Valtioviisas kannunvalaja: Viisinäytöksinen komedia

Herman Bremeniläinen, kannunvalaja. Geske, hänen vaimonsa. Engelke, heidän tyttärensä. Antonius, pyöräntekijä, Engelken kosija. Henrik, kannunvalajansälli. Anneke, palvelustyttö. Poika. Toinen poika. Gert, turkkuri, | Frans, veitsiseppä, | Collegium politicumin jäseniä. Siivert, tullivartija | Jens, oluenlaskija, _Riku, harjantekijä. Sanderus | _Abrahams, | vale-raatiherroja. Kristoffer, | Jaakko, | heidän palvelijoitaan. Kaksi lakeijaa. Eräs palvelustyttö. Rouva Abrahams, | Rouva Sanderus, | luuloteltuja henkilöitä. Kolmas raattherranrouva, | Arianke, sepänvaimo. Kaksi asianajajaa, | Eräs mies, | luuloteltuja henkilöitä. Eräs akka, | Petteri, kannunvalajansälli. Hatuntekijäin ammatinvanhin, | Ammatinvanhimman vastapuoli, | luuloteltuja henkilöitä. Lakeija.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

ANTONIUS. Sydämeni on ihan kurkussa, sillä minun täytyy puhutella mestari Hermania ja pyytää vaimokseni hänen tytärtänsä, jonka kanssa jo kauan olen ollut salakihloissa. Kaksi kertaa olen jo ollut kosintamatkalla, mutta olen aina kääntynyt takaisin. Tekisinpä nytkin samoin, jollei hävettäisi ja jollen pelkäisi saavani toria äidiltäni. Arkuus on minussa luonnonvika, jota ei ole helppo voittaa. Joka kerta kun aion kolkuttaa oveen, on ihan kuin joku pidättäisi kättäni. Mutta, hei, Antonius, reipas mieli on puoli ruokaa; ei auta, tehtävä mikä tehtävä. Minun täytyy ensin hiukan siistiä asuani, sillä sanotaan, että mestari Herman on käynyt hiukan koppavaksi viime aikoina. (Hän riisuu kaulahuivinsa ja sitoo sen uudestaan, ottaa kamman taskustaan ja sukii tukkaansa, harjaa kenkiään.) Luulenpa, että minä nyt olen mukiinmenevä; nyt minun täytyy koputtaa. No, niin totta kuin olen rehellinen mies, tuntuu taas ihan kuin joku pidättäisi kättäni. Hei, kuraasia vaan, Antonius! Tiedänhän, ettet mitään pahaa ole tehnyt. Eikähän tuosta sen hullumpaa tule kuin rukkaset.

(Koputtaa.)

TOINEN KOHTAUS.

HENRIK (syöden voileipää). Servitöör, mestari Antonius! Ketä tahdotte tavata?

ANTONIUS. Tahtoisin tavata mestari Hermania -- jos hän on yksin kotosalla.

HENRIK. Kyllä maar, hän on vihdoin viimeinkin yksin, mutta hän istuu lukemassa.

ANTONIUS. No sitten hän on jumalisempi kuin minä.

HENRIK. Jos tulisi sellainen asetus, että _Herculus_romaania käytettäisiin postillana, niin luulenpa, että hän voisi saarnatakin, kun niiksi tulisi.

ANTONIUS. Mutta ehtiikö hän työltänsä lukea sellaisia kirjoja?

HENRIK. Huomatkaa se, että isännälläni on kaksi ammattia: hän on sekä kannunvalaja että politikoitsija.

ANTONIUS. Niillä on hyvin vähän tekemistä toistensa kanssa.

HENRIK. Saman huomion mekin olemme tehneet, sillä jos hän tekee jonkin työn, mikä harvoin tapahtuu, niin se näyttää niin valtioviisaalta, että meidän on se uudestaan valettava. Mutta jos tahdotte häntä muuten tavata, niin menkää vierastupaan.

ANTONIUS. Minulla on tärkeä asia, Henrik, sillä, näin meidän kesken puhuen, minä aion pyytää vaimokseni hänen tytärtään, jonka kanssa jo kauan olen ollut kihloissa.

HENRIK. Se on, totta vieköön, tärkeä asia, se. Mutta kuulkaas, mestari Antonius. Älkää panko pahaksenne, jos varoitan teitä yhdestä seikasta: jos tahdotte asianne luonnistuvan, niin punnitkaa sanojanne ja puhukaa sirosti ja sulavasti, sillä hän on viime aikoma käynyt helkkarin konstikkaaksi.

ANTONIUS. Ei, siitä ei tule mitään, Henrik! Olen suora ja rehellinen käsityöläinen enkä ole oppinut puhumaan koplimankeja. Sanon suoraan muitta mutkitta, että minä rakastan hänen tytärtänsä ja pyydän häntä vaimokseni.

HENRIK. Ette muuta? No siinä tapauksessa saatte leikata kurkkuni tuosta poikki, jos saatte hänen tyttärensä. Teidän tulee aloittaa puheenne vähintäänkin tällä tavalla: "Kuten" tahi: "koska". Muistakaa, mestari Antonius, että olette tekemisissä oppineen miehen kanssa, joka yöt päivät lukee poliittisia kirjoja, niin että pää käy pyörälle. Paras syy, mikä hänellä moneen aikaan on ollut ripittää kotiväkeään, on se, että me kaikki mukamas olemme aika moukkia, erittäinkin juuri minä, jota hän ei tule lähellekään sanomatta: senkin siivoton roikale! Viime viikolla piti hänen kaiken penteleen mahdilla saada muori käymään laahushameessa, mutta muoripa teki tenän, sillä hän on jumalinen, vanhan kansan vaimoihminen; ennen hän antaisi henkensä kuin luopuisi lyhyestä röijystään. Mestari hautoo päässään piru ties mitä, totelkaa siis minun neuvoani, jos mielitte, että kosimispuuhanne onnistuu.

ANTONIUS. En huoli kiverrellä enkä liverrellä, vaan kuljen suoraan kohti.

KOLMAS KOHTAUS.

HENRIK (yksin). Pahin pula kosiessa on keksiä oikea puheen alku. Kuljin kerran itsekin riiariretkillä, mutta kahteen viikkoon en keksinyt mitä piti sanoa. Tiesin kyllä, että puheen piti alkaa sanoilla kuten tai koska; mutta siinä oli se paha niksi, etten keksinyt muita sanoja tälle koskalle jatkoksi. Sentähden en viitsinyt itseäni enää kiusata, vaan kävin Jaakko koulumestarilta ostamassa kosimakaavan. Se maksoi mulle kahdeksan killinkiä, sen hän ottaa kappaleelta, mutta minun kävi helkkarin hassusti, sillä juuri kun pääsin keskelle puhetta, unohdin lopun enkä kehdannut ottaa paperia taskustani. Sekä ennen että jälkeen olin osannut sen puheen rikusta rikkuun niinkuin isämeitäni, mutta kun minun todenteolla piti sitä käyttää, meni se minulta umpilukkoon. Se kuului näin: "Nöyrimmästi tervehtäen ilmoitan, että minä Henrik Andersen vakaasta aikomuksesta, halusta ja mielestä olen tullut antamaan teille tiedoksi, etten minä enemmän kuin muutkaan ole puusta enkä kivestä, ja niinkuin kaikki maailmassa tuntee itse tykönään rakkautta, yksin puhumattomat elukatkin, niin olen minä Jumalan avulla ja kaikessa kunniallisuudessa tullut liian halpa-arvoisena pyytämään ja rukoilemaan teitä sydämeni ikivalituksi." Jos kuka antaa minulle kahdeksan killinkiä, niin minä kyllä luovutan puheen. Sen se rehellisesti maksaa, sillä panen pääni panttiin, että se, jolla on sellaiset sanat kielellä, voi saada minkä kunnon miehen tyttären tahansa. -- Mutta kas tuolta tulee isäntä, minun täytyy livistää tieheni.

NELJÄS KOHTAUS.

HERMAN. Lausun kiitokseni, herra Antonius, hyvästä tarjouksestanne; te olette siistin ja näppärän näköinen mies, ja luulen kyllä, että te pitäisitte tyttärestäni hyvän huolen. Mutta minä tahtoisin kernaasti vävypojakseni sellaisen, joka on tutkinut politiikkaa.

ANTONIUS. Mutta, rakas herra Herman Bremeniläinen, eihän sillä voi elättää vaimoa ja lapsia.

HERMAN. Eikö voi? Luuletteko, että minä aion kuolla kannunvalajana? Saattepa nähdä, ennenkuin on puoli vuotta kulunut. Minä toivon, että minut vaaditaan rupeamaan raadin jäseneksi, kun olen saanut luetuksi "Euroopan airuen" päästä päähän. "Poliittisen iltapakinan" minä jo osaan kuin viisi sormeani, mutta se ei vielä riitä. Pahus vieköön tekijän, hän olisi saanut kirjoittaa siitä hiukan laajemman. Tunnette kai sen kirjan?

ANTONIUS. Ei, en tunne.

HERMAN. No sitten minä lainaan teille omani, se on yhtä hyvä kuin se on pieni. Koko minun politiikkani pohjana on se kirja ynnä Hercules ja Herculiscus.

ANTONIUS. Viimemainittuhan on vain romaani.

HERMAN. Niin, totta kyllä, olisipa vain koko maailma täynnä sellaisia romaaneja. Olin toissa päivänä eräässä paikassa, missä muuan ylhäinen henkilö kuiskasi korvaani: "Joka sen kirjan on ymmärryksellä lukenut, kykenee suurimpiinkin virkatoimiin, vaikkapa hallitsemaan kokonaista valtakuntaa."

ANTONIUS. Niinpä niin, jos minä rupean lukemaan, laiminlyön minä siten ammattini.

HERMAN. Minä sanon teille, hyvä herra, en aio enää kauan olla kannunvalajan virassa. Minun olisi jo aikoja sitten pitänyt se hylätä, sillä sadat kunnon miehet tässä kaupungissa ovat sanoneet minulle: "Herman Bremeniläinen, teistä pitäisi tulla jotain muuta." Vast'ikään toissa päivänä eräskin pormestari laski suustaan raadissa nämä sanat: "Herman Bremeniläinen kelpaisi muuksikin kuin kannunvalajaksi, sillä hänellä on päässä sitä, mitä monelta meistä itse tässä raadissa puuttuu." Siitä voitte päättää, etten minä kuole kannunvalajana. Siksi tahdon mielelläni saada sellaisen vävypojan, joka harrastaa valtioasioita, ja minä toivon, että me, sekä hän että minä, ajan tullen pääsemme raatiin. Jos nyt tahdotte ruveta lukemaan "Poliittista iltapakinaa", niin minä kuulustelen teitä joka lauantai-ilta, kuinka pitkälle olette edistynyt.

ANTONIUS. Ei, totta totisesti, sitä en tahdo! Minä olen liian vanha käymään uudestaan koulua.

HERMAN. No sitten te ette ole luotu minun vävypojakseni. Hyvästi!

(Menee.)

VIIDES KOHTAUS.

GESKE. Minun mieheni laita on vallan kamalasti; hän ei ole siunaaman aikaa sisällä pitämässä työstään huolta. Antaisinpa hyvää hyvemmät, jos tietäisin, missä hän oikein retkittelee. Mutta kas, herra Antonius, täällä te vain yksin käyskentelette, ettekö tule sisään?

ANTONIUS. Ei, kiitos, muori, minä olen liian halpa siihen.

GESKE. Mitä joutavaa tuo on?

ANTONIUS. Teidän miehenne on saanut poliittisia päähänpistoja ja hautoo nyt pormestaria povessaan. Hän kohauttaa olkapäitään käsityöläisille kuten minulle ja meikäläisille, hän luulottelee olevansa viisaampi kuin itse notarius politikus.