Sosialismin historia Uudemman sosiaismin edeltäjät. 1. Platonista uudestikastajiin

I. Alkukristillisen kommunismin juuret. II. Alkukristillisen kommunismin olemus. III. Alkukristillisen kommunismin häviö. IV. Kirkon omaisuus keskiajalla.

II OSA. Palkkatyöväki keskiajalla ja uskonpuhdistuksen aikakaudella.

I luku. Vapaan käsityöläissäädyn synty kaupungeissa.

I. Maaorjuus. II. Käsityön ensimäiset alut. III. Ammattikuntalaitos.

II luku. Käsityöläissällit.

I. Sällijärjestelmän synty. II. Oppipoika, sälli, mestari. III. Taistelut sällien ja mestarien välillä. IV. Sälliyhdistykset. V. Työmiesylimystö kaupungeissa.

III luku. Pääoma ja työ vuoriviljelyksessä.

I. Kyläkunta ja vuorioikeus. II. Kapitalistinen suurteollisuus vuoriviljelyksessä. III. Vuorityöntekijät.

IV luku. Pääoma ja työ kutomateollisuudessa.

III OSA. Keskiajan ja uskonpuhdistuksen ajan kommunismi.

I luku. Luostarikommunismi.

II luku. Kerettiläiskommunismi. Sen yleinen luonne.

I. Paavinvalta kerettiläiskommunismiin hyökkäyksien keskipisteenä. II. Rikkaan ja köyhän vastakkaisuus keskiajalla. III. Kristillisen perimätiedon vaikutus. IV. Mystiki. V. Askesi. VI. Kansainvälisyys ja vallankumouksellinen henki.

III luku. Italian ja Etelä-Ranskan kerettiläiskommunismi.

I. Brescian Arnold. II. Valdolaiset. III. Apostoliset veljet. IV. Talonpoikaissotien taloudelliset juuret. V. Dolcinon kapina.

IV luku. Beghardit.

I. Beghardien alkuperä. II. Ludvig baierilainen ja paavi. III. Katolinen reaktsioni Kaarle IV:nnen aikana.

V luku. Englannin lollhardit.

I. Wiclifiläinen liike. II. Lollhardilaisuus. III. Talonpoikaissota v. 1381.

VI luku. Taborilaiset.

I. Suuri kirkollinen hajaannus. II. Böhmin yhteiskunnalliset olosuhteet ennen hussilaissotaa. III. Hussilaisliikkeen alku. IV. Hussilaisliikkeen eri puolueet. V. Taborin kommunistit. VI. Taborin häviö.

VII luku. Böhmin veljet.

VIII luku. Saksan uskonpuhdistus ja Tuomas Münzer.

I. Saksan uskonpuhdistus. II. Martin Luther. III. Saksin vuoriviljelys. IV. Zwickaun hurmahenget. V. Münzerin elämäkerran kirjottajat. VI. Münzerin ensimäinen esiintyminen. VII. Münzer Allstättissä. VIII. Suuren talonpoikaissodan juuret. IX. Münzerin kapinalliset valmistukset. X. Talonpoikaissota.

IX luku. Uudestikastajat.

I. Uudestikastajat ennen talonpoikaissotaa. II. Uudestikastajien opit. III. Sveitsin uudestikastajien onni ja häviö. IV. Etelä-Saksan uudestikastajat. V. Mährin uudestikastajat. VI. Münsterin levottomuudet. VII. Strassburgin ja Alankomaiden uudestikastajat. VIII. Münsterin vallotus. IX. Uusi Jerusalem. a) Tietolähteet. b) Hirmuhallinto. c) Kommunismi. d) Monivaimoisuus. X. Münsterin kukistuminen.

Viiteselitykset.

Bernsteinin ja Kautskyn esipuhe.

Ei ole liian paljo sanottu, eikä mikään vääryys edeltäjiä kohtaan, jos sanommekin, ettei tähän asti ole kirjotettu mitään tieteellisiin tutkimuksiin perustuvaa sosialismin historiaa. Jollemme ota huomioon Benoit Malonin kertovaan muotoon kirjotettua teosta, täytyy meidän lisätä, ettei edes myöhemmin ole yritetty saada aikaan sellaista. Tämä tosiasia on sitä enemmin silmiinpistävä, kun ilmeisesti on suuri puute sosialisten mielipiteitten esityksestä ja sosialisen kehityksen historiasta. Meistä ainakin näyttää, ettei pelkkä sattumus ole tähän syynä.

Ensimäinen koe kirjottaa sosialismin historiaa tehtiin 1840-luvulla, silloin kun kartismi ja kommunismi tuottivat jo erityistä huolta valtiomiehille sivistyneemmissä maissa ja herättivät kaikkialla suurta huomiota. Nyt jo nähdään erinomaista vilkkautta tällä alalla, sosialismin vastustajat ja kannattajat tutkivat sen esihistoriaa, toiset asettaen umpimähkää sen yhteyteen kaikki, mikä vähänkin näyttää aatteeseen kuuluvalta, toiset taasen arvostelevammin tutkien määrättyjä ajankohtia tai huomattavampia ilmiöitä. Tässä sopii meidän muistella seuraavia henkilöitä: Villegardellea ja Robert von Mohlea, Reybaudia ja Lorenz v. Steiniä, Sudrea ja Karl Grüneä sekä vielä lisäksi Sargantia.

Kansallis- ja parisilaiskommuni synnyttivät toisen aikakauden sosialismin historiassa. Siltä ajalta on meillä Rudolf Meyerin ja Jägerin, Dühringin ja Laveleyn teokset, ja sarjamme loppuu äskenmainitulla Benoit Malonin tuotteella "Histoire du Socialisme" (sosialismin historia).

Sen jälkeen on sosialismi yhä enemmän astunut esiin piilostaan, se on alkanut tulla keskustaksi, jonka ympärille koko europalainen valtiotaito keskittyy, ja melkein kaikkialla on se asettunut samalle tieteellisesti järjestetylle pohjalle, joka on esitetty Marxin ja Engelsin Kommunistisessa manifestissa. Päivä päivältä kasvaa sosialismin palvelukseen antautuneitten joukkojen voima ja päättäväisyys, selvyys ja tietoisuus päämäärästään. Europalaisessa yhteiskunnassa täytyy kaikkien luokkien toimia sosialismin hyväksi, joka niille on tullutkin elinkysymykseksi; kirjallisuus käsittelee jo tavattomasti sosialisia kysymyksiä -- mutta sosialismin historian kirjottaminen ei tule samalla suhteellisesti vaan myöskin ehdottomasti hedelmää kantamattomaksi. Sitten 1880-luvun alkua ei ole mitään itsenäistä esitystä sosialismin kehityksestä nähnyt päivänvaloa.

Syy tähän lienee osaksi siinä, että aine on kasvanut niin suunnattomasti, että yksityisen tutkijan on hyvin vaikea siihen syventyä. Mutta ei suinkaan tämä syy yksin voi selittää sitä seikkaa, että sosialismin historia niin vähän viehättää kirjailijoitamme.

Ensimäisellä aikakaudella erittäinkin vastustajat kirjottivat historiaa. Toisella ovat jo sen suunnan edustajat kadonneet. Muutamilla 1870-luvun kuluessa tällä alalla erittäin huomattavilla miehillä on kohtia, jotka liittävät heitä sosialismiin; tämä ei koske ainoastaan Dühringiä ja Malonia vaan myöskin R. Meyeriä ja Laveleyta. Taloustiede oli jo silloin kadottanut kaiken halunsa sosialismin historian kirjottamiseen.

Tätä ei ole niinkään vaikea käsittää. Taloustieteilijä, joka on päättänyt pitää pystyssä nykyisen yhteiskunnan perustuksia, ei voi nähdä sosialismissa mitään muuta kuin täydellisesti käsittämättömän hairahduksen. Sosialismin historian kirjottamisessa ei hänellä ole päämääränä tehdä sitä kehityksen mukaisesti selväksi, vaan pikemmin näyttää sosialismin soveltumattomuus ihmisen ja yhteiskunnan olemukseen.

Niin kauan kuin kapitalistinen tuotantotapa oli yhä kehittymässä, oli sosialismi tosiaankin vastakkainen tuotantotavan vaatimuksille ja kerrassaan mahdoton olemaan pysyväisenä yhteiskuntamuotona. Sen vuoksi 1840-luvun lopulla olikin sosialismin historialla osallaan joukko tosiasioita, joista herrat taloustieteilijät osasivat lyödä rahaa. Sosialistiset ajatukset sortuivat tyhjinä unelmina, yritykset käytännöllisesti toteuttaa sosialismia eivät tuottaneet tuloksena mitään muuta kuin pitkän rivin tappioita ja onnistumattomia kokeita.

Tämän kaiken on sittemmin aika muuttanut. Sosialistisen ajatusten historia on meidän päivinämme historia, joka sisältää "sosialismin kehityksen haaveesta tieteeksi". Ja sitten kun yhtyminen on tapahtunut sosialismin ja työväenliikkeen välillä, muodostaa sosialismin käytännöllisen vaikutuksen historia ketjun mitä kauneimpia voittoja. Nämä edistykset ovat meidän päivinämme yhtä yleisesti tunnettuja ja tunnustettuja kuin sosialismin tieteelliset perustukset. Lyhyesti sanottuna: sosialismin historialla on kyllin ilmeisiä todistuksia sosialismin varmasta edistymisestä eri aloilla, jotta tieteilijätkin voisivat paremmin asiaan kiintyen antaa täydellisen esityksen siitä.

On pantava suurta merkitystä siihen, että Parisin ja Pragin yliopistot ovat nyt samanaikaisesti asettaneet ohjelmiinsa luennoita sosialismista, ja Pragissa saatiinkin täydellisesti sopiva henkilö niitä pitämään.

Mutta samassa määrässä ja samasta syystä kuin ihastus sosialismin historiaan pienenee taloustieteessä, kasvaa se sosialisteissa. Tästä huolimatta on heille kuitenkin mahdollista olla mitä täydellisimmin puolueettomia edeltäjiään kohtaan.

Meidän asianamme ei liene tässä näyttää, missä suhteessa uudenaikaisempi sosialismi on sosialismin aikaisempiin muotoihin. Samaten voisimme joutua tässä liian kauas antautuessamme tutkimaan taloudellista historian käsitystä, joka lyö leimansa uudempaan sosialismiin ja tekee objektivisen historian kirjottamisen mahdolliseksi. Tämä voisi olla samaa kuin, että takertuisimme sisällykseen siinä työssä, joka on edessämme. Olkoon tämä tarpeeksi viittaamaan siihen, että myöhemmän ajan sosialisti on varsin vapaassa suhteessa edeltäjiinsä. Heidän sosialisminsa ei ole samaa kuin hänen, ne olosuhteet, joista se sai alkunsa, ovat erilaisia kuin ne, jotka nykyajan sosialistia ympäröivät. Millaisen tuomion hän edeltäjistään lausuneekin, ei se kumminkaan kohtaa sitä sosialismia, johon hänen oma personallisuutensa sisältyy.