Näyttämöltä ja katsomosta

Ei ole säilynyt suoranaisia tietoja siitä, missä määrin Suomen katoolinen kirkko hengellisiä näytäntöjä toimeenpani. Muutamat merkit ja muinaisjäännökset viittaavat kuitenkin siihen, että kirkollisia näytelmiä — jossakin muodossa — meilläkin on esitetty.

Onhan meillä m.m. jätteitä puuleikkauksista, jotka esittivät Kristuksen ruumista ja arkkua, johon ruumis pääsiäisjuhlilla laskettiin juhlakulussa läpi kirkon kannettavaksi sekä vihdoin pääsiäisaamuna pois nostettavaksi. Niin ikään olettaa E. Nervander [kts. E. Nervander: Teatterin alkeet Suomessa. (Oma maa III, siv. 65.)], että Sipoon ja Pernajan kirkkojen seinillä olevat kuvaukset: "Labyrinttejä", "Neidontansseja" ja "Matka Jerusalemiin", ovat näyttämöllistä muistoa katolisajan lopulta. Keskellä harhasokkeloita nähdään perille päässyt tyttö, jota sieltä kaiketi jonkun nuorukaisen tulee etsiä, kenties jotakin laulua laulaen.

Nämä muistot viittaavat tietysti paljon vaatimattomampiin — lähinnä jonkinlaisiin kuvaelmantapaisiin — esityksiin kuin mitä suuret mysteriot, miraakkelit ja moraliteetit olivat. Aikakirjat eivät olekaan säilyttäneet tietoja pohjoismaissa esitetyistä suuremmista kirkkonäytelmistä.

Mutta sen sijaan kansanrunoudessamme, jossa — esim. hää- ja karhunpeijaisrunoissa — on varsin runsaasti draamallista alkuainesta [vrt. Eliel Aspelin-Haapkylä: Suomalaisen Teatterin historia I, siv. 1.], on säilynyt todisteita katolisen ajan näyttämötaiteesta Suomessa. Huomattavampana ilmiönä tällä alalla on epäilemättä pidettävä Sääksmäen Helkajuhlia, jotka ovat polveutuneet helluntaina — Sääksmäen pitäjän vanhana kirkkopyhänä — toimeenpannuista kirkollisista juhlamenoista. Helkajuhlalla, jonka syntymäajaksi on ajateltu keskiajan loppupuolta, aikaa 1300—1500 välillä, ja jota vietettiin vielä niin myöhään kuin v. 1867, oli aivan ilmeinen draamallisen esityksen luonne. Juhlassa laulettujen Helkavirsien selvä kasvatuksellinen tarkoitus ja katolisperäinen sävelmä viittaavat kirkkonäytelmälliseen alkujuureen. — Helkajuhla oli neitosten juhla; sitä todistavat virret, joissa esitetään kuvauksia elämän eri puolilta: langennutta naista, uskollista, odottavaa impeä ja herkkäuskoista, petettyä neitoa. — "Toiminta" ei ollut monimutkainen: kylän nuoriso, neitoset ensimmäisinä, järjestyivät määrättyihin riveihin, tavallisesti kahteen, neljä neitosta kumpaisessakin rivissä ja laulaen kulkivat edestakaisin kylänteitä pitkin; kahdeksan etummaista neitosta viritti värssyn, jonka sitten muu kansanjoukko kertasi, toisinaan kahdessa eri otteessa — niin nimittäin, että sen ensin toisti se osa juhlakulkuetta, joka kävi lähinnä laulajia, ja sitten vielä kerran kaiun tapaan kaukaisempi väkijoukko —; lopulta noustiin n.s. Helkavuorelle, jossa karkeloitiin poikien tekemän helkavalkean ympärillä.

Joskaan meillä ei ole tietoja siitä, että katolinen kirkkomme — kuten eteläisempien maiden kirkot — olisi esittänyt mysterioita ja moraliteetteja, niin tiedämme sen sijaan varmasti, että niiden tapaisia näytelmiä kuitenkin täälläkin on esitetty ainakin katolisen ajan jälkeen.

Keskiajan mysterio-kirjailijain myöhäissyntyinen edustaja Suomessa on ruotsinmaalainen Erik Kolmodin, joka mukaillen käänsi Petrus Pachiuksen loppiaisnäytelmän sekä esitytti ja painatti sen Turussa v. 1659 nimellä "_Genesis Aetherea eller Jesu Kristi födelse, hvilken sig tilldrog efter verldens skapelse året 3970_" (G. Aeth. I. Jesuksen Kristuksen syntyminen, joka tapahtui maailman luomisen jälkeen vuonna 3970). — Tapahtumain kulku on yleensä raamatun kertomusten mukainen. Kappale alkaa Joosefin ja Maarian tulolla Betlehemiin, jossa epäluuloinen majatalon isäntä, huolimatta Joosefin vakuutuksista, että he ovat ylhäistä sukuperää, sijoittaa heidät talliin. Sitten jatkuu toiminta Betlehemin lastenmurhaan asti. — Kaikki henkilöt ovat kuvatut vahvasti realistisin piirtein. Joosef on vanha ukonrähjä — Ljunggrenin huomautuksen mukaan samasta syystä kuin saksalaisissa maalauksissa: ettei häntä voitaisi pitää Kristuksen luonnollisena isänä —, Herodes on karski herra, ja Thraso, joka saa toimekseen poikalasten surmaamisen, rientää ilolla käskyä täyttämään. Hauskimmat henkilöt ovat paimenet Lasse ja Hans. He vievät vastasyntyneelle Messiaalle tuomisina maitoa, juustoa ja hyvää, tuoretta voita, jotta hänelle voitaisiin "valmistaa munakakku", ja erotessaan Joosefista tarjoaa Lasse hänelle tupakkaa, jota ensiksi mainittu ei kumminkaan ota vastaan, "koska ei ole siihen tottunut." [Selostus näytelmän sisällyksestä, paitsi Ljunggrenin teoksessa Ruotsin draamasta, m.m. myöskin Gabriel Lagus: Den Finsk-Svenska Litteraturens Utveckling, ss. 44—47. — Vrt. myös S.G. Elmgren: Erik Kolmodins Skådespel Genesis aetherea (Lännetär II).]

Keskiajan moraliteetteja edustaa taas tavallaan P. Carsteniuksen v. 1674 Viipurissa esitetty "_Thet Himmelske Consistorium till hopakallat för våra första föräldrars ynkeliga affal skull_" (Taivaallinen konsistori, kokoonkutsuttuna ensimmäisten esivanhempaimme surkuteltavan lankeemisen johdosta).

Ennen kuin käymme tarkastelemaan tämän näytelmän sisällystä, on syytä kiinnittää hiukan huomiota tekijän henkilöön — hänestä näet on muutamia tietoja säilynyt, Kolmodinista sitävastoin ei juuri minkäänlaisia, emme juuri tiedä muuta, kuin että Erik Kolmodin eli noin v. 1630—1664 ja opiskeli sekä Tukholmassa että Turussa. — Petrus Carstenius oli vuodesta 1672 logiikan ja fysiikan lehtorina, tuli v. 1676 Nevanlinnan kirkkoherraksi ja v. 1683 Viipurin tuomiorovastiksi ja ensimmäiseksi uskonnon lehtoriksi. V. 1705 hän sai Viipurin hiippakunnan piispanvaalissa enimmät äänet, mutta häntä ei nimitetty virkaan. Erotettiinpa hänet vielä tuomiorovastinkin virasta joksikin aikaa virantoimituksessa harjoittamiensa laittomuuksien tähden. — Kaikesta päättäen Carstenius oli sangen omituinen mies, joka, suuresta itseluottamuksestaan huolimatta, kuitenkaan ei näy saavuttaneen aikalaistensa ihailua. Kerrotaan [Porthan Åbo Tidningar'issa v. 1792 (n:ot 22, 27, 28 ja 29) julkaisemassaan kirjoituksessa], että hän kuningas Kaarle XI:ltä anoi vuoden 1693 riemujuhlilla päästä jumaluusopin tohtoriksi; kuninkaan sanotaan vastanneen, että, jollei hän jossakin akatemiassa alistunut suorittamaan säädettyjä opinnäytteitä, oli hänen parasta odottaa seuraavaan riemujuhlaan, s.o. sata vuotta. Kun hänestä luultavastikin odotusaika tuntui liian pitkältä, uudisti hän pyyntönsä Kaarle Xll:lle, mutta sai vastaukseksi kehoituksen noudattaa edellisen kuninkaan päätöstä.