Ei savua ilman tulta

GASTON, pankkiirin apulainen. MARIE, hänen vaimonsa. CATHERINE, nuori portinvartijatar.

Pieni vaatimattomasti sisustettu sali. -- Taustalla ovi, akkuna vasemmalla. Oikealla kyökki. -- Vasemmalla makuuhuone; pöytä, kynttiläjalat.

I KOHTAUS.

GASTON, (astuu yksin kiihkeästi sisään sateenvarjo kainalossa): Avain on ovessa -- hän ei ole siis mennyt ulos! se on selvää! Marie! (menee vasemmalle). Ehkä hän on täällä makuuhuoneessa. (Melua -- kuuntelee oikealle). Ehkä tuolla kyökissä, jossa hän valmistaa aamiaiseni, (tulee aivan yleisön eteen). Taivas! kuinka olen kumminkin tuhma aviomies -- kuvitella mielessään, että vaimoni viisiviikkoisen avioliiton jälkeen -- se on mainiota -- (nauraa). Vaan olisiko se minun vikani -- mutta tuo siro puku ja sininen vyö, ja se vartalo sitten, jonka niin hyvästi tunnen, tunnenhan vaimoni sormenpäihin asti -- - kyllä se oli hän -- hiisi vieköön, niin luulen sittenkin. Brr! kylmät väreet kulkevat vielä pitkin selkääni -- ja kuinka hän kulki arastellen, pitkin seiniä, näytti kuin hän olisi pelännyt tulla huomatuksi. Aioin seurata häntä, mutta vilahdus vaan, ja hän oli jo kadonnut tuon pienen kadun kulmaukseen; mahdotonta häntä enään löytää! ehkä petyin -- mutta mitä hittoa hän tekikään Tournon'n kadulla juuri tähän aikaan, jolloin hän tavallisesti valmistaa aamiaiseni. Herra varjele, kuinka aviomiehen asema kumminkin on tuskallinen, -- minä, joka olin päättänyt olla filosoofi, aina olla valmis uskomaan ja luottamaan vaimooni -- ja nyt kukikkaan kesäpuvun näkeminen -- no no, tämä on jo naurettavaa -- en tiedä miltä tuntunee, kun on tottunut, mutta ensi kerralla se saattaa tehdä miehen hulluksi.

Ah -- tuolla hän taitaa olla, riennän häntä syleilemään. Kunhan ei vaan aavistaisi pahoja ajatuksiani, sillä se voisi todellakin saattaa niitä hänelle. Pitää aina osottaa luottamusta vaimoonsa vaikka -- -- se joskus olisikin vaikeata.

II KOHTAUS.

Marie, (puettuna niin kuin edellä sanottu), Gaston.

MARIE, (tulee kiiheästi perältä): Kunhan ei kukaan olisi minua nähnyt! -- --

GASTON, (kääntyen): Mitä?

MARIE, (huomaa hänet): Ah, sinäkö täällä!

GASTON: Olitko kaupungilla?

MARIE: Tietysti, koska kerran nyt tulen kotiin.

GASTON: Aivan oikein, kukikas puku -- sininen vyö -- ja soma vartalo -- --.

MARIE: Mitä sinä sanoit?

GASTON: Käännyhän vähäsen.

MARIE, (panee hansikkaat pöydälle): Minkätähden, onko jotakin epäkunnossa?

GASTON: Aivan soma, aivan soma!

MARIE: Oletko jo kauvankin ollut kotona?

GASTON: Muutaman minutin, ja kun avain oli ovella, niin -- --

MARIE, (aukaisee kyökin oven oikealle. Catherine on tullut).

III KOHTAUS.

Gaston, Marie, Catherine.

CATHERINE: Kaikki on valmista, ja kun rouva tahtoo kiehuttaa kerman, on -- --

MARIE: Kiitos Catherine, saatte lähteä, kyllä jo tulen yksin töineen.

CATHERINE: Rouva on aina hyvä, riennän valmistamaan miehelleni aamiaisen (lähtee).

GASTON, (itsekseen): Voi taivas! epäilykset eivät minua jätä, suuret hikihelmet nousevat otsalleni, (istuu vasemmalle).

MARIE: Catherine, Catherine.

CATHERINE, (seisahtuu ovelle): Mitä rouva tahtoo?

MARIE: Ennenkuin menette, tuokaa vielä pari leivosta meille.

CATHERINE: Kyllä rouva.

IV KOHTAUS.

Gaston, Marie.

GASTON, (ajatuksiinsa vaipuneena): Tournon'in kadulla, kukikas puku, sininen vyö.

MARIE: Onko mielesi hyvä, kun saat tuoreita leivoksia?

GASTON, (herää ajatuksista): Leivoksia -- -- kuka on puhunut leivoksista?

MARIE: Mitä sinä uneksit?

GASTON: En mitään -- -- mutta kun koko aamun kirjoittaa numeroita pankkiirin luona, niin tyhmistyy.

MARIE: Pankkiirille se ei tee mitään, jos tyhmistyy, sillä hän tulee kyllä aina korvatuksi, mutta hänen työntekijöilleen se olisi onnettomuus.

GASTON, (ottaa vaimoaan kädestä): Sano minulle, miksi sinä tänään kävit kaupungilla, koska kerran Catherine noutaa sinulle kaikki mitä tarvitset.

MARIE: Kun on yksin, ilmaantuu useita pikku tarpeita, joita varten täytyy joskus mennä ulos.