Suomalaisia

Suomi synnyinmaa. Mikael Agrikola. Kaarina Maununtytär 1-3. Kyrönmailla. Nuijamiesten marssi. Korsholmalla. Anna Liisa. Lechin luona. Hakkapeliittain marssi. Hovissa. Isä ja poika. Kerttu. Profeetta. Napuen kentällä. Pakolaisten palaaminen. Kaksi "Kaarlolaista", 1, 2. Antti Chydenius. Lauri herra, 1, 2. Vallesmanni. Aleksander II:n muisto. Juhlaruno. Väinön sanoja. Liittolaulu. Toivotus.

Suomi synnyinmaa.

Suomi synnyinmaa. Suomi synnyinmaa, Äiti hellin, kallihin, Pyhä, puhdas Pohjolassa, Sulle omistaa Työnsä kansas kaunoisin Uuden päivän toiminnassa; Lapsiesi rakkaus Elosi on armaus.

Suomi synnyinmaa, Sulle poikas parahat Pyhittivät työnsä ennen; Heitä noudattaa Vielä nytkin tahtovat, Yhteisvoimin työhön mennen, Lapset laajat isien, Suku suuri urhojen.

Suomi synnyinmaa, Vapauttas väijymään Vihamies jos viekas saisi, Pyytäin orjuuttaa, Yksin mielin äitiään Tämä kansa puolustaisi, Ennen kävis kuolemaan, Kuin se suostuis sortajaan.

Suomi synnyinmaa, Kun sä vartut, vaurastut, Elämä kun uhkuvainen Kasvos kirkastaa, Silloin kansas toipunut, Kaikki kansa Suomalainen Riemumielin hedelmän Nähdä saapi työstähän.

Suomi synnyinmaa, Sinut Herra taivahan Sulkekohon suojallansa, Että hältä saa Siunauksen runsahan Toimillensa kaikki kansa, Niin ei huku päältä maan Suomen suku milloinkaan.

Mikael Agrikola.

Aina kun Suomen sointuvan kielen Kuulen laulavan vapauttaan, Hartaus pyhä valtavi mielen, Muistojen templihin astua saan. Koitossa uuden aamun Näen kuin enkelin haamun Suomelle siunausta, Elämän innostusta Työllä ja neuvolla tuottavan, Haamu on Mikael Agrikolan.

Hengen vainion perkaajaksi Soi sinut Suomelle kaitselmus, Uuden siemenen sirottajaksi Sun teki uskonpuhdistus. "Oppe nyt vanha ia noori, Joilla on Sydhen toori, Jumalan keskyt ia mielen Iotca taidhat Somen kielen." Näitä opetti aapinen, Esikoiskirjasi kultainen.

Viisauden alku on Herran pelko, Kirjojen kirjassa seisoi niin; Siitäkin saatihin nyt jo selko, Saatihin selko ja riemuittiin. Suomeksi jo sitä kuuli, Vaikka monikin luuli, Tulkita ettei saakaan "Sanaa" kielehen raakaan. Mikael kumosi väitteen tään Uudella Testamentillaan.

"Kylle se cuule Somen kielen", Lausuit sä Rukouskirjassas, "Ioca ymmerdhe caickein mielen"; Kiitos sinulle lauseestas: Suomenkin turveskansa Rukoilla Jumalatansa Kielellään jo nyt saattoi; Munkkien uskon se kaatoi, Ol' ajan uuden se sarastus, Koitti maallemme vapaus.

Kansan laps' olit, kansasi lempi Tähtenä ohjasi toimintaas; Maan se ol' mahteja voimallisempi, Paavin se alttarit maahan kaas. Niinkuin päästetty jousi Kansamme sorrosta nousi; Ilmaa uutta se henki, Töllihin pienosehenki Pääsi jo valoa taivahan, Toivo toi elämän armahan.

Ohjaaja kansamme huojuvan laivan Olit sä aikana myrskyjen; Rauhan miehenä viisaasti aivan Ohjasit maatamme onnehen. Kansalles koetellulle Rauhan tuotuas sulle Koitti se kaivattu hetki, Kun elon siunattu retki Päättyi ja työmies toimistaan Pääsi lepoa nauttimaan.

Aina luojaansa Suomi kiittää Kun sai Mikael Agrikolan, Jonka uudistyöstä se niittää Hedelmän saanut on runsahan. Nimensä kirkasna päilyy, Hartaassa muistossa säilyy; Missä on Suomalainen Yksikin oikea vainen, Siellä sinua siunataan, Isä uskon, kielen ja maan.

Kaarina Maununtytär.

1.

Eerikki nuor' oli kuningas, Oli Sveain ja Gööttein valtias, Hän rakasti reipasta Ruotsiansa, Vaan riemuja rakasti enemmän, Sydämmen kiivaasti sykkivän Kun tuns' elonintoa rinnassansa.

Lait sääsi hän uudet ja rattoisat, Sääs kaunihit kukkien markkinat Pääkaupungillensa Tukholmalle. Ja porvarit kaunisti innoissaan Kukilla, lehvillä huoneitaan Mieliksi nuorelle hallitsijalle.

Nyt Eerikki lähtevi kaupunkiin, Miss' surut jo riemuilla surmattiin, Seurassaan uljaita on ritareita. Kukasta kukkahan veikaten Ja neitojen ruusuja silmäillen He noutavat herransa askeleita.

"Kas, tuollapa, herrani armollisin, Ruusuista ruusu on kaunihin; Se on kuni vieno umppunen vasta." Pian keksivi Eerikki neitosen, Ihamielin käypi hän äärehen, Jo hyväelee hän poskelle lasta.

"Mikä nimesi?" -- Eerikki kuningas Kysäisee, poski on hohdokas, Kun kukkasneitohon silmät jääpi. "On Kaarina nimeni, kotoisin Oon Suomesta, laps' olen korpraalin", Ja kullan kirkasna ään' heläjääpi.

Vaan äkkiä tappelun rähinää, Väkijoukon ääntä ja hälinää Nyt alkaa kuulua torilta tuolta. Kas, kuinka se vanhus nyrkillään Sitä nuorukaista piekseekään! Ja kansa jo pitää kummankin puolta.

"Tie auki!" -- Kuningas katsomaan, Käy paikalla rikosta rankaisemaan. "Pois rauhanrikkoja tyrmään tuokaa!" -- Ja Kaarina kuulee tuomion tään, Hän syöksevi armoa pyytämään: "Kuningas, isälle armoa suokaa!"

Sai armon vanhus ja tytärkin, He kuninkaan linnaan tuotihin. Näin Eerikki lausuvi tuomionsa: "Pääs lunnaiksi, vanhus, sä tyttäres Jätät tänne, niin saat vapautes." -- Hän ojensi ukolle kukkaronsa.

Näin kaunis Kaarina hovihin Jäi riemuksi, lohduksi Eerikin, Ja tähtenä kirkkahinna hän loisti. Kun onneton kuningas huolissaan Pääs lepäämään hänen helmoillaan, Hänen suukkonsa pois pahat peikot poisti.

2.

Tuvassa Pietari Pentinpojan On kuningas Eerikki kurja, Ruumiilta, sielulta riutuneena, Ja katse on kamalan hurja.

On yllänsä Pietarin sarkatakki, Omassaan niin oli verta. "Jumala, antaos anteheksi, Oi, anna ees tämä kerta!"

Kuningas Eerikki käsistänsä Nyt Stuurein verta pyyhki, Hän Pietarin tuvassa tekojansa Katuen itki, nyyhki.

Ja neuvotonna on kunnon kansa, Ei lääkkehet sairasta auta; Vaan päivän koitossa apuu joutuu Jo kauniin Kaarinan kautta.

Hän yksin herraansa onnetonta Nyt tuskista päästää voipi; Kuin hyvä enkeli ympärillä Hän Eerikin askaroipi.

Ja vihdoin Kaarinan hellään helmaan Pää sairahan hiljaa painuu. Hän eipä siinä nyt nukkuissansa Verikostoa aatelin vainuu.

"Eerikki kultani, nukkuos kauan, Niin terveeksi tulet taasen; Jumala syntisi anteeksi antaa, Luo henkensä kuninkaasen."

3.

Prinssi Gustaf ol' joutunut lassa Orvoksi maastansa, äidistään; Käydä ei sallittu Liuksialassa, Ei tulla äitiä tervehtimään.

Määrätty vihdoin paikka on, missä Saavat he kohdata toisiaan. Prinssi on syvissä miettehissä, Suuret on aikehet aivoissaan.

Kauan hän ollut on maanpakolaissa, Kurjuutta kyllin jo kärsinyt. Kirjoitettu on Ruotsin laissa, Hän että kruunun ois perinyt.

Mutta jo onni käy myötäiseksi, Isänsä surman hän kostaa saa, Ruotsin kun saa hän perineheksi, -- Helposti hän sen nyt valloittaa.

Venäjän mahtava tsaari hälle Suo sotajoukon uhkean; Kun vain tuumalle miehevälle Sais luvan äidinkin armahan!