Public-domain ebook
Language: fi240 downloads on Project Gutenberg
Subjects
In: Short Stories·Children & Young Adult Reading·Mythology, Legends & Folklore
Public-domain ebook sourced from Project Gutenberg #57957.
The opening · free to read
Eräänä valoisana kesäiltana istui muuan kalastaja onkimassa vuolaan Välijoen rannalla. Ilta oli jo niin myöhäinen, että linnut olivat menneet nukkumaan. Rannassa olevasta haka-aitauksesta kuului vasikan kellon kilahdus silloin ja tällöin. Muuten oli hiljaista.
Äkkiä ilmestyi rannalle valkopukuinen nainen, juoksi edestakaisin rantaa pitkin ja näytti välillä kuuntelevan jotakin. Sitte alkoi hän kiivaasti huitoa valkoisella liinallaan kalastajalle venheessä. Kalastaja huomasi, että nainen oli hädässä. Hän irroitti veneensä ja souti rantaan.
Nainen hyppäsi veneeseen ja työnsi veneen ankaralla voimalla joelle.
"Viekää ylitse! Minua ajetaan takaa!" kuiskasi hän ja istui kyyryyn vene-pohjalle. "Olen viaton", mutisi hän hiljaa.
Kalastaja alkoi soutaa. Virta oli kova, mutta soutaja oli väkevä. Pian päästiin toiselle rannalle.
"Älkää kertoko tästä! Luvatkaa: älkää kertoko!" kuiskasi nainen, hyppäsi rannalle ja katosi tiheään lehtimetsään.
Kalastaja lupasi olla kertomatta. Hetken katseli hän naisen jälkeen ja sousi sitte entiselle paikalleen keskelle jokea ja alkoi onkia.
Kotvasen hän oli istunut, niin ilmestyi toiselle rannalle taas olento pitkässä harmaassa viitassa, juoksi edes takaisin rantaa pitkin ja alkoi kiivaasti huitoa kädellään kalastajalle venheessä. Kalastaja vaan istui ja onki.
Mies joutui epätoivoon. Hän väänteli käsiään ja teki tuskan merkkejä. Kalastaja vaan istui ja onki.
Mies juoksi edes ja takaisin rannalla, kuunteli, tarkasti pensaikkoa ja kuunteli taas. Juoksi sitten metsään, mistä oli tullut ja palasi taas takaisin. Nyt tuli hän rannan äyräälle, kurkotti kaulansa pitkälle, kaarsi kämmenensä suunsa molemmille puolin ja huusi käheällä, hillityllä äänellä kalastajalle:
"Mies, oletko nähnyt ketään tällä rannalla? Vastaa: Oletko nähnyt?"
Kalastaja vaan istui ja onki.
Mies odotti hetkisen kurkottavassa asennossaan. Sitte kääntyi hän vihaisena ja läksi nopein askelin joen rantaa ylöspäin. Hänen vaippansa alta välkähti miekka.
Kotvasen kului taas aikaa; sitte irroitti kalastaja venheensä ja läksi soutamaan myötävirtaan. Pian oli hän kotirannassa.
Veneestä astuessaan huomasi hän veneen kokassa hopeaisen kauhan. Hän veti veneen maalle ja kokosi kalat kauhaan. Kotia tultua puhdisti hän kauhan ja vei sen aittaansa.
Seuraavana aamuna meni hän kauhaansa katsomaan. Se oli täynnä rasvaista maitoa.
Vaimo tuli aittaan. "Mistäs maitoa olet saanut?" kysyi hän.
"Tuossa on. Vie lapsille!" sanoi mies. Vaimo vei lapsille.
Yöksi pani mies taas kauhan aittaan. Ja taas oli se aamulla maitoa täynnä.
Vaimo tuli aittaan. "Mistäs hopeakauhan olet saanut?" kysyi hän.
Mutta mies ei vastannut mitään.
Kului näin muutamia päiviä. Yhä vaikeampi oli miehen olla kertomatta asiaa vaimolleen.
Eräänä iltana, kun lapset leikkivät nurmikolla ja mies vaimoineen istui tuvan kynnyksellä, ei hän enää jaksanut pitää lupaustaan vaan kertoi koko asian vaimolleen. Tämä kertominen oli hänelle suuri ilo. Ja vaimokin oli onnellinen.
Mutta kun he yhdessä seuraavana aamuna menivät aittaan maitoa hakemaan, ei siellä ollutkaan mitään. Ja hopeakauhan sijalla oli jykeä, puusta tehty kauha. Eikä siihen kauhaan koskaan enää tullut maitoa.
Ne on tähdet elämäni yössä, Niistä onni mulle aukeaa. -- Rakas, armas äiti! katso tänne! Katsees kanssa autuus mulle saa.
Marjolan mökki oli aivan valtatien vieressä, etäällä järvestä, mutta lähellä vanhoista ajoista kuulua Marjolan lähdettä, josta se oli nimensäkin saanut. Siitä lähteestä ei vesi loppunut koskaan. Kuumimpanakin kesänä juoksi siitä kirkas puro alempana olevaan lehtoon. Ja se puron varsi oli lasten ainainen leikkipaikka.
"Mustikki" helisteli kelloaan Marjolan veräjällä ja ammua ynähti hiljaa merkiksi kotia tulostaan. Pian ilmestyi veräjälle Marjolan Anna, toi palaa Mustikille, taputteli ja puhutteli sitä -- avasi veräjän ja päästi Mustikin piha-aituukseen.
Sievä oli mökki Marjolan Pekalla ja Annalla. Hyvä oli heillä talouden alku. Kolme sinisilmäistä ja liinatukkaista lasta heillä oli. Kyllähän siinä oli työtä pitää lapset vaatteissa ja ruuassa, mutta menihän se sentään Jumalan avulla ja vanhempien ahkeruudella.
Anna meni lypsämään Mustikkia, joka uudelleen pihassa äänteli.
Niin, niin -- neljäskin lapsi oli heillä ollut, neljäs, joka oli ollut kaikista rakkain. Siltä se Annasta kuitenkin tuntui. Yhä vaan tuli mieleen sen tytön teot ja sanat. Ja sillä oli niin sievät kädetkin. Varsinkin muistui tyttö mieleen "Mustikkia" lypsäessä, sillä aina silloin oli pikku Anni kyyköttänyt äidin vieressä ja pienillä käsillään hätistänyt kärpäsiä lähelle tulemasta. Muutoinkin oli tyttö aina juossut äidin jälessä. Monasti oli äidin pitänyt häntä siitä torua, kun aina tahtoi riippua äidin hameessa.
"Mene nyt toisten kanssa!" oli äiti kerran kärsimätöinnä sanonut ja pikku Anni oli vastannut: "Kun Anni niin äitiä rakastaa!"
Kun äiti tätä mietti niin teki niin pahaa sydämessä ja kyyneleet pyrkivät silmiin.
Kerrankin oli naapurin Mari tullut litran mittaa lainaamaan ja äiti oli mennyt Maria saattamaan mäen rinnettä alas. Silloin oli rinteen alla kuulunut takaa pientä jalan kopinaa, ja kun äiti kääntyi, oli siellä ollut pikku Anni, joka juoksi paljasjaloin ja avopäin äidin jälessä.
"Tokko menet kotiin", oli äiti sanonut. "Pääsetkös, tahi saat vitsaa!"
"Ei äiti Annia piiskaa, Anni vaan äitiä suojelee!" oli Anni silloin sanonut.
Äiti oli silloin ottanut Annin syliinsä ja tyttö oli puristanut häntä kaulasta, että aivan vieläkin se tuntui.
Se oli niin soma se tyttö. Kun se oli äidin kaima, niin sen vuoksi se piti itseään enempi äidin omana kuin toiset. Ja äitikin oli enempi hänen omansa.
Nämä mietteet tulivat äidin mieleen siinä lypsäessä. Ilta oli lämmin, aurinko laski juuri lehdon taakse ja lapset olivat jo menneet levolle. Isä oli vielä toimissaan talon töissä.
Se oli niin soma se tyttö. Äidin viereen se aina pyrki nukkumaan ja kun oli toiset pienempiä, eikä olisi ollut tilaa, niin sanoi hän aina: "Kaima on selän takana!"
Aina se tahtoi sylissä istua ja sanoi aina: "Äiti on Annin äiti!"
The book keeps going
Reading is free forever. Sign up and watch scenes appear while you read.
Scenes Storieta drew for other classics.
New illustrated classics
Once or twice a month: the latest books to get full character casts, scene art, and free comic editions. No account needed.
