Kaksoset

I. Junamatka. II. Kirjeenvaihtoa. III. Salapoliiseja. IV. Rahahuolia. V. Kuumetta. VI. Loma-aika. VII. Urheilua. VIII. Pulassa. IX. Jeren kaupunginmatka. X. Merkkipäivä. XI. Viimeiset ajat.

I.

JUNAMATKA.

-- Junassa tulee merikipeäksi, kun matkustaa kotoa pois. Muuten ei koskaan.

-- Kun on ikävä, niin tuntuu kuin vatsa olisi aivan tyhjä. Ilmakaan ei pidä suolenseiniä erillään toisistaan.

Kaksi valkotukkaista poikaa puheli istuen vieretysten kolmannen luokan penkillä.

Vastapäätä istui keski-ikäinen neiti, joka nyt puuttui poikien keskusteluun.

-- Minne pojat matkustavat?

-- Helsinkiin kouluun. Me asutaan Karjalohjalla, jossa isä on maanviljelijä ja eläinlääkäri, minun nimeni on Sakari Uski ja tuo toinen on Seppo Uski ja me ollaan 13-vuotiaita, vastasi lyhempi pojista. Sanat sujuivat kuin ulkoläksy.

-- Enhän minä, poikaseni, kysynyt tuota kaikkea, sanoi neiti.

-- Paras antaa heti tulla koko jorotuksen, aikaa myöten saa kuitenkin vastata kaikkiin näihin kysymyksiin. Minua kutsutaan Sarriksi, mutta äiti lausuu ärrät niinkuin kahvimylly jyrisee, kun sillä jauhaa herneitä. Luulisi äitiä ranskalaiseksi, vaikka hän on vain Jääskestä. Meidän kotimme nimi on Varpuniemi, ja viimeiset kiinnitykset maksettiin tässä kuussa, niin että isä huokaa helpotuksesta, ainakin koko syyskuun, paitsi öillä, jolloin hän kuorsaa, samalla tavalla kuin äiti lausuu ärrät.

-- Kylläpä sinulta puhe sujuu, hymyili neiti.

-- Minä olen Aaron, joka puhuu, Seppo on Mooses, jolla on kankea kieli ja huono puheenlahja.

-- Jolla on viisautta ja joka johtaa tärkeissä asioissa, lausui Seppo rauhallisesti. -- Sitäpaitsi minä puhun selvää suomea, kun vain saan puheenvuoroa sinulta.

-- Teidät oppii erittäin hyvin erottamaan, vaikka olette noin toistenne näköisiä, tuumi neiti.

-- Seppohan on puolipäätä pitempi minua. Se tulee siitä, että hänellä on ruskea syntymämerkki rinnassa ja pää tähtää aina ylöspäin, jotta silmät pääsisivät etemmäksi siitä rumasta merkistä, sanoi Sarri.

-- Sarri, sinä olet halpamainen, minä en kerro koskaan kenellekään, että sinä juoksit pakoon lehmiä viime vuonna, sanoi Seppo.

-- Syökää omenia, kiltit pojat, tässä on kaksi kummallekin, sanoi neiti hätääntyneenä.

Pojat nousivat seisomaan ja kumarsivat kohteliaasti, haudaten hampaansa ja ikenensä omeniin.

-- Sitäpaitsi meidät erottaa kulmakarvoista, jatkoi Sarri. -- On harmillista, kun kaksoset ovat aivan toistensa näköisiä. Ihan kuin olisi kaksi apinaa ja yksi ihminen. Sitävarten me laitettiin kulmakarvat erilaisiksi.

-- Mitä, ovatko teidän kulmakarvanne keinotekoiset?

-- Minä leikkasin ne pois nahkaa myöten kahdeksan kertaa ja sitten ne tulivat tuuheiksi ja vähän tummemmiksi kuin Sepon. Eikös Seppo olekin vähän haalistuneen näköinen?

-- Tosiaankin, teidän kulmakarvannehan ovat aivan erilaiset.

-- Niin, ne ja pituus ja kieli.

-- Seppeli, älä potki eväskoria. Me kutsutaan Seppoa Seppeliksi, kun se kerran laittoi ilmalaivan ja sitoi kissan nenäliinalla sen alle ja laski lentämään. Ja ilmalaiva lensi uuninpiipun tasalle ja halkesi, rätskis sanoi vain, ja kissa tuli elävänä ja iloisena maahan, vaikka sillä ei ollut laskuvarjoa, mutta Saima suuttui ja sanoi, että eläinlääkärin pojat eivät saa olla eläimenrääkkääjiä. Sitäpä me ei ollakaan, paitsi vahingossa. Siitä asti me olemme kutsuneet Seppoa Zeppeliiniksi, josta tuli Seppeli.

-- Kuka Saima on?

-- Saima Uski eli Saimuski, meidän vanhin sisaremme, ja hänestä oli tulla ikäneito, mutta Lauri Hannila pelasti.

-- Minä tutustuin erääseen neiti Saima Uskiin Helsingissä. Hän on noin parinkymmenen korvissa ja hyvin sievä ja herttainen. Ette kai tarkoita häntä? Onko hän kaunis vaaleakiharainen tyttö?

-- On, mutta ei sisaret koskaan ole kauniita. Kaikki pojat sanovat, että muut tytöt voivat olla kauniita, mutta sisaret ei milloinkaan.

-- Entäs äidit?

-- Äidit, tietysti äiti on kaunis, Sarrin ääni sai hellän soinnin.

-- Jeh, äiti on niinkuin naisen olla pitääkin, yhtyi Seppo puheeseen. Hän oli istunut vaiti pitkän aikaa.

-- Sisarenne on siis naimisissa? kysyi neiti.

-- Eikö mitä, kihloissa vain, ja se sitten vasta on harmillinen tila, sanoi Sarri.

-- Mitä puhut! Sehän on ihmisen ihanin aika, elämän kevät, sanoi neiti, ja silmät kuvastivat kaihoa.

-- Sitä en usko, sillä Lauri ja Saimakin toivovat sen ajan loppuvan ja puhuvat vain naimisesta. Mutta nuoremmille veljille on kiusallista ja alentavaa nähdä miten oma sisko on kummallinen.

-- Naiset ovat aina omituisia, mutta pahinta on, että Laurikin viitsii, ja Lauri on sentään oikea mies. Hän on saanut urheilupalkintoja ja tietää paljon oikeita asioita, sähköstä ja muusta, kertoi Seppo.

-- Miten Saima ja Lauri käyttäytyvät? kysyi neiti hartaasti tiedonhaluisena.

-- Ei sellaista viitsi katsoa eikä kertoa. Äiti koetti puolustaa ja sanoi, että kihlaantuneet ovat sellaisia. Saimuski katseleekin Lauria ihankuin lehmä, selitti Sarri.

-- Te ette ymmärrä elämän suuria tunteita, huokasi neiti neitseellisesti.