Mehiläinen 1837

Tammikuulta.

Kalevalan Neito.

Läksi Palja paimenehen, Leena lehmien ajohon, Kurja karjan katsantohon. Laski lehmänsä teholle, Hajasarvet haavikolle, 5 Kultasarvet kuusikolle, Itse kangasta kapitti. Käveli kivi kiveltä, Astu paasi paaterelta, Sukan mustan mustumatta, 10 Kengän kauon kastumatta.

Yhty yrkä karjahansa, Lesken poika lehmihinsä. Yrkä istu tyvellä puuta, Itse lapsi latvemmälta 15 Kysytteli, lausutteli. Kysytteli tiekaviä, Lausutteli matkamiestä: "Kulitko miun kotona, Kävitkö Kalevalassa?" 20 "Kulinpa siun kotona, Kävinpä Kalevalassa." "Kukkuko käet Kalevan Kalevalan kuusikossa?" "Kukkupa käet Kalevan 25 Kalevalan kuusikossa." "Haukkuko Kalevan koirat Kalevalan kaivotiellä?" "Haukkupa Kalevan koirat Kalevalan kaivotiellä." 30 "Katsoko Kalevan neiot Kalevalan ikkunoista?" "Katsopa Kalevan neiot Kalevalan ikkunoista." "Mistä tunsit miun kotini? — 35 Mi merkki miun koissa?"

"Siitä tunsin siun kotisi; Se merkki siun koissa: Pihlaikko pirtin eessä, Tuomikko tuvan takana, 40 Koivikko koan perässä, Kataikko kaivotiellä, Pyhä tammi tanhualla, Hete tammen juuren alla, Kultakansi kattehena, 45 Kultakauha kannen päällä?" "Mitäpä meillä laaittihin, Raattihin miun koissa?" "Survottihin, jauhettihin, Wielä vettä kannettihin, 50 Neitosia naitettihin Päitäkassa kaupittihin."

"Kelle myötihin minua, Kelle kurja kihlattihin?" "Miulle myötihin sinua, 55 Miulle kurja kihlattihin." "Äiänkö miusta annot, Paljoko panit hyvästä, Kun otit oluen tuojan, Kannun kantajan valitsit?" 60 "Annonpa minä siusta Isolle ikiorosen, Jok' on tarkka askelelta, Sekä käymähän terävä." "Wähänpä hyvästä annoit, 65 Pikkaraisen kaunihista; Mitäpä annoit maammolleni?" "Maammolle maherolehmän; Se on syömättä lihava, Koria kostuttamatta." 70 "Wähänpä hyvästä annoit, Pikkaraisen kaunihista; Mitäpä annoit veljelleni?" "Weljelle venopunasen; Itsekseen sotia käypi, 75 Itse kaupat kaupitsevi." "Wähänpä hymästä annoit, Pikkaraisen kaunihista; Mitäpä annoit sikolleni?" "Sikolle sinervän uuhen; 80 Joka viikko villan tuopi, Joka kuu karitsan kanto." "Wähänpä hyvästä annoit, Pikkaraisen kaunihista; Mitäpä annoit ukolle?" 85 "Ukolle uuen lusikan; Jok' on tuotu tuolta maalta, Ulompata uitettuna." "Wähänpä hyvästä annoit, Pikkaraisen kaunihista; 90 Mitäpä annoit äämmölleni?" "Äämmöllesi vaskimaljan; Tuletta tuvassa käypi, Walkiatta vailehtivi." "Wähänpä hyvästä annoit, 95 Pikkaraisen kaunihista; En lähe minä siulle."

"Kun vähä hyvästä annoin, Pikkaraisen kaunihista; Isosi ikioronen 100 Soti tiellä sortuohon, Kaatuohon kauppatiellä, Kauppa'aikana parassa!

Kun vähä hyvästä annoin, Pikkaraisen kaunihista; 105 Maammosi maherolehmä Wasoillensa vaipuohon, Kiulullensa kirmotkohon, Lypsyaikana parassa! Kun vähä hyvästä annoin, 110 Pikkaraisen kaunihista; Weljesi venopunanen Halki juoskohon hakohon, Poikki pohja katketkohon, Soutiaikana parassa! 115 Kun vähä hyvästä annoin, Pikkaraisen kaunihista; Siskosi sinervä uuhi Willohinsa viipyöhön, Karvohiinsa kaatuohon, 120 Willa'aikana parassa!

Kun vähä hyvästä annoin, Pikkaraisen kaunihista; Ukkosi uusi lusikka Kahtialle katketkohon, 125 Poikki ponsi lentäöhön, Syöntiaikana parassa!

Kun vähä hyvastä annoin, Pikkaraisen kaunihista; Äämmösesi vaskimalja 130 Kivehen kilahtaohon, Poies pohja puhetkohon, Juontiaikana parassa?"

Toisintoja. v. 1. Läksin Paljo p. v. 4. Laskin lehmäni l. v.7—9 I. k. kapitin, Kävelin k. k., Astun p. p. v. 11. K. kannan k. v. 12, 13. Y. y. karjahani, L. p. lehmihini. v. 14—16. Istutin t. p., Istuin latvaksella. Istu sie t. p., Minä lapsi latvemmalla, kysyttelen jne. v. 17,18. K. tienkäviän, L. matkamiehen. v. 24. K. kankahalla (kangasmailla), v. 39—46. Risti riihen ikku- nalla, Kuusikko kujasten suussa, Tammi keskitanhualla (T. keskellä pihoa), H. t. juuruella, Siellä siikaset kutevi, Särköset särettelevi. v. 51, N. myöksenneltiin. v. 53. Kellenpä minua myötiin Kelle lie minua myöty. Kellen milma kaupittihin. v. 54. K. k. kaupittihin. K. k. Utuna. v. 55. Myötihin sinä miulle. Silmä miulle kaupitt. v. 57. Mitäpä m. a. Minpä sie m. a. v. 60. K. k. parahan. v. 62—64. Isolles (Isolleis) isosen ruunan; Pirtin päältä heinät syöpi, Taivahalta veen vetäpi (Ween pilvistä vetäpi), v. 66. P. kaunosesta. v. 68. Maammolles (-leis) mahovalehmän (matikkalehmän). Maholehmän maammollesi, v. 69,70. Jonk' ei syöen syömät puutu, Juoen juomiset vähene. v. 74. Weljelleis sotivenosen (vesiheposen). v. 80—82. Sikolleis sinisen uu.; Joka vuosi (vuotta) vuonan t., I. k. k. kantaa. v. 85. M. a. vävylleni. v. 86. Wävylle varilusikan. v. 91. M. a. minnälleni. v. 92. Minnällesi v. M. kultastaltsan. M. kultabratinan. M. ruskian staltsan. v. 93-94. Itse ottapi olosen. Eikä syöen syömät puutu, juoen juomiset vähene. v. 98. Kun vähän siitäi tuli. v. 100—103, Taattosi isonen ruuna, Wainotiellä vuipuohon, Wainoaikana parassa, Waollensa vaipuohon, Kyntoaikana parassa. v. 106. Maammolla mahovalehmä. v. 107—109. Rengillänsä (Rengin päällä) riutuohon, Kapallahan kaatuohon, Lypsykesässä p. Metsän rikka rikko'ohon, Metsän karhu kaataohon, Maitoaikana p. Tulko nuorin nostettava, Tervaköysin temmottava; jne. Wasohinsa (Wasikkoihin). v. 112—115. Weljesi sotivenonen (vesiheponen) Kohti juoskohon kiveä, Halki maista, poikki soista, Koskiaikana (Kutuaik.) p. (Parassa sotikesänä). v. 119—121. Wuonihinsa vuotuohon (voipuohon), Kaatuoon (kaotkoon, katoohon) karitsohinsa, Keskellä kerintäajan. v. 124. k. v. 86. v. 126. P. ponnesta katetko. P. kanta katketkohon. v. 130. k. v. 92. v. 131,132. Kallioon kalahtaohon (Kalliohon kaatuohon), Halki kirvotko kivehen.

Jälkimaine. Tämä Karjalan naisten laulu taitaa olla jotensaki täydellisnä tässä luettava, koska onki kerätty kyllä kymmeneltä, jos ei usiammalta laulajalta. Palja (v. 1.) näyttää olevan vanhanaikanen naisnimi. v. 17. tiekäviä, tien käyntiä, kulkua, matkaa; Nimennästä: kävi, Hall. kävin. v. 35. osottaa usiampia erikotia eli taloja Kalevalassa (Kalevan kylässä) olleen. Muuten tytön ei toki olisi tarvinnutkan Yrkää erittäin kysyä, jos hänenki kodissa kävi, jo kaiketi kuultuansa, Kalevalassa käyneen. v. 45,46. todistanevat, ei vaan aivan kehnoina Kalevalassa eletynkän. v. 62, 68, 74, 80, 86, 92. luettelevat tavallissimmia lahjoja, joita sihen aikaan sulho morsiamensa vanhemmille ja heimolle anto, ja joilla sitte moniki taisi luulla ostaneensa naisen, jos vaan myöntyisi tämä itse sulholle menemään, jota nykynen Kalevalan tyttö ei kuitenkan uhannut tehdä. v. 75. näyttää sekä sodasta, että kaupoista huolta olleen Kalevalassa. v. 86. sanotaan myös: Waarille värilusikka, jonka toisinnoissa unohdimma mainita. Wärilusikka, maalattu, (kuvilla kaunisteltu?) lusikka. v. 91. Äämmölleni, eukolleni, isoäitilleni, muorilleni. v. 93,94. osottavat saman maljan niin hohtaneen, ettei tulta tarvittukana, pimiässä sen kanssa tuvassa käyden. Waalehtii, välkkää, hohtaa (?). v. 126. ponsi, varrenpää.

Ylistysruno Kirjavaiselle.

Mulla ompi muistossani, Pantu tallelle paperi, Isännistä entisistä, Joita palvelin pahassa Piennä poikareppanana. 5

Sillon tulin tuntemahan, Kuka se on kunnon miesi, Orjallensa oivallinen, Huolellinen huonommasta; Minkä minunki kohalle. 10

Ensin kiitän Kirjavaista, Jok' on tuolla Jussilassa, Lesken kanssa Leskelässä, Sillä Hintikan sialla, Taarast' vainajan talossa. 15

Sepä siunattu isäntä Kanto murhetta monesta, Palkollisesta pahasta, Samate kun Sadan miesi Wapahtajalle valitti, 20 Että tekis terveheksi, Parantaisi palveljan.

Mutt' on vielä muistossani Sekä mielessä minulla, Kun tämä tuli talohon, 25 Sai isäksi itkeville, Lasten orpojen osaksi, Lesken leivän jatkajaksi

Jo oli lopen loppumassa, Leivän kanta katkemassa, 30 Talo mänössä takasin; Oli se oravan velassa, Käpyniilon käskyläissä, Kaikki kartano lamassa, Katot maahan kaatumassa, 35 Seinät tuskin seisomassa. Työkalutki kaikki tyyni, Wanhanaikaset asehet, Oli kerran kelvottomat. Saatua saman isännän 40 Talon huonon hoitajaksi Elon vaivasen varaksi, Oli leipä oivallinen Lasten eissä ja isännän, Entä samate emännän. 45

Päästi talon petäjästä, Laitto lahojen sialle Uuen kartanon komian, Jossa joukolla asuvat, Leivän lietämät mahaansa, 50 Armon isän antamasta. Kaikki kalut oivalliset Puusta, rauasta rakensi, Joilla kehtaapi kelata, Tehä työtä tyylillensä. 55 Poikapuolensa opetti Nikkariksi, maalariksi, Kalun kaiken laittajaksi, Siunais käytöksen siveeksi Niin hän otti orvon itkun, 60 Poies pyyhki kyynelensä, Muutti murehcn iloksi, Ehti orpojen isäksi. Ompa isä oivallinen Ollut opilla hyvällä, 65 Kaunehilla käytöksillä, Taitavammilla tavoilla; Isä ollut orpolasten, Turvattomien tukia.

Jälkimaine. Woi jos kylläki monta talonpoikaa olisi Suomessa, jotka ansaitsivat samanlaisen kiitoksen, kun nykysessä runossa Kirjavainen on Rautalammin kiitettävältä runojalta, Ihalaiselta soanut!

Muistelmia Braahen eli Salosten kaupungin asioista.

[Ruotsin kielellä 1759 nimen tietämättömältä mieheltä kirjotettuja, sitte muilta lisättynä, suomennettavaksi ja tähän pantaviksi hyväntahtosesti Braahen kaupungin arkiivasta minulle lainatuita.]

Neljänneksen matkaa valta maantiestä, joka kiertää Pohjalahden itäsiä rantoja, on Braahen kaupunqilla alansa ja asemensa meren rannalla, kylläki ihanalla paikalla. Turusta lasketaan tänne 70 penikulmaa, Oulusta 8,5 ja 15 penik. likimmäisestä merentakasesta Ruotsin kaupungista. Muita likimmäisiä kaupunkeja ovat Suomen maassa, lounaista suuntaa Pohjalahden rannalla, Kokkola, 14 penikulman päässä, ja maan keskellä kaakon alla, 30 penikulman takana Kuopio; Kajana itä-kaakon alla, 18 penikulman päässä. Isoja jokia juoksee noin kolmen penikulman päässä; pohjaspuolella Siikajoki, Pyhäjoki eteläpuolella. Kumpasetki nämät saavat alkunsa maaseljältä Paltamon, Iinsalmen ja Pielaveden rajoilta ja juoksevat nimistensä pitäjäin halki päästä päähän, mutkinensa kyllä kahdenkymmenenki penikulman pituisia.

Braahea kutsutaan myös Salosten kaupungiksi, koska on Salon pitäjässä. Se seisoo pian neliskulmasella kunnaalla, lahden päässä, kahden niemen eli saarennon välissa. Sama kunnas oli muinen kolmelta puolelta veden sisässä ja vaan siitä kulmasta, jolla nykyään kirkko seisoo, manterehen liitetty. Idästä länteen, taikka maatullista meritulliin, on kaupunki 700 kyynärää leviä ja 850 k. pitkä etelästä pohjaseen. Wiimmesen palon jälkeen jaettiin kaupunki yhteenkolmattä kortteliin, kymmenellä suoralla kadulla. Sitä ennen oli käynyt neljä ristikatua kaupungin halki, kaksi pitkin, kaksi poikki, ääritse toisia. Talojen ja taloasemien luku on 100, sekä suurempain, että pienempäin.

Kaupungin alku on ollut seuraava. Neljänneksen päässä kaupungista ja puolen sitä matkaa vanhalta Salon kirkolta on lahti, johon ennen vanhaan oli kauppalaivoja purjehtinut niin omasta maasta, kun monesta ulkomaanki kaupungista, Inkeristä, Wirosta, Lyybekistä, Norkyöpingistä, Kemistä ja Turusta. Myös Tukhulmista oli tavallisesti kaksi laivaa vuosittain tullut. Lahta ruvettiinki pian erityisellä nimellä, Satama-lahdeksi kutsuttamaan, ja niinkun muuallaki enimmästi on ollut samanlainen kaupunkien alku, sikesi tähänki esinnä markkinakylä, nykysin Braahen kaupungin alku.

Nykyään on mainittu Satamalahti niin matala, ettei ole pienimmilläkän aluksilla vettä tarpeeksi ja oli sama mataluus ruvennut jo niinäki aikoina haittaamaan, joina Kreivi Braahe hallitsi Suomen päällyksenä. Sentähden juuri käskiki Kreivi[1] uutta, soveliampaa markkinapaikkaa näillä seuduin etsiä. Etsiöilla oli esinnä mielessä valita se lahti uudeksi markkinapaikaksi, jonkin rannoilla Salon kirkko ja Kuljun talo seisovat ja jota siitä Salon eli Kuljun lahdeksi sanotaanki. Waan tarkemmin mittaamalla, naaraamalla päättivät nykysin Braahen lahden soveliaammaksi. Niin muutettiin markkinapaikka Satamalahdesta Braahen lahden rannalle, johon kohtaki monta työmiestä asettautu elämään ja johon muonna 1650 eli 1652 alotettiin kaupunkia rakentaa. Suurta työtä ja kulua ei mahtanut olla'kan ensimmäisistä huoneista, koska väkevä hirsimetsä kasvo aivan paikalla. Jo v. 1649 oli esivallan suostunta kaupunkitekoon saatu ja samassa maitaki kaupungin hyväksi. Waan Kaarlo XII:n hallitessa hävisivät sotaaikana kaikki kirjat kaupungin eduista ja vapauksista. Palon ja Savolahden kylät olivat esinnä kokonansa annetut kaupungin lääniksi, mutta Kajanan herranmaan ruunulle jällen otettaissa, meni näistäki Braahen alusmaista enin osa takasi, ettei jäänyt kaupungin hyväksi, kun yksi Ylitalon maa Palosta, Niittysaari (Engholma) ja puoli Lankilan maata Savolahden kylästä, jotka yhteensä tekevät yhden mantaalin. Mainituista taloista oliki Braahella enin osa ensimmäisiä asukkaitansa.