Kirkkoisä Augustinuksen Tunnustukset

Alkulause. Lukijalle. 1. Lapsuuden aika. 2. Ylioppilasvuodet. 3. Manikeolaisuus. 4. Ystävän kuolema. 5. Faustus. 6. Ystävät. 7. Plotinos. 8. Kääntyminen. 9. Uusi elämä. Hajanaisia kappaleita 10. ja 12. kirjasta. Loppu. Huomautukset.

ALKULAUSE.

Tämä kirkkoisä Augustinuksen kirjoittama teos, joka nyt julaistaan suomenkielelle käännettynä, on aikaisemman kristillisen kirjallisuuden huomattavimpia muistomerkkejä. Sen kirjoittaja oli ei ainoastaan vanhemman kirkon etevimpiä opettajia, vaan myöskin aikansa, vieläpä kaikkien aikojen syvämielisimpiä ajattelijoita, joka taistelujen ja vaihtelevien kärsimysten jälkeen vihdoin oli löytänyt ratkaisevan vastauksen kaikkiin ajan ja ijankaikkisuuden, samoinkuin ihmissydämen rauhattomiin kysymyksiin nöyrässä uskossa Jeesukseen Kristukseen ja hänen evankeliumiinsa. Augustinuksen "Confessiones" antavat meille silmäyksen näihin moninaisiin taisteluihin. Samalla ne kirkkaasti valaisevat yleensä totuudesta taistelevaa ihmissydäntä, joka aikojen ja olojen vaihtelusta riippumatta pysyy alati samana. Siitä syystä tämä teos ansaitsee lukemista ja tutkistelemista ja etenkin juuri nykyaikana. Meidän päivinämme ovat ulkonaisen elämän kysymykset ensi sijalla ihmisten harrastuksissa, mutta ihmissydämen sisäisistä syvimmistä tarpeista -- elävän Jumalan tarpeista -- monikaan ei välitä. Ja kuitenkin juuri tämä tarve on nykyaikanakin kaikkein huutavin. Sen oikeasta tyydyttämisestä riippuu ei ainoastaan yksityisihmisen rauha ja siveellinen voima, vaan myöskin hänen kykynsä täyttämään ihmiselämän monia velvollisuuksia. Itsetuntemus on Jumalan tuntemisen ja yleensä ihmisolemuksen käsittämisen välttämätön ehto. Toivon hartaasti, että tätä kirjaa luettaisiin ja se saavuttaisi niin suurta huomiota kuin se ansaitsee; johdattakoon se monta lukijaa tuntemaan ihmissydäntä ja sen syvimpiä tarpeita.

Porvoossa marraskuun 11 p:nä 1905.

Herman Råbergh.

LUKIJALLE.

Augustinuksen tunnustusten suomentaminen ei ole helppo tehtävä. Pitkä, monijäseninen latinalainen lauserakennus ja suuret, syvälliset ajatukset, jotka niin kiireesti seuraavat toisiaan, että toinen tuskin ennättää toisen tieltä, ja että tekijä itsekään tuskin saa kunnolleen sanotuksi, mitä on ajatellut ja aikonut sanoa, tekee suomentamisen varsin vaikeaksi.

Tässä onkin varmaankin ainoa mahdollinen syy siihen, että tämä teos on aina tähän asti jäänyt suomentamatta. Sellainen otaksuma nimittäin, että se ei olisi sen arvoinen, että sitä kannattaisi suomentaa, on kerrassaan mahdoton. Sillä onhan tämä teos aikaa sitten käännetty kaikille maailman sivistyskielille, ja onhan sitä aina pidetty erinomaisena teoksena alallaan maailman kirjallisuudessa.

En olisi minäkään uskaltanut tämän teoksen suomentamiseen ryhtyä, ell'ei eräs ystäväni olisi minua siihen kehoittanut. Miten olen tässä työssäni onnistunut, sen päättäköön lukija otettuaan tarkoin selkoa alkukielisestä tekstistä ja ennestään löytyvistä käännöksistä.

Tässä Augustinuksen teoksessa on paljonkin sellaista meille nykyajan ihmisille niin kovin kaukaista, outoa ja eriskummaista, että se ei voi enää ainakaan vähänkään suuremman yleisön mielenkiintoa herättää, ja että se tuskin on muiden käsitettävissäkään kuin niiden, jotka ovat teologian alalla ammattimiehiä ja sen ajan olojen tarkkoja tuntijoita. Myös löytyy teoksessa syvällisten, ihanien uskonnollisien totuuksien rinnalla heikkoja kohtia, jotka tuntuu melkein lapsellisen joutavilta, tyhjänpäiväiseltä sanan saivartelulta ja samojen asioiden uudelleen vatvomiselta, joten Augustinuksenkin suhteen toteutuu vanha sananparsi: "Dormitat interdum etiam Homerus" (Homeroskin torkkuu toisinaan). Tämmöiset kohdat on tästä suomennoksesta jätetty pois. Suomennos on alkukielen tekstiä paljon lyhempi. Teoksessa on alkukielellä 13 kirjaa, jota vastoin tässä suomennoksessa ei ole kuin 9 kirjaa, nekin koko joukon lyhennettyinä, ja hajanaisia kappaleita 10:nestä ja 12:sta kirjasta. Alkuperäisen tekstin karsimisessa ja lyhentämisessä olen jotenkin tarkoin seurannut tohtori E. Pfleidererin etevää saksalaista käännöstä.

Helpottaakseni lukijalle tekstin ja silloisen ajan olojen ymmärtämistä olen tekstin jälkeen liittänyt luettelon erilaatuisia kielellisiä, uskonopillisia ja historiallisia huomautuksia. Teoloogit ja muut silloisen ajan tuntijat eivät tietenkään näitä huomautuksia kaipaa, mutta minä toivon, että suurempi ja vähemmän koulusivistystä saanut osa yleisöä ottaa ne kiitollisuudella vastaan ja voipi niiden avulla suuremmalla mielenkiinnolla ja harrastuksella teosta lukea.

Lasken tämän teoksen suomalaisten lukijain käsiin siinä toivossa ja uskossa, että se on vaikuttava herättävästi ja syventävästi monen lukijan hengelliseen elämään, siinä kun Augustinus omina kokeminaan niin elävästi esittää, miten Jumala olennollaan täyttää koko luomakunnan, miten Hän kaitselmuksellaan ohjaa ihmiselämän vähimpiäkin vaiheita, ja miten Hän sanomattoman suuressa armossaan ja rakkaudessaan hellästi ja uskollisesti etsii etsimistänsä syntistä, kunnes Hän hänet löytää.

En voi olla lopuksi lausumatta sitä toivomusta, että tämä suomennos saisi kehottaa jonkun jatkamaan kirkkoisien teosten suomentamista, sillä tällä alalla on todella suomalaisessa kirjallisuudessamme kovin monta aukkoa, eikä vain se yksi, jota tämä suomennos puutteellisuuksistaan huolimatta koettaa täyttää.

Heinolassa 27 päivä Lokakuuta 1905.

Osv. Stenroth.

1 KIRJA.

Lapsuuden aika.

Suuri olet Sinä, Herra, ja sangen ylistettävä; suuri Sinun voimasi ja määrätön Sinun viisautesi!

Sinua tahtoo kiittää ihminen, tuo rahtunen luomakunnastasi, hän, joka aina kantaa rinnassansa kuolevaisuuttansa, tuota syyllisyytensä todistusta, todistusta siitä että Sinä olet ylpeitä vastaan. Ja kuitenkin tahtoo Sinua kiittää ihminen, tuo rahtunen luomakunnastasi.

Sinä innostat meitä niin että ilomielin voimme Sinua kiittää, sillä Sinä olet luonut meidät elämään Sinussa, ja levoton on sydämemme, kunnes se saa levon Sinussa.[1]

Suo, Herra, minun ymmärtää, kumpi on tapahtuva ensin: Sinua avuksihuutaminen vai kiittäminen, Sinua tunteminen vai avuksihuutaminen.

Mutta kuka voi Sinua avuksihuutaa, joka ei Sinua tunne? -- Sillä joka ei Sinua tunne, hän voi Sinua avuksihuutaa pitäen Sinua toisellaisena kuin Sinä olet. Vai sitäkö varten Sinua avuksihuudetaan, että Sinua päästäisiin tuntemaan?

Mutta kuinka he Häntä avuksensa huutavat, johon eivät ole uskoneet? Kuinka he uskovat Häneen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he kuulevat, ell'ei heille saarnata? [Rom. 10, 14.] Herraa saavat kiittää ne, jotka Häntä etsivät. [Ps. 22, 27.] Sillä jotka Häntä etsivät, ne Hänet löytävät, ja jotka Hänet löytävät, ne saavat Häntä kiittää.[2]

Minä tahdon etsiä Sinua, Herra, avuksihuutaen Sinua, ja minä tahdon avuksihuutaa Sinua uskoen, sillä Sinusta on saarnattu meille. Sinua avuksihuutamaan saattaa minua minun uskoni, jonka Sinä itse minussa vaikutit ihmiseksi tulleen Poikasi ihmisystävällisen käytöksen ja saarnaamisen kautta.

Mutta kuinka voin minä avuksihuutaa minun Jumalaani, Jumalaani ja Herraani, koska aivan omaan olentooni Hänet kutsun avuksihuutaissani Häntä.[3]

Mitä paikkaa olisikaan minussa sellaista, johon voisi sisälle astua minun Jumalani, Jumala, joka on tehnyt taivaan ja maan? Onko, näet, Herra, minun Jumalani, mitään minussa, mikä voisi Sinut itseensä sulkea? Sulkevatko taivas ja maakaan, jotka olet tehnyt, ja joiden kera minutkin teit, itseensä Sinut? Vai sulkeeko kaikki mikä vain olemassa on Sinut itseensä, koskapa ei mitään ole olemassa ilman Sinua? Koska siis minäkin olen olemassa, miksi pyydän Sinua sydämeeni tulemaan, vaikka en olisi olemassakaan, ell'et Sinä olisi minussa?

Minä tosin en ole vielä tuonelassa, mutta kuitenkin Sinä sielläkin olet. Sillä jos minä astuisin alas tuonelaan, niin Sinä siellä olet. [Ps. 139, 8.] En siis olisi olemassa, minun Jumalani, ei hituistakaan minusta olisi olemassa, ell'et Sinä olisi minussa.

Vai eikö pikemmin ole niin, ett'en olisi olemassa, ell'en olisi Sinussa, josta, jonka kautta, ja jota varten kaikki ovat olemassa? [Rom. 11, 36.] Niinkin on, Herra, niinkin on. Miten voisin Sinua sisälleni kutsua, kun Sinussa olen? Tai miten voisit minuun tulla? Sillä kunne voisin astua ulomma taivasta ja maata, jotta sieltä voisi minuun tulla minun Jumalani, joka on sanonut: Minä täytän taivaan ja maan. [Jerem. 23, 24.]

Mitä olet siis, minun Jumalani? Mitä olet muuta kuin Herra Jumala? Sillä kuka on Herra paitsi Herra? Tai kuka Jumala paitsi meidän Jumalamme? [Ps. 18, 32.] Sinä olet korkein, parhain, voimallisin, laupein ja vanhurskain kaikista. Sinä olet salaperäisin ja tutuin samalla kertaa, lempein ja uljain. Sinä aina pysyt paikallasi ja olet kuitenkin saavuttamaton. Sinä olet muuttumaton ja kuitenkin kaikkea muutat. Olematta itse milloinkaan vanha tai uusi Sinä kaikkea uudistat ja vanhennat kopeat niin ett'eivät sitä huomaakaan. Sinä olet aina toimessa ja kuitenkin aina levossa, aina kokoamassa, vaikka et koskaan ole puutteessa. Sinä kannat, täytät ja suojaat; luot, ylläpidät ja täydelliseksi teet. Sinä etsit, vaikka et ole mitään vailla. Sinä rakastat samalla palavasti ja puhtaasti; olet intoa täynnä ja kuitenkin huoleton. Sinä kadut tuntematta tunnon tuskaa; Sinä vihastut ollen samalla tyyni. Sinä muutat toimenpiteitäsi, vaan et päätöstäsi. Sinä korjaat kadonneen, kun hänet löydät, ja kuitenkaan et ole mitään koskaan kadottanut. Sinä et ole koskaan puutteessa ja iloitset kuitenkin voitosta; Sinä vaadit korkoja olematta koskaan ahne. Sinulle olemme maksuvelvollisia että saisit velkoa; ja kuitenkin -- kellä on mitään, mikä ei ole Sinun omaasi? Sinä annat velaksi, vaikka et ole kellekään velassa; Sinä annat anteeksi velkoja kadottamatta mitään.

Ja mitä sittenkään olen tällä kaikella saanut sanotuksi Sinusta, minun Jumalani, minun elämäni, minun pyhä sulouteni? Tai mitä saa kukaan toinenkaan sanotuksi Sinusta? Sittenkin -- voi niitä, jotka eivät Sinusta mitään hiisku! Sillä he ovat suulaita mykkiä.

Ken suo minulle levon Sinussa? Ken suo minulle sen onnen, että tulisit sydämeeni ja viihdyttäisit sen niin että unohtaisin kaiken kurjuuteni ja syleilisin Sinua kuin ainoaa hyvääni? Mitä olet Sinä minulle?

Ole armollinen, että voisin puhua? Mitä olen minä Sinulle, kun käsket minua rakastamaan Sinua, ja vihastut minuun ja uhkaat minua ikuisilla vaivoilla, joll'en sitä tee? Eikö olla Sinua rakastamatta ole vaivaa kyllä? Voi minua!

Laupeutesi tähden sano minulle, Herra, minun Jumalani, mitä olet minulle! Sano minun sielulleni: Minä olen sinun pelastuksesi. [Ps. 35, 3.] Sano se oikein kuuluvasti.

Katso, sydämeni korvat ovat puoleesi käännettyinä, Herra. Avaa ne ja sano sielulleni: Minä olen sinun pelastuksesi. Tätä ääntä kohti tahdon juosta saavuttaakseni Sinua. Oi, älä peitä kasvojasi minulta! Minä tahdon kuolla säästyäkseni toisesta kuolemasta ja saadakseni nähdä kasvosi!

Ahdas on sieluni asunto. Voidaksesi siihen tulla, laajenna se. Rappiolla se on, korjaa se. On siinä sellaista, mikä loukkaa Sinun silmiäsi, sen tiedän ja tunnustan. Vaan kuka on puhdistava sen? Olethan Sinä ainoa, jonka puoleen voin kääntyä rukoillen: Salaisista synneistäni puhdista minua, Herra, ja vieraiden viettelyksistä säästä palveliaasi. [Vertaa: Ps. 19, 13-14.] Minä uskon, sentähden minä puhun. [2 Kor. 4, 13. Ps. 116, 10]. Sinäpä sen tiedät, Herra.