Pimeyden valta eli Kun kynsi on kiinni, niin on koko lintu hukassa: 5-näytöksinen Näytelmä

PJOTR, varakas talonpoika, 42 vuoden vanha, toisissa naimisissa, kivulloinen. ANISJA, hänen vaimonsa, 32 vuoden vanha, keimaileva nainen. AKULINA, Pjotrin tytär ensimäisestä naimisesta. 16 vuoden vanha, huonokuuloinen, hieman typerä. ANJUTKA, tytär loisesta naimisesta, 10 vuoden vanha. NIKITA, heidän renkinsä, 25 vuoden vanha, keikari. AKIM, Nikitan isä, 50 vuoden vanha, kehnonnäköinen, Jumalaapelkääväinen. MATRJONA, hänen vaimonsa, 50 vuoden vanha. MARINA, orpotyttö, 22 vuoden vanha. KUOMA, naapurinainen. MARFA, Pjotrin sisar. MITRITSH, vanha renki, entinen sotamies. Anisjan kuoma. Puhemies, juro talonpoika. Marinan mies. Ensimäinen | Toinen | tyttö. Urjädnikka, (maapoliisi). Muuan ajuri. Nuodemies. Naittaja-ämmä. Akulinan sulhanen. Kylänvanhin. Vieraita, vaimoja, tyttöjä, lapsia ja muuta kansaa häissä.

Ensimäinen näytös.

Tapahtuu syksyaikaan isossa kylässä. Näyttämö kuvaa tilavaa tupaa Pjotrin talossa. Pjotr istuu penkillä, korjaten länkejä. Anisja ja Akulina kehräävät.

I KOHTAUS.

Pjotr, Anisja ja Akulina. (Naiset laulavat kaksiäänisesti).

Pjotr. (Katsoo ulos ikkunasta.) Taaskin ne hevoset karkasivat. Kun eivät vain varsaa tappaisi. Nikita! Nikita hoi! Kuuroko se on?! (Kuuntelee. Naisille:) Olkaa tuossa jo; ei kuule mitään.

Nikitan ääni. (Pihalta.) Mitä?

Pjotr. Aja hevoset pihaan!

Nikitan ääni. Ajanpahan, jahka kerkiän.

Pjotr. (Päätään pyöritellen.) Jo noita renkiä! Olisinpa terve, en kuuna päivänä rupeisi pitämään. Vastusta niistä vain on, ei muuta mitään. (Nousee ja istuutuu taas.) Nikita! Eihän se kuule. Menkäähän teistä joku! Akulina, menehän sinä ja aja!

Akulina. Hevosiako, vai?

Pjotr. Ka, mitäs sitte?

Akulina. Paikalla. (Menee ulos.)

II KOHTAUS.

Pjotr ja Anisja.

Pjotr. Vetelys se on koko mies... talon toimiin kykenemätön. Hyvä jos paikaltaankaan hievahtaa.

Anisja. Oletpa tuota itsekin koko vikkelä: uunilta penkille — siinä sinun toimesi. Vaan muita kohtaan kyllä kelpaa vaativainen olla.

Pjotr. Teitä kohtaan jos ei vaativainen olisi, niin ei vuoteen kotona näkisi. Semmoista väkeä!

Anisja. Kymmeniä asioita yhdellä kertaa tekemään panet ja vaan haukut. Uunilla loikoen sit’ on kyllä helppo käskeä.

Pjotr. Äh, jos ei tämä tauti vain olisi minuun tullut, niin en päivääkään rupeisi häntä pitämään.

Akulinan ääni. (Näyttämön takaa.) Tse, tse, tse... (Kuuluu varsan hirnahdusta ja hevosten juoksu portista pihaan. Portti narahtaa.)

Pjotr. Joutavia jaaritella, — sitä se kyllä osaa. En, totta perin, rupeisi pitämään.

Anisja. (Matkien.) En rupeisi pitämään... Liiku ensin itse ja haasta sitte.

III KOHTAUS.

Samat ja Akulina.

Akulina. (Palaa.) Töin tuskin sain pihaan ajetuiksi. Se hiirakkohan se yhä...

Pjotr. Missäs Nikita on?

Akulina. Nikitako? Siellähän se pellolla seisoo.

Pjotr. Mitä se siellä seisoo?

Akulina. Ettäkö mitä seisoo? Seisoopahan nurkan takana ja leukojaan loukuttelee.

Pjotr. Siltä nyt ei mitään tolkkua saa. Kenenkäs kanssa se sitte leukojaan loukuttelee?

Akulina. (Joka ei kuullut.) Hä? (Pjotr viittaa kädellään Akulinalle, joka istuutuu kehräämään.)

IV KOHTAUS.

Samat ja Anjutka.

Anjutka. (Juoksee sisään. Äidilleen.) Nikitan isä ja äiti tulivat hänen luokseen. Kotiin tahtovat ottaa hänet asumaan, turkanen vie.

Anisja. Valehtelet.

Anjutka. Ihan totta! Vaikka paikalle kuolisin! (Nauraa.) Kun minä kulin ohi, niin Nikita sanoi minulle: — hyvästi nyt, Anna Petrovna! Tulehan sitte minun häihini. "Minä", sanoo, "lähden teiltä pois". Nauroi vielä itse.

Anisja. (Miehelleen.) Eipä tuota näy sinua kovinkaan tarvittavan. Siinäpä hän jo itsekin on aikeessa lähteä. Ja vielä sanoo, että ajan pois!

Pjotr. Ja menköön! Niinkuin en muita saisi?

Anisja. Entäs ne etukäteen annetut rahat?... (Anjutka vetäytyy ovelle, kuuntelee puhelua ja menee ulos.)