Kulkurin lauluja

Lähtö. Ulos maailmaan! Kulkurin kannel. Itkisit joskus illoin. Mustalaistaikoja. Suvisia suruja. Keinulaulu. Kulkijaneito. Synnyinmaja. Pilviä kaitsemassa. Mustalaislaulu. Elon kulku. Keväisiä sointuja. Ne pitkän matkan kulkijat. Arpasilla. Hän kulkee niinkuin kuningas. Juomalaulu. Maantiellä. Maailman turulla. Sua etsin. Maailman-Matti. Laivat ne seilaa. Pahajärven pitäjäss. Lemmen oksalla. Majan ma tahtoisin rakentaa. Voi, tahdotko rannalle tulla. Villivarsat. Houreissa. Kirkon varjossa. Ota se kaunis kannel taas. Pois on mennyt laulajaneito. Epätoivo. Jouten. Soitan pillillä. Jääpylväät. Eksyksissä. Pakosalla. Ristitiessä.

II.

Koskelle tulo. Myllärin neito. Limokujassa. Häitä kuokkimassa. Huumeessa. Myllärin rengin laulu. Hääpolska. Unelmissa. Pöytälaulu. Hän riisti piiristä morsiamen. Häistä palaaja.

III.

Silkkisiteissä. Naamiosalissa. Silmästä silmään. Sinä olet kuin kiiltävä perhonen. Voi, muistatko. Itke ihana! Ma tahdon heittää sen naamarin. Aiheen haltija. Kuin nuoren ruovon sun notkistan. Keskellä karkeloa. Sua suojaisin. Narrin kannel. Narrin lauluja. Viuhkain liehuessa. Voi, olisiko surua silmissäs. Kuvastimen edessä. Sinä aiot mun hyljätä. Miksi viivyn?

IV.

Hyypiö. Laululaaksossa. Hämärän ääniä. Paistaa se päivä kiville. Pensas varjossa. Satu. Näky. Ilokivellä. Unen liepeillä. Kuutamossa. Kulkurin lankeemus. Kulkurin virsi. Äiti. Unen unhola. Tuutulaulu. Astui tietä vanha vaari. Kun maa pyörii. Onnen tupa. Kullan kahleissa. Manan majoilta. Maineen siivillä. Oravan jäljillä. Vieraalla maalla. Tähtien lentäessä. Kotimatkalla. Tulo kotikylään. Onnen ovella. Rakkauden ha'ussa. Kotona.

I.

Lähtö.

Äiti.

Minne menet, kunne kulet tutun turvan kynnykseltä oman pellon pientareelta, näiltä armailta ahoilta? Kotitakan liekit ne lempeästi liehuu, maaliman nuotioilta pahat tulet riehuu, miksi jätät kotitulet, poikani poloinen?

Kulkuripoika.

Tääll' on pellon sato saita, köyhä olo, yksinäinen tunnit on tuhannen vuotta näillä pienillä pihoilla. Yhtä samaa, yhtä samaa kotikäki kukkuu, puhtehella hämäressä ajatuskin hukkuu, kaipaan noita mairemaita, kantaja kaunoinen!

Äiti.

Päivä paistaa pilvien alta, loistaa neidot, naurun lapset, odottavat onneansa, ota parvesta parahin! Kuule paimenhuilua ja metson kotkotusta poven tulta tunne ja huulen huvitusta, suloinen on neidon valta, poikani poloinen!

Kulkuripoika.

Suurten vuorten tuolla puolla siell' on immet ihanammat, täällä täyteiset säveät, siellä rakkahat, rajummat. Sylissä ma neitojen joutomielin sousin, siellä taidon rakastella miekoin ja jousin, en ma tahdo tänne kuolla, kantaja kaunoinen!

Äiti.

Mieronteille moni meni, joka joutui loitommalle oman ahon aitausta matkoillansa maalimoilla. Älä sinä oudosta onnesta huoli, täällä sun taatasi vaon viereen kuoli, aurinkoni, ainoiseni, poikani poloinen!

Poika.

Älä itke äitikulta, vaikka vaivun laulun maille ohi oman taatan haudan näiltä rakkailta rajoilta. Minna nyt astun, kun lähden taatan koista, palatessa poluiltani kunniassa toistan, siunaustas pyydän sulta, kantaja kaunoinen.

Äiti.

Hyvästi jää ja astu aamun teitä, älä Luojalta, älä muilta tekojas yöhön peitä, keijut keveät sua hellästi pitäköön, hyvät taimet ne sinussa itäköön!

Poika.

Hyvästi jää nyt emo hyvä, hellä, kannan kuvasi, hyvät sanasi, syvällä sydämmellä, anna anteeksi... mun täytyvi lähteä, taivas selittäköön iltasi tähteä!

Äiti.

Hyvästi poikani!

Poika.

Hyvästi äitini!

Ulos maailmaan!

Ma katselin kauvan taaksepäin, kotiseutuni hämärään häipyvän näin, jäi portaille äiti rukka. -- En äidille murheen murua sois, mut elämän leikkiin haluan pois vaikka perisi mun huuman hukka!

Kotirantoja rauhaton harhailin, söin, join sekä jouten kyläilin, oli pieni se aatospiiri, yhä samaa haalean vanhaa näin, ei, pois, pois uusia retkiä päin, mihin viittaa maaliman viiri!

Ei auta, auta, en itkeä saa, kun eessäni suuri on suunnaton maa, joka aatosta nostaa ja kiintää. Ulos, ulos kun elämä hymyilee ja voitonseppeltä tarjoilee ja toivorunsaana siintää!

Kulkurin kannel.

Minä se olen kulkuripoika ja mulla on laulun ääni, soittokiistoihin kiiruhdan ja elämä huumaa pääni.

Ei ole rikkaus painamassa, ei kultia kukkarossa, sauva ja kontti on korujani ja rikkaus kantelossa.

Kannel se mulle on kumppani ja tunteeni tuoksun tuoja, kuusest' on pohja ja koivusta kansi ja kaijun on antanut Luoja.

Hyräillen veisti sen paimenukko, kun kuhersi teiri tieltä; siinä on suvista suhinaa ja siinä on viisi kieltä.

Kaksi kieltä on kimeää, ne päivän säteissä loistaa, kaksi on ruosteista kumeaa ja ne hämärän huolia toistaa.

Laulan sydämmeni tarpeesta kuin tapa on kulkureilla, kuljen kylihin soitellen ja suurilla taipaleilla.