Kaini: Murhekuvaus 2:ssa Kohtauksessa

Carl N. Keckman.

JÄSENET.

AADAMI. EEVA. KAINI. AABELI. MEHAALA, Kainin vaimo ja sisär. EENOKKI, heijän poikasa. Heijän nuorempia lapsiaan. Yläinen ääni.

1. KOHTAUS.

(Adamin majan luona).

1. NÄYTÖS.

Aadami ja Eeva.

EEVA (näkee Aabelin Ulkona). Ah tuo armas Aabelini, Nuorin poikani poloinen, Viisas viimen synnytetty, Ymmärrykseltä ylävä, Kikareelta kiitettavä; Kuin se soitteloo somasti, Kaunis lapsi lauleloopi, Ilautteloo Iseesä, Vielä enemmän emeesä; Kuin pijan pajuiset pillit, Kirjakepit kiiruisasti, Tekee väkkärät väleen, Asettaapi aijan päällen, Majan päällen myllynmallit, Onkivavat valmistaapi, Suorittaa sujuvat sukset, Kuutit kuusenkoskuvasta.

AADAMI. Tott on työsä työntekiän, Askareesa aikamiehen; Kaini hänen kaltaissasa Toen toimitti asiat, Toimitteli toimevasti, Kahto talontarpeita, Kaikki kahteli hyväksi, Kaikki laitto laavullesa: Eikä enee ehtinynnä Huvitusta huimanmielen, Lapsipuoskan laitoksia. Aika Aabelin mäneepi Typötyhjissä teoissa, Varsin jonnijoutavissa; Hyvin on lapsi laiskistunna Kurjistunna kultaisesi; Ainoat on Ajanviekit Lausumiset, laulamiset, Sormet soitullen sopiivat Eivät totu toimen töihen, Taivu tarvis askareihen.

EEVA. Vielä mieli mielipuolen Lapsen ymmärrys yhäite, Tavat vielä taipumata, Käännös käytöksen kepiä.

AADAMI. Se oisi Aabelin asia Kahtoo Kainin neuvokkia, Vartenottaa vanhemmalta Mahinmutkat mahtavalta, Opetuksia osavan: Ja jos toisin totteleisi Niin olisi oiva poika, Minullenkin mieleinen.

EEVA. Kyllä opit kyntömiehen, Teot kaikki työntekiän Väleen oppiivi osava, Pian nouvattaa nopia, Mahin mahtava tapaavi, Keksii kerran nähtyäsä; Uurastuu ukoksi tullen, Paranoopi partasuuna, Vaurastuupi vanhempana. Kieroon Kaini kahteloopi, Aina Aabeli iloinen, Yhtä ylpiä kotona, Viisas, vikkelä, väkevä, Aina liukas liikenneeltä Hyvänähtävä näöltä, Aina äitilleen alainen, Emän mieltä ehtiväinen, Kuuliainen kultaiseni, Sisärillen siivonpoika: Vaikka vasten veljeänsä Tahtoo toisinaan torua.

AADAMI. Ne on torat toimettoman, Kursaokset kunnottaman; Kaini kaikissa teoissa Eeimäissä, eilimäissä, Kaini kahtoopi taloa, Tarkoin pellut pehmittääpi, Yksin töitä suorittaavi. Kaini kaivaapi ojija, Kaini kaikki toimittaapi Mik on koissa korjattava, Mitä kerätään keolla. Ei ne ou verran veittäviä, Toinen uros toimellinen Tuohon on toivo toisenlainen Vara varma vanhanpäivän; Toinen raivo poikarakki. Vähänarvoinen apuna, Vihan viisas, liijan liukas, Pahapaltoinen puheelta; Vaan ej pijä vanhempaasa Vertaissanaan veljeäsä; Paremmalleen paimenpoika Vielä tohtiipi torua.

EEVA. Toinen leikillään toruupi, Toinen totta tonkaisoopi; Yhenvertaiset vereltä, Yhtäsyiset synnynnältä, Ei ou Kainikaan enempi Eikä suurempaa sukua.

AADAMI. Molemmat on moitittavat Toinen liijalta toelta, Toinen toenpuutokselta: Vaan ei Kaini ensimäissä Heijän kiistoissaan heristä, Alti alku Aabelista.

EEVA. Väli väätyllä vitalla, Väli vääntämättömällä; Toinen toisikymmeninen, Toinen ammoin aikamiessä, Kauvan jo ite isänä; Sepä oisi oiva lysti Jos olisi lapsenlainen, Pahan puoskan, puolimielen; Niin ma vielä vihtoisinkin, Kylvettäisin kylkiäsä.

AADAMAI. Elä vaarra vanhintamme, Vaarra vanhuuvenvaroa, Syytä ensinsyntynyttä, Kaho ylen Kainiamme, Kaini kasvolta rumempi Vaan on vahva vartalolta Runsas ruumiisa väellä, Töitä tehessä tekevä, Tavoilta hyvintasainen Aina Aabelii enempi. Sie et kurjoa kurita, Raahi rangaista väheä; Etkä oikein opeta, Tapojasa taivuttele, Toenpuolellen totuta Etkä vahvasti vakuuta Sovinnollen Kainin kansa; Kuinka kuunella tulisi Sillen siivolla puhua Jotta työllen juohattaavi, Joka opettaa osaapi Mahin maata kyntämään, Viljelemään viisauven.

EEVA. Minua panet pahaksi, Huuvat huolimattomaksi, Yhtä höpläksi löpäjät; Vaan et vainenkaan itestä Sano yhtäkään sanoa; Outko koskaan kokenna Häntä neuvoa nerolla? Tokk out toella torunna, Hävytöntä hängäissynnä? Ounko kuullut jollonkullon Ett oisit kouluta kokenna, Kurittanna kunnotonta, Opettanna omin kunnoin, Miten missäkin tilassa, Kuten kussakin kulussa Mitä tarvitaan tapoja, Kuten kukin käytös käypi? (Kahtelee nähäkseen Aabelia). Kussa kulkenoon kuriton? Tuossa kultani tulookin Kaho kaunista näköä!

2. NÄYTÖS.

(Entiset ja Aabeli joka tulee juosten rätyä pyörittiin ja soittain pilliä; hänellä on kirjakeppiä ja muita huvituskaluja, sekä käsissä että vyöhön kiinisijottuna; myöskin vesiruisku jolla hän ruiskauttaa vettä äitisä silmillen. Aadami tavoittaa häntä, vaan Eeva pijättää Aadamia).

AADAMI. Laske laiskallen peliin; Kerran oikein opetan, Vallatonta vatkailen; Tott ei tohi toisen kerran Vasten vanhemman näköä Rupavettä ruiskuttoa, Mättää lietettä likaista.

EEVA (Pijättäin Aadamin, pyyhkii veen Silmiltään). Anna olla ainoani! Elä ylly ylhäiseni, Anna anteeksi vähäiset, Ne on leikit lempeyttä Ylimielen ystävyyttä, Rasavillin rakkautta: En minä pane pahaksi Jospa kohta jollonkullon Kasteloopi kasvopääni, Jospa vaatteihen valaisi Ei se hiyvennä hipiitä Eikä kaiva kasvopäitä, Vahingoita vaatteita. Naurattaavat narrin konstit, Ilveesä ihastuttaavat.

AADAMI. En ou, eukko, ennen näitä Sävyjäsi sättinynnä, Synnistämme syyttänynnä, Omenoihen ottamista, Puuttumista synninpuihen, Vijaksesi viskoinunna: Enkä nytkään eneä Muinosia muisteleisi, Vaan mie vahingot varajan Sinun tautasi taloomme Helleytesi heikkoudella Saavan Aabelin avulla.

EEVA (nähen Aabelin ruiskuttavan vettä Kainin silmillen ja viimen viskaavan multaa hänen päälleen, sanoo haurain). Ah tuo raivo poikarakki. Voi tuo vallaton vasikka! Sill on vielä lapsemvimmat Vielä mielet puolimielen Huimapäiväsen peräti.

3. NÄYTÖS.

Aadami, Eeva ja Kaini.

EEVA (vastaan Kainillen korvaan sanoin). Elä kaipaa Kainiseni Aadamillen Aabelista, Nuoremmastasi nuraja; Ei se suinkaan suutuksissa Vettä viskannut vihalla.

KAINI. Milloin out minulta kuullut Ilmoituksia isällen, Kainin kielenkantamista, Milloin mitäkin tuloopi, Mitä tapahtuu talossa, Kuta kukin toimittaapi? Eipä Kaini kieltä kanna Eikä liijoin liukastele Eikä valeita vatusta: Vaikka vaarrat vanhintasi Syytät ensinsyntynyttä; Mullen viskaten vihasi Armot annat Aabelillen. Olen yksin onnetonna Yhäite ylenkahottu: Siunaus siihen siaan Alti Aabelin osaksi. Mitä lienen miettinynnä, Tehnyt vasten vanhempia? Synninsyyksi yksin synnyin Kanto äitini katalan Synnin orjaksi osauvun.

(Pyhkii silmiään ja vaatteitaan).

AADAMI. Mikä Kainin kastellunna Viljoin vettä viskanunna Mikä muotois muuttanunna Nuttuasi nuhrannunna? Eik ou konna kostuttanna Veli vettä viskannunna? Niinmä kurjoa kuritan, Annan muiston Aabelillen Varotuksen vastaseksi, Että tuntisi erota Noista lemmonleikkilöistä, Ilveistä ilottavista.

KAINI. Ne on vääryyvet vähäiset, Nämä pilkat pientä kättä, Ilkeyvet ilosen mielen: Leikki leikkinä mänöökin Erittäin torat enemmät, Toisin pilkat pitkälliset.

AADAMI. Vähäisetkin vältettävät; Pitkät pienistä tuleevat, Suuret, suruntuottavaiset: Sanasta sanat itäävät, Kyteneestä maa kytööpi; Soria hyvä sovinto, Rauha rakkauven sitoopi.

(Mänöö majasta).

KAINI (yksinään). Liekkö synnin syyt yleesä, Kaikki synnin kauhistukset, Kaikki kirot kiusauksen Osaks minun onnettoman Synnin teot syyttömällen Langennunna langemuksen, Synnin vaivat vanhimmallen: Ilot ainos Aabelillen, Hylyllen hyvä elämä, Alti osa hyvänonnin; Niinpä pilkkanaan pitääkin Ilkiö ihasteleksen Ilkastaapi irvihammas.

4. NÄYTÖS.

Kaini ja Mehaala.

MEHAALA. Ah mun armas ainoseni, Paras turvani, tukeni! Viel out vesiherneissä, Vielä hipeesi hiessä, Pinta pihkankostunainen Tott on työsi työläs ollut, Vaivanalaiset vakosi.

KAINI. Viel on työtä työläämpi, Vaivannäköö vaikiampi Aina harmi Aabelista: Hänen suhteesa sukuni, Kautta kasvon kaunokaisen, Puolesta punaisen posken, Tautta ihosa ihanan Jot ei ou tuuli tummentanna, Palonliekki palvannunna, Kaskenhautoin välissä; Eikä poro polttanunna Kytömaita kyntäissä; Töihenhuolet huonontanna, Muokanneet monet mureet; Suhteen suoran ruumiinsa Jok ei ou vääräksi väsynnä, Eikä painunna pakolla, Tullut työllä turmelluksi Raunioita raivatessa, Saahen sakeessa salossa Pellonmaita pehmiäksi, Suojijamme suorittaissa, Talontarpeihen hopussa, Eläkettä ehtiissä; Kaini ou ylenkahottu. Minkä hyö minullen arvon Antaat Aabelin sivulla? Eivät entisen tavalla Mielly minun laitoksiin! Tyyvy minun työntekooni.

MEHAALA. Aina Aadami sinua Isä ite kiittänynnä Tuen tehnyt toimellesi Uurauvellesi upoti.

KAINI. Jospa itekkin isäni Vielä viisaampi vähäistä, Havaihtee minun haluni, Huolen huoneemme pijosta Uurauteni ulkotöissä; Niin ei äitimme älyä Eipä ellennä emämme. Aina armas Aabelillen: Siunaukset sivun minusta Onnentoivotus ohite.