyvyk tyttö rukka Suomenmoa'an! Miellyk, miellyk Suomen kukka Suomenmoa'an. Suopi sullen sulhaisia, Suomenmoa; Yltä kyllin ystäviä, Suomenmoa. Taivuk, taivuk poika rukka Suomenmoa'an! Sukuisi on suurentanna suomenmoa, Esi-vanhemmais elännä Suomenmoass'; Siitynynnä, syntynynnä, Suomenmoass'. Viel' on sioa sinullaik Suomenmoass', Oivallista, onnellista, Suomenmoass'.

Paljon on näitä Neitoisia Suomenmoan, Sini-silmän sirkkuisia Suomenmoan; Ota yhtä, tahi toisia, Suomenmoast'; Kasvattaa kauniita paljon, Suomenmoa.

Niinpä lauloi Väinämöinen; "Suomenmoa Se on paras muista maista, Suomenmoa", Niemi niemeen, soari soareen, Suomenmoa, Talot taipalten takana, Suomenmoass', Kumpu tuossa, salmen suussa, Suomenmoass', Koivut kosken korvakolla, Suomenmoass'. Montaik noit on notkelmoita Suomenmoass, Jyvämaita jylhäköitä, Suomenmoass'; Viitoja on vilmäköitä Suomenmoass', Syvänmaita synkiöitä Suomenmoass'; Joissa hirvet hiihtelöövät Suomenmoan, Porot poikia teköövät Suomenmoan.

Salot täynnä soalistakin, Suomenmoan; Selännillä särvintäkin. Suomenmoan. Kalat uivat rannoillenkin Suomenmoan, Kauppa käypi taukoakin Suomenmoan. Rauha onnen rakentaapi Suomenmoan. Uskollisuus uuistaapi Suomenmoan. Pellot veronsa veteäpi Suomenmoan, Miesi toimella eleäpi Suomenmoan. Sillä laulan lapsilleni: "Suomenmoa Se on paras muista maista, Suomenmoa".

Suomesta pois-lähtyäni.

(Merimiehen Laulu).

[Painettu jo ennen Suomalaisessa, N:o 4; lauletaan kuin: "Minun kultani kaukana kukkuu."]

Jo ma olen Suomesta tullut, Savon moasta samonna; Jo ma olen Turussa ollut, Pohjan maita poljenna; Nyt mä miehun merellä, Liehun laineen eärellä: Kuules, kuules kultainen, Milloin kotiin tultaineen?

Suloinen oli Suomessa olla, Isän kullan majassa; Tukala oli Turusta tulla, Istua koarella laivassa. Niinkuin kyyhky kyykistiin, Orren alla kyyristiin: Kuules, kuules kultainen, Milloin kotiin tultaineen?

Purjeet pantiin pursiin peällä, Honkan latvoin laitettiin; Tuulell' tuimall', kovall' seällä, Halki laineen laskettiin. Voahet vaipui laijoillen, Vesi parskui paijoillen: Kuules, kuules kultainen, Milloin kotiin tultaineen?

Suomen salot, Suomen soaret, Vaikenivat silmistäin; Ilman pielet, taivaan koaret, Suljivat meit' sylisään. Pilvet maita pimitti, Silmissämme sinitti: Kuules, kuules kultainen, Milloin kotiin tultaineen?

Ystävät ne jäivät sinnek, Vieretellen veikkojaan; Purjeet veivät meitä, minnek Tuuli lykkäis, voimallaan. Muillen maillen laskettiin, Aluksella astuttiin: Kuules, kuules kultainen, Milloin kotiin tullaineen?

Monta kertaa muistan vielä Koton kauniin paikkoja, Ussein juohtuu vielä mielein Muinoisia aikoja; Isäin, emäin, siskoini, Ja mun kulta-sirkkuni: Kuules, kuules kultainen, Milloin kotiin tullaineen?

Yksin laulan minä tiellä, Ouvoss' joukoss' ollessain; Suomalainen olen vielä, Vaikka muihen vallassa: Jumala mun auttakoon, Kotihin toas laittakoon! Kuules, kuules kultainen, Milloin kotiin tultaineen?

Meri-mies.

[Ennen jo painettu Suomalaisessa N:o 16; lauletaan samalla laulannolla kuin: "Pois marsii pojat pohjanmoalt'."]

Pois lähkem' pojat laivoihin, Jotk' mielii merell' männä; Ja jok' ei pystyk vaivoihin, Niin jeäköhönkin tänne.

Jos tuulet ois viel' huimemmat, Ja hurjemmat kuin ennen; Niin o'omme myökin tuimemmat, Sill' antakaamme männä.

Kyll' meren mutkat tunnetaan, (Mikäpäs meijät esteä?) Ja tuulen kourat punnitaan, Jos suinkin köyvet kesteä.

Niin annak laineen liehua. Niin lennän niinkuin lintu; Ja annak tuulen riehua, Niin mänöö että vinkuu.

Sill' meren myrskyt jyskäköön, Ja pieksäköhön toistaan; Ja ukko tulta iskeköön, Jott' taivaat kaikki loistaa;

Ja pilvet kaikki peittäköön, Niin moata, että merta; Ja raju-ilmat heittäköön, Jos vettä ei -- niin verta;

Niin täss' ei ketään pelätäk, Jos oisik Tursas ihte; Jos kuollaan tahi eletään, Niin se on muka yhtä.

Sill' minä miesi merellä, Jos suinkin toinen löytyy; Ja seison surman eärellä. Jos kohta kuolla täytyy.

Niin laskem' laivat irroilleen, Ja purjeet puihin pankee, Jos Turri-Tursas kiroilee, Niin luontoini ei lankee.

Sill' minä hampain pureilen. Ja torjun häntä vastaan; Ja jos ma mitä suruilen, Niin se on tupakastain.