Suomenkielinen Runollisuus Ruotsinvallan aikana ynnä Kuvaelmia Suomalaisuuden Historiasta

Esipuhe. Katolisuuden aikakausi 1157-1528. Uskonpuhdistuksen aikakausi 1528-1640. Ruotsalaistulvan aikakausi 1640-1721. Ruotsalaisuus ja Fennofilot 1721-1766. Porthanin aikakausi 1766-1809. Liite. Viitteet.

Esipuhe.

Aineet, joista nyt yleisön käsiin lähtevä teos on kyhätty, nimittäin suomenkieliset runot ja virret, ovat nykyisinä aikoina kerätyt Pohdon toimen kautta ja hänen perintönään tulleet yliopiston haltuun. Sen tallessa löytyvät melkein kaikki tässä mainitut runoelmat. Muutamat siitä puuttuvat, jotka olen kopioinnut Tukholman Kuninkaallisessa ynnä Porvoon kymnasin kirjastossa, tulevat kohta käsikirjotuksena samaan paikkaan. -- Suurena apuna tätä työtä tehdessä on ollut Herra Valtaneuvos Pippingin tarkka ja lavea luettelo suomenkielisistä kirjoista, ja ilman sitä tuskin olis ollut rupeaminenkaan täydellisempään suomenkielisen kirjallisuuden historian kokoonpanemiseen. Mutta minun on Herra valtaneuvosta erikseenkin kiittäminen hänen hyväntahtoisesta suullisesta avustaan. Samaten myöskin Herra Provessori Akianderia, jolta olen saanut tiedot niiden kirjottajain elämästä, mitkä olivat Porvoon hippakunnan pappia. Myöskin saan kiittää siitä avuliaisuudesta, millä hoidossaan olevien kirjastojen varoista ovat hakeneet minulle tarpeelliset kirjat, Helsingin yliopiston kirjaston varahoitajaa Herra Tohtori Elmgréniä, amanuensia Tukholman Kunink. kirjastossa, Herra Maisteri Wieselgréniä ja Upsalan yliopiston kirjastonhoitajaa Herra tohtori Fantia. Niin myös Suomen senaatin arkiston hoitajaa Herra Tohtori Bomanssonia, ja Herra notarius Th. Merckliniä Riiassa.

J. K.

Katolisuuden aikakausi 1157-1528.

Suomi joutui Ruotsin vallan alle, se yhdistettiin maakuntana Ruotsin valtakuntaan, se sai saman uskon ja samat lait kuin Ruotsalaiset. Mutta kuitenkin kovin erhettyisimme, luullen että Suomi teossa tahi ihmisten mielestä oli samassa tilassa kuin esimerkiksi Taalain maakunta tai Sörmlanti muun Ruotsin suhteen. Suomi kyllä oli maakuntana, vaan erinäinen maakunta, jonka kansa kaikkina aikoina pidettiin ja piti itseään erilaisena Ruotsalaisista, vaikka niiden kanssa yhdistettynä saman valtikkaan varjon alle.

Ruotsin vallan maakunnilla ylipäätänsä oli Kustavi Vaasan aikoihin asti jotenkin voimallinen erikoishenki. Että se Suomessa, jonka luonnollinen asema ynnä asukasten eritavat ja kieli erottivat muusta valtakunnasta, piti olla vielä paljon voimallisempana, on helppo ymmärtää. Se oli sitä voimallisempana, koska ei Suomen kansa, vieraankaan vallan alla, sortunut orjuuteen niinkuin onnettomat veljensä Suomenlahden eteläpuolella, vaan sille suotiin kaikki oikeudet mitkä voittajat itsetkin katsoivat kalleimmaksi aarteekseen. Ei kulunut viittäkymmentäkään vuotta siitä kun Ruotsin valta Pähkinäsaaren rauhan kautta oli tullut vakauneeksi Suomessa, niin annettiin Suomalaisille oikeus olla osallisna valtiopäivissä. Ja Suomen kansan lapsia ei estäneet mitkään semmoiset säännöt, kuin Virolaisilla oli kahleena, kohoamasta voittajainsa rinnalla arvohon ja valtaan.

Alussa olivat tietysti kaikki papit, virkamiehet ja kauppiaat ulkolaisia, mutta pian alkaa näkyä Suomalaisiakin. Jopa 1300 vuoden paikoilla nousi Suomalainen Maunus piispa-istuimeen. Ja katolis aikakauden viimeisinä 140 vuonna ei peittänytkään hiippa enää muiden kuin Suomen miesten päätä. -- Arvattavasti oli muissa viroissa jo kolmansilla toista sadoillakin[1] Suomalaisia, vaan siitä ei ole mahdollista saada tietoa, koska enimmillä ei ole sukunimiä. Milloin heillä nimiä on, ne enemmiten ovat ruotsalaisia. Mutta 15:llä vuosisadalla on Suomalaisuus silminnähtävästi vahvistunut, sen todistavat ne monet suomalaiset nimet kaikissa säädyissä.

Tään ajan porvareissa näemme Ruotsalaisten ja Saksalaisten rinnalla paljon Suomalaisiakin. Ja että heitä pääsi kaupunkien hallituksenkin ohjiin, todistakoot seuraavat nimet: Mikael Suurpää (pispan isä) Turun pormestari,[2] Larens Hasu Naantalin raatimies 1491,[3] Peder Hasu "byfogde" Naantalissa 1505[4] y.m.

Papeissa tapaamme: Niclis Hirffvo Liedon kirkkoherra 1444,[5] Olai Kusto prebendatus Turussa 1451,[6] Andreas Vääräpää Euransuussa 1495,[7] Petrus Kurki Tammelassa[8], Turun kirkon "oekonomi" Joh. Suupaltti 1460,[9] ja piispoissa Lauri Suurpää sekä Arvi Kurki. Luultavasti oli suurin osa nimittömiäkin pappia Suomen sukua samaten kuin tämän vuosisadan kaikki piispat.

Virkamiehissä ja aatelississakin pistää meille silmään koko joukko Suomen nimiä. Ensiksikin Karpalaynen l. Karpainen (Påvel aateloittu) 1407,[10] Peder Maskun herasyöninki vuosisadan keskipaikoilla,[11] Kurki (Claws Korki oli Satakunnan herasyöninkinä) 1463,[12] Särkilaks (Niclis Olaffson aff Särkilax "konungz dom haffuande öffver Österlanden") 1437,[13] Jönis Ingonen a vapn 1432,[14] Olaff Kyrffves (myös Kirvis) aff vapn 1467,[15] Nigles Pederson a vapn i Heffvonpae 1471,[16] Tuomari Peder Udraaynen ja nimismiehet Ivan Partaynen sekä Avnen (Avunen) Savossa 1442.[17]

Luultavasti oli muistakin sukunimittömistä tai ruotsinnimisistä aatelismiehistä osa Suomen sukua, niinkuin Tavastit ja Stjernkors'it (alussa Särkilax). Mutta ulkolaisetkin Suomeen tultua kohta tulivat täysiksi Suomalaisiksi, niinkuin esim. näemme mainiosta Fleming suvusta. Eikä kummaakaan. Sillä kuinka muuten olis voinut käydä, kun aikansa elivät pelkän Suomalaisen kansan seassa, talvella varsinkin melkein kokonaan erotettuna muusta maailmasta.

Näissä kaikissa jo olis täyttä syytä siihen arveluun, että Suomalaiset siihenkin aikaan pitivät maataan erinäisenä muusta Ruotsista. Mutta tämän arvelun vahvistavat teko asiaksi seuraavat lauseet piispa Maunus Stjernkors'in suusta. Kirjeessä Upsalan arkkipiispalle hän arvelee "pitääkö Sten Sturen kulkea yli Ruotsiin -- -- -- vai pysyä tässä kotimaassa".[18] Toisessa sanoo lähettäneensä tietoja "_tämän kotimaaraukan_ tilasta".[19] Kolmannessa puhuu "tämän kotimaaraukan ja myös (koko Ruotsin) valtakunnan mielialasta".[20]

Kotimaa (patria) kyllä on vallan väljä sana, joka saattaa merkitä kotipitäjän yhtähyvin kuin isänmaan, vaan kun arvelemme että hän tässä puhuu koko Suomesta, jolla allansa oli maakuntia, niin "patria" saapi tärkeämmän merkityksen. Tämmöistä Suomalaisuuden vahvistumista ja kansallis-hengen heräämistä ei olekaan vaikea ymmärtää, kun vaan muistamme kuinka ahdistetussa tilassa Ruotsi 15:llä vuosisadalla kitui ja että Suomen maan hallitus tällä ajalla parhaastaan oli Suomen sukuisten piispainsa hallussa.

Suomen kielen suhteen todistanevat nuot paljot suomalaiset nimet, että se kaikissa säädyissä taisi olla yleisenä puhekielenä, vaan ei sitä sentähden kuitenkaan liene suuressa arvossa pidetty. Ylipäätään täytyi Keski-ajalla maankielten (linguae vernaculae) matalana madella röykkiän Romankielen jaloissa ja kun Suomessa 15:llä vuosisadalla Latina tuomiopäätöksistä ja yksityisten välikirjoista yleisemmin hyljättiin, niin ei päässyt sen sijaan kansan oma, vaan Ruotsin kieli.

Ei ole koko katolisuuden ajasta tallella yhtään kirjotettua riviä Suomenkielellä. [21] Ja ettei sellaista ole löytynytkään, todistaa seuraava piispa Agricolan lause, [22] "Nyt ette temen maan kieli oli ennen neite aicoija iuri vähe ia lehes ei miteken kirioisa eli pockstauis prucattu taicka harioitettu." Tällä "juuri vähällä" Agricola epäilemättä tarkottaa omia, ennen Uutta Testamentia, toimittamiansa suomenkielisiä kirjoja.

Mutta että kansan seassa runotaito oli eleillä, sen todistavat meidän aikoihin asti säilyneet runot Sant Henrikistä, Elinasta ja Klaus Kurjesta sekä Ritvalan helkavirret. Kaikki nämät ovat Länsi-Suomesta kerätyt ja niihin voinee panna täytteeksi runon N:o 13 Kantelettaren 3:ssa osassa, joka näyttää kuinka 4:n Ritvalan helkavirren aine on muodostunut Karjalassa. Näissä on kaksi legendaa eli pyhätarinaa, nimittäin "S:t Henrikin surma" ja "Mataleenan vesimatka;" muut voisi sanoa balladeiksi.

Runon S:t Henrikin surmasta oli Porthan saanut Palmsköldin kokouksesta ja painattanut kirjaansa Chron. episc. Finl.; siitä se on otettu Kantelettaren 3:een osaan. Mutta Suomen kirjallisuuden varoista tapasi prov. Lönnrot kaksi käsikirjotusta, joista toinen sisälti lyhyemmän, toinen pitemmän toisinnon samaa runoa. Niistä kaikista parsimalla on prov. Lönnrot sen nyt saanut 275 värsyiseksi ja jotenkin täydelliseksi. Semmoisenaan se löytyy painettuna kirjassa "Suomi" 1856. Porthan tätä runoa ei arvellut järin vanhaksi (non remotissimae esse aetatis), mutta siinä löytyvistä vanhoista sanoista ynnä Hämeen murteessa nykyään tietämättömästä päätteestä -vi (uupunevi), päättää prov. Lönnrot[23] syyllä, että se jo muinais aikoina on syntynyt.

Tämä runo on aivan vanhain kertomusrunojemme tapainen. Samalla lavealla suulla juttelee asiat pienimpine haaroineen (k. esim. kun Henrik käskee pilttinsä valjastamaan y.m.), sama erilausetten ja tapausten peräkkäin asettaminen ilman likempää liitosta, josta Suomen runon kertomustapa kuitenkin tulee niin lyhyeksi, sama koristamattomuus ja kuvausten puute, jota kuitenkin kielemme luontaisen kuvallisuuden tähden ei havaitsekaan puutteeksi. -- Ulkomuodon suhteen ei tässä runossa ole paljon mitään moitteen sijaa; ainoastaan parissa kohdin on mitta vähän vaillinainen. Vaan sitä kantaa, jolta kertoja tapausta on katsellut, täytynee sanoa matalaksi.

Runo alkaa sillä että Henrikki kehottaa Erikki kuningasta hänen kanssa lähtemään

"Maalle ristimättömälle. Paikalle papittomalle, Kivikirkot teettämähän, Kappelit rakentamahan."

Erikki epää lähtemästä, sanoen matkan kovin vaaralliseksi.

"Paljon sinne mennehiä, Ei paljo palannehia."

Mutta Henrikki ei tottele, lähtee vaan matkalle.

Tähän alkuun ei sovellu jatko kauniisti. Sillä ei Henrik sitten kuolekaan uskon marttyrinä, vanhoja jumalia vastaan saarnaten, vaan hän surmataan sentähden, että vanha akka valehtelee hänen muka tehneen mitä sen ajan isot herrat joka päivä harjottivat, nimittäin väkisen ottaneen ruokaa talonpojan aitasta. -- Merkittävä siinä runossa muuten lienee se asia, että samaten kuin Kalevalankin runoissa "lapsi lattialla" tai "ukko uunilla", tässä "paimen patsahalla" toimittaa omatunnon eli varotus- ja neuvonantaja-hengen virkaa.

Helkajuhla Sääksmäen Ritvalassa Hämeessä luultavasti on pakanallista perijuurta, mutta siinä nykyisemmin lauletut runot ovat nähtävästi katolis aikana syntyneet. Kukaties olivat papit net sepittäneet tässä juhlassa laulettavaksi, sillä hävittääksensä entiset pakanalliset.

Ensimäinen heistä vaan on kehotus juhlaa viettämään. -- Toinen: "Mataleenan vesimatka" on mukailus Uuden Testamentin Magdalena jutusta. Runo ensin juttelee kuinka Mataleena isän kodissa kukkana kasvoi ja eli. Eräänä päivänä lähtehelle mentyä, näkee kasvonsa vedessä ja valittaa kauneutensa kadonneen, jolla runo tahtoo mieleen johtaa että Mataleenan sydäntä kalvoi omantunnon mato. Mutta kun Jesus paimenena tulee vettä anomaan, Mataleena taas ylpeilee eikä tahdo antaa niin muka halvalle miehelle. Jesus sanoo todellakin olevansa se halpa mies, miksi luullaan, jos ei tiedä virkkaa Mat:n elkiä. M. vieläkin ylpeilee:

"Sano kaikki mitä tiedät!"

Vaan kun Jesus tuosta kysyy mihin hän on kadottanut kolmet poikalastansa, joista olis tullut, yhdestä "Ruotsissa ritari", toisesta "herra tällä maalla", kolmannesta "paras pappi", niin M. sortuneena pesee Jesuksen jalkoja ja rukoilee että häntä panisi