Puolan juutalainen

B. F. S.

Hämeenlinnassa, Hämäläinen Osake-yhtiön kirjapainossa ja kustannuksella, 1879.

Ensimmäinen Osa.

Joulunaatto.

Sali Elsassilaisessa ravintolassa. Pöytiä, penkkejä, rautauuni, iso seinäkello. Ovia ja ikkunoita peräseinässä kadulle päin. Oikealla ovi, joka viepi sisähuoneisin. Kyökin ovi vasemmalla. Oven vieressä iso tamminen tarjinpöytä. Ilta, lamppu palaa pöydällä. Catherine, pormestarin vaimo, istuu rukkinsa ääressä. Metsänvartija Heiniich tulee peräovesta; hän on aivan valkea lumesta.

I.

CATHERINE, HEINRICH.

HEINRICH (jalkojaan koputellen.) — Tulee nyt lunta, rouva Mathis, yhä sitä vaan satelee. (Asettaa pyssynsä seinäkellon taakse).

CATHERINE. — Olette vielä täällä kylässä, Heinrich?

HEINRICH. — Herranen aika, olenhan minä; nyt on joulunaatto, pitäneehän vähän lystäillä.

CATHERINE. — Tiedättehän, että jauhosäkkinne on valmiina myllyssä?

HEINRICH. — Hyvä, hyvä, en ole kiireissäni; Walter nostaa sen paikalla rattailleen.

CATHERINE. — Onko uudestakastaja vielä täällä? Minä luulin nähneeni hänen lähtevän täältä jo aikoja sitten.

HEINRICH. — Ei, eikö mitä! Hän istuu "Kultalampaassa" putelia puistellen. Minä vasta näin hänen rattainsa ryytikauppias Harvig'in kohdalla; siinä sokeria, kahvia, kanelia, kaikkityyni lumen peitossa. He! he! he!.... Sitä on iloinen poika... Hän rakastaa hyvää viiniä.... hän on oikeassa. Me lähdemme yhdessä.

CATHERINE. — Ette pelkää ajavanne kumoon?

HEINRICH. — Vielä mitä! Te lainaatte meille lyhdyn. Tuokaatte vaan mulle mitta valkeata viiniä! tiedättehän te, sitä helppoa Hünevir'in valkoista? (Istuutuu nauraen).

CATHERINE (huutaen). — Lois?

LOIS (kyökistä). — Mitä rouva tahtoo?

CATHERINE. — Yks mitta Hünevir'iä herra Heinrichille.

LOIS (kyökistä). Paikalla.

HEINRICH. — Tuo helppo viini lämmittää; tämmöisellä ilmalla sitä tarvitsee.

CATHERINE. — Niin on, mutta olkaa varoillanne, se on myös voimakasta.

HEINRICH. — Olkaa huoleti, kaikki käy hyvin. Mutta sanokaapa, rouva Mathis, meidän pormestarimme, häntä ei näy....Olisiko hän sairas?

CATHERINE. — Hän on lähtenyt Ribeauville'hen, siitä on jo viisi päivää.

II.

EDELLISET. LOIS.

LOIS (tullen sisään). — Tässä on putelli ja lasi, herra Heinrich.

HEINRICH. — Hyvä, hyvä! (Hän kaataa lasiin). Vai niin! pormestari on Ribeauville'ssa?

CATHERINE. — On, me odotamme häntä tänä iltana tulevaksi: mutta luota vaan miehiin, kuin he ovat kotoa poikessa!

HEINRICH. — Hän varmaankin, on lähtenyt viiniä tiedustelemaan?

CATHERINE. — Aivan niin.

HEINRICH. — No! Voittehan te arvata, ettei serkkunne Both ole laskenut häntä palaamaan aivan paikalla. Kas se on asia, joka minua miellyttäisi, tuo aika ajoin matkusteleminen ympäri viiniseuduissa. Se olisi minusta mieluisempaa työtä, kuin metsiä juosta. — Maljanne, rouva Mathis.

CATHERINE (Loisille). — Mitä sinä siinä kuuntelet, Lois? Eikö sinulla ole mitään tekemistä? (Lois menee vastaamatta). Pane öljyä pikkulyhtyyn, Heinrich ottaa sen matkalleen.

III.

EDELLISET, PAITSE LOIS.

CATHERINE. — Noiden palvelijoiden pitää kuunnella kaikkea mitä tapahtuu!

HEINRICH. — Minä pidän veikan, että pormestari on lähtenyt hääviiniä hakemaan?

CATHERINE (nauraen). — Se on hyvin mahdollista.

HEINRICH. — On... vast'ikään, kuin istuimme "Kultalampaassa", puhuivat juuri, että Neiti Mathis on menevä naimisiin santarmiston kortteerimestarin, Christianin kanssa. Se oli minun vaikea uskoa. Christian on kyllä suora ja rehellinen mies, ja kaunis mies myöskin, ei voi kukaan sitä vastaan väittää, mutta hänellä ei ole muuta kuin palkkansa, kuin sitä vastaan Neiti Annette on rikkain tyttö koko kylässä.

CATHERINE. — Te luulette siis, Heinrich, että pitää rahoihin aina katsoa.