Ilojen kaupunki

I. Kaupungin yläpuolella. II. Haastattelija. III. Innoitusta. IV. Mrs. Ilam. V. Orkesteri. VI. Musta taakka. VII. Kissa. VIII. Juliette katoaa. IX. Kuollut koira. X. Hyppysellinen nuuskaa. XI. Takaisin elämään. XII. Pyörässä. XIII. Jetsamin toimet. XIV. Kaksoiset astuvat näyttämölle.

II OSA: KAKSOISET.

XV. Josephus tekee ehdotuksen. XVI. Musta lipas. XVII. mies parvekkeella. XVIII. Avioliittotarjous. XIX. Iloisen kaupungin sydän. XX. Mitä Jetsam halusi. XI. Konsertti keskeytyy. XXII. Carpentaria salapoliisina. XXIII. Keskustelu puutarhassa.

III OSA: JETSAM.

XXIV. Vene. XXV. Palvelijat. XXVI. Tyhjä makuuhuone. XXVII. Valokuva. XXVIII. Kuolinmarssi. XXIX. Samin tarina. XXX. Mitä Mrs. Ilam sanoi. XXXI. Sopusointua.

I OSA.

CARPENTARIA.

I LUKU.

KAUPUNGIN YLÄPUOLELLA.

"Carpentaria!"

Yksi kolmesta upeaunivormuisesta virkailijasta, jotka hoitivat ilmapalloa, josta piti tulla Ilojen Kaupungin suurin vetonumero, kuiskasi tämän nimen varoittavasti tovereilleen, kuin olisi hän tarkoittanut, että heidän oli nyt parasta olla varuillaan: Ja kaikki he vilkuivat salaa omituista olentoa, joka lähestyi aitausta sen eteen kerääntyneen ihmisjoukon läpi. Mies oli pitkä ja hänellä oli punainen tukka ja tarmokkaat kasvot, ja hänellä oli yllään puku, jonka sininen väri erinomaisesti sopi punaiseen tukkaan. Aitauksen portin yläpuolelle oli kiinnitetty emaljoitu kyltti:

'ILOJEN KAUPUNKI.'

Pääjohtaja: Josephus Ilam.

Apulais- ja musiikkijohtaja: Charles Carpentaria.

Ilmapallo nousee joka puolitunti kolmen jälkeen. Kolmentuhannen jalan korkeus taataan. Pääsylippu puoli kruunua, kiikari siihen laskettuna.

Kyltti oli hiukan vinossa, ja lähestyvä mies asetti sen suoraan ennenkuin hän astui sisään ilmapallopaikalle.

"Hyvää iltaa", sanoi hän. "Onko kaikki valmista?"

"Hyvää päivää, mr. Carpentaria", sanoi ilmapallon ohjaaja kunnioittavasti. "Kyllä, kaikki on valmista."

Nuo kolme miestä ryhtyivät mahdollisimman silmiinpistävästi laittamaan pallon köysiä kuntoon erään nuoren miehen, jolla oli kultasankaiset lasit, äkkiä alkaessa katsella kaukaisuuteen kuin olisi hän huomannut jotain, joka vaati hänen mielenkiintonsa kokonaan osakseen.

"Aiotteko mennä ylös, sir?" kysyi pallon ohjaaja.

"Kyllä", vastasi Carpentaria. "Mr. Ilam ja minä lähdemme yhdessä ylös. Meillä on kai aikaa siihen? Kello on vasta puoli kolme."

"Kyllä, sir."

Carpentaria loi tutkivan katseen suureen ilmapalloon, joka värisi ja leijui ja tempoili köysissään pyrkien ylöspäin tuolla kaipuulla, joka on niin ominainen hyvin täytetyille ilmapalloille, Hän oli kuin ei hän olisi nähnyt kultasankalasista miestä.

"Missä on laskinvarjomies?" kysyi Carpentaria.

Laskinvarjostimella hyppääjän piti antaa loistetta silkkisen pallon ensimmäiselle nousulle heittäytymällä siitä alas Thamesiin tai jonnekin muualle. Hänen koneistonsa riippui suuren, pyöreän gondoolin alapuolella.

"Hän on oleva täällä ennen kolmea, sir", sanoi pallon ohjaaja.

"Hän on täällä tuossa tuokiossa", sanoi toinen mies tahtoen näyttää, että hänelläkin oli oikeus puhua suuren Carpentarian kanssa.

Pari silmänräpäystä myöhemmin tuli kunnianarvoisa pääjohtaja itse.

Mr. Josephus Ilam oli pitkä kuten toverinsakin, mutta paljon lihavampi. Hän oli miltei yhtä mahtavan näköinen kuin olutkuski, ja kädetkin olivat känsäiset. Häh oli viisikymmenvuotias, kymmenen vuotta Carpentariaa vanhempi, ja luultavasti oli kymmenen vuotta kulunut siitä kuin hän viimeksi näki omat jalkansa. Hän oli sileäksi ajeltu, poskilla ja leuassa sinisiä varjoja, jotka muistuttivat merta kartalla, ja hänen tukkansa — mikä siitä oli jälellä — näytti epäröivän mustan ja harmaan välillä.

"Mitä tämä merkitsee?" kysyi hän Carpentarialta.

"Oh, minusta oli vain hauskaa lähteä teidän kanssanne mukaan ensi matkalle", vastasi Carpentaria. "Minulla on jotain näyttämistä teille tuolta ylhäältä."

Kädenliikkeellä hän osoitti taivasta, ja hänen hymynsä osoitti, että hän piti Ilamin suostumusta luonnollisena.

Ilam hymyili turpeasti ja suostui ehdotukseen. Hän ei tahtonut esittää vastaväitteitä alaistensa kuullen. Mutta miten hyödytöntä oli nousta nyt itse avajaispäivänä taivasta kohti, juuri kun tuon laitoksen suunnaton järjestely vaati alituista huolenpitoa maassa, se oli hänelle sangen selvillä. Hän ryömi varovasti palmikoidun gondoolin reunan yli, ja Carpentaria seurasi häntä.

"Liikkeelle siis!" sanoi Carpentaria iloisesti. "Liikkeelle!" toisti hän kärsimättömästi, kun pallo pysähtyi noin kymmenen jalan korkeuteen.

"Kyllä, sir", vastasi pallon ohjaaja innokkaasti.

Pallon hoitajien välillä näytti vallanneen erimielisyyttä jostakin.

Oli ensimmäinen päivä toukokuuta, mutta Lontoon kevät oli nyt päättänyt olla oikullinen ja järjetön. Lumen, kylmän ja itätuulen sijasta, jotka tavallisesti aina seuraavat huhtikuuta, jota niin verisen ivallisesti kutsutaan "iloiseksi kuukaudeksi", vallitsi kirkas, loistava päivänpaiste ja oli aivan tyyni. Aurinko kimalteli ja paistoi pallon etupuolelle, mutta sitä eivät tietenkään gondoolissaolijat voineet nähdä. He eivät voineet huomata mitään muuta kuin että maailma vähitellen vaipui heidän allaan. Pallo oli lakannut tärisemästä, se oli niin hiljaa kuin se olisi pantu tukien varaan, ja Ilojen Kaupunki vaipui yhä alemmaksi, ja viidenkymmenen tuhannen katsojan ylöspäin kääntyneet kasvot kävivät yhä pienemmiksi.

Olisi mielenkiintoista ja varmastikin opettavaista kertoa niistä arvoituksista ja dramaattisista kohtauksista, jotka olivat tapahtuneet Ilojen Kaupungin esihistoriassa, siitä asti kuin Carpentaria saatuaan päähänpiston sai myöskin käsiinsä Josephus Ilamin välttämättömäksi miljonääriksi, aina tähän kiireiseen ja sekaiseen avajais-aattoiltaan asti, mutta ne eivät kuulu tähän kertomukseen. On vain välttämätöntä huomauttaa lukijalle kaupungin asemasta. Alemmassa kulmassa vasemmalla millä Lontoon kartalla tahansa huomaa suuren, miltei tyhjän alueen, joka on nurinpäin käännetyn U-kirjaimen muotoinen. Tätä aluetta rajoittaa Thames joka puolelta paitsi varresta. Se on nimittäin niemi, jonka Thames muodostaa, ja ihmeellisen harvaan asuttu verrattuna Hammersmithin hälinään toisella puolen virtaa.

Ilam ja Carpentaria ostivat tai vuokrasivat koko keskiosan nientä Ilamin rahoilla. Se oli yli kolmensadan acren suuruinen. He olisivat ostaneet koko paikan Barnesiin asti, elleivät nuo hullut Ranelaghin golf-klubilaiset olisi olleet niin itsepäisiä, etteivät luopuneet golf-kentistään, vaikka heille tarjottiin satumaisia summia joka tuumasta. Ilam ja Carpentaria ottivat haltuunsa loppupään Bridge Roadia, joka leikkasi niemimaan kahtia, ja johtivat raitioliikenteen Hammersmithin ja Barnesin välillä Lonsdaleen. He repivät jokaisen talon Bridge Roadin varrella tuhoten siten noin seitsemänkymmentä onnellista englantilaista kotia, ja sitten he alkoivat rakentaa Ilojen Kaupunkia, jonka he olivat aikoneet siksi, miksi nyt koko maailma sen myöntää, suurimmaksi huvipaikaksi, mitä Eurooppa koskaan oli nähnyt.

Sikäli kuin ilmapallo nousi, näkyivät Ilojen Kaupungin ääriviivat yhä enemmän. Miltei pohjoisesta etelään Hammersmith Bridgesta lähtien kulki Keskuskatu, tuo loistava liikennetie, joka oli seurannut Bridge Roadia, Se oli sata jalkaa leveä, ja joka suuntaan kulki iloisenkirjavia raitiovaunuja kaupungin eteläisen ja pohjoisen sisäänkäytävän välillä. Molemmin puolin oli kaikenlaisia rakennuksia, kaikki kermanvalkeiksi maalattuja — teatteri, varietee, konserttisali, panoraamarakennus, esitelmäsali, eläinkokoelma, ravintoloita, kahviloita, baareja ja noita lukuisia paikkoja, missä myydään hyödyttömiä ja kalliita muistoesineitä, joita ilman ei todellinen brittiläinen voi olla sinä päivänä, jolloin hän on lähtenyt huvittelemaan. Jalankulkijain käytävien yllä oli lasikatos ja niiden sekä ajoradan välillä oli kaksi riviä puita, jotka kauniin ilman vaikutuksesta puhkesivat yhä kauniimpaan lehteen. Sivukäytävät ja ajoradat olivat täpötäynnä väkeä, ja katu näytti iloiselta, ei vain naisten loistavien pukujen ja päivänvalojen kirjavuuden vuoksi, vaan myös pitkien norsu-, kameeli- ja muiden eläinten muodostamain jonojen vuoksi, joissa värillisten ja mustien olentojen-ohjaamina ratsasti lukemattomia kaikenikäisiä lapsia, joka katolta liehui suuria, tummanpunaisia lippuja, joissa komeili kultakirjoitus: Ilojen Kaupunki. Pääjohtaja: Ilam. Apulaisjohtaja: Carpentaria. Lisätkää tähän lukuisten orkesterien musiikki ja päivänpaiste, älkääkä unohtako kaikkien kauniisti leikeltyjen päätysivujen uutta maalausta, niin voitte saada käsityksen siitä näystä, jonka esplanaadi tarjosi Ilamille ja Carpentarialle.