Tulevaisuudentoiveita

Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto Oy, 1919.

"Onpa siellä oikea neuvottelu, siltä näyttää; se kestää kamalan kauan. Ja minun kun piti puhua äidille tämäniltaisesta teatterilipusta!"

Poul Mörck se täten lausui tyytymättömyytensä ilmi. Hän istui kaksoisveljensä Svendin ja sisarensa Elsen kanssa kulmakamarissa odottaen äitiä, joka oli lukitun oven takana konttorissa isän kera; ja siellä ei heitä kukaan saanut häiritä. Hän asettui pianon ääreen ja alkoi soittaa laulua: "Poika se purjehti Englantiin"; mutta Svend huudahti:

"Anna mieluummin Elsen säestää itsellesi laulua: 'Sarkkasi juo, sua vuottaa tuoni musta', niin saamme äidin tuokiossa tänne, -- sitä valitusta hän ei voi helmalapseltaan kestää."

"Helmalapseltaan! Itse voit olla helmalapsi, -- mutta tuuma on muuten hyvä. Tule siis, tyttöseni."

"Ei, sitä en totisesti tee! Sinä kuvittelet alati, että minun on toteltava heti kun sinä suvaitset komentaa; mutta siinä erehdyt. Olen nyt elänyt yli sen iän, ja sivistynyt nainen vaatii hienotunteisuutta."

"Niin, oletpa sinä totisesti soma nainen noine niskasta riippuvine palmikkoinesi. Ei, pikku tyllerö, jätä sinä ensin nukkiesi seura, niin kyllä sitten osoitan riittävää huomaavaisuutta neidille."

Else nousi närkästyneenä ja astui Österbrogadelle antavan ikkunan luo. Toisen, Slagelsegadelle avautuvan ääressä istui Svend tanskalaista lakikirjaa tutkien. Hän luki lakitieteellistä virkamiestutkintoa varten ja istui aina kirjojensa parissa, kun lääkäriksi aikova Poul sitävastoin enemmän harjoitteli alansa käytännöllistä puolta.

Poul käänsi talon ylösalaisin, niin pian kuin jollakulla oli päänkivistystä, ja toi kaksoisveljesten yhteisessä suojassa sijaitsevasta rohtokaapista kaikenlaisia pulvereita ja tippoja, joita perheenjäsenten täytyi vuorotellen nieleskellä, jotta vain niiden vaikutus todettaisiin.

Else katseli ihmisvirtaa alhaalla kadulla, missä raitiovaunujen ja automobiilien taukoamaton soitto ja toitotus kirkkaan kevätauringon paisteessa antoi lauvantain vilkkaalle elämälle odotuksen hohteen. Hän itse oli perin levoton, sillä keskustelu tuolla sisällä isän konttorissa koski yksinomaan häntä. Hermostunut itku, joka viime aikoina tuon tuostakin saattoi aiheettomasti hänet vallata, oli alkanut huolestuttaa isää, ja tämä oli kirjoittanut Trillerödin -- pienen, parin penikulman päässä pääkaupungista sijaitsevan maalaiskylän -- papille hankkiakseen tyttärelleen siellä olinpaikan joksikin aikaa. Poul istui yhä bassoansa takoen, kunnes Else vihdoin meni hänen luokseen ja virkkoi haluttomasti:

"No, siirryhän sitten."

"Kuten neiti käskee." Poul kumarsi tavattoman kohteliaasti, minkä jälkeen Else heti alkoi soittaa: "Ukko on vanha, kello jo lyö", mutta Poul tahtoi laulaa "gluntteja"; vuodet eivät häntä vielä painaneet.

Heidän isänsä, ylioikeuden asianajaja Mörck, piti Bellmanin runoja suuressa arvossa ja käytti senvuoksi aina Elseä, joka hienoine soitannollisine vaistoineen helposti voi pianolla säestää hänen lauluansa. Hän soitti jokseenkin yhtä hyvin ulkoa kuin nuoteistakin eikä tarvinnut koskaan nuottivihkoja isän mielilauluihin. Tänään hän oli veitikkatuulella, ja tuskin oli Poul, jolla oli kaunis, sointuva ääni, päässyt oikein alkuun ja kajahduttanut: "Hei, Amaryllis, nouse jo, armas!" ennenkuin hän äkkiä siirtyi yölepakko-valssiin "Du-i-du", jota hän soitti niin kaihoavan raukeasti kuin olisi suistumaisillaan alas pianon istuimelta. Konttorin ovi avautui ja rouva Ursula Mörck pisti päänsä sisälle:

"Kuule, Else, tule hetkiseksi tänne; isä tahtoo puhua kanssasi."

Ursula-rouva aikoi jälleen poistua, mutta Poul sai kuitenkin sanotuksi, ennenkuin ovi jälleen suljettiin: "Äiti, tule pian -- tahdon mielelläni jutella kanssasi."

Elsen isä istui konttorituolilla, jonka oli kääntänyt tulijaan päin, ja tyttö riensi ripeästi hänen luokseen.

"Onko sinulla jotakin sanottavaa, isä?"

"On niinkin, tyttöseni." Hän veti hänet syliinsä ja virkkoi:

"Minä en paljoa usko lääkärien apuun, senhän hyvin tiedät, ja kun jo kauan olen nähnyt sinun sairastelevan, tahdon kerran itse toimia lääkärinä. Älä sentään kerro sitä Poulille, koska hän silloin kai sanoisi, että tahdon riistää leivän hänen suustansa." Mörck hymyili vienosti ja nipisti tyttöä korvasta.

"Minä määrään sinut siis vaihtamaan olopaikkaa ja maksan kyllä itse kustannukset. Äitisi ja minä", hän viittasi huokailevaan Ursula-rouvaan, "olemme sopineet siitä, että lähetämme sinut Trillerödin täyshoitola-opistoon. Siellä voit päättää opintosi, samalla kun ulkoilma-elämä tekee sinut jälleen terveeksi ja reippaaksi."

Täällä määrättiin; kukaan ei kysynyt neitosen omaa mielipidettä. Else nousi, ojensi hiukan niskaansa ja sanoi:

"Isä, sinä tiedät elämäni päämäärän, ja sen tuskin saavutan Trillerödissä."

"Elämäsi päämäärän?" Mörck katsoi häneen kysyvästi, mutta kun tyttö nyökäytti päätänsä, lisäsi hän: "Lauluasiko tarkoitat? Siitä olemme, äitisi ja minä, nyt väitelleet puoli tuntia, ja minä sanon sinulle saman, mitä sanoin hänelle: Suorita ensin ylioppilastutkinto, niin sitten voimme puhua laulusta."

Else vilkaisi äitiinsä, ja kun heidän silmänsä kohtasivat toisensa, käsitti hän, että äiti oli kilvoitellut hänen puolestaan -- mutta joutunut tappiolle; ja hän viskautui nyt äidin helmaan ja sanoi intohimoisesti:

"Mitä minä ylioppilastutkinnolla teen? Eihän minusta tule pappia tai asianajajaa! Minä tahdon vain laulaa ja saavuttaa mainetta."

"No, no, tyttöseni, tässä elämässä täytyy luopua niin paljosta."

"Luopua! Loruja, -- eihän nyt ole laisinkaan puhe luopumisesta. Elsen pitää vain suorittaa tutkintonsa, ja sen jälkeen hän saa seurata omaa mielihaluaan. Mutta tutkinto hänen on suoritettava, sillä kun hänellä on todistus taskussa, kykenee hän aina hankkimaan leipänsä."

Isä astui lähemmäs ja laski kätensä hänen olalleen, ja tyttö nousi verkalleen ja katsoi häneen. Nuo silmät muistuttivat sillä hetkellä niin täydellisesti äidin silmiä, kun ne jotakin anoivat, että isä välttääkseen yllätystä meni pois ikkunan luo. Mutta Else juoksi hänen perästään, pistäen kätensä hänen kainaloonsa.

"Mutta, isä, sinähän olet rikas. Miksi tarvitsee minun niin varoa avuttomaksi joutumista? Kyennethän sinä minua aina auttamaan."

Hän päästi tytön käden ja istuutui jälleen tuolille.

"Tule tänne luokseni istumaan, niin me kaksi keskustelemme järkevästi yhdessä."

"Sillä välin minä ajattelen hiukan päivällistä." Ursula-rouva nyökkäsi heille ja virkkoi hymyillen huoneesta poistuessaan: "Minä, näette, en elä tulevaisuuden unelmilla."

Else oli asettunut isoon nojatuoliin vastapäätä isää eikä hetkeksikään hellittänyt katsettaan hänen silmistään.

"Katsos, Else" -- isä tarkkasi vakavasti tytärtänsä, -- "minulla on kolme lasta ja tahdon uhrata yhtä paljon teidän jokaisen hyväksi, mutta vaikka kaikki näyttääkin valoisalta tällä haavaa, saattaa ehkä tulla aika, jolloin en enää voi teitä auttaa. Minä huolehdin siitä, että saatte jotakin oppia, joten voitte tulla omin neuvoinne toimeen; mutta te ette saa koko ikäänne odottaa apua kotoa. Sillä tavalla ei mihinkään päästä."

"Sitä en vaadikaan. Mutta äitihän ansaitsee myöskin paljon rahaa, ja ellet sinä voi, kyennee äiti sitten myöhemmin meitä auttamaan, jos joutuisimme pulaan?"

"Sitä äiti ei voi eikä saa tehdä. Äiti tarvitsee itse runsaasti rahaa kaikkiin kallisarvoisiin pukuihin, joita hänellä täytyy olla teatterissa ja seuraelämässä, eikä hänen rahoihinsa saa kukaan koskea. Sitäpaitsi äiti jättänee pian näyttelijättären uran."

"Ei, isä, älä toki sitä luule!" Else aivan innostui. "Äiti rakastaa taidettaan liian suuresti ajatellakseen sen hylkäämistä, ennenkuin se on aivan välttämätöntä. Eikä teatterissa ole ketään, joka on hänen yläpuolellaan."

Mörckin kasvot vavahtivat tuskallisesti, ja hän sanoi melkein voihkaisten: "Ei, -- sen pahempi."

Huoneessa vallitsi hetkisen äänettömyys, mutta sitten aloitti Else jälleen:

"Jos sallisit minun heti kehittää ääntäni, sittenhän voisin nopeammin hankkia toimeentulonikin; nyt menee vuosia hukkaan, kun minun välttämättä täytyy lukea."