Hajamietteitä kapinaviikoilta 1/3 Ensimmäinen ja toinen viikko

Alkulause.

Sunnuntaina 27 p:nä tammikuuta. Uudenlaista isänmaallisuutta. Ensimmäiset oireet. Johtajain älytaso. Ryssän laskuun.

Maanantaina 28 p:nä tammikuuta. Vaikutelmia kadulta. Oikeutta ei voida jakaa. Senaatti turvassa. Lakkojulistus. Raskas taival. Lopun loppu. Isketty iskee. Eduskunta ei kokoonnu. Huhuja. Telefoonisensuuriko? "Työmies" vain. Kaduilla ammutaan. Ei tästä mitään tule. Sosialismin häviö. Tämän täytyy päättyä romahdukseen. Aaveita. He ovat laskeneet väärin. Selviääkö koskaan? Yhteistyö lopussa. Ainahan te kehuitte voittaneenne. Punakaartilainen. Missä vihollisesi?

Tiistaina 29 p:nä tammikuuta. Suomi--Kreikka. On noloa. Ei me osata hallita. Kaksi rintamaamme. Pyhä vihani. Vallankumousjulistus Suomen kansalle. Eduskuntaryhmien julistus. Heidän senaattinsa. Huhuja. Autoilla ajetaan. Nurinkurista. Pilasivat oman pesänsä. Rikos, tyhmyys, petos. Mikä oli johtajain vaikutus. Edullinen asemamme. "Täytyy voittaa". "Hallitus alotti". "Työmiehen" tietoja. Oikeudesta tarttua aseihin. Mannerheimin täytyy voittaa.

Keskiviikkona 30 p:nä tammikuuta. Huhuja. Kadulta. Edut ja aatteet. Aakkosia. Rangaistus ja kosto. Juttuja ja huhuja. Kiellettyä kirjallisuutta. Oulussa palaa. Paha mieli, hyvä mieli. Syntipukin tarve. Uusi eduskunta tulossa. Luikkimaan tiehensä. Opettajatar agiteeraa. Tokoi. Eiköhän tullut ereys? Milloin ja minne. Miltä tuntunee. Tihutyöt alkavat. Tulevat näkemään. Mies paikallaan. Rauha? Valhe kukistuu. Se on Venäjän viljaa.

Torstaina 31 p:nä tammikuuta. Edusmiehiä etsitään. Kapitaaliketun ajojahti. Hyödyllisten valheiden levittämistoimisto. Tunnelma. Hajamietteitä. Se pysyy. Tuleva taantumus. Mikä on mikä? Saksa ja me. Näenkö aaveita? Alakuloisia mietteitä. Värväystä. Huhuja.

Perjantaina 1 p:nä helmikuuta. Sovinnon ja rauhan haaveita. Antti Mikkola murhattu. Kaupungilla ammutaan. "Vallankumoustuomioistuimet tarpeen".

Lauvantaina 2 p:nä helmikuuta. En saa kannatusta. Ylimys. Manner pelkää. Manner ilmiantaa. Valpas. Katala asiakirja. Suomi Trotskin koekaniini. Se elää sittenkin. Tilintekoa. Vapauden, valon kotimaa. "Otti haltuunsa". "Vaikeuksia". Smilgan sodanjulistus. Laki vallankumousoikeuksista. Lohduttava tieto. Rivejä täydennetään. Ille faciet. Vankeja surmattu. Ei sääliä, ei oikeudentuntoa. Emmekö olleetkaan samaa kansaa -- vielä? Smilgan sodanjulistus -- peloitusko? Sotkuinen vyyhti. Uskon.

Sunnuntaina 3 p:nä helmikuuta. Kumpiko parempi? Miten oikean sosialistin pitäisi. En koskaan. Lyökööt päänsä seinään. "Kansalliskaarti". Voitto? Itsenäisyysjuhlat. Svinhufvud. Kun "Työmies" takavarikoidaan. Kaartin vala. Kuolemanrangaistus poistetaan. Mitalin toinen puoli.

Maanantaina 4 p:nä helmikuuta. Ajan kuva. Välit kiristyy. Opitaanko? Kun saisi olla mukana. Tuleva sananvapaus. Tuleva hallitusmuoto. Lapsellinen luulo. Henkinen jääkautemme. Mitä tapahtuu Saksassa? Luvattomasti poistuneet. Myrkytettyjä jauhoja. Palvelijattarien rintama. Länsimainen sivistys ja "Työmies".

Tiistaina 5 p:nä helmikuuta. Kuka maksaa kulut? Meidän tiemme. Metsä arvoton. Rauhan tarjousko? Ylipäällikön valta. Nälkärintamalla. Tuumiskeluja tulevaisuudesta. Terrori lisääntyy. Venäläiset. Kyllä ne tietää. Tunnelmia. He uskovat kykenevänsä. Myöntävät alottaneensa. Ursin ja koulupojat. "Svinhufvudin rintama".

Keskiviikkona 6 p:nä helmikuuta. Juttu. Salamurhia. Suhteemme Saksaan. Punaisten venäläiset upseerit. Viipurista. Erään varakkaan miehen luona. Ryssän rumpu -- ainakin pärisee. Joukkomurhat alkavat. Asejuttu. Pikakuva. Toistupaiset. Tapetaan, tuhotaan, kidutetaan. Haapalaisen päiväkäskyt. Yllytystä verikostoon. Mitä he ovat saavuttaneet. Runebergin päivänä.

Torstaina 7 p:nä helmikuuta. Huhuja. Puolueettomat. Mistä taistellaan. Työn tasavalta. Rikos ja rangaistus. Toverit, sotilaat.

Perjantaina 8 p:nä helmikuuta. Viljaa Siperiasta. Työläiset eivät saa palkkojaan. Heti! Lupaavat poistaa köyhyyden. "Virkamies". Leivättömyys sodan syy -- kenen syy sota? Lahjomisyritys. Ryöstettyään Suomen pankin.

Lauantaina 9 p:nä helmikuuta. Smolnassa. Makian leivän päivät. Tuikahti ja sammui. Huhuja. "Spiriti jest?" Rotat lähtevät. Auttaako Saksa?

ALKULAUSE.

Kapinan aikana elimme täällä Helsingissä kuin suuressa yhteisvankilassa. Päivän aikaan saivat vangitut kyllä tavata toisiaan, kun liikkuivat varovasti, yksitellen, enintään kaksin. Jos kolme henkilöä pyrki yhteen, täytyi heidän jo tulla ja lähteä eri aikoina. Vartijoita ja vakoilijoita liikkui kintereillämme kaduilla ja vaani heitä monessa kodissakin. Yöksi olimme kaikki suljettuina kukin koppiimme, jonne kuulimme laukauksia harva se yö ja salaperäisten autojen vimmattua hyrinää. Milloin tahansa voi se pysähtyä portin eteen ja ottaa ja viedä retkelle, josta aina ei ollut palausta.

Olihan se kylläkin kaameata aikaa täälläkin, mutta mitä se olikaan sen rinnalla, mitä maaseudulta kuului jo silloin, varsinkin sen jälkeen kuin rintamat murtuivat ja kaikki kauhut paljastuivat.

Oli vaikea ryhtyä mihinkään entiseen työhön. Päiväinen aika kului "tietotoimistojen" väliä kulkiessa ja välittäessä uutisia paikasta toiseen. Jokainen tuttava oli sellainen tietotoimisto. Juttuja kerrottiin ja tarkistettiin. Kotiin tultua askartelivat ajatukset lakkaamatta sen ympärillä, mitä oli kuullut ja nähnyt. Pitkinä iltoina ja öinä ne keskittyivät siihen, mitä tämä oikeastaan on, miten tähän on tultu, mikä tästä on tuleva. Mitä erilaisimmat ja aina kuitenkin samat mietteet, aavistelut ja suunnittelut syntyivät ja katosivat. Kunpa olisi saanut olla valkoisella puolella, kantamassa korttaan yhteiseen kasaan, innostumassa, ehkä myöskin innostamassa -- vaikka eipä siltä, että sitä olisi siellä tarvittu. Siellä tehtiin työtä, täällä odotettiin valmista.

Kun en muutakaan osannut, rupesin merkitsemään muistiin mietteitäni ja vaikutelmiani. Ne olivat yhtenä päivänä yhdet, toisina toiset, usein vastakkaiset. Siksi nimitän niitä "Hajamietteiksi". Ne esiintyvät ilman mitään varsinaista yhtenäisyyttä ja kokonaisuutta, jopa johdonmukaisuuttakin; niissä haparoidaan kuin sokeina, peräydytään, eletään toivossa ja epätoivossakin. Ne kun syntyivät silloisten tilanteiden johdosta, ne kuvastavat tietysti vain niitä eivätkä tulkitse, m.m. sovinnon mahdollisuuteen nähden, kirjoittajan myöhempää kantaa.

Alussa en ajatellut tarjota niitä näin tilapäisinä ja sulattamattomina julaistaviksi. Luettuani ne läpi olen kuitenkin arvellut, että tämän ajan vastainen kuvaaja ehkä saa niistä jonkun piirteen valaistukseen ajan sisäisiä ilmiöitä, osviittoja sen sisäisten tuulahdusten tuntemiseen. Sitä varten, säilyttääkseni purkausten välittömyyden, olen niitä tuskin ollenkaan kirjallisesti muodostellut tai kaunistellut niitä sen siitään, millaisina ne juoksuttautuivat paperille tavallisimmin iltamyöhällä, sen jälkeen kuin oli pysyttävä neljän seinän sisällä.

Elämä oli tapahtumista köyhä varsinkin sille, joka ei ollut mukana siinä työssä, jota täällä salaisuudessa tehtiin isänmaan pelastamiseksi. Se työ kun kuvataan, tulee siitä varmaan jännittävä seikkailukirja. Mitä siitä syrjäinen kuuli, sitä hän ei tietysti tahtonut merkitä edes muistiin kotitarkastusten pelossa. Siksi on näissä muistiinpanoissa tuskin ollenkaan mainittu tapahtumista ja toiminnasta, niissä on ainoastaan niiden etäistä kaikua. Eräissä suhteissa luulisin tältä rintaman nurealta puolelta voivani tarjota jotain uutta ainakin niille, jotka olivat sen oikealla puolella. Saavat näistä ehkä jonkun käsityksen siitä, millä tavalla täällä kapinalliset hoitivat yllytysrintamaansa sanomalehdissään. Sitä varten olen selostellut "Työmiehen" ja "Tiedonantajan" tärkeimpiä, etten sanoisi törkeimpiä, kirjoituksia, joita valkoisessa Suomessa ei ollut saatavana. Polemisoimalla niitä vastaan tuulettelime siitä pilaantuneesta ilmasta, johon vääristely ja valhe pyrki meitä täällä joka päivä tukehduttamaan.

Tässä niteessä on vain se, mikä tuli pannuksi paperille kahden ensimmäisen kapinaviikon aikana. Jatkuuko juttua, se kai riippuu siitä, näyttäytyykö ihmisillä tänä vapauden aikana olevan aikaa ja mielenkiintoa vankeuden aikaisten seuraamiseen.

Helsingissä, 1 p:nä kesäk. 1918.

Juhani Aho.

Sunnuntaina. 27 p:nä tammikuuta.

Uudenlaista isänmaallisuutta.

Tänään oli tämän kirjoittajalta "Helsingin Sanomissa" näin kuuluva kirjoitus:

Onhan tähän maailmanaikaan saanut tottua melkein mihin outoon ja uuteen tahansa, yllätykseen yllätyksen jälkeen. Kansalliset ja isänmaalliset ihanteet entisine sisältöineen kielletään. Ei ole mikään alkeellisinkaan oikea, puhumattakaan kauniista ja todesta ja pyhästä, enää semmoisenaan tunnustettua. Nuo sanat, kun ne lausuu, kuuluvat miltei muinaistarumaisilta, jonain etäisenä historiallisena aikana tunnustetuilta ja käytäntöön sovelletuilta. Kaikki arvot arvotetaan uudestaan. Siitä olen tässä lehdessä jo ennen esittänyt eräitä esimerkkejä. En olisi luullut, että enää voitaisiin esittää mitään oleellisesti uutta. Ja kuitenkin on meillä lausuttu mielipiteitä, joiden takana on ainakin meille suomalaisille ihka uudenlaista valtiollista ajattelua.

Viipurin tapahtumat kyllä ovat voittaneet Turunkin tapahtumat sikäli, että venäläisiä kutsuttiin ja että ne tulivat suomalaisten avuksi vielä senjälkeenkin, kuin Venäjä oli tunnustanut Suomen itsenäisyyden. Mutta ilmiö semmoisenaan ei kuitenkaan ollut laadultaan entisestä eroava eikä aatteeltaan uusi. Se oli vain sama taikina, joka kuohui yli reunain toisessa korvossa. Kansamme huonoimmat, valistumattomimmat ja vastuuttomimmat ainekset kyllä taas veriveljeilivät vertaistensa kanssa, ja sitä jatkuu tätä kirjoittaessa, mutta vaikka sitä valittikin, oli kuitenkin vielä olemassa se lohdutus, ettei siinä ollut mitään aatteellisesti ja periaatteellisesti uutta, ettei tapahtuman takana ollut mitään sitä kannattavaa teoriaa. Eihän lopulta ollut tarpeen muuta kuin riittävä fyysillinen voima toisen fyysillisen voiman voittamiseksi.

Se näytti sitä mahdollisemmalta, kun johtavalta sosialistiselta taholta nähtävästi oltiin venäläiseen apuun nähden omia kansalaisia vastaan samalla periaatteellisella kannalla kuin muutkin tämän maan kansalaiset. Sielläkin joskus, vaikkakin yleensä laimeahkosti vakuuteltiin, että oli toivottavaa, että vieraasta sekaantumisesta meidän sisäisiin selvittelyihimme tulisi loppu -- niin pian kuin suinkin. Ollaanhan edelleenkin maailmanmattisia, sosiaalisen vallankumouksen asia on kaikkien maiden köyhälistöille yhteinen päämäärä, mutta erikoistaistelut ovat kunkin kansan keskuudessa suoritettavat omin voimin -- jotakin sentapaista lausahtivat sosialistien johtajat kireelle pantuina, ja minä uskoin, naivisti kyllä, että tämä oli vilpitöntä suomalaiskansallista vakaumusta. Että veri sittenkin oli vettä sakeampi.

Olin sen mukaisesti kuvitellut, että venäläisen sotaväen täältä poistumisen toivo oli niin yleinen, ettei koko maassa ollut keitään muita kuin pistinsosialistit ja anarkistit sekä "ystävättäret", jotka eivät olisi huoanneet helpoituksesta sinä päivänä, jona viimeinen sotilasjuna oli viheltäytynyt irti Helsingin asemalta. Vaikka nyt keisari olikin "yhteisin voimin" kukistettu, vaikka täkäläisiä porvareja olikin yhteisesti "puristettu" ja "hierottu", saatu heiltä mielenosoitusapua ja muutakin, käyty käsikädessä ja suudeltu ja syleilty ja lippuja yhteen hulmutettu, niin hyvä olisi kuitenkin, jos heistä olisi päästy. Olisi ehkä vähän herkistytty eron hetkellä, itkahdettukin, mutta kuitenkin pian kuivattu kyyneleet niinkuin tavallisesti hiukan liian pitkäaikaisten ystävyyssuhteiden jälkeen.