Public-domain ebook
Mansikoita ja Mustikoita III
by Various
Language: fi143 downloads on Project Gutenberg
Subjects
In: Poetry·Mythology, Legends & Folklore
Public-domain ebook sourced from Project Gutenberg #61749.
Public-domain ebook
by Various
Language: fi143 downloads on Project Gutenberg
Subjects
In: Poetry·Mythology, Legends & Folklore
Public-domain ebook sourced from Project Gutenberg #61749.
The opening · free to read
Wilhelm Tellin kuolema (Uhland.) Syyslaulu (Runeberg.) Kanteleeni (Thomas Moore.) Iltasella (Thomas Moore.) Nuori runoilija (Thomas Moore.) Äl' unhota hautoja urhoin (Thomas Moore.) Kannel Taaraan linnassa (Thomas Moore.) Maan jako (Schiller.) Nuoren sotijan ero kodistaan.
Lauluin kaipaus.
Lauloi ennen laululaumat, Sulomielin soittelivat Äänellä helisevällä. Kuminalla kultarinnan. Lauloit puussa, lauloit maassa, Lauloit luonnon laaksoloissa, Lauloit päivistä pahoista, Lauloit päivistä hyvistä. Lauloi ennen laululinnut, Kultarinnat kuikutteli Suomen suurilla saloilla, Kaunihilla kankahilla, Lauloit vierillä vesillä, Vetten päällä veisasivat Kesän kaunihin ajalla, Ajalla suven suloisen; Soitot kaikui kankahille, Laulut laaksoihin leveni; Sit' oli korvin kaunis kuulla, Ilo meidän mietiskellä. -- Ei nyt laula laululinnut, Kultarinnat kuikuttele, Josta laulu luonnon saisi, Ilo soittohon sopisi. Halla on pannut laulun luonnon, Kylmä laulajat lumonna, Pakkanen pojes ajanut, Talvi jättänyt jälelle Varpuset valittamahan, Tijaiset tirisemähän, Harakat hatsattamahan. Mut on tuolla toisiakin Lintuja liriseviä, Soman laulun laativia, Uutta ääntä antavia Tuossa siistissä salissa, Hyvin sievässä häkissä Ilona asujamilla. Net linnut, lihavat linnut Eivät Suomea selitä; -- Vieras kieli, vieras mieli! Ei se luonto laulussansa Suomen luontohon sopisi. Siis ne laulut laulajoitten Eivät kai'u kunnahille, Eivät laaksoihin levene. Jos kerran kesä tulisi, Saisi Suomiki sulonsa, Isänmaammekin ilonsa, Luonto loisi laulurinnat, Suomen mieli, Suomen kieli Soisi soittoja somia, Jotka kauvas kaikuisivat Oman Suomemme sulona Ilona imantehena!
Aikain muuttuvaisuudesta.
Ajat aina muutteleksen Sekä vuodet väisteleksen Niinkuin Salomo sanopi. Koko luonnon valtakunta Ain' on muutosten alainen. Aika asettaa asiat, Aika laitkin laittelepi, Aika muuttavi monarkit, Valtakunnat vaihtelepi. Aika linnat liittelepi, Aika vallit vahvistapi, Myöskin muuttapi muruiksi. Aika kaupungit kutopi, Aika poroks polttelepi. Aika sytyttää sodatkin, Aika riidat ratkaisepi. Aika kansat kasvattapi, Aika mullaks muuttelepi. Aika kaikki kääntelepi, Kaikki paikat kallellensa, Mailmanki mahtinensa Muuttelepi mullinmallin. Aika muuttanut minunki, Tieni monenmutkaiseksi, Kun olen elänyt ennen, Vaeltanut vaivan kanssa Ylös ja alas mäkeä. Aika antoi onnen mulle, Aika antoi aika käellä, Aika antoi arvon mulle, Aika arvoni alensi. Kyllähän minäi kykenin Nuotallen nuorempanani, Vaan nyt vanhana vapisen, Voimatoinna voivottelen. Aika kummasti kulupi, Aikalaillansa ajelee, Aika viepi vuodet kaikki. Aika viikot vierettäpi. Aika arvon ansaitsepi, Aika kaikki kirjottapi, Aika Amenen sanopi.
Pojat tytöille.
Tytöt hyppi, helmet helkki, Nuorten miesten silmät välkki, Nuoret miehet laulamaan: Jos oisit maassa mansikkaisna, Maan povessa puolukkaisna, Söisin sun sydämehein.
Riika, piika parka, Meni aivan varhain Laumaans katsomaan. Käkilinnun kuuli, Vaikk' ol' raskas tuuli Oksall' kukkuvan, Kuudest' käki parkas, Siitä Riika arvas Naimavuotensa; Itkusuulla huusi: Pitkää vuotta kuusi Miestä odottaa!
Rakkauden tuskissa valitus.
Minne on rientänyt rinnastain rauha. Sortunut sieluni raittius? Alati povessain myrsky nyt pauhaa, Mennyt on entinen vapaus.
Ennen ma käyskelin talosta taloon, Miellytin tyttöjä ilossain; Nyt mua murhe vaan työntävi saloon, Löydä en sielläkään lepoain!
Ennen ma juttelin jalosti juuri, Lasketin lauseita lystikseni; Nyt olen ääneti aivan kuin muuri, Kaino ja kehnokin mielessäin.
Ennen ma kantelen ääressä lauloin, Sopivatpa soitollen sormeni; Nyt ovat kynteni kiedotut pauloin. Ei taho taipua ääneni.
Muutos on julmasti murtanut mielein Toimista tarkoista viettänyt; En toki soisi kujertavan kielein, Tyydyn vaikka taivas on pimennyt.
Nyt vasta viisaus virvottaa alkaa, Luonnonki salasuus selviävi; Yksin en oo minn' astuukin jalka, Tuttuja mulla on salossaki.
Taivahan piiri ja luonnonki luodut, Eläimet, linnut, virvat ja puut, Opiksi mulle ne kaikk' ovat suodut, Vaikka en siksi heit' omistanut.
Lintuki laulavi rakkaudesta, Luvaten ikuisen lempeyden; Virtaki virkkavi kaipauksesta, Lehdissä näen katoovaisuuden.
Sitten jos katselen piiriä taivaan. Tähdet ne tuikkavat taukoomata, Lupaavat lujasti jälestä vaivan Iloa, onnea loppumata.
Miksikäs annan murheelle sijaa, Toivossa aikani kuluvi vaan; Onnipa mullakin kukoistaa pian. Autuutta minäki maistella saan.
Taivossa yhtyvät ystävät jälleen, Tavata tuttuni taivossa saan; Tätäpä toivon ma taas ilotellen. Rupean lauluja latelemaan.
Hahtimies rauhaan haluaa, merellä Myrsky kun kohtaa sekä pilvi musta Pois valon viep', ei nävy tähdet varmat Laivaväellen.
Vaittelee rauhaa väki tuima Turkin. Vaittelee Greekan sotasankaritkin; Ystävät! Kalliimp' lepo, rauha on kuin Kulta ja korkuus;
Sillä ei rikkaus eli ruhtinasten Vahtikaan salpaa sydämestä vaivaa Eikä linnoihin tulemasta estä Lentoja murheen.
Eletään kelvoin vähäsellä, kun on Pöytä herkutoin, oma suola, leipä. Unta eik' estä paha pelko eikä Saastanen ahneus.
Miks' anoin paljoo lyhyt aika voiman Tuhlataan kauvas kotomailta kulkein? Maalta pois muuttain kuka muutti koskaan Mieltä ja luontoo.
Laivahan kiipee suru vaskettuunki, Ratsumiehen myös suru kiinni ottaa, Liukkahamp' peuraa sekä tuulta aikaan Myrskysen ilman.
Mieli kun tyytyy osahans unhottaa Huomenen huolet, kovat onnet ottaa Naurusuin vastaan. Alituista onnee Eip' ole kellään.
Kuoli pois varhain ulias Akilles, Vaipui vanhuuttans ijäkäs Tithonos, Mullen ehk' antaa mitä sulta kieltää Rientävä hetki.
Ammoovat karjat monet ympärilläs, Hirnuvat sulla kenokaulat orhit. Verkaset vaatteet etähältä tuodut Päälläsi kannat.
Luoma peltoisen vähän antoi mulle Ynnä myös pienen runotaidon, että Naapurien nauruks' ite irvihampaat Laulelen ilkeet.
Heinäkuun 5:s päivä.
(Runeberg.)
Nyt kesäpäivä loistavi, Niin outo ompi mieleni Täll' aamupuhtehella. Lähetkö poika lehtohon, Suvinen siellä ilma on Nyt meidän lainoskella: Tää päivä juhlapäivä on.
Soturi sen kun lausuvi, Hän korjaa työnsä, nousevi Ja käden mulle antaa: Ja kylän kautta astumma. Ja niitun kukkapolkuja Sinisen lammin rantaan, Ku loisti kasteen helmissä.
Voi sitä maata, taivasta! Sanaa ei vanhus virkkana, Hän senkuin katsasteli. Välistä silmä kyynelti, Puristain viimein kättäni Hän hiljaa lausutteli: "Tään eestä voisko kuollaki?"
En vastannunna. Silmä vaan Sai syömestäni vastaamaan. Hän toist' ei tahtonunna. Ja hetken aikaa ääneti Kun seutua, kuin ennenki. Hän oli katsellunna: Sanoiksi virkki viimeinki:
"Jaa, poika, tältä rannalta Palasen näet sä Suomea, Jok' isänmaa on sulla. Näin kaunihit kuin Virtaan veet, Saimaan on saaret, niemekkeet. On missä Wuoksi tulvaa, Imatran koski kohisee.
Ja saitko kauvas Pohjahan, Maan sielläi yhtä armahan Näkisit vaaroiltansa; Ja rannetta jos aukeaa Näit Pohjanlahden huuhtomaa, Ois Suomi sulossansa Ja sytyttäisi sinua.
Vaan arvaatkos sa mieltäni, Ja ymmärrätkö silmäni, Se miksi kyynelöipi? Ja tämä päivä, tiedätkö Tää sulon sulo miksikö Niin katkera mull' ompi. Tää viides Heinäkuuta on.
Koittaapi päivä, vierevi; Kuin moni jälkee jättävi Kun toista saat jo oottaa? Heinäkuun viides päivä, ah! Jälett' ei mennyt, muistanpa Sen seitsentoista vuotta; Silloin sai Duncker surmansa.
The book keeps going
Reading is free forever. Sign up and watch scenes appear while you read.



Scenes Storieta drew for other classics.
New illustrated classics
Once or twice a month: the latest books to get full character casts, scene art, and free comic editions. No account needed.