Meren äärillä

Vapaapurjehtija Meren saaressa Saarikuja Hiljaisia heijastuksia. Helatuorstain helkkeitä Verkot välkkyy Tullinuukari »Rantakäräjät» Kaupungin ryökkinä Saaren sunnuntai Vanha saarni Kalastajatuvassa Kukkashäälaulu Lapset liivalla Saaren ukko ja akka. Saaren suutari. Myrsky-yö. Kalastajapojan kaipaus. Ilta merellä. Kangastuksia. Merimietteitä. Lauantai-ilta. All right! Rannan hiekka helkkää. Kuolemannäky Kalastaja-äidin tuutulaulu Meren partaalla. Meri kuutamolla. Meri sumussa. »Tyhjän kukkaron» krouvari. Iltavarjoja. Syksyn säveliä. Aamu kalastajakylässä. Syksy soittaa. Seprain juhlille! Suursaarelaishäät. Meren laulu. Sanaselityksiä.

VAPAAPURJEHTIJA.

Läpi hyrskyjen haapion luovin ja pingotan purjeeni tiukkaan, minä kiidätän kiireellä kuovin yli laskien lainehen liukkaan.

Karit kierrän, kun tiirat tirskuu, päin merta ja kiinnitän kuotin, kohun suola mun silmiini pirskuu, näin onneeni ennenkin luotin.

Käsi tarkkana tarttuvi ruoriin, meri katseeni varmaksi kiintää, kokan noustessa vaahtojen vuoriin minun silmiini taivahat siintää.

Sodin myrskyltä tarmon ja tahdon. oman alkuni, voimani vaistoon, minä hallitsen vaihtuvan vahdon, minä riennän kuin riemuiten taistoon.

Oma syy, jos en kuohuissa kestä, ja jos pettävi otteeni rauta, tuho uhkavi syvyydestä, yö yllä ja hyrskyissä hauta.

Pois, pursi, mun kauas sa kannat yli vaahtovan, valkeaa pinnan, koska saavutan taivahan rannat, elost' annoin ma kallihin hinnan!

Pois, pois! Soi mieleni myrsky, minun henkeni hehkuu ja laulaa, ylt'ympäri yltyvi tyrsky, en käskyä kärsi, en paulaa.

Ura uus! läpi pilvien puuntaa, tiet viittovat voitosta voittoon, minä tähdistä etsin suuntaa päämääräni suureen soittoon.

Suursaari, 18.7;20.

MEREN SAARESSA.

Kuljen saarikylän kujaa, kujan päässä päilyy meri, ikkunoissa »verikyynel» hohtaa niinkuin hylkeenveri.

Päivänkukat kartanoilla levein lehdin rehoittavat, verkkoaidan suojuksessa puuntaa pienet kukkalavat.

Vanhat vaimot aitoistansa punaraita-hameissansa kulkee kotaan rantatietä kantain hailimolttejansa.

Päivä paahtaa päätä, rintaa, ruskeeks posket ahavoittaa, voiman virttä veri soittaa, valtavammin meri soittaa.

Purjeet vilkkuu, purjeet katoo, minne päivä juuri laski, maan ja taivaan silta säihkyy kimmeltäin kuin kirkas vaski.

Astuu rantaan neito nuori, katsoo ulko-ulapoita, sinne kulki kullan pursi, sit' ei mitkään myrskyt voita.

Kauas kyntää meripoika suuren suvenpuolen pohjaa, silmiin siintää onnensaaret, lemmenaatos kättä ohjaa.

Kaunissaari, kesällä, 1914.

SAARIKUJA.

Kuin aatos, jota outo oikku ohjaa, niin vanha kuja mäkiin kiemuroi, pää puuntaa vasten taivaan tulipohjaa, sen raskas askel kerran kiviin loi.

Se yllättää ja sinne tänne harhaa kuin miettis minne milloin mennäkään, pysähtyy, katsoo pihan ruusutarhaa, min immet istuttivat lemmessään.

Se nähnyt on kai monen polven vaivat ja ahkeroivain aamu-askareet, on nähnyt kauas katoavat laivat ja monen äidin kurjat kyyneleet.

Yöss' on se nähnyt monen kiistan kiivaan, syysmyrskyn kovan, karun kamppailun, kuin uneen uppoo lentohiekan liivaan kuin muisto monen mereen haudatun.

Kuin ystävä se polut yhteen liittää, ja merenkulkijan se kotiin vie, se alla astujan vain häntä kiittää, se vanha, vanha saaren kujatie.

Se poikkee, palaa alkukohtaan jälleen kuin elontyöstään näin se tarinois, hyvästit heittää viime veräjälleen ja meren hiekkaan hiutuu hiljaa pois.

Suursaari, 1921.

HILJAISIA HEIJASTUKSIA.

Päivä paistaa kodan eteen hopeassa hohtain kaareen, hoikat hongat väikkyy veteen, laineet liukuu lehtosaareen.

Hyttysparvi piiriin hyörii heilahdellen hetken häissä, tulipisteet veellä pyörii sannan, suomun kimmeltäissä.

Tyynnä merenlahti läikkyy, lokit leijaa alla taivaan, taivaan seiniin siinnot väikkyy, pilvet päilyy purjelaivaan.

Luodon luona tiirat tirskuu kiertäin kallioiden kaarta, hylkeen hyrske pintaan pirskuu, päivä soutaa suvisaarta.

Kummelit ne kaukaa hohtaa, kaukaa oudot purret puuntaa, outo kaiho niitä johtaa, etsii aavan aamun suuntaa.

Lepää luonto, luomakunta, tuutii päivän teitä tähtiin, nähden alkuaikain unta, jolloin suuret ihmeet nähtiin.

Hiljaist' on kuin henki Herran lepäis jälkeen tähti-yönsä, kun hän luomisaikaan kerran valmiiks katsoi kaiken työnsä.

Uuraa, 1919.

HELATUORSTAIN HELKKEITÄ.

Helky helkaa, hieno hilke, paista pilveen, päivänpilke, kun jo viidat vihannoi, suuret suvisoinnut soi!

Pilvet, ääntä paisutelkaa, kun nyt neidot huutaa helkaa, kätkee kukkain taikavyön kastehelmiin kuulaan yön.