Runoudesta

Viimeiseen ryhmään kuuluu toisen kirjan viimeisenä runokirjeenä se kyhäelmä, jolle vanhastaan sisällyksen mukaan on annettu nimitys Ars poetica eli De arte poetica. Kuten kirjeen osoitteesta näkyy, on se omistettu eräälle Pisolle, jolla kirjeestä päättäen oli kaksi täysikasvuista poikaa. Emme kuitenkaan tiedä kuka tämä ylhäissukuinen Piso oli emmekä myöskään mikä seikka oli aiheuttanut runokirjeen lähettämisen hänelle ja hänen pojilleen. Useimmat ovat olettaneet runoilijan tarkoittaneen L. Calpurnius Pisoa, joka oltuaan konsuli ja kaupungin-päällikkö kuoli kahdeksankymmenvuotisena vanhuksena v. 32 j.Kr. Jos tämä otaksuma on oikea, on runoilija kirjeensä kyhännyt elämänsä loppuajalla v. 10 tai 9 e.Kr.

Mitään täydellistä runousoppia Horatius tietenkään ei ole suunnitellut, vaan hän on halunnut maailmankokemuksensa ja ihmistuntemuksensa johdolla ystävilleen ja aatetovereilleen julkilausua ajatuksensa ja mielipiteensä runoilijoista ja runoudesta. Huolimatta kaikista puutteellisuuksistaan ja epäselvyyksistään on tämä runokirje niin hyvin pirteän ja lennokkaan muotonsa kuin miellyttävän, aaterikkaan sisällyksensä takia kaikkina aikoina herättänyt paljon huomiota, saanut runsaasti ihailua osakseen sekä suuresti vaikuttanut maailmankirjallisuuteen.

Jos maalari tahtoisi yhdistää ihmisen päähän Yleisi &

Jos maalari tahtoisi yhdistää ihmisen päähän hevosen kaulan ja lisätä kirjavat siivet sekä sovittaa yhteen eri tahoilta ruumiinosat siten, että ylhäältä ihana nainen loppuisi hirveän rumaan merielävään, pidättäisittekö nauruanne huolimatta ystävyydestänne, kun pääsisitte katsomaan? Uskokaa minua, Pisot, tuollaisen taulun kaltainen olisi suuresti se runoteos, jossa kuvat, kuten sairaan unennäöt, todellisuutta vailla muodostuvat, niin ett'ei jalka eikä pää kuulu yhtenäiseen muotoon. "Onhan maalareilla ja runoniekoilla aina ollut sama valta yrittää mitä tahansa." Sen tiedämme, vieläpä vaadimme ja myönnämme vuoroin tällaisen vapauden; mutta emme, jotta raju yhtyisi lempeään, emme, jotta käärmeet yhdistyisivät lintuihin ja lampaat tiikereihin. Mahtipontiseen ja paljoa lupaavaan alkuun lisätään monesti yksi ja toinen purpuratilkku laajalti loistolla häikäisemään, kun esim. kuvataan Dianan lehtoa ynnä alttaria ja suloisten maitten halki kiitävän virran mutkia tahi Rheinjokea tai sateenkaarta. Mutta nyt ei ollut sillä oikea paikkansa. Ja ehkä osaat jäljitellä sypressiä; mitä sillä, jos maksusta joku maalataan, joka toivotonna uipi haaksirikkoisesta laivastaan? Ryhdyttiin amforaa tekemään: miksikä savipullo valmistui liukuvalla vääntölevyllä? Lyhyesti sanottuna, olkoon kaikkinainen teos ainakin kokonainen ja yhtenäinen. Tietäkää, isä ja isän arvoiset pojat meidät, enimmät runoilijat, pettää oikean harhanäkö. Koetan olla lyhyt, tulen epäselväksi; hienoutta tavoitettaessa puuttuu voimaa ja intoa; suurenlaista esitystapaa koettava tulee leveäksi; alhaalla matelee liian arka ja myrskyä pelkääväinen; se, joka haluaa vaihetella yhtenäistä aihetta kummallisella tavalla, kuvaa delfiinin metsän keskelle ja metsäkarjun aalloille. Virheeseen johtaa virheen välttäminen, jos puuttuu oikea taito.

Aemiliuksen taistelijakoulun vieressä viimeinenkin vaskitaituri vaskessa kuvaa ja jäljittelee hienosti kynsiä ja hiuksia, onnistumatta kuitenkaan työnsä valmistamisessa, koska hän ei osaa sitä täydellisesti muodostaa. Jos jotakin mielin saada kokoon, en tahtoisi olla hänen kaltaisensa, yhtä vähän kuin elää käyränenäisenä, mutta muuten huomiota herättäen mustilla silmilläni ja mustalla tukallani.

Ottakaat aiheenne, kirjoittajat, voimienne mukaan ja punnitkaa kauan, mitä hartiat jaksavat kantaa, mitä eivät. Sitä, joka voimainsa takaa on aiheensa valinnut, ei petä esitystapa eikä selvä järjestys. Järjestyksen etu ja sulo on oleva se, joll'en erehdy, että runoilija juuri nyt sanoo, mitä hänen tällöin tulee sanoa, sekä lykkää ja jättää nykyhetkellä moniaat asiat. Sanojen yhdistämisessä valitkoon ilmoitetun runoteoksen tekijä myös hienosti ja arasti sanan ja hyljätköön toisen. Erinomaisesti olet lausunut, jos ovela yhdistys tekee tutun sanan ikäänkuin uudeksi. Jos ehkä on tarpeellista vereksillä nimityksillä osoittaa outoja käsitteitä, käypi laatuun tekaista vanhanaikuisille Cetheguksille kuulumattomia sanoja, ja ujosti käytetty vapaus kyllä myönnetään; vieläpä uudet ja äsken tehdyt sanat saavat hyväksymistä osakseen, jos ne valuvat esiin kreikkalaisesta lähteestä säästäväisesti johdettuina.[1] Mutta miksi Roomalainen antaisi Caeciliukselle ja Plautukselle sen oikeuden, mikä on riistetty Vergiliukselta ja Variukselta?[2] Miksi minua kadehditaan, jos voin lisätä vain muutamia sanoja, kun Caton ja Enniuksen kieli on rikastuttanut isäimme puhetta ja tuottanut uusia nimiä esineille?[3] On aina ollut luvallista ja on edelleen tuottaa julkisuuteen sana, jolla on nykyhetken leima. Kuten metsät muuttavat lehtensä nopeiden vuosien kuluessa ja edelliset varisevat, siten katoavat vanhat sanatkin ja nuorien tavoin kukoistavat ja varttuvat äsken syntyneet; kuulummehan kuololle kaikkineinme: joko nyt meri sisämaahan johdettuna suojelee laivastoja pohjantuulilta, kuninkaan arvoinen työ, tai kauan hyödytön ja vain airoille sovelias suo elähyttää läheisiä kaupunkeja ja kokee kovaa auraa, tai joki on muuttanut suuntansa, joka oli vainioille vahingollinen, sille kun on osoitettu parempi tie; kuolevaisten teot katoavat, ja vielä vähemmän kieliparsien arvo ja sulo pysyy elävänä.[4] Monet sanat syntyvät uudestaan, jotka jo hävisivät, ja monet häviävät, jotka nyt ovat arvossa, jos käyttö niin tahtoo, millä puhumisen suhteen on mielivalta, oikeus ja ohjeet.

Millä runomitalla kuningasten ja päällikköjen urhotöitä ja surkeita sotia voidaan kuvata on Homerus osoittanut. Ensiksi valitusruno esitettiin epätasaisilla parisäkeillä ja sitten myös toivomuksensa saavuttaneen tunnelma. Siitä, mikä kirjailija julkaisi lyhykäiset elegiset säkeet, tutkijat kuitenkin riitelevät ja riita on vielä ratkaisematta. Archilochuksen varusti suuttumus hänelle omituisella jambimitalla.[5] Tämän omisti komedia ja korkea tragedia, koska se oli sovelias vuoropuhelulle ja tunki kansan melun läpi sekä oli muodostunut toimintaa varten. Runotar soi lyyran kielillä ylistää jumalia ja jumalten poikia, voittavaa nyrkkitaistelijaa ja juoksukilpailussa parasta hevosta ynnä nuorukaisten huolia ja vapauttavaa viiniä.

Joll'en voi enkä ymmärrä noudattaa määrättyä luonnetta ynnä väritystä töissäni, miksi tervehditään minua runoniekaksi? Miksi tahdon ennemmin väärästä häveliäisyydestä olla tietämätön kuin oppia? Komediaan kuuluva aihe ei siedä esittämistä tragedian säkeillä: samoin Thyesteen ateria ei salli siitä kerrottavan arkielämälle ja melkein komedialle sopivilla säkeillä.[6] Pitäköön kukin seikka sille kuuluvan paikan, minkä se on saanut. Väliin kuitenkin myös komedia kohottaa äänensä ja Chremes torailee suuttuneena pöyhkeällä suulla; ja tragediassa henkilö monesti lausuu surunsa jokapäiväisellä kielellä, kun esim. Telephus köyhänä ja samoin Peleus pakolaisena heittää siksensä pönkkäpuheet ja puolentoistajalan pituiset sanat, jos hän mielii valituksellaan koskettaa katsojan sydäntä.[7] Ei siinä ole kylliksi, jotta runoelmat ovat sirot; olkoot myös miellyttävät ja johtakoot kuulijan mielen, minne tahtovat. Kuten ihmiskasvot hymyilevät hymyileville, niin ne itkevät itkeväin kanssa; jos tahdot että itken, tulee sinun itse ensiksi olla sureva: silloin, Telephus tai Peleus, vastoinkäymisesi minua liikuttavat; jos huonosti puhut sanottajasi, joko nukun tai nauran. Surullisen kasvoille sopii murheen sanat, suuttuneelle uhkailevat, leikilliset iloiselle, ankaralle totiset sanat. Sillä luonto muodostaa meidät ensiksi sisäisesti eri kohtalontilojen mukaan, ilahduttaa tai saattaa vihaan tai pakoittaa ja ahdistaa maahan asti ankaran surun kautta; sitten se ilmaisee sielun liikutukset kielen välityksellä. Jos puhujan sanat ovat hänen asemastaan eroavaisia, niin Rooman ylhäiset ja alhaiset kajahuttavat naurun. On myös suuri erotus olemassa, jos jumala puhuu tai urho, iäkäs vanhus tai se, jolla on kukoistavan nuoruuden hehku, jos mahtava emäntä tai toimekas imettäjä, jos kulkeva kauppias tai viheriöivän pellon viljelijä, Colchilainen tai Assyrilainen, Thebassa syntynyt tai Argossa.[8]