Lauluja

Syvänteet. Kuohuissa. Meri ja taivas. Takatalvessa. Kesää odottaissa. Hän.. Sinä ja minä. Lehdossa. Sorsa se Saimaan aalloissa sousi. Valkojoutseneni. Valkamani. Lauluni. Se lempi. Eloni. Levoton. Kevättuulessa. Kaipuuni. Kuusen alla. Talvilehto. Valtameri. Laulu talvelle. Oli metsä vihreä. Merelle lähtijä. Luojalle. Rauhassa. Rannan kuusi. Myrsky-yönä. Merenneitojen laulu. Meriltä palatessa. Kevät-iltana. Tähtöselleni. Samponi. Syystunnelma. Keväinen koski. Muistojen mailta. Tyhjä sija. Sairas soittaja. Niin syvästi särki se äidin mieltä. Turhaan. Manan morsian. Mari pikkunen piika. Paimeritytön kevätlaulu. Tuliluulialei. Ikävissä. Paimenpoika ja paimentyttö. Paimenpojan laulu. Koti lahteen soutaessa. Mistä kyynel. Leppäkerttu ja tuomenterttu. Musta lintu, merikotka.. Järven jäällä. Köyhän koti. Heilini. Kevätkylmissä. Jäiden lähtö. Kalevaisten karkelo. Kevätmietteissä. Ainon kaiho. Kerran lemmin. 12-13.IV.1597. Korven keskellä. Kylänkarkelo. Tarina Pekasta ja vallesmannista. Pimeän pesä. Voiton saatte. Maamiehen kevätlaulu. Tahdon ikitulta.

Syvänteet.

Syvänteihin katseleisin, mi lie siellä elo kumma? Salaisuudetpa ne syvät kätkee multa meri tumma.

Syvänteistä myrskyt nostaa heleöitä helmilöitä. Selittäkää helmet mulle rahtu syvänteiden öitä!

Sen vain kertoo helmet somat: syvänteet on pohjattomat.

Kuohuissa.

Raivoisana kuohuu meri, tumma on sen pinta. Kuohuu mullai sydänveri, aaltoileepi rinta.

Lyöpi aalto louhikkohon, kivirantaan aivan — Sydän, kivihinkö kuohut? — Tuoko maksaa vaivan?

Meri ja taivas.

Sua lemmin niinkuin voipi vaan meri kuohuva lempiä taivastaan.

Sä oot niin korkeella, kaukana multa kuin on meren kuohuista taivahan kulta.

Ja niin syvällä sentään rinnassain kuin meren pohjassa taivas vain.

Takatalvessa.

Tuo katse armas ja kaunoinen mun mieleni vallan hurmas, vaan kevätkylmät ja kolkot säät pian toivoni kukkaset surmas.

Vaan sydämmessäkin vaihtuva lie kevään sekä talven valta. Siks toivon, että nousta vois kevät taas takatalven alta.

Kesää odottaissa.

Kyllä se kuluu talvikin ja kyllä se joutuu kesä, tulevana kesänä tällä pojalla on jo oma pesä.

Talvella hakkaan honkia ja hirsipuita kannan, tulevana kesänä mökkini nousee luona lammin rannan.

Toisella puolen lampi päilyy ja toisella vihanta vuori, ja mökissä on herttaisen kaunis kukka, ja se on oma kultani nuori.

Hän.

Hän on niin puhdas, kaunoinen kuin koitto aamuruskon, tuo onnen, rauhan sydämmeen, tuo toivon, uuden uskon.

Myös on hän tulta, hehkua kuin tähti öisen taivaan, tuo surun, tuskan sydämmeen, tuo epätoivon aivan.

Sinä ja minä.

Sä ruusu olet armahin, päivä olet kirkkahin, tähti olet loistavin.

Mä lapsi olen kylmän jään, mä laine olen tuulispään, mä lintu olen myrskysään.

Lehdossa.

Lehdossa tässä kerran mä istuin immen kanssa, hän silloin mulle kertoi hartaimmat unelmansa.

Lehdossa tässä nytkin mä istun yksin vallan. Vaan unelmat ja toiveet — ne saaliita on hallan.

Sorsa se Saimaan aalloissa sousi.

Sorsa se Saimaan aalloissa sousi kaipasi, kaipasi kullaistaan. Mihin lie joutunut, kuka sen ties, joko lie ampunut metsämies?

Sorsa se Saimaan aalloissa sousi, kanteli kaihoa sydämmessään, syys oli synkkä ja kulta ei tullut, vilu oli uida joukossa jään.

Sorsa se Saimaan aalloissa sousi, kuikutti kurja yksinään.

Valkojoutseneni.

Pois lensi valkojoutsen, lens ulapalle päin.

Miks veit sä valkojoutsen myös levon syömmestäin?

Mun valkojoutseneni, sä miksi lensit pois?

Jos löytäisin sun kerran, oi, silloin riemu ois!

Valkamani.

Kun meri ärjyy, aaltoo ja tummana vaahtoaa, kun pilvinen on taivas ja rinta ei rauhaa saa,

niin satamata tyyntä mä etsin harhaillen, ja luoksesi kun pääsen, niin siellä löydän sen.