Public-domain ebook
by Juhani Aho
Language: fi232 downloads on Project Gutenberg
Subjects
In: History - European·History - Modern (1750+)
Public-domain ebook sourced from Project Gutenberg #57084.
The opening · free to read
Maanantaina 11 p:nä helmikuuta. Sovinnollisella mielellä. Kaunokirjailijat haaveilevat. Vaikutelma Siltasaarelta. Rauha solmittu. "Haapalainen on porvari". Mitä se kaikki kuuluu meihin? Uusia "neuvostoja". "Kuulumatonta raakuutta" -- kenen? Tyypillinen yllytyskirjoitus. Kansanvaltuuskunta -- Washingtonin kabinetti. Ruvetaan jo syömään rukiin siementä. Kaarti ottaa omansa, mistä saa. Rahalla ja valheella.
Tiistaina 12 p:nä helmikuuta. He ja me. Entinen "vapauden aika" ja nykyinen. Tahrivat, tuhrivat. Ryöstösotaa tämä on. Pääasia. Pakopirtillä. Tanssitaan -- veri vuotaa. Verikoston vaistot. Omantuntoni ovea kolkutetaan. Ylösalaisin.
Keskiviikkona 13 p:nä helmikuuta. Millaisen punakaartilaisen pitäisi olla. Virastoveli rintamaveljelle. Vielä hirmutekojen rankaisemisesta. Puolueettomat venäläiset. Korpilaki. Ei pidä vaivata valtiota. "Eteenpäin!" He toivovat. Ihmiskalastusta. Raitiovaunut ja vallankumous.
Torstaina 14 p:nä helmikuuta. Kun voitamme, kuinka sitten? Maaseudulla. Hyvä mies ammuttu. Viranhakijoita. Vanhaa kaunaa. Heidän vaikeutensa. Virkamiesten vastarinta.
Perjantaina 15 p:nä helmikuuta. Aivan niinkuin ainakin. Suurista miehistä. Senaattori runoilee. Kiristystä tulossa. "Mitä varten?" Tuhatvuotinen valtakunta.
Lauantaina 16 p:nä helmikuuta. Muuan päivä. Sotarunoudesta. Muuan seikkailu. "Naputtaa vain!" Punainen idylli. Pikkueläjät. Seynin tapaan. Trotski onnittelee. Ei tule apua. Punakaartin raportteja. En kernaasti uskoisi.
Sunnuntaina 17 p:nä helmikuuta. Kaivopuistossa. Tuppurainen ja tappurainen. Vankien toivo. Juttuja esimerkin miehistä.
Maanantaina 18 p:nä helmikuuta. Antonius Caesarin ruumiin ääressä. Venäläisten lähtö. Punainen lippu on verilippu. Onnellisia miehiä. Veljeytymisestä ja sisartumisesta.
Tiistaina 19 p:nä helmikuuta. Tyynnyttelyä. Lohduttava tieto. Punakaartilaisen palkka. Valtiopäivämies voidaan panna viralta. Tokoi on yhä enemmän helisemässä. Yliopiston vuoro. Koko hyvin. Senaattori taas runoilee. Iivo Härkönen senaatissa. Kahnauksia. Vielä autolla ajajista.
Keskiviikkona 20 p:nä helmikuuta. Kiukuttelua. Manner evästelee. Mikä meitä mahdollisesti odottaa. Ohjeita "tuomareille". Punaisen armeijan muonitus- ja vaatetushuolet. Orjatsalo ennustaa. Matala moraalimme.
Torstaina 21 p:nä helmikuuta. Kätilö Manner. Siviilijutut saavat levätä. Venäläisten irtaimisto. Aito meikäläistä.
Perjantaina 22 p:nä helmikuuta. Diplomaattinen kirjeenvaihto. Vihdoinkin. Tokoin toimia ja toiveita. Suuria lapsia. Lauantaina 23 p:nä helmikuuta. Uutispörssi. Pohjalaista sisua. Sota kuin sota.
Sunnuntaina 24 p:nä helmikuuta. Ruvetaanko ottamaan panttivankeja? Hämärtää. Mitä olisi tehtävä tämän kansan valistamiseksi?
Maanantaina 25 p:nä helmikuuta. Tämän päivän tietosato. Rovasti Kössi Ahmala. Saksa auttaa meitä varmasti. Valtiosääntö.
Keskiviikkona 27 p:nä helmikuuta. Kaikki hyvin. Inhimillisiäkin tunteita. Tervehdys valkoisesta Suomesta.
Torstaina 28 p:nä helmikuuta. Ei ole päässyt. Kuinka ryssät Ilmajoella riisuttiin aseista.
Perjantaina 1 p:nä maaliskuuta. Ruotsalaisten oikea käsi ja vasen. Setelisota. Olevinaan oikein sukkelaa. Helsingin kaupungin rakennusmailla.
Lauantaina 2 p:nä maaliskuuta. Toteutui pikemminkin. Pakko-otto alkaa.
Sunnuntaina 3 p:nä maaliskuuta. Kokous senaatintorilla.
Maanantaina 4 p:nä maaliskuuta. Suomi luovutettu Venäjälle.
Tiistaina 5 p:nä maaliskuuta. Terrori täydessä käynnissä. Ruotsalaiset sovintoa hieromassa. Tarkastuksia kahviloissa. Ojankaivuun talvella. Nurmijärven Punikit ja punikit. Narsissit ja tulpaanit. Muistutus sopimattomasta käytöksestä.
Keskiviikkona 6 p:nä maaliskuuta. Välivaltioaatteesta. Onko Suomi ostanut vapautensa halvalla? Olemmeko marionetteja? Ei vielä "kyyhkysiä".
Torstaina 7 p:nä maaliskuuta. Työmiehet, tehkää rauha! Meitäkin pelätään
Perjantaina 8 p:nä maaliskuuta. Meitä rohkaistaan. Päät pystyyn!
Lauantaina 9 p:nä maaliskuuta. Jotain on tekeillä. Punaisten puhelinpuheluja. Vapauttaja saapuu.
Maanantaina 11 p:nä helmikuuta.
Sovinnollisella mielellä.
Kaunis, talvinen päivä. Olisipa ajat niinkuin oli ennen, menisin hiihtämään. Nyt se ei ole sallittua. Saisit kuulan kylkeen. Eivät edes lapsetkaan, pikkutytötkään, saa hiihdellä Kaivopuistossa. Porvarien täytyy tuntea köyhälistön valtaa. Raitioliike on vihdoinkin alkanut. Suurella vaivalla ne ovat saaneet sen käyntiin. En ole ikinä nähnyt laiskempaa tahtia työssä, kuin heidän sytiessään lunta raiteilta.
Menen Rautatietorin kautta Eläintarhaan. Ihana ilmako vaikuttanee, että saan sovinnollisuuden puuskan. Koetan uskotella itselleni, että tästä sittenkin tulee jotain hyvää. En tiedä, mitä se olisi. Jos ne sittenkin voisivat pitää pyörät käynnissä ja rattaat voiteessa, jos ne voisivat saada uutta verta virtaamaan vanhan yhteiskunnan suoniin, epäkohtia korjatuksi, maailman parannetuksi. Sieltä alhaalta päin se sittenkin kansojen elämänneste pursuaa. Tosi homma ja halu ja harrastus niillä on; tarkoitan: heissä on paljon niitä, joilla sitä on. Ne näkevät vain päämaalin, johon ne pyrkivät, niillä ei ole ehkä käsitystä keinojensa tuomittavaisuudesta. Ne kai kyllä, ainakin jotkut valistuneemmat ja herkemmät, valittavat, että ikävä kyllä täytyy tehdä sellaista, mikä ei ole aivan oikein, mutta ne puolustautuvat sillä, että muu ei auttanut. Suuri, pyhä aate ja asia vaatii ja oikeuttaa tavallisen tien syrjäyttämiseen. Ne eivät näe muuta kuin sen. Ne ovat siinä samanlaisia kuin kaikki muut fanaatikot tässä maailmassa. Suurimmalla osalla ei ole ehkä aavistustakaan siitä, että oikeuden ja laillisuuden ja isänmaan asian ja sen semmoisen loukkaamista on tapahtunut. Mistä heillä olisi se tieto? Onko heitä siihen kasvatettu? Ja kun heillä ei sitä ole, niin ovathan he oikeastaan syyntakeettomia eikä heitä voi tuomita, vielä vähemmän rangaista.
Aseman edustalla seisoi rivi punakaartilaisia, nähtävästi lähdössä jollekin rintamalle. Joukossa oli kyllä huligaanityyppejä ja raakoja naamoja, roikaleita ja retkuja, joilla näytti olevan jostain vallattuja vieraita pukuja. Mutta oli siellä myös kovin rehellisiä, kunnon työmiehiä, vanhempia perheenisiä, jotka olivat siisteissä, omissa pyhävaatteissaan. Olivat kuin vaimojensa matkalle, työansiolle, varustamia. On juotu lähtökahvit, on istutettu lapsia polvella, heitetty hellät hyvästit, sytytetty savuke ja kivääri olalla remmissä niinkuin mikäkin työase lähdetty astumaan. Tyttö huutaa jälkeen: "Isä, saanko tulla tuomaan kahvipullon?" Pitkänsillan kautta ja läpi Kaisaniemen huurteisen puiston astelee isä taisteluun "asian", köyhälistön, kaikkien maiden köyhälistöjen ja samalla Suomen, oman Suomen, työväen tasavallan puolesta. Se on liikuttavaa, se on semmoisenaan kaunista. Minunko täytyy pitää heitä vihamiehinä, kaiken sen vihamiehinä, joka minullekin on kallista ja joka kallis on minulle samaa kallista kuin heillekin, eikä ole eroa oikeastaan muuta kuin että keinot, tapa ovat toisella toiset. Ikävä kyllä kovin toiset, perinjuurin, sovittamattomasti. Soisin heidän tähtensä, että heidän tapansa olisi oikea ja minun väärä. Kärsin jo edeltäpäin siitä pettymyksestä, minkä tämä hullun yritys heille, tuolle tuollaiselle miehelle, on tuottava. Hän ei ehkä koskaan palaa retkeltään eikä saa nähdä kaiken loppua. Vaimo ja lapset odottavat isää kotiin, tuomisinaan vapaus ja oikeus ja leipä. Ja sieltä ei tullutkaan muuta kuin isän kylmentynyt ruumis, otsassa kiväärin kuula, ja puute ja nälkä ja entistä kovempi kurjuus.
Menin erään kirjailijan luo, jossa tapasin myös erään toisen. Paljon keskustelua asian aatteellisesta puolesta, erittäinkin siitä, onko kapinallisia rangaistava vai armahdettava ja missä määrin, onko pahan poistamiseksi organismista leikkaus parempi kuin hoitaminen, paranteleminen. Se on kansanpsykolooginen kysymys, johon ei ole helppo vastata. Se on oleva loppuselvityksen vaikeimpia ratkaistavia.
Mutta kuinka meneteltäneekin, siitä olimme selvillä, että meidän, kirjailijain, on asetuttava yhteiskunnan säilyttäjäin ensi riviin. Meidän on jätettävä -- tämä on vain minun tunnelmani tällä hetkellä -- _kauno_kirjallisuus ja omistettava voimamme kansan syvimpien rivien valistamiseen, alkeellisimpien totuuksien heille selvittämiseen. Ei nyt ole aika runoilla tunteista ja rakkaudesta ja pienestä persoonallisesta itsestämme. Miksei siitäkin, kun se henki tulee, mutta minä en luule, että se henki enää tuleekaan, vaan että meidät valtaa aivan toinen henki, että maalimme on oleva toinen, että inspiratio vie meitä uusille aloille, ulkopuolelle itseämme, että meissä on syntyvä uusi herätys ja uusien aiheiden ja aatteiden velvoitus ja pakotus. Me olemme kirjallis- ja kielellisteknillisesti jo sangen korkealla, meillä on mitä suurimmat edellytykset tulla kuulluiksi, jos meillä on jotain sanomista. Me emme voi pysyä syrjässä elämästä, meidän täytyy antautua sen palvelukseen, elää mukana, tuntea mukana, tulkita, opettaa, sanalla sanoen: ottaa itsellemme kanta isänmaan asiassa, mikä tahansa, kunhan ei vain syrjästäkatsojan ja itseämme analysoivan. Aika tarvitsee meitä. Meidän täytyy löytää rintamamme. Ja minä luulen, että ei kestä kauan, ennenkuin meillä on oleva kirjallisuudessamme aivan toinen henki kuin tätä nykyä. Me vanhemmat emme ehkä enää tule uutta luomaan, mutta joll'emme me, niin tekevät sen varmaan nuoret. Vaikka lähteehän uudistus vanhoista yhtä usein kuin nuorista.
On muuten luultavaa, että syntyy useita keskenään aatteellisesti taistelevia kaunokirjailijakouluja. Minä tulen kai pysymään säilyttävänä, mutta se suuri tuleva kansalliskirjailija on mahdollisesti sosialismin ja uudistavan kumouksen mies.
Minulla ei puolestani tuntuisi tällä haavaa pitävän olla tehtävää sen suurempaa kuin valheellisuuden paljastaminen, missä sen tavannenkin. Se on nyt suuri intohimoni ja se luultavasti tulee määräämään kirjallisen toimintani suuntaviivat loppuiäkseni. Minulle ei tule enää olemaan kauneuden intohimoa, vaan totuuden. Jos voisin, niin ajaisin valhetta ja vääryyttä ja vääristelyä takaa, missä ikinä sen tapaan, iskisin siihen haukkana ilmassa, vainoisin mäyräkoirana kettujen luolissa maan alla -- mikäli siivet kantaa ja hampaat kestää.
Eiköhän valheellisuus, vilpillisyys, epäritarillisuus, julmuus ole yksi Suomen kansan kaikkein pimeimpiä puolia?
Innostuimme näistä keskustellessamme niin pitkälle, että olisi saatava painolakiin pykälä rangaistuksista tahallisen valheen levittämisestä, vaikkei olisikaan asianosaista kantajaa. Ainoastaan sillä lailla voisi ehkäistä sitä tietoisesti valheellista yllytystä, joka myrkkyvirtana valuu varsinkin sosialistisista lehdistä. Sillä mahdollisesti voitaisiin säästyä lakkautuksista ja ennakkosensuurista ja se olisi voimakas ase valistuneen hallituksen käsissä. Hätäkeino tosin, väliaikainen. Jos mieli saada perinpohjaisempaa muutosta, täytyisi olla äänenkannattaja, joka säälimättä, uupumatta paljastaisi valheita ja oikaisisi niitä. Sellainen lehti pitäisi olla halpahintainen ja sen pitäisi saada avustusta yleisistä varoista ja koota palvelukseensa parhaat kynät. Totuus olisi mobilisoitava. Mitenkään muuten ei ole mahdollista kasvattaa kansaa itseänsä hallitsemaan ja joutumasta yksipuolisen määrätietoisen kiihoituksen uhriksi. Sellaisen laiminlyönnin seuraukset ovat nyt näyttäytyneet kaikessa kauheudessaan.
The book keeps going
Reading is free forever. Sign up and watch scenes appear while you read.
Scenes Storieta drew for other classics.
New illustrated classics
Once or twice a month: the latest books to get full character casts, scene art, and free comic editions. No account needed.
