Kuljeksiva teatteriseura: Kaksinäytöksinen ilveily lauluineen

Sjövall, maaseututeaatterin tirehtööri. Ölander, | Grip, | näyttelijöitä. Ek, | Gråström, rikas nahkuri Vesterviikistä. Theodor, hänen poikansa, näyttelijänä Sjövallin teaatterissa. Josefina, Sjövallin tytär. Ravintolan isäntä Vimmerbyyssä Vahtimestari Sjövallin teaatterissa.

Näyttelijöitä, näyttelijättäriä, kyyppareja. Teaatteriyleisöä, muuan naisääni salongista y.m.

Tapaus Vimmerbyyssä.

Ensimmäinen näytös.

Suuri sali Vimmerbyyn ravintolassa. Ovet sivuilla ja perällä.

1 kohtaus.

Sjövall, Ölander, Grip, Ek, Theodor ja näyttelijöitä.

1:nen laulu.

Kuoro.

Taide meille loiston antaa, Oomme suuret taiteessa; Ystadista Haaparantaan Taiteemme on kuuluisa.

Sjövall.

1) Kun traagillisen roolin näyttelen, Kun näyttämöllä joudun raivon myrskyyn, Yleisö ulvoo, parkuu, tyrskyy Ja kauhistuen ryntää ovellen.

Kuoro.

Niin, niin, se ryntää heti ovellen.

Sjövall.

2) Mä ilveilyssä varmaan kaikki voitan, Mun pelkkä naamanikin naurattaa; Ja kun ma oikein suuta soitan, Yleisö huutaa, nauraa, kitkattaa.

Kuoro.

Niin, niin, se huutaa, nauraa kitkattaa.

Sjövall.

3) Kun ohjelmassa vaan on nimeni, Varsinkin omass' näytelmässäni Niin piljeteistä heti otellaan Jo kaduillakin niistä tapellaan.

Kuoro.

Niin, kadullakin niistä tapellaan.

Sjövall.

4) Neroni kaikkialla tunnetaan Ja apploodeja mulle annetaan Hevoset riisuttaisiin vaunuistain Jos oisi mulla hevosia vain.

Kuoro.

Taide meille loiston antaa. Oomme suuret taiteessa, Ystadista Haaparantaan Taiteemme on kuuluisa.

Sjövall. Niin lapset, seuratkaa te minun esimerkkiäni, niin me yhdessä muodostamme sellaisen neron liiton, joka hämmästyttää koko Eurooppaa... niin, minä olen johdattanut teitä kaupungista kaupunkiin, voitosta voittoon...

Ölander (pistää mukaan). Mutta minnekkäs te olette johdattanut palkanmaksupäivän?

Sjövall. Herra Ölander! te olette tyytymätön ihminen.

Ölander. Vai tyytymätön! Kahteen viikkoon en ole saanut äyriäkään palkastani; minä olen laihtunut, ohentunut, käynyt melkein läpikuultavaksi.

Sjövall. Sellaisen pitää tositaiteilijan ollakin... kevyen eteerillisen.

Ölander. Tietysti... hänen läpitsensä pitää näkyä taivaat ja maat... Minä olen pian siinä tilassa. Mutta surkeinta kaikista on se, että vaikka minä olen teaatterin père noble, minulla tuskin on nuttua niskassani.

Sjövall. Hyvä herra, niissä rooleissa, joita te näyttelette, ette tarvitse omaa nuttua -- niissähän te käytätte teaatterin pukuja.

Ölander. Kauniita pukuja! Ne tuskin kestävät käsin koskettaa... suurempaa gestiä tehdessä -- joka on tragediassa välttämätöntä -- irtautuvat puvuista hihat, niin että ihminen näyttää variksen pelätiltä.

Sjövall. Minähän olen aina saarnannut että pukujen ja dekorationien liiallinen komeus on tosi taiteelle vahingoksi. Mehän näyttelemme melkein yksinomaan muinaisaikaisia klassillisia kappaleita, ja muinaisaikaan käytettiin pukuja tuskin ollenkaan. Tarkastelkaa noita kuolemattomia taideteoksia, jotka maalarit ja kuvanveistäjät ovat jättäneet perinnöksi jälkimaailmalle, noita klassillisia kuvapatsaita kivestä ja metallista.

Ölander. Mitä niihin tulee, niin on jokainen meistä pian yhtä klassillinen.

Sjövall. Mitä, herra? Puuhaatteko te seurassani työlakkoa, vai? Katsokaa tovereitanne; voisinpa melkein vannoa, että jokaisella on palkkansa saamatta minulta.

Grip (kiivaasti). Niin onkin!

Kalkki. Niin, Herra paratkoon!

Sjövall. Nähkääs, mitä minä sanoin -- olisin kyllä voinut vannoa sen. Mutta onko yksikään heistä viikkokauteen sanonut minulle sanaakaan?