Runopisareita

Pisareita. Ylös! Vala isänmaalle. Kuni tammi tarhalatva. Suomen tulevaisuus. Suoraan vaan! Ennen ja nyt. Oisko isäin henki tuo? Miks' on maassa kärsimystä? Vuoden päättyessä. Ahkeroi! Sunnuntaina. Lemmetön liitto. Vanha mieronmies. Kotona jos olla vois! Mä en voi olla siellä. Taaton neuvo. Satakieli. Kuusikossa. Hehku, rinta! Riehu, myrskytuuli! Kevään oikkuja. Keväiset jäät. Yliopiston kirjastossa. Vapaus voittaa! Se lienteytyy. Kuusi ja koivu. Eestäs löydät. Kyyhkyselle. Tie ja tähti. Hyvä siemen. Kahdenlaisia kuulioita. Kaksin. Lemmen terhenissä. Oon kuni hurja oronen. Kallein omaisuus. Uusi kotimme. Jos tahdot, impi vain. Hienottarelle. Udutar. Petetty. Muistolaulu. Tulen tienoolla. Tuolla minun mielitietty. Kuin orjanruusu. Epätietoinen. Monihyväinen. Kypsyä saa pellon vilja. Ihme.

Pisareita.

Salomaalla sammalesta Henki tuores henkäeli, Utu untelo yleni Kevätpäivän paistaessa.

Utu tuores tuoksahteli Pyrkien yhä ylemmä; Läksi pilvyenä piennä Ilmankantta kaartamahan.

Pirskutteli pilvi pieni Tullut synkältä salolta Pienosia pisareita, Vihmeheisiä vetosen.

Pienosista pisareista Toiset lehdille lehahti, Kuhahteli kukkasille, Niillä hetken heiluellen Lailla helmen hopeaisen, Kunnes idän irju viima Kukan nuppua nujersi, Vartta väänteli väkisten, Puotti pienosen pisaran, Uuvutteli unholahan.

Pisareista pienosista Toiset tulla tuiskahteli Läikkyville lainehille, Selän siintävän vesille, Sinne peittyen peräti. Toiset tuulen työntäminä Vaapsahtivat vuoristolle, Siellä uupuivat ijäksi. Kovan kallion kolohon.

Mutta muutamat putosi Kostukkeeksi kynnöksille, Vainioille vihrehille, Niittylöille nääntyville.

Jospa joutuisi jokainen Pienen pienikin pisara Kostukkeeksi kynnökselle, Kylvetylle kunnakselle! -- Silloin siintävä, sorea Kukka kaunis kasuaisi, Vilja viihtyisi vihanta Suomen suurilla saloilla, Syänmailla synkeillä.

Ylös!

Korvessa kulkee eellehen pienoinen joukkokunta, Sen tiellä murrokoita on ja kylmää talvilunta. On vanhuksia joukossa ja kansaa myöskin nuorta, He pyrkii korven reunalle korkeeta kohden vuorta.

On monta vaaraa, vastusta ja paljon seisokkeita, Mont' kertaa ollaan eksyä ja tehdään polvekkeita, Vaan eellä miehet viisaimmat ne oikeahan johtaa, Lyö jälkijoukko merkkiä ja viitat ylös nostaa.

Niin kulkee joukko vitkalleen tietöntä taipaletta, Uus ura aukee kansalle vaeltaa vastuksetta. Mut monta uupuu korpehen kun voimat hervahtaapi Ja korven synkän kätköhön nuot raukat jäädä saapi.

Mut urhot vahvat vitkalleen lähestyy korven laitaa Ja vihdoin läpi lehvien he aukon nähdä taitaa. Ja tuota kohden uljaasti nyt joukko asteleepi Ja matkan määrän löydöltä jo rinnat riemuitseepi.

Niin päästään korven reunalle ja siihen joukko jääpi Ja helpotuksen huokauksen nyt urhot hengähtääpi. Siin' henki tuores, vienonen tuoksuupi sammalesta Ja hienon hieno tuulonen henkäilee luotehesta.

Ja maahan päälle sammalen nyt miehet istahtaapi, Nyt heiltä raajat raukenee, uupuupi, uinahtaapi. Mut maasta usvaa henkäilee mieslauman tienohilla Ja peittää urhot uinuvat pehmeillä untuvilla.

Niin siinä joukko pienonen rauhassa uinuaapi Ja matkapuuhat mielestään se siinä unhottaapi. -- Mut vihdoin joukko nuorien jo nousee valvehille Ja rohkein heistä huudahtaa miehille nukkuville:

"Jo ylös, joukko, joutukaa, matkalle lähtekäämme, Ei olla vielä perillä, vaan sinne pyrkikäämme! Vain hiukan päivä pilkistää meill' usvan katvehessa, Mut nähdä me sen tahdomme täydessä loistehessa!

Siis joutukaatte! Ylöspäin yks'voimin rynnätkäämme, Siell' usvain yläpuolella varmasti kerran näämme Me puolenpäivän päivyen, sen tosiloistavuuden, Siell' vapaavallan löydämme, maan ihanaisen uuden!"

Vaan vakaamielet vanhukset kyljelleen käännähtääpi, Yks'mielisesti yhteissuin nuorille äännähtääpi: "Pois lähdön touhu heittäkää, unelle uupukaatte, Te huudollanne huimalla pois rauhan meiltä saatte!

Tuo turhaa on kun vuorelle luulette pääsevänne, On vuoren rinta louhuinen, siell' murtuu elämänne. Te täällä meidän tavalla rauhassa nukkukaatte Ja tähän korven reunalle uus pelto perkakaatte!"

Niin lausuu joukko vanhojen ja paikallensa jääpi, Mut nuorten joukko intoisa vain ylös rynnistääpi -- Ja ilma seestyy yhtenään kun tullaan ylemmäksi Ja päivänterä lämmittää jo ilman lempeemmäksi.

Ja halki usvan ylemmäs tuo joukko aina saapi, On eellä pojat uljaimmat, ne siellä huudahtaapi: "Vain ylös, ylös rynnätkää, usvien yläpuolla On ilma raitis, puhtonen ja toivonmaa on tuolla!"

1895.

Vala isänmaalle.

Kotilahden rantamalla Kalliolla korkealla Istuskelen aateskellen, Isänmaata ihaellen.

Suomen luonnon suloisuutta, Suvi-illan ihanuutta Silmäillessä siintäville Kiitää aatos taivahille.

Sydämeni syttyväksi Tunnen tulenkipinäksi, Kotilehdon koivahille Noin ma kuiskin kuuluville:

Sulle, sulle ainoalle, Kotimaalle rakkahalle, Elontyöni annan sulle Jos on voimaa suotu mulle!

Armas maani, vapauttasi, Kunniaasi, lakiasi Töin ja toimin puollustella Tahdon aina miehuudella.

Armas kansa, vannon sulle, Onnesi on onni mulle! Herravallan salonlasta Soisin la'ata sortamasta!

Niin mä kuiskin koivahille, Kallioille kivisille; Nyt sen taasen kuuluville Huudan taistoveljyille.

1895.

Kuni tammi tarhalatva.

Niin on kansa kalevainen Kuni tammi tarhalatva, Jäykkä oksainen, jykevä.

Paljon tammi tarvitseepi Paistetta keväisen päivän Ennen kuin se ennättääpi Lehvät lehtihin pukea -- Kauvan tammi tarvitseepi Harmajan halata hallan Ennen kuin se hellittyypi, Luopi maahan lehtyensä.

Kauvan kansa kammoaapi Ulkomaista mahtavuutta -- Kauvan taasen tallentaapi Mihin kerran mielistyypi: Niin on kansa kalevainen Kuni tammi tarhalatva, Jäykkäoksainen, jykevä.

1894.

Suomen tulevaisuus.

Oi josko vuotta tuhannen Tuntisi tulevaista, Ja koko ajan seuraten Sukua suomalaista Kun eläisi, niin tietohon Sais synnyinmaansa kohtalon!