Tulijoutsen: Runoja

Tulijoutsen.

LUSIFERIN KANNEL.

Joululaulu tytölleni. Tuntemattomille merille. Joutsen. Hekuma. Lusifer soittaa. Kun lemmestä muinoin lauloin.

UHMAAJAT.

Uhmaajat. Rukoilijoille. Kuolemaan vihityt. Cola di Rienzi. Attila. Laulu äitini haudalla. Laulujen laulu. Lapselleni. "Kuolleet kuolleita haudatkoot". Mielipuoli. Lasit täyteen! Kainin merkki.

Tulijoutsen.

Uhman joutsen, tulipuna lintu, purppurana palaa sen sulkien sulkku, kypeniä syytää sen silmien tuli, korkeata kaulaa se ylpeenä kaartaa ja sydämien veressä kylpee.

Uhman joutsen, joikuva joutsen, tulimieli, tulilaulu lintu. Kauan se veressä ihmisten soutaa, kauan se piilee suonien punassa, kauan se lymyy mielien yössä joluen, joikuen hiljaa.

Hurmeesta, hurmasta lintu se lähtee, levittää purppurapaloiset siivet, nousevi joikuen ilmojen teille, laulavi puuntavan avaruuden alla laulunsa suitsevan pilvien halki ja porteille taivahan päätyy:

"Leimussa liekkien kaiu mun uhmani, laula liekkien lailla! Laula kun palavi taivahan talo, laula kun hehkuvi ilmojen pielet, sankea savu kun ilmoja kiirii, pitkä kuin ukkosen lonka! Laula sa vapautta valloista taivaan, laula sa tulena, viimana vingu, puhalla, lakaise puhtaaksi ilma, puhtaaksi tahmasta nöyrien maa, kirkasta, kaunista uutehen ruskoon, uutehen uskoon, sytytä uusien tulien liekki, suurempi entistä, kauniimpi vanhaa, sytytä ihmiset, sytytä sielut ja sammu sitten kuin sammuva päivä, toukoja nuoria siunaa."

Laulavi lintu, suitsuvi sulka, syytävi kypeniä silmien pätsi, taivahan tammiset seinät vaappuu -- laulavi, tummuvi jumalan tuli ja enkelilaulut lakkaa.

LUSIFERIN KANNEL.

Joululaulu tytölleni.

Muut juhlivat joulua Jeesuksen, ma istun sun kuvasi eessä. Muut juhlivat laulaen, riemuillen, mut minun on silmäni veessä.

Ma elämän sumuhun eksyin pois, pois iloista liiaksi varhain. Ja sinäkin kaukana luotain oot, sinä seimilapseni parhain.

Niin sairas, sairas raukea on armahani mun. Hän itki, kärsi, taisteli mun kanssain taistelun.

Me korkealle pyrimme pois orjain kahleista, mut epäilimme, eksyimme, löi meidät maailma.

Hän itki, itki katkeraan -- ja raukka raukesi, pää patjalle, käs' rinnalle, mun valju tyttöni.

Yö synkkä uhkaa ulkona, tuul' huutaa, vaikeroi. mut nuku, nuku rauhassa, jo taisto levon toi.

Jokaista yötä seuraapi uus' aamun ruskotus; suurinta sielun taistoa myös suurin vapaus.

Ei armaani, taistelu konsana ei se meille lepoa suo, se kutsuu vain uutehen taisteluun, se tulta uutta vain luo.

On orja, ken hetkenkin väistyä voi, kun korkeesta kamppaillaan. Siis uhmaten, leimuten, taistellen vain voittoon tai kuolemaan.

Me rikomme, nautimme, uhmaamme, -- se taivast' on elämämme, ja helvetin tuli jos seuraakin, niin jatkuuhan liekintämme.

Me jätimme isät ja äidit ja siskot, nyt sitehet särjetyt, katkotut on, nyt yhdessä vapaina, kahleitta käymme me ylpeinä uhmaten taistelohon.

On sitovat, polkevat kotien kahleet, on orja, ken rikkoa niitä ei voi, kun vapaus kutsuvi taistelijoitaan, kun määränä nousevan päivän on koi.

Tuntemattomille merille.

Vettä, vettä kyntää haaksi, painui koti aaltoin taaksi, takana ja eessä merta -- päättyneekö taival kerta?

Aallot purjettamme kantaa, etsii haaksi uutta rantaa, rantaa, mihin nousee kansa, vapaa, ylpee voimastansa.

Etsii purjeet uutta maata. Kahleissa ei koskaan saata nousta suku, suuri, napaa, joka vieroo isäin tapaa.

Vettä, vettä kyntää haaksi, painuu kaikki aaltoin taaksi, takana ja eessä merta, päättyneekö taival kerta?

1905.

Joutsen.

Ui joutsen vettä välkkyvää, ilona rannat raikui, soi kaislat päivän kullassa ja lintuin laulut kaikui, ui joutsen kaulaa kaartaen, loi katseen syviin vesiin ja näki linnun valkean soutavan sieltä esiin.

Se oli puhdas, loistava kuin talven puhtain hanki. Sukelsi joutsen syvyyteen, hän kuvansa ol' vanki, ui, velloi synkät pohjaveet, mut palas murhemiellä, ei löytänyt hän kultaansa vuolaitten vetten tiellä.

Soi suruisina kaislat niin, ja kylmi päivän helle. Ui joutsen surren kultaansa selälle viluiselle. Se kauan souti kaivaten, mut kerran poikki aavan se näki linnun valkean luoksensa soutain saavan.

Hän kuvaksensa tunsi sen, mi syviin vesiin haipui, nyt sitä vastaan riensi hän,

Hekuma.

Tuhansia ihmisiä elämässä kulkee, tuhansia tulia he rintaansa sulkee, yksi on sammumaton, voimakas ja ainoo, hekuman hehku aina ihmisiä vainoo.

Toiset ovat lahoja ja toiset ovat rautaa, tuli lahon polttavi ja syöksevi sen hautaan. Ken on taasen rautainen, sen liekki karkaisevi. Pala liekki suurena ja rakenna ja revi!

Lusifer soittaa.