Kuvaelmia itä-suomalaisten vanhoista tavoista 5: Kesäaskareet

Sisältö: Touonalkajaisten määräys. Paimenten taianteko. Karhun luvut. Juhlamurkina. Kauran kylvö. Kylväjän luvut. Lehmäin uloslaskeminen. Karjan luvut. Rukous karjan puolesta. Lammasten uloslaskeminen ja loitsiminen. Rukous karjan varjeluksesta. Karjan kulku ja loitsut maidon annin puolesta. Loitsu karjan kaitsemisesta. Loitsu paimentamisesta. Ensimmäinen päivä paimenessa. Paimenten ja kyntäjäin kasteleminen.

Eräänä sunnuntaina keväällä, kun maat olivat jo sulat, kokoontuivat Niemelän kylän isännät lautamiehen taloon tuumimaan, milloin touonteko oli aloitettava. Muutamat tahtoivat sen jo aloittaa tällä viikolla, mutta lautamies sanoi:

-- Ei, hyvät naapurit, nyt sovi alkaa touontekoa kuun pohjalla. Lauantaina kun syntyy uusi kuu, niin sopii ensi viikolla pitää touonalkajaiset minä päivänä tahansa. Ja muuten ei näy tänä vuonna olevan kiirutta kyntämisellä; sillä vanhasta Pietarista vanhaan Jyrkiin on vasta nousevalla viikolla ensimmäinen määräpäivä, niin kuin vanha runo siitä sanoo:

Kyntömiehen kylvöajat ovat tiedossa totiset: kymmenes on kydön kylvö, yhdeksäs on kasken kylvö, kahdeksas on pellon pano, seitsemäs on pavun teko. kuudes viikko, kuituviikko, viides viikko, ohraviikko, neljäs on tattarin teko, kolmas kaalin, lantun aika: toinen viikko touon päätös, kun nauris on napattu maahan.

Vähän aikaa neuvoteltua päätettiin touonalkajaiset pitää ensi viikolla maanantaina ja vuoro oli tänä vuonna syödä juhlamurkina lautamiehen talossa.

Seuraavana sunnuntai-iltana varustivat paimenet vuoteensa viereen virsunsa ja hattaransa. Touonalkajaisaamuna herättivät emännät jo auringon nousuaikana paimenet, jotka vuoteella kenkivät, so. käärivät hattarat jalkainsa ympärille ja panivat uudet virsut jalkaansa. Näin tehtiin siitä syystä että muka jalat pysyisivät terveenä koko kesäajan.

Vaatteet yllensä saatuaan menivät paimenet lehmäläävään (navettaan) ja ottivat kellon vanhimman lehmän kaulasta. Sitten he nyhtivät jokaisen lehmän vasemmasta kupeesta kolme karvaa, jotka he panivat kelloon. Kodan tiinusta pantiin vettä kello puolilleen ja jauhoja hämmennettiin sekaan niin paljon, että seos tuli sakeaksi. Sitten otettiin taikina kellosta ja pöpellettiin saunan penkillä kaakuksi. Sillä aikaa kun toiset paimenet puhdistivat lehmänkelloa ja veivät sen takaisin lehmän kaulaan, toi vanhin paimen leivotun kaakun tupaan, nousi uunille, jossa hän kiersi kaakun kolme kertaa ympäri uunin patsaan ja lausui joka kerran:

-- Noin seuratkaa lehmät toisianne koko tämä kesä, niin kuin tämä tahdas seuraa tätä uunin patsasta.

Sitten hän litisti taikinan kakkaraksi ja paistoi sen tuvan lämmitessä uunin leukakivellä, vei sen porstuaan jauhinkivelle jäähtymään ja sen jälkeen läävään. Kakkarasta hän antoi vanhimmasta alkain kullekin lehmälle pienen palan ja kierrettyään ensin palasen lehmän pään ympäri myötäpäivään sanoi palaa antaessaan:

-- Pysy sunnuntaina Pietolassa Rasimäellä, maanantaina Kuotmäessä Lyöhdyn aholla jne., nimittäin jokaiselle lehmälle erikseen sen karjamaan ja paikan karjamaalla, missä minäkin viikonpäivänä oli vuoro käydä.

Lammaspaimenet tekivät lampaankellossa taikinan samoin tempuin ja antoivat sen lampaille. Nämä temput piti tehtämän ennen perheen ylösnousua, ani varhain.

Emäntä nousi jo aamuhämärissä, pisti tuvan lämmitä ja herätti paimenet. Sillä aikaa kun paimenet pukeusivat, otti emäntä karhun hampaan, meni läävään, kiersi jokaisen lehmän ympäri kolme kertaa karhun hampaalla myötäpäivään ja kiertäessään hän loitsi:

Metsän kultainen kuningas, salon herra, maan isäntä! anna rauha raavahille, sorkkasäärille sovinto tänä suurena suvena, Luojan lämminnä kesänä. Korjaele koiriasi, raivaele rakkiasi jottei piiloa pitäisi eikä tuottaisi tuhoa. Kotihisi koirat kutsu, viekottele villahännät: sudet laita suitset suuhun, karhut rautakahlehisin. Teettäös tinainen neula, naula vaskinen valata, jonka päästät päälakehen, läpi luisten leukaluitten. Jos ei tuotana totelle: suden suuhun lukko laita, haitta karhun hampahisen takalukko leukaluihin.

Kun ei tuosta kyllin liene: kätke koirasi kolohon, karvaturvat kalliohon, ettei koskis konnanpoika, metsän rakki raateleisi; tahi saata näiltä mailta, kauas karjan käytäviltä ylitse salon yheksän, salon puolikymmenettä maille tuntemattomille, nimen tietämättömille, johon ei kuulu karjan kellot eikä paimenten pakinat.

Oi Ukko ylinen Luoja, taatto taivon valtiainen, jok olet onnella olija, heleällä hemmoaja! Tehkös kesät kaunihiksi lehtovieret leppehiksi, ahovieret armahiksi! Laita metsät mieleviksi, sinikorpi siivosaksi! Vieritä vihanta pilvi karjalleni katteheksi, ettei surma suin pitäisi, kaihi viljalta vitoisi. Rakentele rauta-aita, teräs seivoin seisattele ympäri minun eloni, kahden puolen karjaseni: maasta asti aita pannos, maasta asti taivosehen, ettei karhu kavahtaisi eikä susi yli käisi. Vähänpä minulla oisi surman suin pieltäviä, aholle ajettavia, päälle pälven pantavia.

Perheen noustua menivät naiset läävään eläimiä ruokkimaan ja kyntömiehet laittoivat auransa ynnä muut kapineensa reilaan. Läävästä tultua naiset joko ompelivat tahi muuta korjailivat. Ukkomiehet korjailivat kalanpyydyksiä ja muita kapineita reilaan. Näissä toimissa kului päivä murkinoihin. Kun murkinan aika lähestyi, otti isäntä aitan siemensalvosta ne kolme rukiista leipää, jotka olivat koko joulupyhät olleet tuvan pöydällä, ja toi ne emännälle, joka lämpimällä vedellä pesi leivistä lian ja mahdollisesti joulukyntteleistä tarttuneen talin. Sitten emäntä leikkasi leivät, joita hän toisten naisten kanssa piippusi suupalan suuruisiksi möllyiksi (paloiksi) sitä varten varustettuihin vateihin. Emäntä keitti suurella padalla vastalypsettyä maitoa, jonka hän sitten kapustalla mätti möllyjen päälle vateihin.

Murkinan aikana kokoontuivat kylän isännät ja emännät lautamiehen taloon. Kun ruoka oli kannettu pöytään, käskettiin vieraat syömään. Emännät istahtivat pöydän yläpäähän ja isännät sarvenille; talon miehet istuivat pöydän alapäässä. Talon isäntä luki juhlallisella äänellä ruokaluvut ja Perätalon seppä toisten kanssa veisasi:

Ann maan tääll kasvons kantaa, vakons myös lioita; meill tarpeet tahtoisit antaa, maan, meren siunata. Ann askelees tiukkuu rasvast, meit ruoki sanallas, suo maistam sit ain makiast, niin sielu on autuas.