Nuorten Kalevala

Väinämöinen ja kasvullisuuden alku. Väinämöinen ja Joukahainen. Aino. Joukahaisen kostoyritys. Sammon takominen. Lemminkäinen ja Kyllikki. Hiiden hirven hiihtäminen. Lemminkäisen äiti. Väinämöisen matka Tuonelaan. Pohjolan häät. Orjalapsi. Kullervo paimenena. Koditonna. Kullervo kotona. Kullervon loppu. Sampomatkalle. Väinämöisen soitto. Sammon ryöstö. Sota sammosta. Tulen synty. Päivän ja kuun vapautus. Väinämöisen lähtö.

Väinämöinen ja kasvullisuuden alku.

Väinämöinen, Kalevalan sankari, ei ollut koskaan viettänyt lapsuuden päiviä. Hän oli syntymästään saakka suuri tietäjä ja ajatteli syvällisiä asioita. Siksi sanotaan hänen aina olleen vakaa ja vanha. Hänen äitinsä oli ilman impi, ve'en emonen, joka oli ollut mukana maailmaa luomassa. Tämä oli ilman avaroilta pihoilta laskeutunut veteen ja uiskenteli pitkät ajat selvällä meren selällä. Siellä syntyi Väinämöinenkin ja virui meressä viisi, kuusi vuotta, jonka jälkeen hän

seisottui selälle viimein, niemelle nimettömälle, manterelle puuttomalle. Nousi kuuta katsomahan, päiveä ihoamahan, otavaista oppimahan, tähtiä tähyämähän.

Arvelee, ajattelevi: Kenpä maita kylvämähän?

Saipa Sampsa Pellervoisen metsän puita kylvämään. Hän kylvi mäet männiköiksi, kankaat kanervikoiksi ja notkot nuoriksi vesakoiksi.

Läksi puut ylenemähän, vesat nuoret nousemahan. Yks' on tammi taimimatta, juurtumatta puu Jumalan.

Tuli neljä meren neittä rantaheinää niittämään. Meren Tursas poltti heinäset poroksi. Saipa siihen tuhkaan tammen terho, josta kasvoi kaunis taimi. Pian se kasvoi, että

latva täytti taivahalle, lehvät ilmoille levisi, piätti pilvet juoksemasta, päivän peitti paistamasta, kuuhuen kumottamasta.

Kun kukaan ei kyennyt tammea kaatamaan ja pimeässä oli paha elää, rukoili Väinämöinen äidiltään, Ilmattarelta, apua. Nouseekin viimein merestä uros, miehen peukalon pituinen, vaimon vaaksan korkuinen. Sillä miehellä oli vaskiset saappaat, vaskiset kintaat ja vaskinen kirves vyössä riippumassa. Hän kasvoi pian jättiläiseksi:

Jalka maassa teutaroipi, päähyt pilviä pitävi, syltä oli silmien välitse, syltä housut lahkehesta.

Sepä uros kaatoi tammen kolmella iskulla. Niin pääsi päiväkin taas paistamaan ja kaikki kasvit kasvamaan.

Ohra on yksin nousematta, Touko kallis kasvamatta.

Itse vanha Väinämöinen löysi ohrasen jyviä rannalta merelliseltä. Hän kaatoi suuren kasken, mutta jätti keskelle kaskea koivun kaatamatta. Tulee kokko, ilman lintu, sanoo:

— Miksipä on tuo jätetty Koivahainen kaatamatta?