Jussi ja Lassi

WSOY, Porvoo, 1921.

"Jussi ja Lassi" sisältää piirrelmiä lasten elämästä, suoranaisia poimintoja heidän omista jutteluistaan, kun samalla tapahtuva leikki ja liikehtiminen on jätetty kuvaamatta. Lasten omien lauseiden avulla on koetettu saada esille heidän orastelevia ajatuksiansa ja nopeasti läikehtiviä kuvitelmiansa tuolla levottomalla heräämis- ja ulottelemiskaudella (6-8 v.), jolloin ei vielä säännöllinen työ eikä ulkoa omistetut opit paljon kangista heidän ajatustansa. Houkutella näkyville heitä, sellaisena yrityksenä pyytävät seuraavat vaatimattomat sivut olla.

M. J.

Oli kaksi pientä poikaa, Jussi ja Lassi, jotka eivät olleet koulussa vielä. Jussi oli seitsemän, Lassi kuuden vuoden vanha.

Heidän päivänsä kuluivat niinkuin poikien tavallisesti siinä iässä. Vähän he lukivat ja kirjoittivat kotona, mutta enimmäkseen he leikkivät ja telmivät. Luulenpa, etteivät he olleet maailman vallattomimpia poikia, mutta luulenpa, etteivät olleet kilteimpiäkään. Ei, eivät he kilteimpiä kuitenkaan olleet.

He näet olivat jostakin saaneet sellaisen käsityksen tahi uskon, että tämä maailma olisi ollut aika soma, ihan mukiinmenevä maailma juuri sellaisena kuin he sen näkivät, ellei suurten taholta esteitä olisi ollut. Se olisi ollut aika hyvä telmimispaikka kaikkine laitoksineen ja vehkeineen. Kaikki paikat houkuttelivat, nuo sähköpylväät, nuo katurännit, nuo portaitten kaidepuut, monenlaiset huonekalut, joiden juhlallisempia tarkoituksia he eivät käsittäneet.

Mutta oli se yksi suuri vika maailmassa. Oli kiellettyä kaikki, mikä houkutteli. Telmiä ei saanut. Vaikka olisi voinut telmiä tunnit, päivät, vuodet, ei, sadatkin vuodet, uupumatta, koskaan kyllästymättä. Jäsenet sitä tahtoivat. Ne tahtoivat huiskia ja kokeilla, pää tahtoi olla alhaalla, jalat ylhäällä, kädet jalkoina ja jalat käsinä.

Mutta ne olivat sitten keksineet, nuo aikaihmiset, että jokaisella lapsella piti olla äiti ja isä, jotka vartioitsivat lapsiansa. Se oli se keksintö, joka oli harmillisin, vaikka se ei muuten ollut huono keksintö.

Mutta ikäväksi ne tahtoivat tehdä maailman, nuo suuret. Kävellä aina kahdella jalalla, ei heittäytyä koskaan maahan, ei nauraa, vaikka koko maailma oli naurunaihetta täynnä ja vaikka itse maakin oli välistä haljeta pelkästä naurusta.

Oikeastaan hauskasti oli luotu maailma, kun oli elukkamaailma ja oli ihmismaailma. Elukat eivät olleet arvokkaita eikä niitä kehitetty. Ihmiset olivat arvokkaita, ja niitä aina vain kehitettiin. Mutta elukat olivat oikeastaan hauskempia. Niille voi jutella vaikka mitä, ja varmaan ne enemmän tajusivat kuin mitä ihmiset luulivat. Ja elukat eivät koskaan lapsia toruneet. Niin, ja elukoita kun oli vaikka minkälaisia.

"Hei, maailma, hei", miten siinä oli oikeastaan hauska olla.

Se oli pallo näet tämä maailma, ja se pyöri itsekin vimmatusti aina. Ihmekö, jos sen pojat pyörivät. Se oli pallo, sanoi isä, ja kaipa isä sen tiesi. "Hei, pallo vain." Kukahan oli heittänyt sen pallon kädestänsä pyörimään. Mutta suuri oli heittäjäkin silloin. Ja siinä pallossa oli sodat ja tykit ja koneet ja kaikki, eri mantereet ja kansat, siinä tapahtui kehitys ja kaikki muut suuret asiat, siinä eli monet eri maailmat, eläinten maailma, lasten maailma ja aikaihmisten eli jättiläisten maailma.

I.

"Kun nyt on jätetty nuoruus ja vapaus ja ruvettu lukemaan ja kirjoittamaan kotona, on tietysti parasta, ettei muistele entistä elämää, vaan alottaa ihan uuden elämän samalla", sanoi Jussi Lassille eräänä päivänä.

"Mutta minä muistelen entistä elämää aina", sanoi Lassi.

"Muistelen sitten minäkin", sanoi Jussi. "Muistelen maallaoloa, lehmiä ja hevosia."

"Ja lampaita ja sikoja."

"Ja muistelen talvielämää, lumilinnoja, kelkkamäkeä, jouluaikoja ja lumisotia", jatkoi Jussi.

"Ja kaikkia ystäviä, Mailia ja Tyttiä ja Väinöä ja Juliaa", sanoi Lassi.

"Kyllä elämä ennen oli toista."

"Oli."

"Vaan nyt täytyy kehittyä vain."

"Mitähän varten", kysyi Lassi.

"Että oppii ihmisiksi, sitävarten", sanoi Jussi.

"Vaan miten oppii ihmisiksi?"

"Siten, että on aina vakava, ei naura enää eikä koske huonekaluihin."

"Niin."

"Ei kaada niitä, ei tee torneja niistä enää."

"Ei saa tehdä."

"Eikä hypi eikä heitä kuperkeikkaa sohvalla."

"Eikä ryömi elukkana."

"Eikä kuluta sukanpolvia. Sitä eivät aikaihmiset siedä."

"Ei. Ei mitään tehdä milloinkaan, se on kiltteys. Olla vain. Ja mennä kouluun ensi syksynä."

"Kyllä ennen oli toista", sanoi Jussi. "'Hairale' sanottiin, kun mäessä mentiin. Se oli riemu!"

"Ja 'kankelo' sanottiin, ja silloin oli vielä suurempi riemu, kun hyppyrissä kaaduttiin. Niin hairale se kankelo ennen aina."

"Ja niin kankelo se hairale."

"Ja muistatko, kun pesät lumesta laitettiin ja karhuina oltiin?"

"Hairale."

"Ja ihmiset ennen olivat parempia kaikki. Maalla tulevat aikaihmisetkin paremmiksi."

"Niin tulevatkin. Onko sinulla ikävä maalle", kysyi Jussi.