Seikkailujen saari

Sirdarenin haaksirikko.

Lady Tozer korjasi taistelunhaluisena kultasankaisia silmälasejaan. Hän oli oleskellut liian monta vuotta kaukaisessa idässä. Hongkongissa kutsuttiin häntä yleisesti "mandariiniksi". Englantiin menevän Sirdarenin päällikkö arvasi joutuvansa kidutuspenkille ottaessaan paikkansa salongin pöydän ääressä.

"Onko totta, kapteeni, että joudumme pyörremyrskyyn?" kysyi hänen armonsa.

"Kuka niin on sanonut, lady Tozer?" Kapteeni Ross oli varovainen, vaikkakin hiukan hämmästynyt.

"Miss Deane. Muistelen hänen joku aika sitten sanoneen, että te puhuitte siitä hänelle."

"Minä?"

"Niin, ettekö se olleet te? Joku puhui siitä aamulla minulle. En kai itse ole voinut sitä arvata", sanoi Iris Deane katsoen häneen suurilla, sinisillä silmillään.

"Ah niin, -- aivan niin -- olin sen unohtanut", sanoi tahdikas merimies.

"Onko se totta?" kysyi lady Tozer kiusottavasti.

"On, totta se on", vastasi kapteeni Ross samanlaisella äänensävyllä.

"Kauheata!" läähätti hänen armonsa salaamatta pelkoaan.

"Tulitteko vakuutetuksi siitä vilkaistessanne aurinkoon?" kysyi Iris.

Kapteeni hymyili. "Tällä kertaa osasitte lähemmäksi totuutta kuin ehkä luulettekaan, miss Deane", sanoi hän. "Eilen huomioita tehdessämme oli auringon ympärillä harvinainen kehä. Tänä aamuna huomasitte kenties meren olevan peilityynenä, ainoastaan joku maininki silloin tällöin sitä liikautti. Ilmapuntari putoaa nopeasti ja arvelen ennen päivän loppua alkavan kovan merenkäynnin. Pelkään, ettette ole tottunut merenkäyntiin, lady Tozer! Oletteko te, miss Deane?"

"Minäkö! Olisi ihastuttavaa olla oikeassa myrskyssä!"

"Varjelkoon! Toivon, ettei siitä tule kovin raju!" huudahti lady Tozer.

"Ei ole mitään levottomuuden syytä!" vastasi kapteeni. "Myrsky Kiinanmerellä on tietysti raju niin kauan kuin sitä kestää, mutta sellainen alus kuin Sirdaren ei siitä paljon välitä."

Senjälkeen poistui kapteeni Ross, eivätkä matkustajat enää häntä sinä päivänä nähneet.

Hänen armonsa antoi puheenaiheen jäädä ja mittaili miss Deanea lorgnettinsa läpi.

"Sir Arthurilla on kai aikomus tulla kesäkuussa kotiin Englantiin, luulen kuulleeni?" sanoi hän.

Iris oli harvinaisen terve nuori nainen. Hänen huomionsa oli tällä hetkellä kiintynyt suureen banaaniin ja hän nyökkäsi iloisesti.

"Te oleskelette hänen tuloonsa asti kai sukulaisten luona?" jatkoi lady Tozer.

"Sukulaisten? -- Niitä meillä ei ole ketään -- tarkoitan sellaisia, joiden kanssa erityisesti seurustelisimme. Pysähdyn pariksi päiväksi Lontooseen neuvotellakseni ompelijattareni kanssa ja matkustan sitten suoraan Heimdaleen, maatilallemme Yorkshireen."

"Mutta teillähän pitää tietysti olla seuranainen?"

"Seuranainen? Rakas lady Tozer, tekikö isäni teihin sellaisen vaikutuksen, että hän sallisi ikävän, lihavan vanhan naisen tehdä elämäni sietämättömäksi?"

Korko vastauksessa oli sanalla "lihava". Mutta Iris ei ollut tottunut olemaan ristikuulustelussa.

Kolmikuukautisella saarella oleskeluaikanaan oli hän oppinut välttämään lady Tozeria. Täällä se kuitenkin oli mahdotonta ja vanha nainen pureutui häneen kiinni kuin iilimato. Miss Iris Dean oli makupala sellaisille, jotka pitävät juoruamisesta. Ei vielä kahtakymmentäyhtä täyttänyt, isä rikas baronetti, joka vallitsi kokonaista laivastoa komeita aluksia -- m.m. Sirdarenia --; tyttö, joka oli ollut isänsä kodin hallitsijattarena siitä saakka kun tuli Dresdenistä kolme vuotta sitten -- nuori, rikas, kaunis -- siinä yhdistelmä, joka sai miehet kiittämään lempeää sallimusta ja naiset pakahtumaan kateudesta.

Sir Arthuria pidättivät liikeasiat, mutta hän ei tahtonut jättää Iristä alttiiksi vaaralliselle kiinalaiselle keväälle, joten he erosivat kyyneleet silmissä ja Iris uskottiin kapteenin hoitoon.

"Arvelen sir Arthurin teidän tulevaa avioliittoanne silmälläpitäen haluavan, että tottuisitte olemaan itsenäinen", jatkoi lady Tozer.

"Minun -- tulevaa -- avioliittoani!" huudahti Iris suunnattoman hämmästyneenä.

"Niin. Eikö ole totta, että aiotte avioliittoon lordi Ventnorin kanssa?"

Eräs juuri ohikulkeva tarjoilija kuuli suoraan asiaan käyvän kysymyksen.

Sillä oli omituinen vaikutus häneen. Hän tuijotti miss Deaneen ja unohti itsensä siihen määrin, että antoi jäätelömaljakon levätä sir John Tozerin kaljulla päälaella.

Iris ei voinut olla huomaamatta hänen kummallista käytöstään. Tavallinen hyvä tuuli karkoitti hänen lady Tozerin ristikuulustelun johdosta tuntemansa vihan.

"Se ehkä tulee minun onnelliseksi kohtalokseni", sanoi hän iloisesti, "mutta lordi Ventnor ei ole kosinut minua."

"Peijakas! Mitä te teette, pässinpää", huusi sir John kun jäätelö alkoi sulaa.

Kohtaus huvitti niitä matkustajia, jotka istuivat kyllin lähellä nähdäkseen sen. Mutta ylitarjoilija juoksi esiin kalpeana raivosta ja sähisi: "Ilmoittautukaa toisen luokan ruokasaliin palvelukseen tänä iltana!" Ja hän töyttäsi käskynalaisensa syrjään sir Johnin tuolin luota.

Miss Deane nousi ylös reippautta säteillen.

"Olkaa hyvä, älkääkä rangaisko miestä, mr Jones", sanoi hän rakastettavasti. "Se oli selvä onnettomuus. Hän hämmästyi niin. Hänen sijassaan olisin kaatanut koko maljakon."

Ylitarjoilija vaikeni. Hän ei oikein tiennyt mitä oli tapahtunut, mutta niin merkittävä henkilö kuin sir John Tozer olikin, oli kuitenkin laivan omistajan tytär vielä merkittävämpi.

"Kyllä, miss, kyllä!" vastasi hän sekä lisäsi sitten luottavasti: "On hyvin ikävää tarjoilijalle tulla lähetetyksi toiseen luokkaan, miss. Matkustajien juomarahoissa on niin suuri ero."