Runoja Herkules uroosta

Suomen kieltä tutkiessani ja Wäinämöisen kummallisia retkiä katsellessani Kalevalasta johtui kerran mieleeni muukalainenki uros Herkules. Minä ajattelin, että Suomen rahvaskin ehkä mielellänsä katseleisi jotaki kertomusta tästä mainiosta Kreikan uroosta, joka oli maailman voimallisin mies. Hänen syntymisensä tapahtui noin toista tuhatta vuotta ennen Kristuksen syntymistä. Kansakunnat elivät vielä silloin pakanallisuuden pimeydessä ja palvelivat siis epäjumalia, joilla kansan papit ja päämiehet sanoivat olevan jnmalallisia omaisuuksia, mutta kumminki silmät, korvat ja kaikki muut jäsenet, niinkuin ihmisilläki sekä siihen vielä ihmisen luonnon heikkouksiakin. Kun papit (oppineet) ja muut päämiehet kuuluttivat kansalle esimerkiksi, että sillä ja sillä jumalalla tahi jumalattarella oli niin ja niin monta poikaa tahi tytärtä, ja siihen sitte osasivat jutella pitkät junat kummallisia tarinoita näistä jumalista tahi jumalattarista; niin kansan täytyi uskoa kaikki todeksi, vaikka jutteliat olisivat kuinki mahdottomia tarinoineet; sillä mistäpäs se sivistymätöin kansa paremman tiedon sai. Tällä keinoin saattoivat nämä jutteliat syyttää omia heikkouksiansaki näkymättömien jumalien päälle, jotka kumminki heidän tarinoissansa usein olivat näkyväisiäkin. Jos joku mainiompi mies sattui löytymään, kas siitä oli näillä juttelioilla kohta koko tarut. Ne eivät suinkaan jättäneet pois mitään kummempaa tapausta sen elämästä, elleivät vaan liene kertoneet koumin koristusten kanssa. Kyllähän vanhat muistomerkit, sota-aseet ja sen semmoiset tosin näyttävätkin, että ennemmäiset ihmiset ovat olleet paljoa voimakkaampia, kuin nykyiset, ja tottahan siis vanhoissa tarinoissa sen aikuisten ihmisten ihmetöistä lienee perääkin. Siihen aikaan tapeltiin sodissakin käsikähmässä, ilman ruutien avutta, jousilla, keihäillä, viskimillä j.n.e. eikä niin kuin nykyjään tykillä, kiväärtillä j.n.e., sillä silloin ei vielä tietty mitään koko ruutien jutusta.

Wanhojen tarinoiden mukaan oli Herkules kuulu ihmeellisen voimansa, kummallisen sukuperäsyydensä ja sadunmoisien retkiensä tautta.

Koska Herkule'n somat retket siis johtuivat mieleeni Suomen kieltä tutkiessani, ja kun niistä tiedäkseni ennestänsä ei ole varsinaista tarinata Suomeksi; niin minä rupesin opetellessani niitä kirjoittelemaan. Mutta kun Herkule'n (niin kuin Wäinämöisenki) elämänkertomuksessa tavataan monta ylenluontoista seikkaa, niin minä katsoin soveliaammaksi kertoa niitä runoilemalla kuin suorasanaisesti kirjoittamalla. Lieneekö runoilemiseni onnistunut tahi ei, sitä en kykene sanomaan. Kun raudan sepän oppipoika tekee ensimäisen kalun raudasta, niin sitä ei -- luullakseni -- kovin paljon toruta, josko kalu onki vähäkelpoisempi kun mestarin omatekemänsä; lieneekö runosepän ensikertalaisella oppipojalla semmoista armoa vai ei?

Ohjeena tähän teokseeni on mulla ollut paraastansa. "Den klassiska fornålderns Hjeltesagor af Gustaf Schwab", mutta sitä en ole kumminkaan jokapaikassa seurannut, sillä "Allmän Mytholigi af C. Deleen" ja eräs "Konversationslexikon" ovat monessa kohti olleet johtonani.

Enin osa Suomen kansasta, ei varmaankaan tiedä mitään Kreikalaisten jumalais-sadustosta; senpä tautta seuraa tässä lyhykäinen selittely sekä niistä jumalista että monjaista muistaki nimistä, joita näissä runoissa tavataan.

Selittelö.

Akeloos, muuan virran jnmala eli haltia. Sen vanhemmat sanottiin olleen Oceanus ja Thetys.

Alkmene, kuningas Elektryonin ja Lydiken tytär, tuli kuningas Amphitryon kanssa naimiseen sillä välipuheella, että tämä kostaisi Teledoailaisia Alkmenen tapetun veljen tautta. Amphitryo meni kostamaan, mutta sillä aikaa kävi Jupiter Amphitryon näköissä Alkmenen luona yöjalassa. Amphitryon kuoltua tuli Alkmene toiseen naimiseen Rhadamantus-nimisen tuomarin kanssa.

Amatsonit, eräs sotaisa vaimokansa. Niitä sanotaan olleen monessakin maassa, mutta ne Amatsonit, joita vastaan Herkules soti, asuivat Pontus maalla Wähässä Asiassa. Miehet olivat niiltä ensin kuolleet sodassa melkein kaikki, ja kun niistä, mitä vielä oli jäänyt jälelle, kumminkaan ei ollut paljon turvaa; niin ne tappoivat itse viimeisetkin ja laittoivat omituisen valtionsa, jossa asujamet olivat ainoastansa vaimonpuolia, ja jota eräs kuninkaatar hallitsi. Amatsonit olisivat kumminki luonnon mukaisesti miehittä hävinneet peräti, mutta ne kävivät joka vuosi parvittain liki valtakunnissa miehien kisassa ja pitivät sitte ainoastansa tyttölapset itse, mutta pojat löivät he hengettömiksi tahi lähettimet isien luokse. Kahdeksan vuoden vanhasta poltettiin näiden tyttölasten oikean puoleista rintaa, jotta se ei pääsisi neitojen aikaihmiseksi tullessa kasvamaan semmoiseksi pullukaksi kun vasemman puoleinenki, sillä se olisi ollut sotiessa haittana, muka jousen pannen tiellä jousen jänttä jännittäissä, ja jousella sotiminen oli kumminki koko kansan paras sotimakeino. Siitä syystä kutsuttiinki niitä (Kreikan kielellä) Amatsoniksi, joka merkitsee rinnatointa.

Amor (latinainen nimitys), rakkauden jumala. Sen Kreikalaiset nimet olivat Himeros ja Eroos. Hänellä sanottiin olevan kultaiset siivet, hyvä jousi ja viinellinen teräviä rakkauden nuolia, joista kultakärkiset pystyivät, mutta lyijykärkiset kimposivat takasi.

Amphitryo, Thiryns-nimisen kaupungin kuningas. Hänen isänsä nimi oli Alkeys. Hän sattui vahingossa tappamaan setänsä Elektryonin ja muutti sen jälkeen Thehen kaupunkiin, jossa hän sai Elektryonin tyttären Alkmenen puolisoksensa. Hän oli silloin sotimassa Teleboailaisia vastaan, kun Jupiter rakastuneena kävi hänen näköisenä Alkmenen luona yöjalassa.

Anttäus, eräs jättiläinen Libyan erämaalla, sai taistellessansa Herkule'n kanssa silloin aina uutta voimaa, kun jalkansa hipasivat maata, mutta Herkules kouristi hänet kohona kuoliaksi.

Apollo (Phoebos) Jupiterin ja Latonan poika. Hän oli niin kaunis ja selväpäinen, että häntä kutsuttiin auringoksi. Hänen sanottiin keksineen jousella-ampumakeinon, ennustamisen, harpulla eli kanteleella soitannon ja vieläpä laulujen tekemisenki. Apollon kuuluisin ennustus-paikka (Orakeli) oli Delphin kaupungissa. Tämän jumalan sanottiin Pythialle ilmoittavan ennustuksia, joita Pythia ilmoitti temppelin papille ja papit vasta kysyjille.

Atlas, eräs jättiläinen, Japeto'n poika, oivallinen tähteinselittäjä; lienee siitä sanottukin hänen kannattelevan taivaan vaskikantta. Hänen sanottiin seisovan taivas hartioilla sillä vuorella Afrikassa, jota vieläkin kutsutaan Atlas-vuoreksi.

Bistonit, eräs kansakunta Thrakeiassa.

Delphi, muuan kaupunki Phokis maalla. Tämän kaupungin luulivat Kreikalaiset olevan maailman navalla; ehkä siitä syystä, kun se oli rakennettu korkean kunnahan kukulle, ja kun siinä oli Apollon Orakeli ja sen ennustustemppeli, joka oli rakennettu semmoisen vuorenrotkon päälle, josta sanottiin nousevan pyhää ennustushöyryä. Sekä Kreikalaiset että muukalaiset, ylhäiset ja alhaiset, riensivät lahjoinensa tätä Orakelia kysymään. Sillä keinoin sai Orakeli niin paljon hyvyyttä, että sen omaisuutta verrattiin Persian kuninkaan tavaroihin.

Epimetheys, Japeto'n poika, jonka sanottiin luoneen huikentelevaisia ja tuhmia ihmisiä samate kuin veljensä Prometheys nerokkaita ja viisaita. Hänen tyttärensä Pyrrha ja Prometheyksen poika Deukalion olivat Hellenin vanhemmat, jonka pojista taas Kreikan kuuluisimmat sukukunnat sikisivät.

Hebe, nuoruuden ja kauneuden jumalatar, Jupiterin ja Junon tytär, jonka Herkules sai taivaasen päästyänsä morsiameksensa.

Herakleides (Herakeäs) merkitsee Herkule'n poikia ja muita perillisiä.

Hesione, Trojan kuninkaan Laomedonin tytär, jonka Herkules vapautti meren pedosta, ja jonka tautta perijuuriansa Trojan kuulu sotakin vielä syttyi.

Hesperidet, kolme jumalallista impeä, jotka asuivat Atlantin meren puoleisella Afrikan rannalla. Niiden nimet olivat Aegele, Arethusa ja Hesperethusa. Morsiamena ollessansa lahjoitti Juno Jupiterille kolme omenapuuta, jotka kasvoivat kultakuorisia omenoita. Nämä puut istutti Jupiter Hesperidien yrttitarhaan ja niiden vartiaksi pantiin satapäinen tultasuitsuava lohikäärme.

Hippolyta, Amatsonien kuninkaatar, jonka kullasta ja päärlyistä tehdyn, kalliin miekanhankkiluksen Herkules suurella vaivalla hankki kuningas Eurystheykselle. Hippolyta joutui viimein Kreikan maalle Theseus uroon puolisoksi.

Japetos, eräs jättiläinen, Uranus-jumalan poika, Kreikalaisten kuuluisammien kansakuntien esi-isä.

Jolas (Jolaus), Iphikle'n poika, Herkule'n ohillinen ja sotakumppali.

Iphikles, kuningas Amphitryon ja sen puolison Alkmenen poika, Herkule'n kaksoispuoli. Iphile'n olisi luonnon mukaisesti pitänyt syntyä kolmea kuukautta ennen Herkulesta, mutta Jupiterin sanottiin tahtoneen säästää Alkmeneä sillä keinoin, että hän salli oman poikansakin Herkule'n syntyä yksin ajoin Iphikle'n kanssa.

Juno, jonka vanhemmat olivat Saturnus ja Rhea, oli rikkauden ja yltäkylläisyyden jumalatar, Jupiterin sisar ja puoliso ja siis ylimäinen jumalatar. Jupiterin sanottiin kosineen Junoa käkenä, mutta vähäpä tuosta; häät pidettiin sitä suuremmat Enosialaisten maalla, Therenus-virran luona. Kaikki jumalat ja kaikki ihmiset kutsuttiin häihin. Muut kaikki tulivat mutta impi Kelone ei tullutkaan. Tämä nauroi vaan koko näillä häillä ja sanoi Merkurius-nimiselle kutsujalle sitä tätä esteeksi, jonka tautta hän ei ollut pääsevinänsä kotoansa. Jupiter närkästyi immen ylpeydestä ja käski Merkuriuksen viskaamaan koko immen huoneinensa virtaan. Kelone muuttui virrassa kilpikonnaksi, joka sittämöiten kantaa huonettansa selässänsä ja saapi pahan kielensä tautta olla aivan äänetöinnä. Tämä jumalallinen parikunta ei kumminkaan elänyt hyvässä sovussa; riita ja tora ei loppunut paljon milloinkaan. Juno nenittelikse usein Jupiterille kuolevaisten kauniittarien luona käymisestä ja Jupiter juonitteli taas milloin mistäkin Junolle sekä rankasikin toisinansa. Juno kiusasi niitä lapsia, joita Jupiterilla oli kuolevaisten kauniittarien kanssa ja laittoi kerran suuren tuuliaisen Herkulestakin hukuttaaksensa, mutta silloinpa Jupiter suuttui ja pani Junon riippumaan kaulastansa pitkien kultaketjujen nenään taivaan ja maan välille, ja ripusti hyvin suuret summattomat pajanalaisimet kumpaiseenki jalkaan painamaan. Vulkanus yritti päästämään äitiänsä siitä piinasta, mutta Jupiter tarttui Vulkanuksen jalkaan ja viskata rutkautti hänet taivaasta alas. Wiimeinki päästi hän itse Junon irti, mutta Juno ei koskaan unhottanut sitä leikkiä ja yllytti vielä Jupiterin pojat sotimaan isäänsä vastaan.

Jupiter, Saturnuksen ja Rhean poika, monen vanhan aikuisen kansan ylimäinen jumala, muiden jumalien kuningas ja koko luonnon herra, jonka sanottiin päätänsä nyökäyttämällä saaneen taivaan ja maan järisemään. Ukkoisen tulet ja nuolet olivat hänen vallassansa ja niillä hän rankaisi ketä hän tahtoi. Hänen sanottiin voittaneen kaikki muut veljensä sodassa, mutta Neptunus ja Pluto jäivät voittamatta. Hän jakoi vallan näiden kanssa. Omaksi osaksensa sai hän taivaan, ja jumalien kuninkaan nimen. Neptunus sai meret ja Pluto Manalan.

Jupiteria palveltiin yleisemmästi kun muita jumalia, ja hänelläkin oli monta nimikko Orakelia, esim. Dodona, Ammon Libyassa, Trophono'n rotko j.n.e. Hänen sanottiin usein käyvän maallakin milloin missäkin haamussa, esim. kuningas Amphitryon näköissä Alkmenen luona yöjalassa.