Kristiina kuningatar: Vuosisatansa merkillisin nainen

Kuninkaallisen linnan vahtisotilaat tekivät kunniaa. Upeapukuinen lakeija riensi nopsajalkaisena vetäisemään vaununoven syvään kumarrellen auki, ja hintelä, yksinkertaisessa asussa esiintyvä, pienikasvuinen mieshenkilö, herra Schering Rosenhane, Ruotsin valtiokansleri ja kuningataräiti Maria Eleonoora erikoinen suosikki, nousi tutajavin askelin komeisiin vaunuihin. Hän oli tänäänkin menossa leskikuningattaren pieneen, syrjäiseen linnaan, joka kohosi ankarana ja koruttomana Fyrisvallin lehtojen keskeltä.

Mitään hyvää viestiä hän ei varmaankaan tuonut Upsalasta ja kuninkaallisesta linnasta, sillä hänen pitkä nenänsä kuumotti entistä murhemielisemmän näköisenä hänen ryppyisistä kasvoistaan. Kun hän tervehti Kustaa Aadolfin leskeä, sujui kolminkertainen kumarrus häneltä niin onnettomasti, että kuningattarenkin ankarille, ilottomille kasvoille liukui hymyn varjo.

— Kas niin, mitä uutta teillä on kerrottavana tyttärestäni, herra kansleri? Onko hän vihdoinkin tehnyt päätöksensä?

Maria Eleonoora viittasi keveällä kädenliikkeellä vierastansa istumaan.

— Hän ei ole sitä tehnyt, majesteetti! Juuri siksihän alankin olla aivan neuvoton!

Avuttomasti huoahtaen kansleri sipaisi kädellään arveluttavasti harvenneita hiussuortuviaan ja jatkoi sitten puhettaan.

— Mutta kunpa siinä olisikin kaikki! Siinä tapauksessa asiasta kyllä selvittäisiin, jos hänen korkeutensa Kaarle Kustaa kerran ikävystyttää kuningatarta niin sanomattomasti! Miksikäpä pitäisikään juuri zweibrückeniläisen kerran joutua kantamaan Ruotsin kruunua.

— Armollinen majesteetti, jalo serkkunne Preussin vaaliruhtinas Freedrik Wilhelm on tuonnottain tiedustellut, saisiko hänen poikansa suosiota kosijana — sillä tavoinhan keinot kyllä keksittäisiin! Kauheinta on kuitenkin — ah, minä tuskin tohdin toistaa sanoja, jotka hän tiukkaan ja miesmäiseen tapaansa tänään minulle nakkasi — että hänen kuninkaallinen majesteettinsa Kristiina aikoo — —, hän nielaisi pari kertaa sekä löyhytteli hatullaan viileyttä kuumenneille kasvoilleen — aikoo suorastaan luopua kuninkuudesta!

— Mitä se tietää?

Maria Eleonoora oli kavahtanut seisaalleen ja mitteli perin kiihtyneenä huoneen lattiaa. Varomattomasti vanutteli hän hienoa pitsikudosta luisevissa käsissään ja heitti sen sitten menemään.

— Mitäkö se tietää? Ah, olen aivan suunniltani, kun olen joutunut tuomaan näin onnetonta viestiä teidän majesteetillenne! Mitä se tietää? Niin — hänen majesteettinsa Ruotsin kuningatar Kristiina aikoo — luopua valtaistuimestaan, aikoo vierittää kuninkuuden raskaan taakan ainaiseksi harteiltaan!

— Mitä? Sellainenko tosiaankin on Kustaa Aadolfin tytär, hallitsijan, joka pakotti koko maailman jalkainsa juureen?

Brandenburgittaren rumat kasvot kuvastivat tavatonta kiihkoa, ja hänen terävillä poskipäillänsä paloi kaksi vastenmielisen näköistä punaista täplää hänen alkaessaan uudelleen astella edestakaisin.

— Tuo pahantapainen lapsi on saatettava järkiinsä, hänelle on selitettävä, että kysymyksessä on paljon enemmän kuin hänen mielettömät oikkunsa! Teidän velvollisuutenne se on, herra kansleri.

— Aivan oikein, majesteetti! Suvaitkaa kuitenkin ottaa huomioon, että tuo pahantapainen lapsi — on parahiksi täyttänyt kahdeksankolmatta vuotta! Majesteetti, siinä iässä hänellä on oikeus toimia mielensä mukaan! Hänen majesteetillansa Kristiinalla on muuten miehekästä päättäväisyyttä siinä määrin, ettei minun kaikista suostutteluistani olisi suurtakaan apua. Yksi ainoa toivonsäde minulla vain on vielä, majesteetti!

— Ah, kaikki ei siis vielä ole hukassa, te siis vielä tiedätte keinon, jolla pahin on vältettävissä. Puhukaa, herra kansleri! Selittäkää se minulle! pyyteli kuningataräiti.

— Viimeisenä keinonani, armollisin majesteetti, on — — kreivi Tott! Tiedättehän, että viime juhlassa hän herätti hänen majesteettinsa Kristiinan erikoisen mieltymyksen. Kuningatar on osoittanut hänelle aivan erikoista suosiota ja lahjoittanut hänelle flandriaiaisen mielikkiratsunsa, suosionosoitus, joka on eittämättömästi harvinainen. Kreivi Tott miellyttää kuningatarta. Ja miksikäpä ei? Hän on kohtelias kavaljeeri, puhuu oivallisesti ranskaa sekä italiankieltä, tuntee klassikoita, laulaa, tanssii, soittaa ja on peloton miekkailija, kuten viimeksi pidetyssä juhlassa kävi ilmi. Kaiken kukkuraksi hän on ikivanhan suvun jälkeläinen. Hänestä voitaisiin tehdä herttua! Ehkäpä kuningatar suostuisi hänen tähtensä jättämään vallastaluopumissuunnitelmansa!

Maria Eleonoora oli astunut aivan kanslerin äärelle.

— Tarkoitatteko, että kreivi Tott tulisi, Kustaa Aadolfin perinnön vaalijaksi — — —

Lause jäi häneltä keskeneräiseksi. Hänen katseensa liukui etsivänä kautta koruttoman huoneen pysähtyen vaatimattomaan öljymaalaukseen, joka esitti hänen puolisoaan kuningas Kustaa Aadolfia ratsunsa selässä.

— Miksikä ei? Ainahan hän zweibrückeniläisen veroinen on, ja sitäpaitsi — — hän on kelpo luterilainen. Vain viittaus häneltä, ja Macedo etunenässänsä jesuiitat ennen pitkää kaikkoaisivat Upsalan hovista Roomaan. Hurskaiden isäin vaikutus — olkoon, että se kohdistuukin vain puhtaasti tieteellisiin kysymyksiin — hänen majesteettinsa Kristiinaan tuntuu minusta ylipäänsä perin turmiolliselta! Näin ollen minusta näyttää, että vain kreivi Tottin avulla kykenemme selviytymään pulasta! Entä teidän majesteettinne? Saanko lähtiessäni tästä linnasta mukaani armollisimman suostumuksenne ja myöntymyksenne?

— Kyllä, herra kansleri! Mitä suosiollisimmin Maria Eleonoora ojensi hänelle luisevan kätensä, jonka hän vei kunnioittavasti huulillensa. — Kaikki on siis päätetty! Jo iltapäivällä kutsun kreivin palatsiini ja keskustelen hänen kanssaan asiasta. Hänhän on suurenmoinen ihminen! Järkevä ja harkitseva mitä suurimmassa määrin.

— Hän ei varmaankaan tule kieltäytymään, jos näkee hyötyvänsä asiasta. Olen siitä vakuutettu!

— Toivokaamme sitä, herra kansleri! Älkääkä unohtako, että teidän on kokonaan jätettävä tyttäreni huomioonottamatta laatiessanne suunnitelmianne ja laskelmianne. Kysymyksessä ei ole kuningattaren etu, vaan valtakunnan etu. Valtio on kaikki, sanoi suuri isänikin aikoinaan, kansalainen ei mitään! Älkää unohtako, että Kristiinakin on vain kansalainen, jos kohta maan korkein! Päättäkää miten hyväksi näette, mutta älkää milloinkaan unohtako, että kysymyksessä on Kustaa Aadolfin perintö!