Kuvaelmia itä-suomalaisten vanhoista tavoista 4: Talvitoimet

Sisältö: Liinan loukuttaminen, harjaaminen ja häklääminen. Härän teurastaminen. Harakan pyynti. Nikko. Lammasten ja sikojen teurastaminen. Hamarakalat. Kuoleman ennustus lumen tulosta. Tarvepuut.

Vanhan kekrin (pyhäinmiestenpäivän) perästä ottivat Niemelän naiset liinaroivaat pellon aidalta ja ahtoivat ne riihen parsille. Ukko-Lauri lämmitti riihen aamupuolella vienommasti, ettei äkkinäinen varistuminen olisi liinoja polttanut, ja sitten iltapuolella vahvemmasti, jotta liinat kuivivat seuraavaksi aamuksi loukutettaviksi. Naiset ja nuoremmat miehet kantoivat jo illalla loukut ja lipsut romuhuoneesta riiheen.

Aamulla sangen varhain kukon ensi kerran laulaessa pukivat nuoremmat naiset ja miehet riihikot yllensä ja menivät riiheen liinoja loukuttamaan. Riitta otti uunin päältä suuren joukon päreitä, joita poltettiin riihen uunilla olevassa pihdissä. Talon emäntä, Mari-täti, Helka-ämmä, ukko-Lauri ja Mauno-setä jäivät ainoastaan tupaan toimittelemaan muita talon askareita.

Riiheen tultuaan miehet laskivat alas pari parrellista liinoja, jotka naiset jakoivat pioille (pivoille), joita miehet alkoivat loukutella ensin tyvi- ja sitten latvapuolelta. Sikäli kuin miehet saivat loukuttaneeksi luut irti liinakuiduista, sikäli naiset lipsuivat pioihin jääneet päistäreet ja panivat piot viisikolle: viisi pioa yhdelle punokselle. Kun kymmenen viisikkoa oli saatu loukutetuksi ja lipsutuksi, ne pantiin nipulle ja jokainen nippu sidottiin liinapiolla kiinni ja pantiin riihen ovensuun nurkkaan. Kukon kolmannen kerran laulaessa, kun päivänsalo alkoi tuntua, veivät emännät loukuttajille suuruspalaa. Toisten suurustellessa keräilivät emännät loukkujen ja lipsujen alta sinne pudonneet liinakuidut ja järjestelivät kuituja pioiksi. Suuruksen perästä jatkettiin työtä siksi kunnes kaikki tuli tehdyksi. Sitten naiset korjasivat liinaniput huoneeseen ja miehet kantoivat päistäreet pellolle, jossa ne päivän tultua poltettiin. Päivällä korjattiin loukut ja lipsut romuhuoneeseen.

Riihestä päästyään pesivät loukuttajat kätensä ja kasvonsa, pukivat tavalliset arkivaatteet päällensä, söivät murkinan ja kävivät makaamaan. Iltapuolella päivää he ryhtyivät muihin askareihin, ja illalla lämmitettiin ja kylvettiin sauna.

Joulun välisinä arkipäivinä vietiin liinat uudestaan riiheen häklättäviksi ja harjattaviksi. -- Häklä oli noin 20 tuuman pituinen ja 6 tuuman levyinen lauta, jonka molemmat päät olivat pyöreät, vaan keskikohta oli kapea. Pyöreissä päissä oli noin 4 tuuman pituiset rautalankapiikit joiden päät olivat terävät. Toisessa päässä oli piikkejä harvemmassa ja toisessa tiheämmästi. -- Naiset sitoivat harjoonuorat riihen ahinlauta-alaisiin orsiin riippumaan, ja nuoran päässä olevaan silmukkaan sidottiin liinapio toisesta päästä kiinni. Sitten alettiin rautapiisellä harjalla latvistella liinoja. Se on: harjattiin pion latva ja siitä saadut lepeet käärittiin kuontaloksi. Kun toinen pää liinapiosta oli latvisteltu, käännettiin nuorassa kiinni oleva pää latvisteltavaksi. Latvistekuontaloista kehrättiin ja kudottiin säkki- ja elohurstikangasta.

Kun kaikki liinat oli ensin latvisteltu, niin sitten ne ruohinnettiin. Piot sidottiin uudestaan nuoraan ja harjattiin toistamiseen harjallisista tehdyillä harjoilla, ensin toinen ja sitten toinen pää. Siitä saadut lepeet tehtiin kuontalolle; sitä kutsuttiin ruohinkuontaloksi. Ruohinkuontaloista kehrättiin ja kudottiin ruohtimista, so. rohtimia, josta tehtiin housuja, torppasäkkejä, naisten paidanalaisia ym. Jäljelle jääneitä kuituja liinapiossa kutsuttiin aivinaksi. Aivinapiot suollettiin, so. otettiin kuidut erikseen, joka tapahtui siten, että oikealla kädellä otettiin pion päästä kiinni ja vasemmalla kädellä vedettiin piosta latvimmaisemmat kuidut suoltajan syliin. Kun pio oli suollettu, käärittiin se kuontalolle, josta kehrättiin ja kudottiin liinanaivinaa. Siitä tehtiin paitoja, ylisiä, hienompia hursteja ym.

Häklääminen kävi siten, että tupasesta otettiin vanha pöytärahi, johon häklä naulattiin keskikohdalta kiinni. Latvisteleminen toimitettiin häklän harvemmalla puolella siten, että ensin toinen ja sitten toinen liinapion pää vedettiin häkläpiiden lävitse. Häklään jääneet lepeet otettiin käsillä pois ja käärittiin kuontalolle. Samalla tavalla liinat ruohinnettiin häklän tiheämmässä päässä. Sekä harjatessa että häklätessä istuivat naiset riihi- eli saarajakuilla, jotka oli tehty aatran vanhoista saarapuista, joihin oli pantu kolme koivuista, liehkoa (kaarevaa) jalkaa.

Kun kaikki liinat oli saatu kuontalolle, korjattiin kuontalot huoneisiin ja talvella kehrättiin ja kudottiin kankaiksi.

Eräänä aamuna meni Niemelän isäntä läävään emäntänsä kanssa katsomaan, olisiko iso härkä jo kylliksi lihava ottaa tupaan eli teurastaa. Tultuaan tupaan hän sanoi:

-- Kun ilmat alkavat jo kylmetä, ettei lihojen pilaantumisesta ole pelkoa, ja meidän härkä näyttää myös olevan kylliksi lihava, niin olen minä tuumannut sen tänä päivänä ottaa tupaan. Siksi ajaksi menkööt naiset ja lapset joko riiheen tahi toisiin taloihin, etteivät pelästy. Ukko-Lauri, Yrjö, Mauno-setä ja Antti tulkoot minun avukseni. Yrjö varustakoon tarpeelliset nuorat ja Antti hiokoon minun suuren kirveeni teräväksi.

Sen kuultuaan läksivät naiset, lapset ja pojat ulos tuvasta ja teurastajat varustivat tarpeelliset kapineet. Sitten he menivät läävään (navettaan), jossa isäntä sitoi härälle nuoran päähän tavallisin tempuin, päästi härän kytkyestä ja alkoi taluttaa sitä tupaan; toiset miehet seurasivat perässä uhittaen härkää menemään. Tuvan rappusia noustessa härkä teki vastarintaa, mutta meni yhtäkaikki viimein, kun sitä vitsalla häristettiin. Tupaan päästyä sidottiin nuora härän vasempaan takajalkaan, jonka jälkeen isäntä otti kirveen tuvan ovenpielestä, antoi sarvinuoran Antille ja jalkanuoran Yrjölle. Sitten isäntä iski härkää kirveen terällä niskaan kaikesta voimastaan ja sanoi:

Itse isken härkäjäni, vanhan vaivani näköä.

Heti kirveellä lyötyä puhalsi veri härän niskasta. Samassa nykäisi Yrjö jalkanuorasta ja härkä kaatua romahti tuvan lattialle. Heti härän kaaduttua sitoi Mauno-setä härän turvan kiinni hienolla nuoralla ja piti päätä pystyssä, jotta veri paremmin vuotaisi.

Heti kun härkä oli läävästä ulos talutettu, otti ukko-Lauri härän koivuvitsasta tehdyn peräkkeen, vei sen kujalle, viskasi mennessään metsään päin ja loitsi:

Kekri karjan suojelija, lauman kaiken kaitselija! Siunaos sata sijahan, tuota tuhat sarvipäätä tämän peräkkeen perästä, meidän läävän lämpimähän, josta yksi otettihin, talutettihin tupahan eineheksi ihmisille, suuren joukon suurukseksi.

Sen tehtyään ukko-Lauri juoksi tupaan, jossa hän otti siltaluukun auki ja johdatti härästä juoksevan veren ensin pieneen puukuppiin, jonka täyteen saatuaan antoi veren juosta vapaasti sillan alle, vei verikupin tanhualle kasvavan kuusen luo, kaasi kupista veren kuusen juurille ja rukoili:

Anna vastakin Jumala, anna karjan kaunistua näillä pienillä pihoilla, tämän talon tanhuvilla. Kasvata karjasta ruoka, saata pellosta samaten runsas kasvu kaikenlainen ihmisille eineheksi. Anna onni, suo menestys pensovalle pellolleni, kasvavalle karjalleni!

Penso pelto, kasva karja tämän kuusen kuuluvilla, tämän hongan huojuvilla, tienoilla tämän närehen. Älköön kateen kierosilmä, pahansuova, sortajainen saakoho sijoa tässä, tämän talon tienohilla! Ken on katein katsoneepi, kierosilmin keksineepi: päällensä pahat pakanat, ajatukset itsehensä.

Sitten ukko-Lauri vei kupin tupaseen ja meni itse tupaan, jossa kävi härän vatsalle istumaan ja tuuditteli edestakaisin, että veri paremmin vuotaisi.

Heti kun härkä havaittiin kuolleeksi, irroitettiin kaikki nuorat ja alettiin nahkaa nylkeä. Isäntä ja Mauno-setä piirsivät terävällä veitsellään takajalkojen kynnenranteiden ympäri ja siitä alaskäsin siksi, kunnes koipia piisasi, aina haaroihin asti, niin että veitset tulivat vastakkain, ja alkoivat sitten nahkaa kettää (nylkeä) pitkin koipia. Antti ja Yrjö samaten nylkivät etukoivet. Kun koivet oli nyljetty, leikattiin sorkat polven taivukkeesta poikki. Ne naksautettiin vastakkain ennen kuin heitettiin sitä varten varustettuun koriin. Kun koivet oli nyljetty, piirrettiin nahka pitkin vatsaa halki, ja alkoivat isäntä oikealta ja Mauno-setä vasemmalta puolelta kettää nahkaa härästä. Yrjö ja Antti menivät muille toimille ja ukko-Lauri varusteli astioita rasvoille, sydämyksille ym., jotka varsinaisista lihoista eroteltiin.

Kun nahka oli kumpaiseltakin puolelta vatsaa nyljetty selkärankaan asti, aukaistiin vatsa, josta ensin otettiin vatsalaukku ja suolet, jotka nostettiin olkien päälle. Vatsalaukusta irroitti Mauno-setä mahapaidan ja pani sen sitä varten varustettuun astiaan. Sitten hän alkoi kierrellä suolia ottaen niiden ympäriltä rasvan, joka kynttilärasvaksi korjattiin toiseen astiaan. Kiertäminen kävi siten, että pitkä suoli irroitettiin ensin ja sitten se erotettiin pitkäksi pötköksi. Kun kaikki rasva oli suolista irroitettu, kävi Mauno-setä isännälle avuksi.

Sillä aikaa kun Mauno-setä suolia kierretteli, otti isäntä sydämyksien ympäriltä ja toisistakin paikoista rasvan, jonka hän pani syöntärasvaksi siihen astiaan, johon mahapaita oli pantuna. Kurkkutorvi, maksa, keuhkot ja sydänmunat pantiin eri astiaan ja ne keitettiin ruuaksi jo samana päivänä.

Kun sisälmykset oli irroitettu, isäntä leikkasi ensin etu- ja sitten takajalat, jotka hän heti leikattuaan lyödä läppäsi entiselle paikalle, jotta muka vastakin olisi lihan ottoa. Sitten hän kaivoi rauhajaiset, jotka viskasi suolien sekaan, pisti puukolla reiän polvinivusen yläpuolelle ja heitti härän jalat suureen tiinuun, jossa oli vettä. Kylkiluut hakattiin kirveellä selkärangasta irti ja pantiin vesitiinuun. Selkäranka lyötiin kahdeksi kappaleeksi ja kaulapala leikattiin erikseen. Ne myös pantiin vesitiinuun.

Kun kaikki lihaaminen oli lopetettu, nostettiin mahalaukku nahkan sisään, joka solmittiin koivista yhteen ja kannettiin korennolla pellolle. Siellä halaistiin mahalaukku, kolistettiin jätteet pellolle ja satakerta vietiin kotaan, jossa naiset sen puhdistivat varilla vedellä. Härän nahka ripustettiin tallin räystään alle kuivamaan. Pellolle vietiin myöskin paksut suolet, vaan hienoista suolista tehtiin makkaraa sitten kun ne ensin puhdistettiin visusti.

Kohta kun suolet ja muut ravinnoksi kelpaamattomat jätteet oli viety pellolle, keräytyivät niitä syömään koirat, kissat, harakat, varikset ja pienet kotolinnut sekä siat. Lapsista oli sangen hauskaa, kun harakat leiskuivat sian selässä.

-- Koetetaanpas pyytää joku varis tahi harakka, ehdotteli pieni Antti.

Tämä tuuma oli toisista lapsista mieleinen. Eerikka, joka oli vaurain heistä kaikista, otti suuren rikkakorin, asetti sen syrjälleen kalikan nojaan, sitoi nuoran kalikan keskustaan, pani rasvantähteitä korin alle ja kävi riihen kynnykselle vartioimaan pitäen nuoran toisesta päästä kiinni. Kohta menikin pari harakkaa korin alle rasvoja nuokkimaan. Sen huomattuaan Eerikka tempaisi nuorasta, kalikka luiskahti korin reunasta, kori mennä lupsahti alassuin maata vasten ja harakat jäivät korin sisään. Huomattuaan vapautensa loppuneen nostivat harakat aika rähinän, mutta se ei auttanut, vankina heidän vain täytyi olla. Pian olivat lapset korin ympärillä ja siinä pidettiin jos jonkinmoista neuvoa, miten saada harakat korista elävinä pois. He nostaa longottivat korin laitaa sen verran että Eerikan käsi mahtui korin alle, mutta voi pahus, toinen harakka pujahti siitä ulos ja lensi iloisena matkoihinsa pitäen aika rähäkkää mennessään. Ei siis sopinut koria kohottaa, mutta mikä neuvo auttoi? Vihdoin tuli ukko-Lauri lapsille avuksi. Hän leikkasi korin pohjaan reiän, pisti kätensä koriin ja niin otti kun ottikin harakan korista ja antoi sen Eerikalle, joka vei sen riiheen toisten lasten seuraamana. Riihen ovi suljettiin kiinni ja harakka laskettiin irti. Se koetteli lentää ylös parsille, mutta kun siellä oli savua, sen täytyi laskeutua alas. Vähän aikaa se lennellä räpäköi pitkin lattiaa etsien ulospääsyä. Vihdoin se lentää sujahti palavaan uuniin, jossa päästi kauhean hätähuudon. Siellä se palaa kärvettyi kuoliaaksi. Paha haju täytti riihen, jota haihduttaakseen lapset aukasivat riihen oven ja akkunan. Samaan liittoon sattui Mauno-setä tulemaan. Kuultuaan miten harakalle kävi hän torui lapsia aika lailla rääkkäyksestä. Hän selitti ettei ihmisillä ole lupaa rääkätä minkäänlaista eläintä, olkoon se pieni tahi suuri eläin. Tappaa ja syödä on lupa, vaan ei rääkätä. Tuo koski kovasti lasten omilletunnoille, ja katuen pahaa tekoaan he menivät tupaan.